raakasuklaa – koska elämästä pitää myös nauttia!

07.12.2017

Vuosi lähestyy loppuaan, ja samalla on aika laittaa pakettiin myös vuoden ajan kestänyt Life ambassador -yhteistyö. Yhteistyön myötä olen kirjoitellut teille terveydestä ja sen edistämisestä useastakin eri näkökulmasta. On tartuttu vatsan ja ihon hyvinvointiin, liikuntaan ja liikkuvan kehon hyvinvointiin, auringon haittoihin ja kehon vastustuskykyyn. Koska terveys on kuitenkin omasta mielestäni niin laaja käsite, ja se liittyy ihan jokaiseen valintaan elämässämme, halusin käyttää viimeisen kaupallisen Life -yhteistyöpostaukseni siihen, että keskitytään myös pelkästään nauttimiseen. Terveyttään voi nimittäin edistää levolla, liikunnalla, ruokavaliolla ja ravintolisillä, mutta tärkeää on huolehtia myös siitä elämisen mielekkyydestä. Kun antaa itselleen luvan nauttia ja olla ihan aidosti onnellinen, moni muukin terveyttä edistävä palanen loksahtaa kyllä paikalleen. Tänään sukelletaankin siis suklaan syvimpään olemukseen! Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Life:n kanssa ja tuolta ihan lopusta löydät myös arvonnan, jossa jaossa on Life -lahjakortteja!

Jokaisella Life -myymälävierailulla katseeni on hakeutunut ihanan värikkäisiin teehyllyihin, ja toinen toistaan kauniimmin pakattuihin suklaa- ja herkkutuotteisiin. Tuotteisiin, joilla oikein mielelläni hemmottelisin sekä itseäni, että lähimmäisiäni. Ja tavallaan tuntuu kivalta, että samassa kaupassa hyllyt on täytetty sekä pilleripurkeilla, että niillä kivoilla jutuilla. Asiat on muuttuneet paljon lapsuuteni luontaistuotekauppojen ajalta, ja hyvä näin. Jos jotakin olen viimeisen vuoden aikana oppinut niin sen, että me olemme kokonaisuus, samoin hyvinvointi! Ei ole terveyttä ilman elämäniloa ja nautintoa!

Mutta virittäydytään tänään taas jouluun, ja tehdään se suklaan muodossa. Suklaa kun maistuu taivaallisen hyvältä ihan ympäri vuoden, mutta joulun alla jos koskaan eletään parasta suklaasesonkia. Tein vuosi sitten itseni kanssa diilin, joka antaa minulle luvan syödä suklaata päivittäin, ja joka hetki kun siltä tuntuu – kunhan valitsen suklaani hyvin. Tumma suklaa, ja parhaassa tapauksessa raakasuklaa, ovat nimittäin ihan terveellinenkin  juttu, mutta ennen kaikkea syön suklaata ihan vain koska pidän siitä. Raakasuklaan tekeminen kotona on oikeastaan äärimmäisen helppoa, ja hyvä suklaa syntyy pienellä vaivalla. Puhtaat luomuraaka-aineet, ja itse valmistetut herkut, takaavat myös sen, että tiedän tasan tarkkaan mitä suuhuni laitan. Koska terveys on suurelta osin myös omaa henkistä hyvinvointia, suklaan ei pidä olla syntisen hyvää, vaan sallitun hyvää. Tai oikeastaan vain hyvää ja herkullista. Kokosin tähän postaukseen pari reseptiä, joilla loihtii suklaisia herkkuja niin jouluun, kuin ihan ympäri vuodenkin nautittavaksikin.

