Ainoastaan kesällä!

02.8.2017

Hellou! Järjestelin tuossa tavaroita paikoilleen ja suoritin pikasiivousta hyvin itsekkäästäkin syystä. Olen nimittäin anonut itselleni huomiseksi “minäaikaa”. Yksi päivä jonka saan viettää kotona ihan vain haahuilleen tai vaikka kirjaan tarttuen. Vähän sellainen lomapäivä äitiydestä, tiedätte varmaan! 🙂 Mutta se ei nyt ollut asiani, vaan pikemminkin se, miksi siivoiluni keskeytyi. Katselin nimittäin tuota meidän olohuonetta tästä eteisen oviaukosta, ja tajusin, että olen koko kesän nauttinut näkemästäni. Tuo ovi kun nimittäin pidetään suljettuna muun osan vuotta, mutta avataan näin kesäisin jotta (viileä) ilma kiertäisi paremmin.

Jos joku ei nyt heti hahmota, mistä päin taloa tämä näkymä aukeaa, niin tuosta alakerran pohjapiirroksesta tosiaan näkee, kuinka kuistin jälkeisestä arkieteisestä on kulku olohuoneeseen. Koska tuo ovi rajoittaa aika pahasti lapsiperheen eteisen toimivuutta, se pidetään yleensä suljettuna ja varsinkin talvella, kun eteinen tursuaa kengistä, suljettu ovi antaa eteiseen kaivatut lisäneliöt. Tänään tulin tosin ajatelleeksi, josko sekin tila uhrattaisiin estetiikan alttarilla ja ovi pidettäisiin ainakin raollaan vuoden ympäri. Tosin, kuten ymmärrätte, ongelmaksi voi koitua se vähemmän esteettinen näkymä toiseen suuntaan! 😀

Nuo viime talvena Ellokselta hankitut sohvanpääliset ovat muuten olleet todellinen kesäpelastus! Äärettömän näppärät varpaissa kulkevan hiekan ja muun kesäihanan torjunnassa. Kankaat on helppo pudistella puhtaaksi ja hätätapauksessa vaikka kääntää pesujen välissä. Ennen sohvia sai imuroida lähes päivittäin, mutta nyt siivous hoituu melkeinpä oikaisemalla. Lampaantaljat sohvan selkänojalla ovat nekin ihan käytännön valinta. Ikkunapaikat kun ovat noiden karvaisten perheenjäseniemme suosiossa.

Vaikka näkymä eteisestä olohuoneeseen nyt olikin se syy pysähtymiseeni ja siivouksen siirtämiseen tuonnemmaksi, ei tuo näkymä olohuoneen ikkunasta uloskaan mikään ihan hirveän huono ole. Ja tätäkin herkkua on tosiaan tarjolla ainoastaan kesäisin!

Joskus on ihan hyvä katsella kotiaan uudesta perspektiivistä ja ihastua tuttuihin näkymiin uudelleen. Kaipa meillä jokaisella on kodissamme se punaisen maton paikka, ja tänä kesänä omani on ollut juurikin tässä. Kenties sitten syksyllä matto muuttaa taas jonnekin muualle.

Kesäistä keskiviikkoiltaa!

Save


2 Responses to “Ainoastaan kesällä!”

Kommentoi