Mysmys perjantaita! Niin se vain tuli kuin tulikin. Jälleen kerran niin himskatin nopeasti!
Pari viime päivää ovat sateineen olleet niin syksyisiä, että kesästä on turha enää puhuakaan. Keltaiset koivunlehdet pilkuttavat maata ja kostea kylmyys alkaa hiipiä jo sisällekin. Eilen tuntui lähes ylellisen ihanalta, ettei illaksi ollut mitään ihmeellistä ohjelmaa, ja päädyimmekin lasten kanssa leipomaan. Molemmat saivat valita yhden reseptin, ja lopulta herkuttelimme kahdella pikkuleipälajilla.Polteltiin kynttilöitä ja höpöteltiin niitä näitä.
Tämänpäiväinen fredagsmys jatkaa samaa linjaa. Nimittäin ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin, edessä on viikonloppu, jolle ei ole sovittuna mitään ohjelmaa! Oikeasti, ei mitään! Ollaan vain ja rentoudutaan, ehkä vähän taas leivotaan, tapsutellaan kotona mukavissa vaatteissa, ulkoillaan ja nukutaan hyvin.
Suloisen tunnelmallista perjantai-iltaa! ♡
Niiiin ihanan tunnelmallista ja kaunista teillä!!! Mukavaa viikonloppua!
Kiitos! ♡
Toivotaan auringonsäteitä viikonloppuun! 🙂
Kaipaatko koskaan työyhteisöä? Blogiasi lukiessa ajankäyttösi tuntuu näin isoihin ja keskikokoisiin yrityksiin tottuneelta, päivittäin kymmenien ihmisten kanssa yhteistyötä tekevän näkökulmalta niin yksinäiseltä, että hyppisin seinille viikossa! Mutta hyvä että meitä on erilaisia, yksintyöskentelyäkin suosivia. Sehän vasta ikävää olisi jos on huomannut ettei oikein sovi töihin joissa on paljon muitakin, pitää tehdä kompromisseja ja ottaa alati muut huomioon, omiin juttuihin ja pohdintoihin jää minimaalisesti aikaa, että väen väkisin pitäisi sellaisessa kärvistellä. Viisasta on tiedostaa omat vahvuudet ja heikkoudet ja luoda (työ)elämänsä sen mukaan. Sekä intovertteja että ekstroverttejä tarvitaan. 🙂
Olen varmaan jossain määrin introvertti. Toisaalta, vaikka ylistänkin viikonloppua, jona ei tarvitse mennä minnekään, tulisin kai hulluksi, jos meno jatkuisi samaan tapaan koko viikon. 🙂 Hyppisin varmaankin seinille ilman päivittäistä yhteisöllisyyttä, kuten kai moni muukin. Etätyötä tekevälle yhteisöllisyys on toki toisenlaista, kuin suuressa työyhteisössä kasvokkain työskenteleville. Silloin korostuu toki myös se työajan ulkopuolinen aktiivisuus, olkoon se sitten harrastusta, järjestötoimintaa tai politiikkaa. Toki yhteisöllisyys toteutuu monessa työssäkin, vaikka ulkopuolinen ei ehkä ihan heti tulisi sitä ajatelleeksi.
Mutta juu, en ole koskaan haaveillut avokonttorissa istumisesta, enkä kai siihen kykenisikään. Mutta toisaalta, enpä juuri ole haaveillut alastakaan, joka siihen veisi.
Hyvä siis, että jokaiselle työlle on tekijänsä, ja ihmisellä ainakin jokseenkin säilyy vapaus valita. 🙂
Kysymyksesi jäi mietityttämään.. Jos blogisti tavoittelisi elämäänsä kuvailemasi kaltaista työyhteisöä, olisi hän sen sen pariin varmasti hakeutunut ;). Siksi jäinkin miettimään, mikä on todellinen motiivisi kysyä työyhteisöjen perään. Ne kuuluisat rivien välit.. Jospa onkin niin, että itse kadehdit blogistin itsenäisyyttä ja rauhaakin naamioimalla sen siten, että nostat isot työyhteisöt hegemoniseksi tilaksi, joka ikäänkuin olisi ainoa tavoiteltava, kunniakas työntekemisen ympäristö. Toisin sanoen: jos itse on tyytyväinen omaan (työ)elämäänsä, ei synny tarvetta moisille vastakkain asetteluille.
Introvertteja tarkoitin… Vaikka voihan tuo intoverttikin hyvä olla! 😀
Avokonttori olisikin painajaista työssä jossa muutenkin on palaveria toisensa perään, seminaareissa puhumista, opetusta jne! Oma työhuone on keidas jota ilman en pärjäisi, kun periaatteessa voi edes vähän vaikuttaa kuka ja koska ovesta paukkaa, sen ulkopuolella on taas eri maailma, kokoaikainen vuorovaikutus. 🙂
Voi miten tunnelmallista! Mistä tuollasia kauniita jalkalamppuja saa, millainen on kuvissa taka-alalla?
Kiitos, Elisa. 🙂
Lamppu on vanha, enkä juuri nyt osaa sanoa, että mistä vastaavan löytäisi. Muistaakseni ainakin Elloksella joskus oli joku hyvin vastaavanlainen. 🙂
Mistä tuo ihana kynttilänjalka on?
Löydät sen täältä: http://www.enostudio.fr/shop/multi-candle-pin-black 🙂