Ystäväni Flint

29.6.2017

Torstaita ihanat! Tänään sivutaan pukeutumista hieman erilaisella tavalla, nimittäin esittelen teille Flint ystäväni, jonka avulla tästäkin kissataloudesta voi lähteä siististi pukeutuneena ja huolitellun näköisenä ulos. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Flintin kanssa.

Mustat ja muuten tummat vaatteet ovat ehkä pahimpia alustoja pitkille hiuksille, pölylle, nukalle ja lemmikeiden karvoille. Koska meiltä löytyy noita kaikkia, teippiharja kulkeekin mukanani oikeastaan aina. Niitä on laukkujen pohjalla, ja pienissä pussukoissa, jotka vaihdan tarvittaessa laukusta toiseen. Viime talvena hankkimani musta villakangastakki oli ehkä pohjanoteeraus mikäli miettii vaatteen käytännöllisyyttä kissan omistajan kannalta, kun taas nahkahousut ihastuttivat helppohoitoisuudellaan. En kuitenkaan anna kissankarvojen tai pölyn sen enempää määritellä pukeutumistani, vaan keskityn enemmänkin vaatteiden oikeanlaiseen huoltoon. Pesu, silitys, tuuletus ja tarvittaessa irtoroskan, pienen nukan ja erilaisten karvojen poisto. Hyvin hoidettuna vaate kestää sekä aikaa, että katseita.

Näppärän kokoinen Flint -teippirulla hurmaa jo pelkästään ulkonäöllään (Flint on muuten voittanut Red Dot International Design Award -palkinnon), mutta itse arvostan vielä kaunista ulkomuotoakin enemmän teippirullan käytännöllisyyttä. Aika usein markkinoilla olevat teippirullat ovat isoja klohmoja, jotka vaativat jo käsilaukultakin kokoa. Toinen, ainakin itseäni ärsyttävä seikka, on teippirullien säilyttäminen laukun pohjalla. Joko rulla pitää tunkea takaisin laukkuun jättäen käytetty arkki paikalleen (mikä nyt ei vain ole kovin houkuttelevaa) tai muuten rulla tarttuu käsilaukun vuorikankaaseen tai nahkaan itseensä. Markkinoilta löytyy toki rullia suojakotelolla, mutta kokonsa puolesta ne vaativat käsilaukulta vielä suurempia mittoja, kuin suojattomat rullat. Flint onkin ainoa laatuaan, sillä teippirulla kierretään hylsyn sisään ja siitä ulos kuin huulipunapuikko. Näin sekä tuotteen mittasuhteet, että käytännöllisyys ovat lajinsa parhaita.

Flint – teippirullan teippi on valmistettu korkealaatuisesta japanilaisesta paperista ja tarrapintaan tarttuu herkästi kaikenlainen nukka, pöly ja karvat. Usein rullien tarrapinta ottaa vain sen tekstiilin pintanukan, eikä ne tiukempaan painuneet irtokarvat enää jaksa tarttua teipin pintaan, mutta pienessä Flintissä on ytyä. Rullassa on  30 arkkia, ja arkki on syytä repäistä irti, kun teippiin muodostuu Flint-logo. Vielä käyttökelpoinen arkki pysyy kuitenkin hyvänä kun sen kiertää hylsyn sisään, ja teippirulla on valmiina seuraavaa käyttökertaa varten. Täysin kierrätettävät vaihtorullat myydään erikseen, joten rulla kestää myös aikaa.
Käytännöllisyyden lisäksi Flint on tyylikäs mukana kannettava. Näiden metallivärien (jotka ovat omia suosikkejani) lisäksi Flint on saatavissa myös kirkkaissa väreissä. Teippirullan voi siis mätsätä joko omaan tyyliin sopivaksi, tai vaikkapa asuun tai laukkuun sointuvaksi.