Raakasuklaa on suklaata, jonka valmistuksessa kaakaota ei missään vaiheessa kuumenneta yli 42 asteen. Matalan lämmön tarkoituksena on säilyttää suklaan sisältämät entsyymit, antioksidantit ja muut ravintoaineet, jotka kärsisivät tavanomaisesta kuumentamisesta. Raakasuklaa syntyy helposti vain neljästä eri raaka-aineestakin, mutta kuten suklaassa yleensäkin, variaatioissa vain taivas on rajana. Itse valmistin raakasuklaalevyjä kolmella eri tapaa. Perussuklaan lisäksi tein karpalojauheella maustetun version ja suklaalevyn, jonka palat saavat makua suolahippusista.
Toinen ohjeista on Kiitos hyvää -kirjan (Virpi Mikkonen 2014/Otava) herkullinen konvehtiresepti, jolla loihdit varmasti joulun parhaat herkut ja herkkulahjat. Konvehdit ovat oma suosikkini ja sopivat kauracappuccinoni  kylkeen kuin nenä päähän.
Luonnollisesti kaikki herkkutehtaassa tarvittavat raaka-aineet löytyvät tietenkin Life -myymälästä!

 

Raakasuklaa

1,5dl sulatettua kaakaovoita
0,5 dl kookosöljyä
1,5dl raakakaakaojauhetta
4rkl luomuhunajaa

Lisäksi suolaa, kuivattuja tai jauhettuja marjoja/hedelmiä, pähkinöitä, pähkinä-/mantelivoita tmv. mausteeksi.

Sulata kaakaovoi ja kookosöljy vesihauteessa miedossa lämmössä. Varaa tähän osaan valmistusta kunnolla aikaa, jotta voit pitää vesihauteen lämpötilan matalana. Sekoita joukkoon joukkoon kaakaojauhe, hunaja ja haluamasi mausteet. Kaada suklaa joko laakeaan vuokaan (suklaalevy) tai käytä silikonisia suklaamuotteja. Pakasta noin 15 minuuttia. Halutessasi voit lisätä vielä suklaan pintaan mausteita, kun pinta on ehtinyt hieman jähmettyä.
Ohjeesta tulee n. 150g raakasuklaata. Säilytä suklaa pakastimessa tai jääkaapissa.

Karamelli-pähkinäkonvehdit

Notkea karamelli

15-20 pehmeää taatelia
2rkl kookosöljyä
1rkl vettä
0,5tl vaniljauutetta
0,5 tl merisuolaa
2rkl toco-riisinlesejauhetta
(toffeen makuista steviaa)

Täyte

15-20 pekaanipähkinää
4rkl makeuttamatonta maapähkinävoita
1rkl makeuttamatonta mantelivoita

Kuorrute

raakasuklaa (ohje yllä)

Pinnalle

sormisuolaa

Liota taateleita n. 15 minuuttia ja poista niistä kivet. Käytä pehmeitä taateleita (esim Foodin Medjool-taatelit), ja tarvittaessa poista taateleista kuori. Lisää tehosekoittimeen taatelit ja kookosöljy ja sekoita tahna tasaiseksi. Lisää toco ja haluamasi mausteet. Lisää lopuksi vesi. Jos käytät notkeaa karamellia muuhun kuin konvehteihin voi lisätä vettä 1-5rkl.

Annostele karamellista 15-20 kappaletta n. 1 teelusikallisen kokoisia annoksia levinpaperille, ja pyörittele ne palloksi kostutetuin käsin. Paina jokaisen pallon päälle pekaanipähkinä ja laita pallot pakastimeen.

Sekoita pähkinä- ja mantelivoi pehmeäksi, huoneenlämpöiseksi tahnaksi. Nosta pallot pakastimesta ja annostele kunkin päälle pähkinävoitahnaa. Laita pallot pakastimeen puoleksi tunniksi, jonka jälkeen voit kastaa ne sulaan suklaaseen tai valuttaa suklaata konvehtien päälle. Ripottele suklaan pintaan sormisuolaa ja pakasta konvehteja vielä 15 minuuttia.
Voit säilyttää valmiit suklaapallot suljetussa astiassa joko jääkaapissa, tai pakastimessa.

