friday – winter edition

27.10.2017

Hepskukkuu perjantaita! Niin vain sujahti lomaviikkokin ohi, että hopsis vain, mutta onhan tässä vielä viikonlopun verran aikaa nautiskella olemisen sietämättömästä keveydestä!

No ei täällä nyt ihan reporankana ole oltu, mutta ainakin otettu vähän rennommin tai opeteltu ottamaan vähän rennommin. Jälkimmäinen enemmänkin itselleni. Tänään on yritetty ottaa kaikki mahdollinen ilo irti viimeisestä vapaapäivästä, eli viettää rennoista rennointa perjantaita. Vähän ulkoilua lumisissa maisemissa, kirjastossa käyntiä ja (älkää kivittäkö) jouluntuoksuisten kynttilöiden polttamista!!! Ai että, mutta tuo lumi tuli tarpeeseen ja teki hyvää. Otan paljon mieluummin nämä valkoiset ja valoisat maisemat, kuin sen mustan ja synkän syyssateen. Tuntuu, kuin olisi saanut elämäänsä taas ihan uutta virtaa. Mikä sekin hyvä, koska se virta on tuntunut olevan viime aikoina aika pahastikin lopussa.

Ja, koska nyt tuli myönnettyä ne joulukynttilätkin, niin sanotaanpa sekin, että joulu on viimeisen vuorokauden aika sukeltanut aika vahvasti pääni sisään. Lumihan sen tietenkin tekee, mutta tuntuu myös ihanalta ajatella joulua, koska tuo talven juhla on itselleni joka vuosi se pieni valo syksyn pimeän tunnelin päässä. Sen lisäksi, että lumi kirkastaa maisemaa, se tekee samaa myös mielelle ja ajatuksille. Jopa oman kotinsa näkee aivan uudella tavalla tuossa talvisessa valossa. Tänään siis tuttujen nurkkien winter edition, vaikka ei se talven tunnelma ehkä sinne asti välitykään.

Humputettiin eilinen päivä äidin kanssa kaupoilla, ja mukaan tarttui nippu eukalyptuksen oksia. Olisin ostanut hyasinttejakin, mutta niitä ei vielä löydetty. Koska tuo lumikaan tuskin nyt pysyvästi jää meitä ilostuttamaan (en ole pessimisti, mutta realisti sitäkin enemmän) pitää heti ensi töinä lumien sulettua muistaa napata ulkoa kunnon sammalmättäät joulusomistuksiin. Ja sitä sammalta onneksi vanhassa pihassakin riittää, joten jonkinlaisen vihreän suhteen ollaan omavaraisia myös talvella. 🙂

Vielä olisi muutama sivu Flavia de Lucen seikkailuja jäljellä, joten nyt taidan ansaitusti oikaista ruhoni sohvalle ja nostaa jalat kohti kattoa. Viikonloppu saa tulla, ja mielellään myös viipyäkin vähän pidempään!

Suloisen kodikasta perjantai-iltaa teillekin! ♡


6 Responses to “friday – winter edition”

  1. Jossunen says:

    Todella kauniin tunnelmallisia kuvia!!
    Rentouttavaa viikonloppua vielä mukavan lomaviikon päälle.

  2. Ihanan tunnelmallista! Mukavaa viikonloppua sinne! Ja hei, mikäs tuo puunnäköinen kasvi on joka näkyy näissäkin kuvissa tuossa keittiönpyödällä? Tosi kivännäköinen!

    • Pikkupuu on myrsikki. Myrtin onnistun aina tappamaan, mutta tämä on sitkeä kaveri ja ollut ilonani jo useamman vuoden. Kovasti se kasvattaa uutta versoa, mutta typistelen aina, jotta pysyy suhtkoht pyöreänä. Suosittelen, jos rungolliset pikkupuut kiinnostavat. Tämä on ehkä helppohoitoisin ja sitkein, johon olen itse törmännyt. 😀

      Oikein ihanaa ja tunnelmallista lauantai-iltaa sinne! ♡

  3. Täytyy myöntää, että tuli kyllä melko vahvat joulufibat lumisateesta!! No, lumi on mennyttä ja joulufiiliskin siinä samalla saattoi kadota… Ehkä se pikkuhiljaa tässä alkaa joulun lähestyessä taas tuntua jouluiselle! 🙂
    Tosi kaunis tunnelma kuvissa! Ihanaa lauantai-iltaa! <3

    • Tuo lumi oikein pyyhkäisi sen jouluinnon päälle, mutta en nyt aio antaa periksi vaikka maa onkin taas musta. Mä tarvitsen sen jonkin valon sinne tunnelinpäähän. 😀 Ja hei, onneksi joululehdet ja kaikki muukin jouluinen puskee kaupassa käydessä vähän väkisinkin läpi. Toki siellä on paljon sitäkin, mitä ei niinkään arvosta, mutta joulukukat ym. piristää ihan vain jo kaupan hyllyllä. 🙂

      Mukavaa sunnuntaita teille! ♡

Kommentoi