Flint-teippirullia on saatavilla Helsingin Stockmann-tavaratalosta, Aleksi 13 -liikkeistä ja &Other Stories -myymälöistä ja kotimaisesta Pretty.fi -verkkokaupasta. Flinttiä myyvät myös Your Face- , Ril ́s Shop-, Moda Bronco-, Aukia-, Moda-, Ego, Hairlekiini-kampaamo- ja parturiketju, sekä Silja Linen myymälät.

Lukijakilpailu:

Minkä värisen Flintin sinä valitsisit?

Katso kaikki värivaihtoehdot täältä, ja jätä vastauksesi kommenttiboksiin.
Osallistuthan kisaan kuitenkin viimeistään 7.7. 2017. Kolme vastauksensa jättänyttä saavat sekä Flintin, että vaihtorullan.
Kilpailun säännöt löytyvät täältä.

Hauskaa torstaita!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Save

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Save

Save

Tallenna

126 Responses to “Ystäväni Flint”

  1. Laura V sanoo:

    Oi valitsisin ehdottomasti ihanan Rose Goldin :)

  2. Nina sanoo:

    Onpas kiva idea teippiharjalle.
    metallisävyinen kulta on kaunis.

  3. Ellimari sanoo:

    Navy Blue olis suosikkini, teippiharja on ehdoton myös yhdistelmässä miehen musta puku – vaimon vaalea hahtuvaneule… :)

  4. Heidi sanoo:

    Metallica Rose Gold

  5. Sari sanoo:

    Loistava keksintö tähän ”irtohiusarkeen”! Niin kauniit ja näppärätkin vielä ovat. Elikkäs musta olisi miun väri :D

  6. Noora sanoo:

    Ihania värejä! Valitsisin Rose Goldin.

  7. Marjo sanoo:

    Värivalintani olisi Cool Mint :)

  8. Tarja sanoo:

    Tarrarulla-addikti ilmoittautuu :D Käytän pääsääntöisesti tummia vaatteita, joissa pöly, hiukset yms. näkyvät erinomaisesti… eläimiä meillä ei ole; tulisin varmaan hulluksi karvojen kanssa, vaikka olenkin eläinrakas… Flint on kyllä tarrarullien aatelia ja omaa silmääni ihastuttaa metallic copper -väri. Toivotaan arpaonnea tai sitten kaivetaan omaa kukkaroa – tämä on pakko saada noiden vanhanmallisten tilalle käsilaukkuun!

  9. Lau sanoo:

    Metallic gold! Ompa tyylikkäitä, ja ennen kaikkea tosiaan vaikuttaa tosi käteviltä.

  10. Jonna sanoo:

    Oi, onpas harvinaisen kaunis teippirulla! Tuota ei tosiaankaan hävettäisi kantaa mukana. Meillä on lemmikki, jonka karvoja myöskin löytyy mustista vaatteista… Metalliväri sopisi mullekin :)

  11. Leena sanoo:

    Metallic Rose Gold! Miten onkin joku näin tavallinen käyttöesine saatu näin kauniiksi Ja tarvetta olisi kun on kaksi kissaa!

  12. Tiina H sanoo:

    Elämässä pitää olla hiven vaaleanpunaista eli rose gold olisi minun valintani :)

  13. Susanna sanoo:

    Kuulostaa ja näyttää niin huipputuotteelta! Metallinhohtoiset sävyt suosikkejani! Kultaa ja hopeaa :)

  14. Katariina sanoo:

    Metallic silver

  15. Piia sanoo:

    Ooh, täydellinen tuote! Meillä on kaksi valkoista kissaa ja kotona toki teippirulla, mutta en ole edes koettanut keksiä käsilaukkumallia. Cool mint olisi mieluisin.

