Pinnallista ja pinnan alta

21.7.2017

Kesäperjantaita!

Ajattelin tänään päästellä sisältäni jokusen ajatuksen blogiin, ikään kuin sieltä pinnan alta – tai pinnallisuuden alta. Olen nimittäin tässä kesän aikana erityisesti miettinyt tuota pintajuttua ja sitä, miten paljon se pikku raapaisu kertoo koko elämästä. Tänä kesänä olen tainnut kirjoittaa jopa historiallisen vähän postauksia, tai ainakin se tuntuu itsestäni juuri siltä. Välillä istun läppäri sylissäni ja mietin, että hitto vie, eikö mulla ole oikeasti mitään kirjoitettavaa, kunnes tajuan, että jotkin asiat ja hetket pitää elää, eikä muutta sisällöksi. Sillä onhan se oikean elämän sisältö huomattavasti blogin sisältöä tärkeämpää. Eikö? Ehkä juuri tästä syystä se kamera unohtuu ottaa esiin niissä “spesiaalimmissa” tilanteissa. Silloin kun vietetään niitä arjen vapaahetkiä, ollaan tuulettumassa tai muuten vain ystävien seurassa. Silloin kun eletään ihan täysillä.

Olen siis nauttinut kesästä. Kesätuulesta, porottavasta auringosta, sateesta, mansikoista, herneistä, ja jopa villasukkakeleistä. Välillä olen miettinyt, että pitäisikö tänne kirjoittaa myös jotain sieltä pinnan alta. Kertoa kenties keväällä omaksumastani “kauneusruokavaliosta” tai kirjoittaa siitä huolesta, jota tuntee läheisen terveydestä. Vai sittenkin siitä ilosta, jota syksyllä alkavat opinnot aiheuttavat? Tai entä siitä kyhmystä, jonka koepalatuloksia yhä odottelen?

Mulla on ollut aina aika selvä linja, mitä tulee blogiin ja yksityisyyteen. Vaikka täällä jonkin verran olen omaa sielunmaisemaani raotellut, olen silti aika tarkka siitä, mitä kerron muiden asioista. Itse asiassa ne ei mielestäni kuulu blogiini ollenkaan. On se sitten läheisten terveyttä tai sairautta,  tai ihan vain kuvia. Ei ole minun asiani riepotella juttuja julki. Tuollaiset asiat eletään ja käsitellään siinä blogin ulkopuolelle jäävässä elämässä. Ei blogin sisältöä, vaan elämän sisältöä. Ja ehkä se sama pätee niihin omiinkin juttuihini. Ehkä ne vain haluaa elää itse ensin, ennen kuin elämänsä antaa muiden riepoteltavaksi. Nimittäin niin paljon kuin uskonkin hyvyyteen, ei se valitettavasti riitä. En voi pakottaa muita samaan ajattelutapaan.

Pinnallista vai pinnallista? Myönnän olevani jatkuvasti varovaisempi, mitä tulee bloggaamiseen ja siihen, mitä elämästäni kerron. Jopa siinä määrin, että mietin välillä, onko tämä se mun juttu enää ollenkaan. Mutta onko se pinnallisuutta, vai vain tervettä itsesuojelua? Tässäkin, sinun ja minun mielipiteet voivat olla hyvin erilaiset. Ja sekin on OK. Mielipiteeseen kun on oikeus, ja muiden mielipiteistä ei saisi välittää. Tärkeintä on itse tietää sydämessään, miten asiat ovat.

Vaikka itse haluankin kirjoittaa positiivista blogia, on tämä sivu kuitenkin kaikkien löydettävissä, ja tänne pystyy kuka vain kaatamaan sen pahan olonsa. Kyllä, juuri minun harteilleni. Ja uskokaa pois, joskus pidän sitäkin ihan hyvänä juttuna. Että joku voi kipata pahan olonsa kommenttiboksiin sen sijaan, että kumoaisi sen vaikka lastensa niskaan. Mutta jossain menee kuitenkin raja, ja se raja on kuin veteen piirretty viiva. Nimittäin ihminen minäkin olen, ja jonakin päivänä joku juttu saattaa satuttaa paljon enemmän kuin toisena. Koska on se oikea elämä. Ne oikean elämän jutut, ilot ja surut.

