Ripaus sinistä – keittiön päivitetty kesäfiilis

01.6.2017

Torstaita muruset ja ihanaa alkanutta kesäkuuta! Ei nyt järin kesäinen tuo sää tänäänkään, mutta ripauksella sinistä vaihtui ainakin keittiön fiilis heti kesäisempään. Niin, ja toki taljojen kuoriminen tuoleiltakin antoi oman lisänsä kesäisempään sisustukseen. Mutta kylläpä tuntuukin taas vaihteeksi raikkaalta ja sitten syksymmällä on kiva taas vaihtaa tunnelma vähän lämpimämpään.

Keittiön ikkunalta katosi vihreys kun suurin osa kasveista lähti ilmojen lämmetessä ulos, ja nyt olenkin lisännyt basilikaa oikein vauhdilla, jotta ikkunalla vihertäisi edes jonkin verran. Basilikat kasvatan aina sisällä (jos nyt ei jotain pidempää lämpöjaksoa satu kesälle), koska ne ovat niin kylmän arkoja. Miellä mysö syödään tuhottomia määriä basilikaa, mutta kun pitää aina juurtumassa muutamaa basilikan oksaa (juurtuvat vesilasissa alle viikossa), saa ruukkuihin jatkuvasti uutta kasvua.
Sadepäivien iloksi ostin myöskin hortensian, joka saa nyt odottaa kesäisempää säätä keittiötä kaunistaen. Koska haluan ehdottomasti säilyttää kukat sinisinä (pidän yleensäkin sinisistä kukista punaisia enemmän, liekö johtua värisokeudesta), ostin myös havu- ja rodolannoitetta.

Mutta jos nyt vertaa edellisiin keittiökuviin, niin onhan tässä askeleen verran kesäisempään menty ainakin sisustuksen suhteen! Vielä kun tarkenisi villasukkien sijaan tallustella paljain varpain, niin johan tuntuisi kesäkodilta. Niitä ilmoja odotellessa! :)

Kouluvuosi lähenee loppuaan ja tällä viikolla ollaan jo hitusen lomaisemmissa fiiliksissä kotonakin. Ruuaksi on toivottu tacoja, ja jälkkäriksi raparperipiirakkaa. Olen tässä myös selaillut netistä jäätelökoneita, ja mikäli teillä on antaa vinkkiä jostakin hyvästä, mutta kohtuuhintaisesta jäätelökoneesta (jolla saisi valmistettua kerralla enemmänkin kuin jälkiruokakulhollisen), ottaisin vinkit enemmän kuin mielelläni vastaan!

Iloa torstaihinne!

Tallenna

Save

Save

Save

11 Responses to “Ripaus sinistä – keittiön päivitetty kesäfiilis”

  1. Hanna sanoo:

    Wilfan jätskikone on meillä https://www.verkkokauppa.com/fi/product/5829/drddh/Wilfa-ICM-C15-jaatelokone

    Ostettiin se joulun jälkeen ja ollaan tehty kyllä jo tosi monesti jätskiä. Kesällä varmaan vielä enemmän. Annos on melko sopiva 4 hlölle. Jos on jäänyt yli niin olen laittanut loput pakkaseen. Vaneljan Virpin ohjeita ollaan testattu jo useampia ja hyväksi ne kaikin puolin todettu

    • Katselin juurikin tuota Wilfan konetta, mutta sitten se hinta laittaa vain pohtimaan, että josko jatkaisi käsin…. Toisaalta tuota on kehuttu ja on vissiin ihan näillä tavallisilla kuluttajamarkkinoilla tosi pro vekotin.

      Hyvän olon jäätelökirjassa ja Vanelja -blogissa on ehdottomasti parhaat jätskireseptit. Tavallista kermasokerijätskiä saa kyllä kaupastakin. :)

  2. Sansa sanoo:

    Vatkaimella saa parasta jädee kondensoidusta maidosta, glukoosisiirapista ja vispikermasta. Voit sitten maustaa millä haluat ja vaihtiksia riittää Koneella paljon vaivalloisempaa!

    • Tuossa jätskikoneessa kiehtoo vain tuo jäädytyksen aikainen sekoitus. Nuo luonnollisemmat raaka-aineet varsinkin vaativat jatkuvaa sekoitusta, ettei jäätelön koostumus kerrostu.
      Mutta varmaankin makuasia. Ilman konettakin toki pärjää. :)

  3. Riina sanoo:

    Oikein hyvää jätskiä ja ihan niin paljon kuin haluaa saa tehtyä kuohukermasta, munista keltuaiset ja valkuaiset erikseen vaahdotettuna sekä tomu- ja vaniljasokerista ihan perus sähkövatkaimella. Ei tartte erillisiä jätskikoneita :)

    • Näinhän se on. Itse lähinnä olen miettinyt tuota konetta koska se helpottaisi jäähdyttämisen aikaista vatkaamista. Käsipelillä kyllä pärjää, mutta niin kai se on monen muunkin laitteen ja härpäkkeen suhteen. :)

      • Hanna sanoo:

        Juurikin tuo vatkaus oli se miksi meille ostettiin jätskikone. 30-60 min ja jätski on valmista ☺ Helppoa ja hyvä koostumus. Meidän kone myös pitää jätskin jäähtyneenä tunnin verran.

        • Joo, luinkin just tuosta koneesta, että siinä saa määrittää sen jäähdytysajan myös valmistuksen jälkeen. Tekis kyllä ihan hirveästi mieli just tota konetta! ☺️

          • Riina sanoo:

            Jäähdyttämisen aikaista vatkaamista? En tajua, mistä puhutte :) Kunnon vaahdot sähkövatkaimella em. aineksista, vaahdot keskenään sekaisin ja astioissa pakkaseen. How easy!

  4. Hanne sanoo:

    Ihanat kuvat kauniista keittiöstäsi!
    Sininen on kesän väri ja mä niin rakastan sitä. Ihanaa, että tuli jälleen muotiin:)
    Jäätelökoneesta ei ole kokemusta, mutta hyviä vastauksia olet saanut. Taidan kokeilla noita sähkövatkainohjeita:)
    Mukavaa kesäkuuta ja toivotaan kesäisempiä ilmoja!

    • Sininen on kyllä ihanan raikas kesäväri! Ja aika pienetkin annokset sinisen sävyjä tekevät jo ihmeitä. :)

      Kesä on hyvää aikaa herkutella jäätelöillä, ja itse tehden saa tosiaan vaihtelua kaupan vaihtoehtoihin.

      Nyt pitää vain toivoa, että se auringon lämpö tavoittaa myös meidät suomalaiset. Pitkän ja synkän talven jälkeen olemme ansainneet kunnollisen kesän. :)
      Ihanaa viikonlopun aloitusta sinne!