 Suklaan makeutta on helppo säädellä hunajan tai kookossiirapin avulla, ja karamelliin saa tarvittaessa makeutta stevialla. Itse käytän ylimääräisiä makeudentuojia mahdollisimman vähän, sillä sokerittomuuteen suklaassa kyllä tottuu. Ja Foodinin Medjool-taatelit ovat supermakeita, joten konvehtien makeudesta ei tarvitse olla lainkaan huolissaan! 🙂

Alla olevasta kuvasta löytyy oikeastaan kaikki tarvittavat ainekset kaikkiin kuvissa näkyviin herkkuihin. Tarvittavien ainesosien määrä voi toki tuntua suurelta, mutta toisaalta, kun kaapista löytyy kaikki ainekset, voi suklaan houkutukseen vastata helposti ja nopeasti. Luomutuotetuista raaka-aineista valmistettu raakasuklaa on paitsi tavallista kaupan suklaata terveellisempi vaihtoehto, myös oiva makean- ja herkunhimon karkottaja. Pienikin määrä suklaata selättää nimittäin suuremmankin himon!

Bionan luomumantelitahna ja -maapähkinävoit, sekä Foodinin kaakaovoi, kookosöljy ja raakakaakaojauhe ovat kaikki vain yhden raaka-aineen tuotteita. Ne eivät sisällä mitään ylimääräistä, mutta markkinoilla on myös tuotteita, joihin on valitettavasti lisätty turhaa ja ylimääräistä. Foodinin medjool-taatelit ovat taatelien aatelia, sillä medjool on erittäin tunnettua makeudestaan ja pehmeydestään. Puhdistamon toco, eli riisinlesejauhe, tuo kermaisuutta herkkuihin ja smoothieihin, mutta hoitaa myös limakalvoja, sekä ihoa. Superfoodia siis sekin! Lisäksi Life -myymälöistä löytyy suuri valikoima pähkinöitä, kuivattuja ja jauhettuja marjoja, sekä hedelmiä, ja hyvä valikoima luomuhunajaa, sekä erilaisia siirappeja.

Life -myymälöistä löydät nyt joulun alla erilaisia lahjaksi soveltuvia tuotteita. 27.11.-24.12. on Lifen -joulukampanja-aika, ja tarjouksessa on paljon kausituotteita. Valmiiden suklaa ja pähkinäherkkujen lisäksi, pakettiin voi kääräistä ekologista teetä, glögiä tai kosmetiikka, lampaanvillatöppöset tai vaikkapa joogamaton. Silmiini osui myös raakasuklaakokin starttipaketti muotteineen, sekä vastaava pakkaus gluteenittomien piparkakkujen valmistamiseen. Hyvää tekevä lahja on oiva tapa muistuttaa läheisiä siitä, miten tärkeinä pidämme heitä!

Arvonta!

Kerro kommentissasi mikä terveyttä edistävä teko jäi elämäntavaksesi vuonna 2017, ja mitä uutta ja terveellistä aiot oppia vuonna 2018! Onko kenties aikeenasi kokeilla probiootteja tai muita ravintolisiä? Tai aiotko tutustua paremmin luonnonkosmetiikkaan, tai vaihtaa herkut terveellisempiin vaihtoehtoihin? Nyt on hyvä aika pohtia hyviä valintoja tulevalle vuodelle!
Osallistuneiden kesken arvotaan kolme palkintoa, jotka sisältävät 50 euron Life -lahjakortin, sekä yllätystuotteen Lifen
Body & Soul -sarjasta.
Kilpailun säännöt löydät TÄÄLTÄ
Osallistu kisaan viimeistään torstaina 14.12. 2017 ja olet mukana lahjakorttien arvonnassa!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna


56 Responses to “raakasuklaa – koska elämästä pitää myös nauttia!”

  1. Maria M says:

    Luontaistuotteet tuli aktiivikäyttöön ja liputan kyllä. Perussairaus on pysynyt hyvin aisoissa ja tilanne on ollut todella huono. Kuivan ihon hoito myös tuli elämäntavaksi.
    Jos ensi vuonna viimein ja vihdoin oppisin juomaan tarpeeksi vettä, niin olisin tyytyväinen.

  2. Natasha says:

    Löysin kahvin tilalle Matcha -latten sekä Kurkuma -latten pysyviksi aamu- ja iltajuomiksi. Tammikuussa olisi kiva buustata itsensä kauneuskuurille ja muistuttaa kehoa taas hyvistä valinnoista. Lisäksi tänä vuonna liikunta on jäänyt kiireen ja stressin jalkoihin, joten sen lisääminen on ehdoton terveystekoni ensi vuonna!