  16. Mira-Pauliina sanoo:

    Wau! Kolmen kissan emäntänä tämähän on ihan must-tuote! Ja niin tyylikäskin, että ottaisin ilosta itkien minkä värisen tahansa. Mutta jos valitsemaan pääsisin, niin tuo ihana vaaleanpunainen tietenkin :-)

  17. tiitu sanoo:

    Hyvä keksintö! Cool mint näyttää tosi coolilta :)

  18. Hanna sanoo:

    Suosikkini on Flint metallic rose gold. Kuulostaa hyvältä tuotteelta. Meillä on mustavalkoinen kissa, joka ei harjauksesta perusta (tullut aikuisena) – voit varmaan kuvitella irtokarvojen määrän. Ja kun on tuon värinen niin kaikenvärissä tekstiileissä näkyy.Olen suosiolla jättänyt pahimmat karvasyöpöt tekstiilit kauppaan. Harjausta toki opetellaan, hitaasti mutta varmasti. Teippiharjoissa on monesti juuri tuo ongelma, että irrottavat vain nukan. Ja joidenkin kohdalla taas käytetyn arkin irrottaminen on ihan oma juttunsa. Näihin en tosiaan ole aiemmin törmännyt. Ehdottomasti menee hankintaan kun seuraavan kerran osun joihinkin mainitsemistasi myymälöistä.

  19. Johanna sanoo:

    Onpas mielenkiintoinen uusi tuttavuus! Voittaa kyllä tyylikkyydellään mennen tullen meillä käytössä olevat tavan markettirullat ja tulisi kyllä tarpeeseen koirataloudessa. :) Suosikkivärini olisi metallic gold.

  20. Annika sanoo:

    Valitsisin Flint Metallic Rose Gold värin.

  21. Suvi sanoo:

    Onpas näppärä tuote! Minä valitsisin itselleni cool mint sävyisen.

  22. Marine sanoo:

    Haalean vaaleanpunainen on ehdoton suosikkini.

  23. Mar3ngi sanoo:

    Wau, onpa hieno. Tähän asti olen käyttänyt vain Sinin tarrarullia, joten tämä olisi luxus versio. Kultainen ja ruusukultainen ovat kauneimmat.

  24. Johanna K sanoo:

    Onpa kauniita! Minun valinta olisi Cool mint.

  25. Satu sanoo:

    Haluaisin Metallic Rose cold -värisen teippiharjan!

  26. Kata sanoo:

    Fiksu ja tarpeellinen tuote pitkäkarvaisten lemmikkien omistajalle!! Herkkuja ovat värit, mutta paras ylitse muiden on musta :)

  27. Eveliina sanoo:

    metallic gold :)

  28. Johanna sanoo:

    Metallic gold on minun valintani.

  29. Essi sanoo:

    Vautsi nää on hienoja! Metallic Slate Grey sopisi laukkuun niin hyvin

  30. Sanna sanoo:

    Onpa ihanan pieni!! Flint Metallic Gold olisi mun suosikki, vaikka voisin kyllä kotiuttaa tuollaisen lähes kaikissa väreissä!

  31. Maisa sanoo:

    Tämä on ihan huippu! Minä valitsisin metallisen ruusukullan. Ovatpa nättejä kaikki! <3

  32. Jenny sanoo:

    Musta

  33. HeidiS sanoo:

    Osallistun arvontaan, Metallic Silver olisi valintani- tyylikäs arjen pelastaja, HeidiS

  34. Jenni sanoo:

    Minulle kahden kissan omistajana on vaatteiden jatkuva käsittely tarrarullalla hyvin tuttua! Käyn hakemassa rullia aina ison määrän kerralla tehtaanmyymälästä. Kuskaan aina mukana Sinin isoa tarrarullaa suojineen. Hiukan kaverit välillä naureskelee mulle, kun joka välissä tarraan vaatteitani ja samalla myös kaverien ;) olisi kätevää jos tarrarullaa ei veisi niin isoa tilaa laukusta, suosikkiväri on Flint Rose Gold.

  35. Riikka sanoo:

    Tämä on kyllä tyylikäs vaihtoehto niille muovisille perusrullille. Valitsisin Metallica goldin.

  36. Minna sanoo:

    Flint Metallic Rose Gold saa paikan käsilaukustani.