Onko kauhean raukkamaista kertoa, että pelkää? Pelkää sitä, että joku satuttaa liian paljon. Kuten silloin kun vuosien pettymysten jälkeen odotimme vihdoin toista lastamme, ja joku toivoi vielä syntymättömän vauvan kuolemaa. Onko raukkamaista olla ihminen ja suojella itseään? Nimittäin oikeasta elämästä vielä voi karsia ne ikuiset ilkeilijät pois, mutta kommenttiboksista ei.Blogia ja blogaamista voi kai rakastaa. Voi olla hiljaa sisällään ylpeä siitä, mitä on saavuttanut. Sellaiseen suomalaiseen vaatimattomaan tapaan. Mutta elämää pitää rakastaa enemmän. Eikö niin? Sitä ihan oikeaa, joka ei koskaan ikuistu kuvaan tai blogitekstiin. Sitä joka on joskus kyyneleinä poskilla, ja tai pilkkeenä silmissä. Ehkä nauruna kesäillassa. Sitä, joka jaetaan niiden läheisten kanssa – rosoineen ja sileine pintoineen. En tiedä saitteko ajatuksestani kiinni, tai sainko itsekään. Ehkä tämän päivän asiani olikin noin yksinkertaisuudessaan, että muistetaan elää. Elää jokaista hetkeä, ja nauttia jokaisesta hetkestä. Tallentaa kameran sijaan elämää myös sydämeen.
Niin, ehkä MEMENTO VIVERE olisi sopinut otsikoksi huomattavasti paremmin!

Ihanaa viikonlopun aloitusta. Muistakaa elää! Niin, ja syödä herneitä!!!


32 Responses to “Pinnallista ja pinnan alta”

  1. Maria Hyle says:

    YMMÄRRÄN!Itse vähensin kirjoittamisen minimiin koska tuntui vaikealta kertoa kertomatta liikaa myös rakkaiden asioista.Voimia ja iloa kesääsi.maijamamma

    • Näin minä kohdallasi jossain kohtaa ymmärsinkin tekstejäsi luettuani. Että se raja yksityisen ja julkisen välillä oli väkisinkin aika tiukka.
      Sitä voi olla vaikea ymmärtää, jos ei ole koskaan kirjoittanut blogia. Että se oikea ja aito on väkisinkin pidettävä itsellä, ja blogissa raapaistaan vain pintaa. Lukija ei aina ymmärrä, että kyse ei ole halusta olla salaperäinen, vaan halusta olla reilu myös muita kohtaan.

      Kesän iloa myös sinne! ♡

  2. Maria K says:

    Ihana Emilia! Olen saanut blogistasi hurjasti iloa. Uskon, että jokainen lukija muistaa, ettei blogissa kukaan avaa koko elämäänsä (torstain Hesarissa oli hyvä juttu tähän liittyen) ja toivon, että tulevaisuudessa opimme kohteliaammiksi myös netissä: että emme kirjoittaisi kommentteihin sellaista, mitä emme voi sanoa toiselle suoraankin ja että muistaisimme myös bloggarin olevan ihminen tunteineen kaikkineen.

    • Pitääkin lukea tuo Hesarin juttu, se on mennyt ihan ohi. Ja totta, meillä on vielä netin suhteen paljon opittavaa, mutta toisaalta toivon, että muistaisimme kaikki myös näyttävämme esimerkkiä uudelle nettisukupolvelle. Nimettömyyden ja kasvottomuuden taakse on helppo mennä, mutta sydän kannattaa pitää mukana myös netissä.

      Kiitos, Maria. Olen tosi ilinen, jos blogini on tuonut sinulle iloa! ♡

  3. Seija says:

    Hei ja ihanaa iltaa Sinulla on just’ niin ihana blogi kuin pitääkin.
    Ymmärrän täysin kirjoituksesi. Kauheaa, miten kouraisi, miten ilkeitä ihmiset on, eivät näkisi edes vaivaa kirjoittaa.