  3. Soili says:

    Olen tänä vuonna alkanut käyttää enemmän luonnonkosmetiikkaa sekä käytän myös probiootteja.
    Ostin juuri myös collageenijauhetta.

  4. idahhh says:

    Arkipäivääni ovat eksyneet pysyvästi vitamiinit, varsinkin d-vitamiini sekä omega-3 rasvahapot ja probiootit! Ensi vuonna jatkan samaan malliin ja tekisi mieli lisätä ruokavalioon superfoodeja, mm. foodinin kookosmanna kuulostaa taivaallisen hyvältä ja sopisi varmasti hyvänä lisänä aamusmoothieen!

  5. Satu says:

    Moikka,
    Tänä vuonna taisi mennä kaiken kiireen keskellä terveyttä edistävät teot pakkasen puolelle.Ensi vuonna haluan/yritän liikkua ja levätä enemmän, vaikka ruuhkavuodet verottavat omaa aikaa ja jaksamista. Luontaistuotteet kiinnostavat myös, vaikka toistaiseksi päivittäin on käytössä vain vitamiinivalmisteet.

  6. Saila says:

    Tänä vuonna olen kiinnittänyt veden juontiini huomiota ja lisännyt sitä. Toinen tärkeä ja tuntuva asia oli kun aloitin syömään hiusvitamiineja. Jossakin vaiheessa tukkaa nimittäin lähti pesunkin aikana niin paljon, että säikähdin. Ja hiustenlähtö on todellakin vähentynyt tuntuvasti! Ensi vuodeksi projektini on selkäni kunto. Lisää vetreyttä ja liikkuvuutta.

  7. Sini says:

    Tänä vuonna pysyväksi tavaksi on jäänyt terveellisten herkkujen syönti herkutteluhetkinä. Raakasuklaata, raakakaakaota, kurkumalattea… nam.
    Lisäksi koko vuosi meni etsiessä laadukkaita minulle sopivia tuotteita kauneudenhoitoon. Meikit, kasvonpuhdistustuotteet, voiteet kasvojen ja vartalonhoitoon, shampoot ja hoitoaineet. Lopulta ne löytyivät ja niissä aion pysyä.
    Ensi vuonna voisin toteuttaa pitkäaikaien haaveeni ja opetella tekemään vegaaniruokaa. 🙂

  8. Päivi J says:

    Minä olen vuonna 2017 aloittanut kollageenin säännöllisen käytön ja lisännyt kasvisten syöntiä ja vähentänyt sokeristen herkkujen syöntiä. Ensi vuodelta toivon, että sokeristen herkkujen syöntini vähenisi edelleen ja että lihaskuntoharjoittelu tulisi taas säännölliseksi osaksi arkeani.

  9. Maaru says:

    Olen alkanut ulkoilemaan aiempaa enemmän, syömään yhä enenevissä määrin kasvispainoitteista ruokaa ja ottanut vitamiinit (ja satunnaisesti muutkin ravintolisät) osaksi ruokavaliotani. Ensi vuoden aikana aion ainakin yrittää muuttaa ruokavaliotani terveellisempään suuntaan ja syödä entistä enemmän kasviksia ja hedelmiä.

  10. Noona S says:

    Pilates uutena harrastuksena, syvien lihasten vahvistaminen auttaa niin moneen asiaan 🙂

  11. Henna says:

    Alkuvuosi alkoi terveellisesti urheillen ja terveellisesti syöden, mutta näin loppuvuotta kohti huomaan, että terveysasiat ovat jääneet taka-alalle. No, kun tunnistan toki tilanteen tässä kommenttia kirjoittaessani, lupaan itselleni huolehtia terveydestäni. Ei ensi vuoden alusta, vaan voin aloittaa heti. Käyn nyt juomassa lasin vettä ja yritän muistaa juoda vettä tarpeeksi jatkossa. 🙂

  12. Tanja says:

    Mä olen saanut loppuelämän kaveriksi tänä vuonna psoriasiksen, joten omaa terveellistä elämäntapaa on ollut pakko alkaa “harrastamaan”. Runsaasta vedenjuomisesta, koko kropan rasvauksesta, vitamiineista, omega-3:sta, kollageenista, monipuolisesta ruokavaliosta ja liikunnasta on siis tullut aikalailla arkipäivää. Nyt pitäisi vielä opetella mahdollisimman stressaamattomaksi, koska mun tapauksessa stressi on mun ihon pahin vihollinen.

