Black & White

03.8.2017

Kukkamekkojen ja farkkushortsien jälkeen on aika palata taas arkeen ja kohentaa omaa olemustaan. Kesävaatteet vaihdetaan niihin arjen luottovaatteisiin, hyvässä lykyssä klassikoihin, jotka kestävät aikaa ja toimivat vuodesta toiseen. Mustat ja valkoiset vaatteet ovat hyvä pohja toimivalle vaatekaapille, mutta kesän päivettämällä iholla pelkästään mustavalkoinenkin asu näyttää jo hyvältä! Mutta miten pitää ne vaatekaapin perusvärit kauniina pitkän päivän ajan, saati saada vaatteet kestämään myös aikaa? Tähän kinkkiseen dilemmaan poraudutaan tänään mustavalkoisella teemalla kaupallisessa yhteistyössä NIVEAn kanssa.

Vaatehuollon perusteita on pestä mustat ja valkoiset vaatteet erikseen, ja lajitella pyykki muutenkin värin mukaan. Pesuohjeetkaan eivät ole vaatteissa huvin vuoksi, vaan auttavat vaatteen hoidossa ja sen elinkaaren pidentämisessä. Värillisille vaatteille käytetään pesuainetta, joka säilyttää värit, ja valkoiset vaatteet taasen tarvitsevat valkaisevan pesuaineen, jotta eivät muuttuisi ajan saatossa harmaiksi. Vaatteet pestään nurinpäin käännettyinä ja kuivataan pesuohjeen sallimin konstein. Turhaa pesemistä vältetään vaatteiden tuulettamisella ja irtokarvat ja -roskat poistetaan teippirullan avulla… No, perusjuttuja, joita pyykkiä pestessä ei edes liiemmin tule ajatelleeksi.
Mutta, jotta lempivaate kestäisi aikaa ja palvelisi useamman vuoden, vaatehuolto kannattaa aloittaa jo ihan vaatteen käytöstä. Mustien ja valkoisten vaatteiden kohdalla tämä asia korostuu entisestään, koska molemmat värit näyttävät kaunistelematta myös sen, mitä iholtamme vaatteeseen siirrämme. Vaatteeseen suihkittu parfyymi tai paksu kerros huonosti imeytyvää kosteusvoidetta voivat pilata lempivaatteen, mutta kovimmille joutuu yleensä paitojen ja puseroiden kainalot. Ja harmittaahan se, kun ylleen kiskaisee puhtaan mustan puseron, ja hetkenpäästä löytää kyljistään harmaat dödöraidat. Mutta vielä enemmän harmittaa, kun kaunis valkoinen klassikkopaita kellastuu kainaloistaan ja muuttuu käyttökelvottomaksi.

Välillä mietin, pitäisikö jopa vähän hävetä, kun kyselette jonkin vaatteeni ostopaikkaa, ja joudun kertomaan, että kyseinen vaatekappale on jo useita vuosia vanha. Vaatehuoneessani on nimittäin jopa kymmenen vuotta vanhoja perusvaatteita, joita käytän edelleen ihan aktiivisesti. Toisaalta koen kuitenkin ihan ylpeyttäkin siitä, että vaatteillani on pitkä elinkaari ja ne palvelevat yhden kauden sijaan useamman vuoden. Tässä iässä kun ei enää edes tarvitse olla niin kauhean supertrendikäs, vaatteissa arvostaakin enemmän ajattomuutta ja kestävyyttä.

Olen viime vuosina hurahtanut yhä enemmän pellavaan ja sen ajattomaan klassisuuteen, mutta samanaikaiseen rentouteen. Pellava kestää hyvin pesua, mutta imukykyisenä materiaalina se imee itseensä myös epäpuhtauksia. Keltaiset tai hapertuvaksi muuttuvat kainalot  ovatkin juuri valkoisten paitojen vitsaus, ja vaikka usein yritänkin käyttää aluspaitaa ihoni ja lempivaatteeni välissä, aina se ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Tällöin huomio kannattaa siirtää jo siihen käytönaikaiseen vaatehuoltoon, eli pukea vaate puhtaalle iholle ja sujauttaa kainaloon erityisesti vaatteiden kestoa ajatellen suunniteltua deodoranttia. NIVEA Invisible for Black & White –deodorantti on suunniteltu juurikin säilyttämään vaatteet kauniina ja pitkään, unohtamatta kuitenkaan deodorantin perustehtävää.

Monelle tuttu NIVEA Black & White -sarja on täydentynyt tänä vuonna tuolla vihreä korkkisella uutuudella. Raikkaan sitruksinen deodorantti jatkaa mustien ja valkoisten vaatteiden pelastamista, säilyttäen kuitenkin sen raikkaan tunteen kainaloissa myös niissä kiperissä tilanteissa. Läpinäkyvä koostumus imeytyy nopeasti iholle, eikä se jätä jäämiä vaatteisiin. Valkoiset paidat pysyvät siis pidempään valkoisina ja mustat urheiluvaatteet tai juhlamekot säilyvät kauemmin mustina.
Täyden tehon tästäkin deodorantista saa kuitenkin vain oikeaoppisella käytöllä: Deodorantti laitetaan aina puhtaalle iholle ja sen annetaan kuivua rauhassa ennen vaatteiden pukemista!

