Vaaleanpunaiset pionit ja kesän kauneimmat kengät

17.6.2017

Lauantaita!Täällä on nautittu kesästä ja oltu ulkona ihan koko rahalla. Edes se peloille levitetty ”tiedätte kyllä mikä”, ei paahteesta huolimatta saanut kesäfiilistä lyttyyn. Pyykkiä en tosin laittanut ulos tänään kuivumaan, kun nuo tuoksut tuntuvat tarraavan märkiin tekstiileihin jotenkin voimakkaammin.

Mutta sen itsensä jauhamisesta muihin juttuihin. Nimittäin vähän kenkärakkautta ja päivän annos kukkiakin – kuinkas muutenkaan! :D
Olen jo useamman kesän haaveillut tuollaisista espadrillo -tyylisistä kiilakorkosandaaleista, ja vaikka tarjonta on viime kesinä ollutkin huipussaan, niitä oikeita yksilöitä ei vain ole löytynyt. Siis sellaisia jotka hurmaisivat ulkonäöllään, mutta olisivat vielä käveltävätkin. Nyt kuitenkin tärppäsi (kengät ovat Kenneth Colen), ja ai että, mutta ne on ihanat! Nude mokka ja vaaleat pohjat antavat vielä hauskan kilometriefektin säärillekin. :)

Vielä ei jalopionit omassa pihassa kuki, mutta en malttanut pitää näppejäni irti kaupan kukkatarjonnasta. Näillä vaaleanpunaisilla pompuloilla on ihana fiilistellä tulevaa pionikautta. On ne vain niin kauniita!

Meillä syötiin vasta tänään ensimmäiset uudet perunat. Kyytipojaksi silakkaa ja naapurin savupalvattua kalkkunaa. Todellista lähiruokaa. Illaksi olen luvannut lapsille herkkuja ja telkkaria. Niin, ja vähän pidempään valvomistakin. Jospa vaikka itsekin jaksaisi katsoa Neiti Marplen vielä tänään.

Mutta nyt iltapaala pöytää. Kaunista kesälauantain iltaa teillekin! ♡

8 Responses to “Vaaleanpunaiset pionit ja kesän kauneimmat kengät”

  1. Pionit on kyllä ihania! Täällä Briteissä oli kevät sen verran Suomea edellä että valitettavasti meidän oman pihan pionit kukkivat jo, mutta onneksi niitä saa vielä kaupasta! Super kauniita kuvia, ja tosi kivat noi kengät, tuollaiset pitäisi itsekin saada!

    • Pionit ovat kyllä niin ihania. Ja onneksi tosiaan kukkakaupoista (ja välillä marketeistakin) saa pioneita. :)
      Veikkaan, että meillä ensimmäiset tummanpunaiset aukeavat juuri sopivasti juhannukseksi. Vaaleita joudutaan vielä hetki odottelemaan. :)

  2. ballerinoihin tuomittu sanoo:

    Olet kyllä reipas noiden korokepohjien ja korkkareiden kanssa , etkös sanonut olevasi yli 180-senttinen? Mun pituus on 181cm enkä ikinä ole käyttänyt kuin matalia kenkiä, jos pohjaa on enemmän yli pari senttiä tunnen olevani kaksimetrinen! :-o Jalan ne kyllä tekevän upean näköiseksi kun aina joskus kaupassa testailen, mutta en ole halunnut nykyistä enempää huomiota pituudelle. Löytäisinpä sun varmuuden.

    • Olen sinua sentin pidempi, enkä kyllä toaan tunne, että olisin tuomittu pitämään matalia kenkiä. Siitäkään huolimatta, että se kaksi metriä tulee täyteen. Ainoa ikävä kommentti korkojen käytöstä tuli mummolatani, mutta hän nyt varmasti on sitä ikäluokkaa, joka piilottaisi aikuisilta naisilta polvetkin. :)

      Olen käyttänyt elämästäni vuosia itseni vihaamiseen ja häpeämiseen. Pituus on kuitenkin asia, johon ei voi vaikuttaa. Söi sitten miten tahansa, tai liikkui miten paljon vain. Se pitää vain hyväksyä.

      Ja toisaalta; Jos minut haluttiin siunata säärillä, niin korostetaan sitten niitä. :)

      Rohkeasti vain korot jalkaan! Elämä on lyhyt ja siitä pitää nauttia! :)

    • Nipsnaps sanoo:

      Nyt vaan rohkeasti matalia korkoja/kiilakorkoja kokeilemaan! Ite oon kanssa 181cm ja välillä on kiva laittaa korot jalkaan, Jos jonkun mielestä on sitten ”liian” pitkä niin omahan on ongelmansa

  3. Kyynel silmäkulmassa… ”Olen käyttänyt elämästäni vuosia itseni vihaamiseen ja häpeämiseen.” Kuulostaa niin tutulta. Liian höröt korvat, liian pitkä, liian lihava, länkisääret… Lista on pelottavan pitkä. Onneksi ikä tekee tehtävänsä ja asioita alkaa nähdä eri valossa. Nuorempana ihastelin kavereiden kauniita korkokenkiä. Itse olin jumittunut ajatukseen, että olen liian pitkä käyttääkseni muita kuin matalapohjaisia. Edelleenkin huomaan jokaiset kauniit säihkysääret ja haluaisin piilottaa omani. Olen kuitenkin päättänyt yrittää kantaa itseni kunnialla. Suoristaa ryhtini, hymyillä kauniisti, olla ylpeä pituudestani. Kaiken huipuksi se kaunein ja tärkein kauneus löytyy jokaisesta sisältä <3

    • Juuri näin! Ei elämää vai kannata hukata siihen jatkuvaan itsensä sättimiseen. Niillä korteilla pelataan, jotka on saatu. Siihen kuinka onnellisia olemme, pystyy jo omalla asenteellakin vaikuttamaan. Mutta totta se on, ikä on varmasti ollut se paras negatiivisuuden taltuttaja. Kun elämää on nähnyt, alkaa monet seikat saada uusia mittasuhteita.

      Mutta kaunein on sisällä. Kun ajattelemme hyvää lähimmäisistä ja kohtelemme ympärillä olevia ihmisiä hyvin, säihkyy meissä kaikissa jotain paljon arvokkaampaa kuin sääret. Ja kun vielä noudatamme samaa sääntöä itsemme kanssa, löytyy elämään tasapaino ja onnellisuus! ♡

  4. Jaana S sanoo:

    Hei!

    Kauniita kuvia:) Ihanat kengät,saako kysyä mistä olet ostanut ne?
    Itsellä etsinnässä myös kiilakorkosandaalit,vielä ei ole löytynyt sopivia!

Kommentoi