  13. minna says:

    Haaveet ja todellisuus eivät aina kohtaa. Napostelua olen yrittänyt selättää ja projekti jatkuu.

  14. RmariannaS says:

    Kurkumaa otin käyttöön 2017 ja käyttöön se saa jäädäkin. Myös kahvin juonnin vähensin ja tilalle otin maistuvan matchan. Ensi vuonna haluan oikeasti panostaa kehooni! Toinen raskaus on koetellut kroppaa armottomasti ja haluan nyt helliä itseni kuntoon niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.

    Tämä tarkoittaa lihasten hankkimista tähän hintelään kehoon, lisää unta (jos se on mahdollista), puhdasta ruokaa, monipuolista liikkumista unohtamatta oikeasti sitä tärkeää lepoa.

  15. Kaura says:

    Jatkan edelleen kasvispainotteisesti, ja paljon hedelmiä. Punaista lihaa en syö ollenkaan (jo moneen vuoteen). Kalaa voisi syödä vielä enemmän ensi vuonna. Veden juontia yritän lisätä entisestään, iho tykkää. 🙂 Liikuntaa ja hyvä ruokavalio, niillä mennään. Riittävästi myös lepoa.

  16. Jenni says:

    Tänä vuonna opettelin minäkin korvaamaan osan herkkupäivistä tummalla suklaalla ja pähkinöillä, eli hitusen terveellisemmillä herkuilla. Tätä opettelua aion jatkaa myös ensi vuonna. Lisäksi olen vaihtanut joitakin käyttämistäni kosmetiikkatuotteista luonnonkosmetiikkaan. Ensi vuonna aion etsiä hyvät tuotteet myös lopuille!

  17. Tanja says:

    Tänä vuonna olen sairastumisen myötä joutunut kiinnitämään ruokavaliooni erityishuomiota. Ensi vuonna löysään vähän ja satsaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Vähennän entisestään töitä. Vaihdan kosmetiikan vähitellen luonnonmukaiseen. Liikun voimieni mukaan ja juon paljon puhdasta vetyä.

  18. Heidi says:

    Aktiivisen liikunnan lisäksi käyttöön tuli magnesium. Luonnonkosmetiikkaan aion ensi vuonna panostaa entistä enemmän.

  19. Satu says:

    Alkuvuodesta 2017 raskaus hormonien myötä ahdistus ja masennus paniikkikohtauksineen kukoisti ja lähdin hyvin nopeasti psygologin juttusille. Sieltä saadut henkiset eväät ovat edelleen isossa arvossa näin loppu vuonna ja tulevinakin vuosina. Näillä eväillä olen vahvempi enkä taipunut ja voin nauttia normaalista elämästä pienen pojan kanssa.

  20. Elisa says:

    Sellainen terveyttä edistävä teko jäi pysyväksi, että luen kaikille lapsilleni iltasatua noin 15 min lököillen samalla lapsen vierellä. Aikaisemmin kulutin tuon ajan blogeja selaillen..

    2018 otan takaisin 3x viikossa tunnin ajan hikoilemisen. Nyt se on jäänyt.

    Ihanaa joulunodotusta!

  21. Sannis83 says:

    Aloitin kokeilemaan luonnonkosmetiikkaa ja käytänkin nyt suolasaippuaa kasvojen puhdistamiseen. Aion tehdä enemmän terveellisempiä herkkuja raakasuklaasta. Kiinnostaa todella paljon siirtyä enemmän ja enemmän käyttämään luonnonkosmetiikka, koska se on yksi keino vähentää kemikaalien kertymistä kehoon ja iholle.