    Kuuntelun paripäivää sitten esikoulun aloittavan lapsenlapseni positiivisuutta ja asoista löytyvän positiivisuuden ja hyvän, negatiivisuudesta ei tietoakaan. Mietin, onko sisäsuntyistä vai niin rakkaan vävyni ja tyttäreni opettamaa. Sait paljon ajatuksia! Rakkauden täyteistä kesän jatkoa.
    Lomaan vielä puolitoista viikkoa.
    Seija

    • Kiitos, Seija! ♡
      Itse uskon, että tuo positiivinen mieli on paitsi meissä jo valmiina, myös esimerkkien ja kasvatuksen tulosta. Ehkä juuri siksi toivonkin, että me aikuiset harkitsisimme sanojamme paremmin. Sillä niin kauan, kuin me aikuiset ilkeillään, myös esimerkiksi kouluissa kiusataan ja satutetaan. Kun vain saisimme katkaistua tuon kierteen.

      Ihanaa loppulomaa sinne. Kaunista säätä on luvattu ja tienpientareet hehkuvat kukkaloistosta. Ihan parasta aikaa vuodesta! ♡

  4. Oili says:

    Itse asiassa, paljon enemmän kuin näitä melko usein toistuvia mietepostauksia tai mainoksia, lukisin ihan hurjan mielelläni vaikkapa juuri tulevasta opiskelusta! Se olisi aivan uutta linjassasi ja aika tavalla mielenkiintoisempaa, kuten myös koepalapelko. Nämä kaksi olisivat sitä oikeaa elämää johon iso osa meistä voisi samaistua. Ehkä keittiökuvia tai sielunsyöverkirjoituksia paljonkin enemmän! Jatkatko opiskeluja puutarha-alalla vai jollain aivan uudella? Paljon onnea opintoihin, opiskelijaelämä antaa useimmiten enemmän potkua ja energiaa kuin ottaa!;-) Saa tuntea iloa yhä uusien etappien saavuttamisesta ja sitä ylpeyttä kun huomaa miten tieto menee perille.:-)

    • Hei, Oili. Muistathan, että blogeja löytyy laidasta laitaan, ja kannattaa etsiä luettavakseen juuri sellainen, joka tarjoaa itselle sitä miellyttävää sisältöä.

      Kaunista kesää sinulle! ♡

  5. Amelielle says:

    Hei, tosi kamala kuulla, mitä tänne kommenttiboksiin voikaan joku kirjoittaa! Se todellakin kertoo sen kirjoittajan omista (isoistakin) vaikeuksista, mutta toki ne sanat voi haavoittaa pahastikin, vaikka kuinka typeriä ja lapsellisia olisivatkin.
    Huh! Raakaa peliä tämä blogimaailma!
    Ihana blogi sulla ja nauti elämästäsi – kaikesta ihanasta mitä siinä on! Olet ihan takuulla lapsesi ja onnesi ansainnut! Jokaisella meistä on ne omat kivet ja karikot elämäntiellä. <3

    • Kiitos! ♡
      Me olemme kaikki ansainneet onnemme, ja tosiaankin välillä toivoisin, että pystyisin hyvässä hengessä rohkaisemaan niitä pahan olon kanssa pyöriviä hakemaan apua siihen omaan oloon. Valitettavasti sellaista ei vain oikein pysty hyvässä hengessä tekemään, kun tuloksena olisi varmasti tilanteen eskaloituminen vielä pahemmaksi. Mutta pahasta olosta olen oppinut paljon näinä viime vuosina. Niin ikävää että, sitä on maailmassa ihan liian paljon!

      Kaunista kesäviikkoa sinne, ja kiitos kauniista sanoistasi! ♡

  6. Jarna says:

    Hyvä postaus, sain jutun juonesta kiinni. Varmasti erittäin aiheellista pohtia, mitä kirjoittaa vai kirjoittaako. Pidän sun valitsemasta linjasta. Toki henkilökohtaiset asiat on kiinnostavia, mutta eihän sitä kaikkea voi kertoa. Opiskelujen aloitus sai aikaan pienen ooh-ajatuksen. Siitä odotan kuulevani lisää! Mieleen nousee heti pari alas tai koulua, jotka voisivat olla sinua. 🙂 Ps. Jos sulla on noin paljon jo herneitä, täytyy mun todeta ettei mulle taida niitä tulla lainkaan. Ehkä ensi vuonna olen ajoissa istutusten kanssa.

