Katse skarpisti kohti kesää

15.5.2017

Maanantaita muruset! Vaikka kevään lämpöaaltoa on jouduttukin odottelemaan, aurinko on sentään jaksanut ilahduttaa valollaan. Tänä keväänä näköasiani on laitettu kuntoon kaupallisessa yhteistyössä Specsaversin kanssa, ja olenkin saanut nauttia uusista aurinkolaseistani liki päivittäin. Kokonaisvaltaisen näöntutkimuksen myötä päädyin tilaamaan paisti uudet silmälasit, myös ihka ensimmäiset omilla vahvuuksilla varustetut aurinkolasit. Se on nimittäin niin, että sitä hyvää näköä tarvitsee vähintään ihan yhtä paljon ulkona liikkuessa ja autoillessa, kun sisällä tietokonetta tuijottaessakin. 🙂

Kokonaisvaltaisen näöntutkimuksen kävin teettämässä Porin Specsavers -liikkeessä. Optikon kanssa lähdimme liikkeelle perusjutuista: Koska näköni on tutkittu viimeksi, entä silmälasit uusittu? Kartoitimme henkilökohtaisen näkötilanteeni, ja kerroin silmien väsymisestä ja kirjan mössöksi muuttuvista riveistä. Asiakkaan oma kertomus näköongelmistaan onkin kuulemma yksi suuri osa näöntutkimusta. Koska edellinen silmälasireseptini oli vain tammikuulta, mitään suuria muutoksi ei optikko reseptiin tällä kertaa kirjannut. Taittovirheen korjausta lisättiin kuitenkin vielä pikkuisen. Tuo perinteinen osuus näöntutkimuksesta on kyllä jollakin tapaa silmille myös tosi raskas, ja tutkimuksen jälkeen, kun näköäni oli rasitettu oikein kunnolla, totesin taas etten näe juuri mitään ilman laseja. Optikko myönsikin, että tutkimuksen tarkoitus on myöskin väsyttää silmää. Näin saatiin esimerkiksi mitattua oma taittovirheeni, joka ilmenee itselleni perusarjessa juurikin sillä, että päivän ruutua tuijottaneet silmät eivät jaksa enää illalla pysyä kirjan riveillä.
Kokonaisvaltainen näöntutkimus sisältää myös silmänpaineen mittauksen, sekä digitaalisen silmänpohjankuvauksen. Molemmat ovat nopeita tehdä, eivätkä millään muotoa satu tai ylipäätään tunnu missään. Näissä kummassakaan ei omalla kohdallani näkynyt mitään poikkeavaa, mutta annoin toki luvan tallentaa tiedot mahdollista myöhempää tarkastelua tai vertailua ajatellen. Tutkimuksen päätteeksi optikko kirjoitti reseptin linsseille ja muistutti, että mikäli päänsärkyä esiintyy lasien käytöstä huolimatta, syytä kannattaa etsiä niskahartiaseudun jumeista, tai mahdollisesti käydä ihan lääkärillä.

Uusia laseja valitessa pitää toki myöskin huomioida optikon resepti. Mikäli näkö vaatii kaksi- tai moniteholinssejä, optikkoliikkeen henkilökunta auttaa valitsemaan kehyksen jossa tämä on mahdollista. Nyt tosin silmälasimuoti on onneksi suurta ja linssit tulevat reilusta poskille.
Mitä tulee muuten silmälasien tai aurinkolasien valintaan, luotan itse aina optikon tai optisen myyjän mielipiteeseen. Vaikka itse tiedätkin, mitä haluat, ammattilainen näkee kehykset päässäsi paremmin. Sopiva koko on tärkeä, eli saadaanko silmälaseista vain aisoja taivuttamalla myös istuvat, tai istuvatko aurinkolasit tukevasti päähäsi.

Äkkiseltään voisi luulla, että nenälläni on jotkin vanhoista aurinkolaseistani, niin kovin saman tyylisiä tunnun suosivan vuodesta toiseen. Mutta, jos nuorempana oli pakottava tarve kokeilla kaikkea uutta, ikä on onneksi tuonut myös jonkinlaista varmuutta omasta tyylistä. Kasvojeni pehmeisiin piirteisiin ja vaaleisiin sävyihin sopii mustaa paremmin ruskea. Neutraali kilpikonnakuosi on vuodesta toiseen suosikkini, ja sitä päädyin valitsemaan myös tällä kertaa – niin silmälaseihin, kuin näihin aurinkolaseihinkin. Lisäksi muovikehys ilman ylimääräisiä koristeita, suuret linssit ja pikkuisen kasvoja kohottava malli. Tiesin aika hyvin, mitä halusin, ja oikeat aurinkolasit löytyivätkin supernopeasti. 🙂

Mutta hei, Specsaversillä on käynnissä tarjous, jossa kokonaisvaltainen näöntutkimus maksaa nyt vain 10 euroa! Mikäli  näköäsi ei siis ole ihan vähään aikaan tutkittu, kannattaa kokonaisvaltaisen näöntutkimuksen tarjous nyt hyödyntää. Specsaversillä on lisäksi kivan edulliset hinnat, ja esimerkiksi nämä omat aurinkolasini löytyivät superedullisesta Specsavers -mallistosta.

Katse skarppina kelpaa katsella kevään etenemistä! 🙂

Aurinkoa uuteen viikkoon!

Save

Save

Tallenna

Tallenna


3 Responses to “Katse skarpisti kohti kesää”

  1. Kati says:

    Hei, kivan näköiset aurinkolasit olet valinnut ja sopivat sinulle täydellisesti. Mikä on mallin nimi?

  2. Aino says:

    Hei sopii nää lyhyemmät hiukset sulle tosi hyvin 🙂 Kolmas kuva on ihana!

Kommentoi