  22. Kristiina says:

    Tänä vuonna oman itseni hoito on valitettavasti jäänyt työkiireiden ja kaiken muun jalkoihin ja olisipa ihana kun uusi vuosi toisi sillä saralla uudet kujeet.

  23. Hannis says:

    Tänä vuonna olen yrittänyt pitää päivittäisestä kalaöljykapselista kiinni, mutta suurin terveyttä edistävä elämätapajuttu, joka on jää Yt mukaan, on ajatus ”elä hetkessä, älä stressaa tulevaa.” Tai siis sen ajatuksen käytäntöön paneminen 🙂 Ens vuonna meinaan yrittää alkaa syödä lisää ja enemmän mustikoita. Ei siis mitään rakettitiedettä tämä mun osalta, vaan hirveän arkista. Ehkä ihan hyvä niin 🙂

  24. Miilu says:

    Minun terveyttä edistävä tekoni on ollut päätös mennä nukkumaan klo 21 joka arki-ilta. Viikonloppuisinkaan en poikkea tästä kovin. Marraskuussa kiitin itseäni tästä periaatepäätöksestä! Muuten en olisi hengissä selvinnyt.

  25. Kristiina says:

    Moikka!

    Kiitos raakasuklaan ohjeesta.
    Juurin laitoin ensimmäiset raakasuklaani pakkaseen gojimarjojen ja pakastekuivattujen vadelmia kera.

    Haluan mielelläni kertoa miten edistin terveyttäni tänä vuonna ja mihin vielä ehdottomasti tulen suuntaamaan jatkossa.

    Ensinnäkin olen ottanut paljon selvää miten omaa hyvinvointia voi edistää ruokavaliolla.
    Vuoden aikana koko elämäni on muuttunut.
    Syön rehellistä ja puhdasta ruokaa.
    Sokerille ja huonoille hiilihydraateille jätin hyvästit normaalista arjesta.
    Alkoholin jätin myös taka-alalle kun ennen oli päästävä joka viikonloppu radalle vetämään aamuyön tunneille saakka.
    Lisäksi aloitin saliohjaajan opastuksella salilla käynnin ja siitä on tullut minulle tärkeä arjen sisältö.
    En osta suojakaasuun pakattuja lihoja ja kasviksetkin yritän valita luomuna.
    Toki niin ettei kukkaroa kiristä liikaa, on täytynyt myös pohtia ja vertailla paljon talouden mukaan mutta kun on oppinut, niin jo tietää kuinka syödä terveellisesti mutta myös niin, ettei vararikkoon joudu.
    Rasvoihin panostan kyllä ja ostan vain korkealaatuisia kookos-avokado-ja oliiviöljyjä. Sekä luomukirnuvoita.

    Olen äärimmäisen onnellinen nykyään kun on päässyt sisään terveellisempiin elämäntapoihin kun aikasemmin söin lähinnä hiilareita ja välillä einesvalmisteita.
    En liikkunut ja join alkoholia runsaasti.

    Ensi vuonna perehdyn superfoodeihin ainakin enemmän ja jatkan vähintäänkin yhtä terveellisesti elämäntapojani.
    Lisäksi olen kannustanut muitakin terveellisempiin elämäntapoihin ja ehdottomasti teen sen tulevaisuudessa myös.
    Haaveeni on joskus tarjota työkseni sellaista ravintoa ihmisille joka myös ravitsee sekä antaa maku nautintoja.
    Nuori kokki kun olen, niin näen sen tulevaisuudessa melko realistisena tavoitteena.

    Positiivinen ja sydämellinen asenne terveyttään kohtaan on kaiken a ja o.

  26. Mini says:

    Edistän terveyttäni ulkoilemalla päivittäin ja juomalla enemmän vettä. Perinteisten herkkujen sijaan voisin kokeilla tehdä itse terveellisempiä raakaherkkuja

  27. SAMP says:

    Jätän illan kännykkäselailut ja keskityn enemmän lapsiini: pötköttelen illan vieressä ja luen yhden sadun enemmän ☺️

  28. Meri says:

    Ulkoilen enemmän ja nukun tarpeeksi

  29. Henna says:

    Tavoitteena korvata suurin osa normiherkuista raakaherkuilla. Lisäksi olen innostunut luonnonkosmetiikasta ja aion jatkaa sen käyttöä!

