easy like a sunday morning

27.8.2017

Hei ihanat!
Toivottavasti viikonloppunne on ollut rauhallinen ja rentouttava. Vaikka onhan sitä toki edelleen jäljelläkin! Ehkä se smonday on enemmänkin sunnuntai-illan ongelma. :)

Eilen käytiin juhlimassa kummitytön syntymäpäiviä, ja voi luoja, miten ajan kulku aina iskee päin kasvoja. Toki sen aiheuttaa omien lasten kasvu ja kummilasten kasvu, mutta vielä enemmän ne muut syntymäpäivävieraat, joita tulee nähtyä hyvin satunnaisesti, ehkä kerran vuodessa. Miten pienistä tytöistä ja pojista kasvaa nuoria naisia ja miehiä. Joka vuosi päivitellään kotimatkalla samaa asiaa: Että vuodet ihan oikeasti vierivät eteenpäin, ja myös me vanhenemme!

Mutten viikonloppu onkin kulunut melko kotipainotteisesti. Lauantai aamuna esikoinen tuli keittiöön keittokirjansa kanssa ja ilmoitti leipovansa suklaapikkuleipiä. Ja niitä tosiaankin leivottiin. Samoja haarukkapikkuleipiä esikoinen halusi aikoinaan leipoa myös pikkusiskonsa ristiäisiin, ja tekikin niitä äitini avustuksella. Äiti oli täällä meillä ja auttoi vauvanhoidossa kun minä siivosin. Sitten tehtiin yhdessä voileipäkakut sekä muut tarjoilut, ja tietenkin ne haarukkaleivät. Nyt nuo keittiöhommat sujuvat pojalta jo huomattavasti paremmin, eikä äidin apua tarvita juuri kuin mittojen tarkistamisessa ja kuumien peltien käsittelyssä.

Yleensä kummitytön syntymäpäivät ovat olleet loppukesän lämpöisiä, mutta tänä vuonna ilmassa oli selvästi syksyisempi tuntu. Kotikin on viilentynyt ja mielessä pyörii jopa lämmittäminen. Vaikka toistaiseksi riittänee vielä käyttöveden lämmittäminen, ja viileämpään kotiin pitää vain totutella itseään karaisten. :)

Pehmeän lämmin Army -neule on Lifestyle La Luna  -nettikaupasta (saatu bloginäkyvyyttä vastaan) ja on tyyliltään juuri sellainen syksyisen paksu kotipaita tai kevyen takin korvike.

Koodilla elonkorjuu saat tämän neuleen, ja kaikki muutkin Lifestyle La Lunan tuotteet (myös alennetut) -10% alennuksella. Koodi on voimassa torstaihin 31.8. 2017 saakka.

Leppoisan lempeää sunnuntaita! ♡

Save

Tallenna


2 Responses to “easy like a sunday morning”

  1. Marita sanoo:

    Onpa ihanan lämpimän ja pehmoisen näköinen neule! Erityisesti sinun päälläsi näyttää hyvältä. Houkuttelisi minuakin ostamaan…!