  37. Maiju sanoo:

    Kulta!:) Tämä oli hyödyllinen info, en tiennyt näistä:)!

  38. Anna sanoo:

    Oi tämä tulisi niin tarpeeseen! Väreistä kaunein on metallic rose gold. :)

  39. Jennyli sanoo:

    Hei, siis ihan huippu keksintö! Ja tosi kauniita, luulin ensin, että kyseessä on jotakin kosmetiikkaa :) Kissojen omistajana tulisi todellakin tarpeeseen. Tykkään myös eniten noista metalliväreistä, ja kupari on oma suosikkini!

  40. By Kaisla sanoo:

    Metallic gold

  41. Henna sanoo:

    Metalliväreistä pidän minäkin. Suosikki olisi Metallic Gold.
    Ihana kisu! <3

  42. Tuula sanoo:

    Tosi kauniita. Rose Gold väri suosikkini.

  43. Johanna sanoo:

    Ihan uusi juttu minulle; näyttääpä tosi kivalta!
    Mun värivalinta olisi Rose Gold.

  44. Satu sanoo:

    Metallica Rose Gold tulisi koirakodissa tarpeeseen ;)

  45. Heidi sanoo:

    Kaikki metallin sävyt ovat hienoja, valitsisin kuitenkin Flint Metallic Rose Gold :)

  46. Hanna sanoo:

    Voi kuinka kaunista käytännöllisyyttä arkeen! Valintani olisi Metallic Gold.

  47. Essi sanoo:

    Flint metallic rose gold! :)

  48. Teija sanoo:

    Kyllä olisi käyttöä täälläkin kissakodissa, valitsisin hopean❤

  49. piitu sanoo:

    Kultaisen eli gold

  50. Satu sanoo:

    Ihana teippiharja!Minulle aivan uusi tuttavuus :) Mieluisin minulle olisi metallinhohtoinen kulta.

  51. Riikka sanoo:

    Tyylikkäitä kaikki! Valintani olisi Metallic rose gold.

  52. Laura sanoo:

    Voi kun nätin näppärä pitää mukana! Valitsisin Rose goldin.

  53. Jatta sanoo:

    Rose gold on suosikkini, ja tarpeeseen tulisi.:)

  54. Tiitu sanoo:

    Onpas tyylikkäitä ja kätevän oloisia! Kauniita kaikki, mutta Metallic Cool Mint, jos joku pitää valita. :)
    -Tiitu

  55. Marja-Liiisa sanoo:

    Tyyylikäs tuote! Navy Blue on suosikkini.

  56. Katri sanoo:

    En ollut tällaisesta kuullutkaan. Ihan huippuhieno juttu. Metallic rose gold on suosikkini.

  57. Outi sanoo:

    Aivan uusi tuttavuus – ihana muotoilu ja kaiken lisäksi
    käytännöllinen! Valintani on Metallic Silver!

  58. Ameliamelia sanoo:

    Tyylikäs!! Valitsisin Metallic Rose Goldin.

  59. Helle sanoo:

    Tosi hieno ja näppärän kokoinen! Metallic Rose Gold

  60. Rose sanoo:

    Kaikkihan nuo ovat kauniita ja tyylikkäitä, mutta valitsisin Metallic Rose Goldin. :)

  61. Heidi sanoo:

    Metallic silver olisi valintani, vaikka oikeastaan mikä vain kävisi.

  62. Monica sanoo:

    Onpa hyvännäköinen :) Metallic Rose Gold olisi valintani.

  63. Helinä sanoo:

    Onpas ihana ja tyylikäs innovaatio <3 Minulle sopisi Metallic Rose Gold =)

  64. Hanna sanoo:

    Oi tuollainenhan olisi tosi näppärä! Hiuksia kun tuntuu aina löytyvän kaikkialta. Nuo metallivärit on kyllä kaikki ihania mutta jos vain yksi pitää valita niin kallistun tuohon Metallic Cool Mint väriin.

