Myrskyä odotellessa

12.8.2017

Hiphei ja lauantaita! Taidetaan täällä Lounais-Suomessa jäädä Klaara-myrskyn ulkopuolelle, mutta hei, voihan sitä nyt kuitenkin odotella jonkinlaista ukonilmaa ja vähän lauantaimyyssiä täälläkin. Jos nyt edes se sade osuu kohdille, niin nappasinpa ainakin nuo jo auenneet pallohortensiat maljakkoon, jotteivät ihan sateen piiskaamiksi joutuisi. Ovat muuten tässä kohtaa kesää se oma lempparini maljakossa.

Vaikka myrskyn silmään ei tänään jouduttaisikaan, niin onpa meillä kuitenkin tuo oma pikkupuhurimme, jonka ainoa toive tälle päivälle oli saada mansikkakakku. Helppo homma, ehdin jo tuumata, mutta ei se sitten ihan niin kivottamasti käynytkään. Kylille saakka ehdittyäni mansikat olivat jo myyty, ja hetken aikaa puski jo huono äiti -fiilis hikenä pintaan. Nopea puhelinkierros paikallisille mansikanviljelijöille oli ainoa oljenkorsi, johon tarttua. Tämän päivän pelastus oli mieheni kollegan puoliso, jonka vanhemmat lupasivat meille mansikat. “Pellot on jo noukittu tyhjäksi, mutta hakekaa sieltä savusaunan takaa.” Sanonpa vaan, että olikin sitten paras mansikkakakku ikinä, eikä välttämättä makunsa, mutta hyvän mielen vuoksi! Ja päivänsankari pääsi itse vielä mansikkansakin noukkimaan, mikä olikin ihan kiva elämys! 🙂

Myrskyä tai ei, viettäkää mukava lauantai! ♡


2 Responses to “Myrskyä odotellessa”

  1. Taimi Pihlava says:

    Ihania kuvia

  2. Nina says:

    Hyvää nimipäivää Klaaralle! 🙂 Ihana kakku!

Kommentoi