  30. Päivi says:

    Hoidan terveyttäni liikkumalla päivittäin ja olo on sen myötä ollut niin hyvä, että jatkan kyllä ensi vuonnakin! Herkuttelu on vähentynyt eikä tule olemaan vaikeatakaan korvata loputkin ihanilla raakakakuilla tai -suklaalla.

  31. Annika says:

    Olen opetellut ja oppinutkin kuuntelemaan omaa kehoani ja pitämään riittävästi myös lepopäiviä. Ensi vuonna haluan jatkaa ja syventää joogaharrastustani sekä aloittaa säännöllisen mindfulnessharjoittelun.

  32. Minttu-Maaria says:

    Olen opetellut säännöllisen ateria rytmin tärkeyden. Tulevana vuonna toivoisin omaksuvani liikkuvamman elämäntavan.

  33. Lara says:

    Puhdas kollageeni- / biotiinikapselit ovat olleet käytössä koko vuoden, ja jatkossakin. Kahvakuulailu kotona arjen lomassa liikunnallisena uutena juttuna.
    Ps. Ihania herkkuja – taidan kokeilla!

  34. Elina s. says:

    Ravintopuolella olen karsinut lihan ja maidon kulutusta (ehkä enemmän ekotekona kuin terveydellisistä syistä) ja ottanut pähkinät ja siemenet osaksi aamiaista . Olen tehnyt kehoa ja mieltä huoltavia joogaharjoituksia säännöllisesti. Ensi vuonna jatkan hitaamman elämän opettelua ja pyrin tietoisesti vähentämään turhia sokereita ja kahvinjuontia. Kuulostaapa hyvältä. ´´Baby steps´´ mutta parempaan suuntaan. Hyvää joulua!

  35. Tiina says:

    Sitruunaveden nauttimisen aamuisin olen aloittanut viime aikoina. Ensi vuonna aion vähentää leivän (ja valkoisten viljojen) käyttöä.

  36. Carita says:

    Hei ja olipa hienoa, kun löysin tämän blogikirjoituksen. Aihe oli kiinnostava juuri siitä syystä, kun olen tämän vuoden tehnyt itse raakasuklaata ja käynyt myös raakakakkuworkshopissa. Olen vuoden verran kiinnittänyt huomiota ruokavaliooni ja vähentänyt valkoisen sokerin käytön minimiin, korvaan sen kookossokerilla. Maitotuotteet olen jättänyt pois n.6kk sitten ja kahviin laitan kauramaitoa, jota valmistan myös itse. Kalsiumia saan mm. lehtikaalista. Olen myös reilun kuukauden käyttänyt TerraNovan Life -jauhetta, jossa on monipuolisesti tärkeitä ravintoaineita sekä brobiootteja. Ensi vuoden tavoitteeksi otan lihaskuntoa vahvistavan liikunnan sekä aion lisätä kasvispitoisia ruokia ruokavaliooni.

  37. Hanna says:

    Olen osannut ottaa paljon rennommin :). Se on tärkein, mutta myös kosmetiikka on vaihtunut joitakin meikkejä lukuunottamatta luonnolliseen ja magnesiumsuihkeen löysin. Se on oiva tuote teinien kasvukipuihin ja omiin väsyneisiin jalkoihin.

  38. Mallukka says:

    Nyt vasta olen oppinut juomaan vettä mehujen sijaan. Työpöydällä on nyt aina vesipullo ja veden juonti on sen myötä lisääntynyt huomattavadti ja tullut jo tavaksi.

  39. Emppu says:

    Teen itse terveellistä ruokaa, enkä käy kuin silloin tällöin ulkona lounaalla. Lisäksi syön säännöllisesti probiootteja ja muita vitamiineja.

  40. ella says:

    Monet ravintolisät ovat jääneet päivittäiseen käyttöön. Ensi vuonna haluan perehtyä raakaleivontaan tarkemmin!

