Ystävyys on lapsen perusoikeus

27.5.2017

Hei ihanat! Tänään vähän juttua ystävyydestä ja ystävällisuudestä!
Äitiys on toki muuttanut ajatus- ja arvomaailmaa paljon, mutta sitä, miten tärkeä asia ystävyydestä onkaan tullut viimeisten vuosien aikana, en ennakolta osannut edes aavistaa. Vaikka ystävät ja ystävyys ovat hurjan tärkeitä meille aikuisille, pelko oman lapsen yksinäisyydestä tai syrjään jäämisestä on aivan valtava. Lapsuusaikaiset kokemukset ystävyydestä kun ovat niitä, jotka vahvistavat itsetuntoa ja joukkoon kuulumisen tunnetta vielä vahvasti aikuisenakin. Hasbron My Little Ponyt julistavat ystävyyden päivää jokaiselle päivälle, ja tämän kaupallisen yhteistyön myötä sukelletaankin yhden maailman tärkeimmän asian syövereihin. Ystävyys kun on paitsi niitä äärimmäisen tärkeitä kaverisuhteita, myös ystävyyttä omaa itseä, luontoa ja eläimiä kohtaan.

Sanotaan, että leikki on lapsen työtä, ja allekirjoitan väittämän täysin. Leikki opettaa lapselle paitsi mielikuvitusta ja sanallista ilmaisua, myöskin niitä tärkeitä ihmissuhdetaitoja. Leikkiessä opetellaan jakamaan, odottamaan omaa vuoroa, huomioimaan toinen ja tekemään myös kompromisseja. On ihana seurata kuinka neljävuotiaan leikkimaailma kuin itsestään elää tilanteista ja seurasta riippuen. Poikaseurassa leikit ovat selkeästi erilaisia kuin tyttökaverin kanssa, ja isommalla porukalla vauhti ja pelaaminen astuvat kuvioihin. Isompia lapsia seuraamalla ja matkimalla oppii uusia taitoja ja temppuja. Leikin varjolla lapsi oppii myös sen hyvin tärkeän seikan, ettei ystävyys ole vain niiden omien lempileikkien leikkimistä, vaan joskus pitää soveltaa leikki kahden erilaisen ihmisen toiveita vastaamaan.

 Meille on onni ja siunaus, että naapurista löytyy kaksi poikaa, joista on molemmille lapsille leikkiseuraa. Isompien pelaillessa ja harrastaessa myös pienemälle on kaveri. Olen silti hurjan onnellinen, että kotona myös me vanhemmat voimme olla lapselle niitä ystäviä. “Äiti, tehdäänkö yhdessä tyttöjen juttuja?” sulattaa sydämeni, ja kaikista ennakkopeloistani huolimatta osaan kuin osaankin uppoutua myös näiden leikkien lumoon. Hirmuisen tärkeää on sekin, että isä taipuu joskus lattialle poneja kampaamaan, puhumattakaan sisarusten välisestä ystävyydestä.

Ystävyys omaan lapseen ei tietenkään tarkoita vanhemmuuden roolista poistumista. Uskon nimittäin, että rakkaudelle ja rajoillekin voi löytää tasapainon. Me aikuiset luomme säännöt, mutta selittämällä lapselle myöskin niitä syitä pelkän kieltämisen sijaan vahvistamme lapsen uskoa siitä, ettemme me kiellä asioita vain huviksemme. Samaan tapaan yritän äitinä kuulla myöskin sen lapsen perustelun asioille, tai ainakin lukea sen sieltä jostakin rivien välistä. Arki-iltana ei välttämättä tarvita tyllihametta, mutta joskus se voi ollakin lapselle hurjan tärkeä minäkuvan määrittäjä poikaporukassa vietetyn päivän jälkeen.

Nykypäivänä raastaa sydämestä joka kerta kun lukee tarinan lapsesta, joka joutuu sinnittelemään elämässään ilman ystäviä. Ei sillä, että asia olisi vain nykypäivän vitsaus, vaan ihan siksi, että asia on nyt onneksi nostettu myös tapetille. Kuinka voikin olla niin, että maailman yhä kehittyessä ihminen unohtaakin ne kaikkein arvokkaimmat ja tärkeimmät osat elämästä. Ystävällisyyden, anteliaisuuden ja iloisuuden kun kuvittelisi olevan niin vanhoja perusarvoja. Voisi jopa luulla, että ne olisivat juurtuneet jonnekin ihmisyyden vankkoihin perusteisiin. Karu fakta on kuitenkin se, että niin kauan kuin me aikuiset viljelemme ilkeyksiä ja loukkauksia ympärillemme, tulee maailmassa olemaan lapsia vailla ystäviä. Parempaan huomiseen kun voimme vaikuttaa vain omalla esimerkillämme – ystävyyden ja ystävällisyyden mallin antamisella. Sitä millaisen maailman me aikuiset haluamme lapsillemme jättää, tulee todellakin jokaisen omalla kohdallaan miettiä. Ystävyys on perusoikeus, josta yhdenkään lapsen ei tulisi jäädä paitsi!

Yhtä paljon, kuin toivon lasteni välisen ystävyyden olevan kantava voima vielä aikuisenakin, toivon todella, että myös äitinä voin olla ystävä lapsilleni elämän eri vaiheissa. Olkoon se nyt leikkiä ja lohduttavaa syliä, mutta toivottavasti myös tulevaisuudessa olkapäätä johon uskaltaa itkeä kaiken senkin, mitä ei ehkä missään muualla uskalla sisältään paljastaa.