  65. Piia K. sanoo:

    Olipa mielenkiintoinen uutuus. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Rose gold olisi suosikkivärini.

  66. Saries sanoo:

    Metallic gold olisi minun valintani.

  67. Janika sanoo:

    Metallic gold :)

  68. Pilvi sanoo:

    Metallic Rose Gold!

  69. Susa sanoo:

    Metallic Rose Gold tietenkin

  70. cc sanoo:

    Kissaperheessä elävän mustiinpukeutujan pelastus! Näitä täytyy saada. Värinä mieluisin olisi toki classic black, mutta laukunpohjalta ehkä paremmin löytyisi metallic cool mint, valitsisin sen.

  71. Teippirulla löytyy meiltäkin lähes joka kaapista, laatikosta ja laukusta, koska koira. Yhtään noin tyylikästä en kuitenkaan omista. Valitsen Metallic Rose Goldin, jos onni potkaisee :)

  72. Heini sanoo:

    Meillä on kaksi kissaa, musta ja vaaleanharmaa, eli jompikumpi on aina edustettuna, oli vaate minkä värinen hyvänsä! Vaikuttaa kätevältä tuotteelta, metallic rose gold on suosikki värini.

  73. Gunilla sanoo:

    Hei,

    Tosi näppärä keksintö ja tarpeeseen tulisi. Meillä kun on 3 kissa. ;)
    Valitsen Flint Metallic Copper

  74. Eve sanoo:

    Wau, mikä suunnittelu, metalli rose gold on ihana.

  75. Marjut sanoo:

    Loistava arvonta! Kahden kuninkaallisen corgin omistajana tulisi musta Flint enemmän kuin tarpeeseen
    -Marjut

  76. Tiinuli sanoo:

    Vaikka koirani on todella pieni, karvaa lähtee kuitenkin paljon.. Jatkuvasti on tarrarulla käytössä. Valintani olisi musta.

  77. Mini sanoo:

    Metallic Rose Gold on söpö ☺️

  78. Lena sanoo:

    Slate Grey

  79. SAMP sanoo:

    Onpas kiva ja hyödyllinen arvonta! Olen miettinyt ties kuinka pitkään teippirullan ostamista, mutta aina se unohtuu ja muistuu mieleen silloin, kun sitä taas tarvitsisi…valintani olisi metallic rose gold!

  80. Henna sanoo:

    Metallic rose gold ❤️

  81. Päivi sanoo:

    Metallic cool mint olisi valintani

  82. Riina sanoo:

    Kauniita ovat ;) suosikkini on metallic rose gold.

  83. Miia sanoo:

    Cool mint :)

  84. Hetukka sanoo:

    Pitkän pohdiskelun jälkeen Metallic Cool Mint vei voiton :)

  85. Sanna L sanoo:

    Suosikkini on Metallic Rosa Gold

  86. Essi sanoo:

    Metallic Rose Gold ihastuttaa ja olisi tähän eläintalouteen ihan huipputuote. Ei riitä yksi ja kaksi kertaa, kun on tullut tuskasteltua käsilaukkuun liian isojen teippirullien kanssa. Jos on joskus vieraillut dalmiskodissa, tai päässyt paijaamaan sellaista, tietää takuulla että teippirulla on omistajan paras kaveri! :)

  87. Minttu sanoo:

    Metallic rose gold on hieno! Muutenkin hienoja ja tyylikkäitä värejä.

  88. tiiu sanoo:

    Rose gold!

  89. Anitta sanoo:

    Kaikki niin kivoja ettei oo suosikkia! Kaikki käy!

  90. Tanja sanoo:

    Metallic Rose Gold

  91. Sonja sanoo:

    Rose gold.

  92. HannaKoo sanoo:

    Minun valintani olisi metallic silver :)

  93. Kirsi Y sanoo:

    Onpa ihana tuote ja kätevä ja miten tyylikäs! Tuo metallic rose gold olisi ehdottomasti minun valinta :)

  94. Miia sanoo:

    Cool Mint suosikkini.

