Vihdoinkin pioneja!

02.7.2017

Sunnuntaita ja heinäkuuta!

Suomen kesä näytti viikonloppuna vieraillemme parhaimmat puolensa, ja vihdoin lämpö herätti myös pionit aukaisemaan nuppunsa. Ehdottomasti kesän odotetuimpia hetkiä, mutta onneksi kukassa on vasta puolet isosta penkistä, ja kukkailoa jatkuu ainakin jonkin aikaa. Koska huomiselle (ja sitä seuraaville päiville) on luvattu sateita, ajattelin täyttää maljakot pioneilla ja nautiskella niistä ainakin sisällä. Yleensähän se tuppaa menemään niin, että sade piiskaa pionit melko nopeasti, mutta toivotaan nyt kuitenkin, ettei tällä kertaa kävisi niin.

Tämä sunnuntai ilta meillä otetaan varsin rennosti ja ehkä jollakin tapaa viikonlopusta “toipuen”. Mies lupasi pitsaa illaksi, ja koska telkkarista tulee jalkapalloa, me tytöt vetäydymme ajoissa sänkyyn. Tavaksi on tullut, että Klaara nukahtaa viereeni Neiti Marplen ääntä kuunnellen, ja samaa taktiikkaa käytetään myös tänään. Tosin tänään on vaarana, että samaiseen ääneen nukahtaa myös äiti, joka ihasteli vielä aamu kolmelta Suomen valoisaa kesäyötä.

Tämän pionipommituksen myötä toivottelen mukavaa ja rauhallista sunnuntai-iltaa myös teille. ♡

Save

Tallenna


4 Responses to “Vihdoinkin pioneja!”

  1. Meri80 says:

    Ihania kuvia, pionit ovat niin kauniita 🙂 Täällä meillä myös ollut kauniin kesäinen ja lämmin viikonloppu, minä olen harmikseni ollut kipeänä koko viikonlopun eikä olo ole helpottanut vieläkään 🙁 Toivotaan, et kesäisiä päiviä riittää ja minäkin pääsen niistä nauttimaan! Hyvää uutta viikkoa ja kiitos kun kirjoitat 🙂

    • Toivottavasti tauti oli ja meni ja pääset nauttimaan kesästä nyt. Ei ehkä ihan yhtä lämmintä kuin viikko sitten (ainakaan täällä), mutta kaunista ja kesäistä kuitenkin!

      Kaunista kesäviikonloppua ja kiitos kannustavista sanoista! ♡

  2. Jarna says:

    Kauniit pionit! Itse olen lomareissulla ja pahoin pelkään että kukkaloisto meni itseltä sivusuun. Toivottavasti sade säästi edes pari niin voin ihailla kun kotiin pääsen. 🙂

    • Toivottavasti pääsit nauttimaan pioneista!? Onneksi ne aukaisevat kukkiaan hiukan eri tahtiin, joten osa säästyy yleensä pahimmalta sateen käsittelyltä. 🙂

      Kaunista viikonloppua sinne! ♡

Kommentoi