My Little Ponyt olivat jo aikoinaan minun ja siskoni leikkikavereita, mutta niiden suosio ei ole vuosien saatossa ainakaan heikentynyt. Ja ovatpa ponit kokeneet myös melkoisen muodonmuutoksen. Itseasiassa nyt myytävät ponit ovat jo neljättä sukupolvea, mikä tarkoittaa sitä, että vuoden 1983 ilmestymisensä jälkeen Hasbron My little Ponyt ovat muuttaneet ulkonäköään jo neljästi. Meillä leikeissä on yhä oma vanha ponini, joka pyörittää häntäänsä kaulan kukkanappia kääntämällä, vaikkakin mekanismi ponista on jo hajonnut.

Luulen, että Netflixistä löytyvä My Little Pony -sarja (Ystävyyden taika) oli se, mikä  meillä todella hullaannutti ponileikkeihin. Hyvän lastenohjelman tapaan se on yhtä aikaa hauska ja mukaansa tempaava, mutta samalla opettavainen. Ponimania oli selkeästi esillä myös tammikuun syntymäpäivillä, ja 4-vuotiaan ponikakku olikin kahvipöydän ehdoton kaunistus.

Ehkä kuitenkin paras muisto noihin syntymäpäiväjuhliin, tai ylipäätään My Little Ponyihin liittyen, on se, kun esikoinen pyysi päästä kauppaan, ja totesi parkkipaikalla menevänsä ostoksille yksin. Hetken epäröin kun shoppailuun tottumaton poika pujahti myymälän ovista kukkaronsa kanssa, mutta onnenkyyneleethän siitä vierähtivät, kun kaupasta asteli isoveli, joka oli omilla rahoillaan käynyt ostamassa pikkusiskolleen uuden My Little Ponyn. Tapahtuma, joka on talletettu syvälle äidin sydämeen, ja poni, jolla on aivan erityinen arvo tyttärelleni. ♡

Surffailin itse tuolla My Little Pony -sivustolla ja katselin, olisiko siellä jotain hauskoja puuhia sadepäivien varalle.  Ja löytyihän sieltä hauska Ystävyyden päivä -sivu, jolla poneihin on rinnastettu jokin ystävällinen luonteenpiirre. Fluttershy esimerkiksi edustaa lempeyttä, Applejack on rehellinen, Rainbow Dash uskollinen sekä luotettava jne. Lisäksi jokaisen ponin alta löytyy vinkkejä, miten kutakin ystävyyden osa-aluetta voi harjoittaa, tai käydä lapsen kanssa läpi. Rarityn anteliaisuuden alle on esimerkiksi listattu rahan laittaminen lippaaseen, mutta myös kodittomuuden käsitteleminen lapsen kanssa.

Kesä on hyvää aikaa ystävyydelle, mutta myös loistava mahdollisuus opetella ystävyyttä ja ystävällisyyttä. Jatkuvasti tietenkin toivoen, että koulujen ja päivähoitojen taas jatkuessa, jokaisella lapsella olisi ystäviä ympärillään, eikä kukaan jäisi yksin. Me aikuiset toimimme suunnannäyttäjinä siinä, miten muut otetaan huomioon, mutta samalla opetamme lapsillemme myös tärkeän taidon olla ystäviä itselleen! ♡

Save

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Save

Save


6 Responses to “Ystävyys on lapsen perusoikeus”

  1. Maisa says:

    Olipa suloinen kirjoitus. Mukavaa lauantaita! 🙂

  2. idahhh says:

    Olipas hieno kirjoitus – osui ja upposi ja sai miettimään! 🙂 Vaikka itsellä ei olekkaan jälkikasvua mutta ottaa sydämmestä uutiset yksinäisistä lapsista ja kun esimerkiksi kukaan ei tullut heidän synttäreilleen! Niin karua, niin julmaa ja niin kauheata jos se osuisi oman lapsen kohdalle. Mutta toisaalta olen sitä mieltä että kaikki lähtee aikuisista – heidän pitää näyttää esimerkkiä, olla lapsen elämässä läsnä, olla mukana tutustumassa uusiin ystäviin, näyttää sosiaalista esimerkkiä ja olla myös lasten ystävien elämässä, pitää yhteyttä heidän vanhempiin ja sillä tavalla näyttää mallia. Eihän se lapsi välttämättä osaa jos hänelle ei kukaan näytä miten ystäviä saadaan ja miten ollaan ystävällisiä ja miten ystävyyssuhteita pidetään yllä 🙂 mukavaa lauantaita teille!

    • Kiitos! ♡
      Ja juurikin niin, että lapsi oppii aikuiselta, eikä tässäkään asiassa saa väheksyä sitä esimerkkiä jonka lapsille annamme.
      Samalla kun ystävyys on maailman kauneimpia asioita, sen puute on ehkä yksi julmimmista kohtaloista. Niin ei saisi käydä kenellekään, eikä varsinkaan lapsille, siitä meidän aikuisten pitäisi huolehtia!

      Ihanaa uutta viikkoa sinne! 🙂

  3. Hanni says:

    Hyvä kirjoitus! Ystävyys on kultaa kalliimpaa.
    Näitä asioita on meidän perheessä käyty läpi…ja sanon että on vanhemmuuden kauheimpia asioita seurata vieressä oman lapsen yksinäisyyttä, joukolla syrjintää ja ulkopuolelle jättämistä.

    • ♡♡♡
      Voin vain kuvitella tuon kauheuden, mutta koko sydämelläni toivon, että tilanteeseen löytyy sielläkin jokin onnellisempi käänne.

      Kuinka voikaan jo lasten maailma olla niin äärettömän julmaa. 🙁

Kommentoi