    • Kiitos, Jarna! ♡
      Olen tosiaan aloittamassa valokuvausopinnot syksyllä. Ihan hurjan jännää, ja varmasti siitä kirjoittelen sitten blogiinkin enemmän. 🙂

      Ja hei, herneet ei ole omalta maalta. En viitsi edes kasvattaa, kun täältä saa noutotilalta ämpäri kaupalla valmiiksi poimittuja -ja edullisesti. 🙂

      • Jarna says:

        Hurjasti onnea! Nyt on pakko sanoa, että se oli eka veikkaukseni. 😀

        Mun pitää varmaan kanssa käydä jossain poimimassa, aika lituskoita ovat herneetpalot.

  7. Satu says:

    Seuraan useita blogeja ja sinun on yksi parhaimmista!

  8. Tiitu says:

    Komppaan edellisiä – ymmärrän täysin ajatuksesi ja huh miten ilkeitä ihmiset voivatkaan olla… Blogisi ehdottomia suosikkejani ja vaikka jokaista varmasti henkilökohtaiset jutut kiinnostavatkin, kyllä minä enemmän kuin mielellään luen sisustus- ja pohdintajuttuja. Ja varsinkin puutarha-asiaa! 🙂
    Ihania kesäpäiviä teille ja tosiaan, seuraa sydäntäsi. ♡

    • Kiitos, Tiitu! ♡
      Kyllä tämä blogi jatkaa valitulla linjalla, sillä olen todennut, että tekemällä asiat sillä omalla tavallaan tuloskin on parempi.

      Seurataan sydäntä ja nautitaan kesästä! ♡♡♡

  9. Anu says:

    Sun juttuja on tosi kiva lukea, vaikka elämäntilanteemme poikkeavatkin täysin. Ja sitä paitsi olet mun pukeutumisidoli! Jos alani ei sanelisi pukeutumistani, pukeutuisin juuri kuin sinä joka päivä.

    Pidä sama linja siis, toimii! 🙂

  10. Ouna says:

    Hui mitä kommentointia olet saanut lapseen liittyen. Ikävää, todella ikävää! 🙁 Varmasti sitä pohtii tuollaisten jälkeen että mitä uskaltaa ja haluaa jakaa.

    Ihanaa että olet päässyt opiskelemaan! 🙂 Sopiiko kysyä mitä alaa? 🙂 Kiinnostaa kovasti. Kiinnostaa myös kauneusruokavalio, onko se ehkä freetoxausta? 🙂

    Ymmärrän hyvin ettei blogissa halua jakaa esim. läheisten asioita koska eiväthän ne kuulu kenellekään. Silti toki se huoli siellä on olemassa koko ajan. <3

    Kaunista sunnuntaita!

    • Kiitos, Ouna! ♡

      Olen tosiaan aloittamassa valokuvausopinnot, ja siitä varmasti tulen kirjoittamaan blogiinkin. Jännää! 😀
      Ja ruokavalion avulla on iho parantunut ihan hurjasti. Jätin nimittäin vehnän, sokerin ja maidon pois. Toki sovellan tätäkin 80/20 tai 90/10 -linjalla. Eihän elämä saa olla liian tiukkaa. 😉

      Kaunista kesäviikkoa sinne! ♡♡♡

  11. Tiina says:

    Sain ajatuksesta kiinni! Hirveitä asioita ihmiset kirjoittaa kommenttibokseihin. Välillä tuntuu että nettiin kirjoitellaan mitä vaan kun sen voi tehdä “anonyymisti”.

    Itse lopetin koko blogin, kun sijoitettujen lasten myötä rupes tuntumaan ettei oo mitään kirjoitettavaa. Arkea on siis paljonkin ja ihania juttuja mutta kun mitään et voi kertoa julkisesti ( vaitiolovelvollisuus). Koinkin helpoimmaksi pistää lapun luukulle. Eipä tarvii miettiä vilahtaako kuvissa jonkun naama vaikka ei saisi.

    Toivottavasti sä jatkat edelleen blogiasi. Tää on ollut suosikki jo monta monta vuotta!

    Kaunista ja rentouttavaa kesää.

