Malja kesälle!

13.7.2017

Hejsan ihanaiset! Vaikka tämä kotihiiri viettääkin suurimman osan kesäilloistaan kotona kynnenalusiaan puhdistellen, tekee toki välillä ihan hyvää katsoa kohti kesäyötä vähän toisenlaisesta kulmasta.  Olkoon siis tämä, kaupallisessa yhteistyössä Black Tower Ice:n kanssa tehty postaus, oodi niille erilaisille kesäilloille!

Silloin joskus nuorempana (tarkoitan aikaa ennen lapsia, nuori olen yhä!), illanvietot alkoivat aina tyttöjen kesken yhteisellä laittautumisella. Tiedättehän, vähän meikkiä ja hiuksia, kippistelyä ja naurua. Myöhemmin tuollekin ajanvietteelle joku keksi ihan terminkin, ja alettiin puhua etkoista. Siinä vaiheessa kun etko -sana kiiri tänne asti, minä kuitenkin elin jo ihan erilaista elämää. Vuodet vierivät, ja viikonloppuillat muuttuivat. Ei ollutkaan enää lauantai-iltoja tyttöjen kesken, ei yhteistä meikkaamista, eikä hiusten kihartamista. Elämään tuli uusi vaihe ja nuo ajat jäivät jonnekin muistojen kultakansiin.

Olin lähestulkoon unohtanut mitä se yhteinen iltaan valmistautuminen voi olla, kunnes pari viikkoa sitten muistot palasivat mieleeni. Poksahdus ja lasien kilinää. Hiusten kihartamista, pinnien lainaamista, rajausten tummuuden arviointia, viime hetken asuarvontaa ja tietenkin iloista naurua. Tuntui hauskalta palata takaisin sinne jonnekin, ja huomata, että taito on yhä tallessa. Oikeastaan harmittamaan jäikin vain se, että niihin “etkoihin” ei saatu varattua enempää aikaa! Nimittäin toisin kuin silloin kymmenen vuotta sitten, kun juhlimaan lähdettiin vasta puolilta öin, alkavat juhlat nykyisin jo aikaisin alkuillasta.

Kun valoisa kesäyö yleensä suljetaan nukkumaan mennessä sinne pimentävän rullakaihtimen taakse, tuntui ihanalta saada nauttia lähes yöttömästä yöstä kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Olipa tuo samainen viikonloppu varmasti se tämän kesän viikonlopuista lämpiminkin, eikä yökään tuntunut viileältä edes paljaisiin sääriin.

Black Tower Ice -kuohuviini nautitaan viinilasista jääpalojen kera ja sen makeahko maku pitää sisällään omenaa, päärynää ja sitrusta. 100%:n luomuviini ihastuttaa myös tuotantomenetelmillään. Jäinen malja sopii erityisesti lämpimien kesäiltojen skoolaukseen – niin tyttöjen kesken, kuin vähän romanttisemmissakin tunnelmissa.

Vaikka juhliin valmistautuminen oli mukavaa sekin, toivon kuitenkin, että tämä kesä antaa vielä lämpimiä kelejä, jolloin kesäillan ihanuudesta saa nauttia myös omassa pihassa. Valoisissa öissä on toki oma taikansa, mutta ei tunnelmaa latista laisinkaan kesäyöhön hentoa valoa luovat lyhdyt. Kesässä ja sen öissä on aina oma taikansa!

Save

Save

Save


4 Responses to “Malja kesälle!”

  1. Tanja says:

    Ihanaa naiset ja kesä❣

    Ihanat kengät ja mekko sinulla.
    Just illalla huomasin ettei minulla ole lomareisussa omia ihania kenkiä mukana. Eipä se haittaa meidän menoa! Näillä mennään, onhan LOMA 🙂

    • Oikea asenne, ei loma yksiin kenkiin kaadu! 🙂

      Kesä on kyllä loistavaa aikaa irrottautua totutusta ja jotenkin se suomalaisen mielikin muuttuu kesällä vähemmän jäykäksi. 🙂

      Kaunista päivää sinne! ♡

  2. Maisa says:

    Ihana tuo mekko! Mistä se on? 🙂

Kommentoi