NIVEA Invisible For Black & White -sarjasta löytyy uusimman, sitruksisen tuoksuisen Freshin lisäksi myös luonnollinen Clear-variantti. (Roll-on n. 2,50€ ja Spray n. 3,25€). Clear-vaihtoehto on saatavilla myös stick-muodossa. Black & White -tuotteet on saatavilla myös NIVEA MEN -sarjasta. Fresh-variantti miehille on luvassa syyskuussa.

Jos teillä on jotain kivoja ja hyväksi havaittuja niksejä vaatehuoltoon ja vaatteiden keston pidentämiseen, niin raapustakaa niitä ihmeessä tuonne kommenttiboksiin. Itselleni ei edellä mainittujen lisäksi tule enää mieleen kuin esiliinan käyttö. Tykkään nimittäin hääräillä keittiöjuttuja essuun kietoutuneena, ja olen huomannut sen vähentävän omalla kohdallani hurjasti ylimääräisen pyykin syntyä. :)

Mutta hei, klikkailkaapa seuraamaan seuraamaan @niveasuomi -Instagram-tiliä! Siellä on nimittäin elokuun ajan jossa
NIVEA Invisible For Black & White Fresh –tuotteita!

Save

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna


8 Responses to “Black & White”

  1. Rosa sanoo:

    Hei Ihana postaus. Varkujen huollosta voisin sen verran kertoa. Oon kuullut et varkkuja pesemistä kannattaa välttää, jotta väri pysyy hyvänä. Jos ei ole tahraa niin varkkuja ei kannata pestä. Kannattaa mielummin luulettaa tai laittaa muovipussiin pakkaseen niin saa käytön hajun pois niistä. Ostin vähän aika sitten kotiin marsella saippuan meikkisiveltimien pesuavarten. Pyyhin sillä myös vaalean nahkatakin tahrat toimii siihen erin omaisesti. :)

    • En olekaan koskaan tuota pakastamista ajatellut, vaikka talvella kyllä tykkään laittaa vaatteita ulos tuulettumaan, kun oikein on kovakin pakkanen. Tosin niitä harvemmin on. :)

      Mutta muuten yritän välttää varsinkin joustavien farkkujen pesua ja ainakin sitten pestä ilman huuhteluainetta. :)

  2. Voi nämä sun kuvat Emilia <3

  3. Sanna sanoo:

    Pyykkietikka on ihan ehdoton! Desinfioi luonnolllisesti pyykin, poistaa pesuainejäämät( itse olen siirtynyt jo myös luonnonmukaisempiin pesuainemerkkeihin) ja pitää värit hyvinä. Tekee myös itse pesukoneelle hyvää. Puhdas pesukone on avain raikkaaseen pyykkiin. Miehen valkoisiin t-paitoihin missä on keltaiset kainalot on auttanut ruokasooda sekä etikka yhdessä

  4. Lisa sanoo:

    Minulla on valkoinen pellavapaita, josta pidän yli kaiken mutta huomasin viimeisen pesun jälkeen, että kainalot ovat kellastuneet ikävästi. Mitenhän ne saisi puhtaaksi, ideoita?

  5. Susanna sanoo:

    Pyykkietikka ihan ehdottomasti! Ranskalaisen Le Pere Pelletierin hajustetut pyykkietikat ovat ihan parhaita :) Ovat ekologisia, drsinfioivia ja tepsii kaikkiin hajuihin. Pitää värit kirkkaina. Soveltuu myös kaikenlaiseen pesuun yleispesuaineen tavoin. Keittiö, wc, lattiat jne. voi pestä pyykkietikalla.

  6. Liina sanoo:

    Pyykkietikka on nykyään ihan ehdoton!! Pyykit ei ole koskaan ennen ollut niin aidosti puhdasta ja hyväkuntoista kuin nyt pyykkietikan käytön jälkeen!
    Ennen kärsin kovasta kainaloiden hikoilusta ja paitojen kellastumisesta. Lopetin alumiinidödöjen käytön ja niin loppu hikoilu ja paitojen kellastuminen! :) Alumiinittoman dödön löytäminen vain ei ollut mikään helppo juttu, poikkeuksetta kaupan normi kemikaalimyrkyissä on alumiinia, mutta luonnonkosmetiikka pelasti!:)

  7. Karla sanoo:

    Moi Sinä! Mun mieliaihe; vaatehuolto ♥

    Meillä menee nestemäistä sappisaippuaa pullotolkulla, sillä lähtee tosi hyvin suurin osa tahroista, etenkin rasvatahrat. Näin mustikka-aikaan tulevat mustikkatahrat lähtevät kun niiden päälle kaataa kiehuvan kuumaa vettä suoraan vedenkeittimestä esikäsittelynä. Tomaatti-ja porkkanapohjaiset tahrat lähtevät parhaiten auringossa haalistamalla.
    Tuohon keltaisten kainaloiden ongelmaan näin just facessa vinkin, että tahran päälle laitettaisiin hammastahnaa ja siihen vielä ripoteltaisiin soodaa. En ole uskaltanut vielä kokeilla, mutta vaikuttaa järkevältä kemialliselta reaktiolta.