    • Kiitos, Tiina! ♡ Ja kyllä blogi jatkuu, täytyy vain pitää kiinni siitä omasta linjasta ja mennä sydän edellä. Mutta ymmärrän tuon oman tilanteesi täysin. Ei ole helppoa rajata elämää kovin tarkasti ja silti yrittää jakaa jotakin. Se vaati ihan oikeasti jo aika paljon!

      Kaunista kesäviikkoa sinne! ♡♡♡

  12. Hurmioitunut says:

    Minusta on ihan oikein ja tärkeää suojella elämää ja ihmisiä blogin silläpuolen, jos on noin ikäviäkin kokemuksia. Vaikka harvoin avaat elämääsi syvemmin blogissa, niin kyllä sieltä rivien välistä välittyy se oikea Emilia. Siihen uskon, sillä siltä se minusta tuntuu. Sitä paitsi, jokainen on erilainen eri ihmisten seurassa myös kasvokkain. Eri ihmisten kanssa jaetaan erilaisia asioita. Niin ajattelen blogienkin kertovan ihmisten erilaisista puolista. Ja en olisi jaksanut seurata blogiasi näitä kaikkia vuosia jos en tuntisi, että siellä kuvien ja tekstin takana olisi oikea, lämmin ja persoonallinen persoona. Blogisi on elämänmakuinen ja kaunis, sillä lailla sirosti, ja sellaista minä tarvitsen omaan elämääni. Minä olen blogimaailmassa röyhkeän itsekäs ja kerään luettavaksi vain sellaisia blogeja, jotka tuottavat minulle iloa ja hyvää mieltä. Mikäli jokin blogi alkaa jollain lailla ärsyttää, poistan sen lukulistalta. Sillä kuten sanoit, oikeassa elämässä voi poistaa ikävät ihmiset elämästään, blogimaailmassa voi lakata seuraamasta ikävältä tuntuvia blogeja. Ymmärrän kyllä pointtisi noista ikävistä kommenteista. Niitäkin voi toki poistaa, mutta kerran luettuaan ne jäävät elämään pitkäksi aikaa. Toivottavasti saat iloa bloggaamisesta vielä pitkään, sillä en haluaisi sinua ihan vielä menettää. 🙂 Aurinkoista (loppu)kesää. ♥

    • Kiitos, tästä! ♡
      Mutta tiedätkö, mikä on ollut itselleni ehkä suurin “yllätys” näiden vuosien aikana? Se että harva lukee tekstiä! Aika moni katselee vain kuvat, ja silloin se tarina jää kovin tyhjäksi. Olen itse samanlainen lukija kuin sinä. Aikaa blogeille on aika vähän, mutta kun luen, luen. Sillä kuva on vain kuvaa, eikä siinä ole niitä rivinvälejä.
      Ja ihan totta, ei se poistaminen kommentin jättämää jälkeä vie pois. Ruma sana satuttaa, ihan jo vain kerrastakin. Silti yritän muistaa, että en itsekään tiedä, mitä niiden sanojen takana oikeasti on.

      Aurinkoa sinne ja ihanaa uutta viikkoa! ♡ Kyllä täällä yhä on tarkoitus pysytellä. 🙂

      • Hurmioitunut says:

        Olipa hyvä muistutus. Tajusin tuon pelkän kuvien katsomisen joskus joitain vuosia sitten, kun lähipiirini ilmoitti, että he vain selaavat kuvat blogistani läpi. Kun eivät kuulema aina “ymmärrä mistä kirjoitan…” Eikä siinä mitään, jokaisella on siihen oikeus, mutta tosiaan, silloin jää usein se oleellinen sisältö sisäistämättä. Ns. höpöttelypostauksiin laitan usein luontokuvia, jotka eivät muuten välttämättä mitenkään kerro juttuni sisällöstä,ovat vain kaunista katsottavaa. Tämä juontaa juurensa todennäköisesti myös siihen, miksi ihmiset kommentoivat nykyisin harvemmin – ei jakseta lukea blogien sisältöä. Onneksi en mieti niinkään kommentteja vaan itseäni – kirjoitan taiteesta ja kulttuurista edelleen siksi, että haluan itseäni varten purkaa ajatuksia auki. Ja kertoa mitä ne kokemukset minulle tuovat.