  95. Annika sanoo:

    Voi että, onpa näppärän kokoinen teippiharja. Tuota olisi kätevää kuljettaa käsilaukussa. Karvat kun on lemmikkitaloudessa arkipäivää. Minä ottaisin väriksi tuon Rose Goldin.

  96. Laura sanoo:

    Kissa/kouraperheeseen Rose Gold

  97. Sara sanoo:

    Koiranomistajalle olisi kyllä tarpeellinen. Ottaisin väriksi cool mintin.

    Sara

  98. Miia sanoo:

    Ehkä tylsää, mutta musta on tyylikäs.

  99. Sari sanoo:

    Navy blue on suosikkini.

  100. Rea sanoo:

    Todella kätevä teippiharja. Rose cold olisi minun valinta jos voitto osuisi kohdalle.

  101. ansu88 sanoo:

    Rose gold on kaunein!

  102. Mariakuu sanoo:

    Suosikkini on metallic rose gold :)

  103. Anna sanoo:

    rose gold olisi kaunein

  104. SanniSofia sanoo:

    Tarrarulla on kyllä koiran omistajalle ihan ehdoton kapistus. Ihanaa, että niitä saa myös näin kauniina versioina! Oma suosikkini on metallic rose gold.

  105. ese sanoo:

    Harmaan Slate greyn

  106. Johanna sanoo:

    Oi kuinka ihania. Suosikkisävyni on metallic rose gold.

  107. Ink sanoo:

    Ison koiran omaavan ehdoton tarvike!
    Kupari olisi mun väri:)

  108. Anette sanoo:

    Onpas näppärän näköinen ja kokoinen. Koira perheessä tarpeellinen. Ruusukullan sävy kaunis. :)

  109. Nina M. sanoo:

    Kahden karvaturrin koirataloudessa erittäin tuttu ongelma, joten helposti mukana kuljetettava ja vielä hyvännäköinenkin teippirulla tulisi todella tarpeeseen sekä ahkeraan käyttöön! Valitsisin värin Metallic Silver.

  110. Maija-Leena Kangasmäki sanoo:

    Mikä tahansa metalliväreistä kelpaisi, roosa ehkä kaikkein mieluiten.

  111. lilliputti sanoo:

    Hei, eipä uskoisi teippirulliksi näitä. Hyödyllinen kapine ja paljon tulee teippirullaa käytettyä. Jos onni suosii ottaisin rullan sävyssä rose gold.

  112. MaPe sanoo:

    Ottaisin ruusukultaisen :) Meillä on pari valkoista pikkukoiraa ja satun pitämään mustista vaatteista – erittäin huono yhdistelmä! Teippiharja tulisi siis tarpeeseen.

  113. Maria M sanoo:

    Metalliva rose gold on aivan ihanan värinen ja siten valintani. Olipas kauniita kyllä kaikki:-)

  114. Laura sanoo:

    Kultainen on suosikkiväri :)

  115. sarita sanoo:

    Gold

  116. ReetaJohanna sanoo:

    Tulisi koiratalouteen todella tarpeeseen. Valinta olisi ihana Cool Mint.

  117. Anni sanoo:

    Kätevä kissan omistajalle! Metallic gold miellyttää eniten.

  118. Pia sanoo:

    Cool mint, on tarpeen kohta kahden karvaisen koiran mamina

  119. Sari sanoo:

    Rosegold helpottamaan koirataloutta

  120. Elina Myllykangad sanoo:

    Rose gold olisi täydellinen väri itselle.

  121. mikkot sanoo:

    Copper

  122. Tiia sanoo:

    Lempparini on Metallic Cool Mint -sävy.

  123. Elina sanoo:

    Tuo Slate Grey -väri olisi mielestäni hienoin.

  124. Kristiina sanoo:

    Tää olis kiva! Väriksi valikoituisi metallic slate grey.