  41. ViiviK says:

    Aijon vain entistä enemmän miettiä mitä suuhuni laitan ja ehkä jopa aloittaa ravintolisien käyttöä

  42. Niinu says:

    Nautin joka päivä vitamiinien lisäksi lusikallisen pellavansiemeniä! Siitä tuli kuin itsestään tapa. Ja viime viikolla ostin Mossan kasvoöljyn ja Madaran kuorintavoiteen, eli luonnonkosmetiikka on löytänyt tiensä kylpyhuoneeseeni:)
    Hyviä muutoksia jotka jatkuvat myös vuonna 2018!

  43. iviiv says:

    Olen parantanut unirytmiäni tänä vuonna ja huomannut jaksavani töissä paremmin. Ensi vuonna alan popsia enemmän hedelmiä ja vitamiinilisiä!

  44. anna s. says:

    Kyllä monipuolisempia ravintolisiä ajattelin kokeilla, nyt menee pelkkä D-vitamiini 🙂

  45. hilkka says:

    Yritän pitää yllä parempia elämäntapoja, kuten syödä terveellisemmin ja liikkua enemmän 🙂

  46. Anni says:

    Vähensin suolan käyttöä ja lisäsin hyviä rasvoja ruokavalioon. Tarkoituksena olisi ensi vuonna tutustua luonnonkosmetiikkaan tarkemmin!:)

  47. Tanja says:

    Pitkät lenkit aloitin ja kunnon kohotessa huomannut miten hyvän olon liikunta saa aikaiseksi. Vaihdoin myös luonnonkosmetiikkaam. Ensivuonna aloitan uuden liikuntaharrastuksen.

  48. Marika says:

    Vitamiinit kuuluvat joka päiväiseen elämään.

  49. Maija-Leena says:

    Minä olen opetellut tekemään kävelylenkin, jos juoksu ei innosta. Parempi sekin kuin jäädä sohvalle. Ensi vuonna enemmän työntekoa seisaaltaan ja vähemmän istumista.

  50. Rosa says:

    Tänä vuonna opin käyttämään kasviksia enemmän ruuanlaitossa ja siitä olen tosi iloinen.. hedelmät ja marjat on aina maistunut, mutta pitkään en löytänyt oikein yhtäkään hyvän makuista vihannesta. Ensi vuonna aion jatkaa ja pitää yllä tänä syksynä jostain syystä sivuunjäänyttä meditaatiorutiiniani. 🙂

  51. NinnA says:

    Tänä vuonna olen lisännyt liikuntaa ja syönyt probiootteja päivittäin. Vähennyslistalla on ollut punainen liha ja hyvin se onkin onnistunut. Ensi vuodelle tavoitteeksi lisää lihan vähentämistä ja veden juomisen lisäämistä.

  52. Laura says:

    Luonnonkosmetiikkaan olen alkanut siirtyä tänä vuonna pienin askelin. Tätä ajattelin jatkaa myös tulevana vuonna, mutta vielä tärkeämpi terveyttä edistävä askel olisi lisätä myös ruokavalioon terveyttä edistäviä luontaistuotteita/ lähiruokaa/ superfoodeja …mitä näitä nyt on. Tottumattomalle melkoinen viidakko, mutta katsotaan nyt, mistä pienistä jutuista lähtisi liikkeelle. Parempi ja virkeämpi olo on totisesti hakusessa. 🙂

  53. Arja says:

    Syömällä vielä enemmän kasvisruokia ja ottamalla rennomman otteen elämään.

  54. Iida says:

    Pitäisi alkaa venytellä useammin ja myös putkirullailua voisi lisätä

  55. Lille says:

    Pyrkimyksenä ollut 10 000 askelta joka päivä. Töissä sain käyttöön sähköpöydän, joten työskentelen aina seisaaltaan, kun se on mahdollista. Sinkkiä ostin Lifesta ja sitä popsin nyt flunssakauden. Pieniä arjen terveystekoja.Toiv.ehdin vielä mukaan kivaan arvontaan!

  56. Rex says:

    Luonnonkosmetiikkaa tuli ja jäi 🙂

Kommentoi