        Ps. En tainnut kommentoida taannoin siihen valokuvaohjeistuspostaukseesi, mutta se oli mainio! Tallensin sen suosikkeihini vinkiksi. Olen samoilla linjoilla: ei kannata ostaa kallista järjestelmäkameraa jos ei aio opetella käyttämään manuaalisäätöjä. Kerran tuohduin kovaäänisesti ystävälleni, joka aikoi tehdä juuri niin.: kuvitteli, että järjestelmäkamera kannattaa ostaa, mutta “eihän siitä niitä nappuloita tarvitse osata käyttää”. – Ööööh,et ole tosissasi?! Miten hukkaan heitetyltä mahdollisuudelta tuollainen kuulostaa. Kerran kun opettelisi ne valotukset ja suljinajat, ei enää kääntyisi takaisin. 😉 Ja hei! Onnea opintoihin Ihana!

  13. Marja says:

    “… jotkin asiat ja hetket pitää elää, eikä muuttaa sisällöksi. Sillä onhan se oikean elämän sisältö huomattavasti blogin sisältöä tärkeämpää. Eikö? Ehkä juuri tästä syystä se kamera unohtuu ottaa esiin niissä ”spesiaalimmissa” tilanteissa.”

    Amen. Mä olen huomannut viime aikoina toimivani juurikin noin. Kamera jää kotiin tai pysyy vähintäänkin laukussa sillä haluan välillä nimenomaan elää ja kokea tietyt hetket ja tapahtumat – en kameran linssin läpi vaan ilman koko kapistusta. Keskittyen siihen olennaisempaan. Vaikka sitten saattaakin harmittaa että muistikortille jäi tallentumatta monta kivaa juttua mutta onneksi ne tallentuivat sydämen muistikortille.

    Terkkuja sinne sielunsiskolle 🙂

    • Kiitos, Marja! Eikö ole hassua, että se kamera tulee tungettua kasiin, ja sitten huomaakin, että hitto, unohdin kuvata! Mutta toisaalta olen ajatellut, että se kertoo juuri siitä, että hetki vei mennessään, ja kameraa ei oikeasti edes tarvittu! ♡

      Kaunista uutta viikkoa sinne! ♡♡♡

  14. Sally says:

    Bloggaajana myös, ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Mutta yhä vaan ihmettelen ihmisten tarvetta saada kirjoittaa oma kurja olonsa bloggaajan kommenttiboksiin. Ollaan juteltu siitä muutamien bloggaajien kanssa ja tultu siihen tulokseen, että kaiketi se on se mittari, jolla suosituimmuutta mitataan – eli kun lukijakunta kasvaa, on joukossa myös enemmän niitä mätiä omenoita. Kurja juttu, mutta valitettavan totta. Mutta säkin olet fiksu ja tiedät, että niiden sanojen pitää antaa mennä vaan toisesta korvasta ulos, sillä loukkaus häpäisee ainoastaan niiden lausujan! Sulla on ihana koti ja perhe.

    Täälläkin ollaan keskitytty kesästä nauttimiseen ja uudessa kodissa on vielä monta asiaa “to do” listalla, vaikka päästiin jo muuttamaan. Monet odottaa kuvia, mutta kaikki aikanaan 😉 Ihania poutapilven täyteisiä kesäpäiviä sinne & intoa syksyyn ja uuteen!

    • Kiitos, Sally! Ja onnea uuteen kotiin! ♡♡♡ Teidän kotiin, johon te muutatte ja käperrytte ensin, ja muut tulevat sitten perässä. Sen on mentävä juuri niin kuin itsestä tuntuu oikealta! ♡

      Ja ihan totta tuo mittarijuttukin. Pieni blogi tavoittaa ihmisiä vähemmän, ja ne ilkeilyt pääsevät tietenkin ikään kuin aitiopaikalle vähän isommassa blogissa. Mutta tosiaan, parasta on laittaa ne heti sinne korvien väliselle kiitoradalle ja päästää ilmoille liikoja miettimättä. Silti en koskaan voi ymmärtää ihmisen tarvetta tuollaiseen pahan suoltamiseen.

      Nauttikaa kesästä ja uudesta kodista. Se “to do” -lista ei katoa minnekään! ♡♡♡

Kommentoi