sunnuntaiaamun rahka-kaurapannukakut

10.9.2017

Suloista sunnuntaita!

Niin ihanaa kuin arki onkin, on viikonloppuaamuissa oma taikansa. Varsinkin nykyisin, kun lapset kipittävät omin avuin alakertaan lastenohjelmia katselemaan, ja itse saa vielä hetken nukkua ihan rauhassa. Ihan parhautta! Mutta viikonloppuaamujen kruununjalokivi on kuitenkin yhdessä syöty aamupala. Sellainen kiireetön hetki, johon yhdistyy ne herkut, joita ei välttämättä arkiaamuna jakseta valmistaa. Tänään siis yksi tällainen viikonloppuaamuihin sopiva resepti. Rahka-kaurapannukakut laittavat nimittäin päivän mukavasti käyntiin. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Ehrmannin kanssa.

Maitorahka tuotteena on kaikille tuttu, ja vielä tutummaksi sen teki viime vuosien fitness buumi. 1990-luvulla marja- ja hedelmärahka olivat suosittuja jälkiruokia, sittemmin rahka yhdistettiin terveysbuumiin. Perustuote on kuitenkin molemmissa se sama, eli maitorahkasta on moneksi!
Ehrmannin rehti ja rasvaton Maitorahka on löytynyt kauppojen hyllyltä jo vuosikymmenen ja makunsa vuoksi se nousikin Suomessa suureen suosioon. Ehrmannin rahkassa on nimittäin miellyttävän mieto maku ja pehmeä rakenne. Jälkkäriinkään se ei vaadi seurakseen hirveitä määriä kermaa tai sokeria, vaan rahka itsessään jo maistuu hyvälle – raikkaalle, mutta ei liian happamalle.
Maitorahka sopii hyvin myös ruuanlaittoon ja leivontaan. Marjapiirakan pohjaan, sämpylöihin ja moneen muuhun tuttuun reseptiin saa hapanmaitotuotteella erilaista twistiä. Rahka toimii myös täytekakun välissä ja erilaisissa jäädykkeissä.

Kuten tiedätte, olen sellainen kaurapuuron peruspuputtaja, joka ei arkiaamuna osaa olla kovinkaan luova. Mitä taasen tulee viikonloppuihin, kaurapuurosta tohtii kyllä pitää vähän taukoakin, vaikka aamupalastaan ihan terveellisen haluaisikin. Niinpä ajattelin jakaa teille yhden omista rahkaa sisältävistä suosikkiresepteistäni. Peruspannukakkuihin saa nimittäin rakennetta kaurahiutaleilla (jotka sopivat ainakin omaan vatsaani vehnää paremmin) ja mehevyyttä maitorahkalla. Pannareiden makeutus on helppo hoitaa banaanilla, ja pannarit ovat myös oiva tapa käyttää pois ne kenties vähän ylikypsät banaanit. Näissä pannareissa rahka kuitenkin toimii mehevöittäjänä, joten banaanin maku ei hyökkää liiaksi päälle, kuten mielestäni monissa baanaaniletuissa helposti käy. Ja yhtä hyvin sen banaanin voi korvata vaikkapa omenasoseella, jos se omaan suuhun istuu paremmin!

Rahka-kaurapannukakut
6-8 kpl

1 prk Ehrmann maitorahkaa
2 dl kaurahiutaleita
suolaa
½ banaani
2 kananmunaa
1 tl kanelia
voita tai öljyä paistamiseen

Soseuta banaani haarukalla. Sekoita joukkoon kananmunat. Lisää maitorahka, kaurahiutaleet, kaneli ja suola. Sekoita pannukakkutaikina tasaiseksi. Nosta lusikalla taikinaa lämpimälle paistinpannulle tai lettupannulle, ja paista pannarit keskilämmöllä. Tasoita pannukakkujen muotoa paistinlastan avulla, mikäli käytät paistinpannua. Anna paistua noin 2-3 minuuttia, käännä ja paista vielä hetki toiselta puolelta.

Tarjoile hunajan ja marjojen, omenasoseen tai marjarahkan kanssa. Kokeile mausteena myös vaniljaa ja kardemummaa!

Näillä eväillä jaksaa pitkään. Ja kukapa kieltää paistamasta pannukakkuja myös iltapalaksi! 🙂

Ihanaa sunnuntaita!

 

 

PS. Mielelläni kuulisin myös teidän viikonloppuaamujen suosikkireseptejä, sekä myös niitä uusia tapoja käyttää maitorahkaa!

Save

Tallenna

Save

Save

Save

Save

Tallenna


8 Responses to “sunnuntaiaamun rahka-kaurapannukakut”

  1. jenna says:

    Nammmm! Hitto mitä kuvia Emilia! Niin upeita! :))

  2. heli says:

    Hei, luuletko että tällä ohjeella voisi tehdä perinteisen pannukakun lailla uunissa?

  3. Ulla says:

    Moikka, ihana resepti ja kiitos siitä! Tosi ihania kuvia tosiaan olet ottanut, nekin on inspiroivia. Olen hiljattain perustanut laihdutusblogin laihdutusprojektini tueksi ja päätin kokeilla tätä reseptiä omalla versiollani, eli pihlajanmarjoilla. Tässä on blogini osoite, jossa resepti 🙂
    https://fancyfiftylady.blogspot.fi/

  4. Noora says:

    Hienoja kuvia, todella ! Maistuivatkin varmaan herkullisilta

Kommentoi