Vuoden pimein päivä

21.12.2017

Hei jee, valoa kohti mennään! Pienin askelin päivät alkavat taas pitenemään, ja tunnelin päässä näkyy valoa. Ja vaikka tänään onkin vuoden pimein päivä, pelkkä tieto paremmasta auttaa. Toki myös sekin, että aamun vesisade muuttui pikkupakkaseksi ja auringonpaisteeksi!

Joulun suhteen on vielä paljon tekemättä, mutta sekään ei nyt jaksa lannistaa. Vuoden viimeinen koulupäivä on takana ja päiväkotilainenkin pääsi odotetulle joululomalleen. Huomenna koululaisilla on vielä joulukirkko, mutta me käydään nappaamassa sieltä aito joulumieli, ja sitten perjantai meneekin jouluun valmistautuessa. Uskallan luottaa siihen, että pieni “joulupaine” tekee myös lapsista yhteistyöhaluisempia ja koti saadaan joulukuntoon ryhmätyöllä. 🙂

Illalla aion pystyttää pienen paketointipajan ja kääriä jokaisen lahjan valmiiksi joulua odottamaan. Eihän tuotakaan tarvitse aina jättää siihen aatonvastaiseen yöhön. Vähän glögiä ja hyvää joulumusiikkia, niin sekin homma sujuu mukavasti.

Tsemppiä kaikille viimeiseen puristukseen, ja turvallista matkaa joulunviettoon lähteville. Joulumieltä ihan jokaiselle! ♡

Tallenna

Tallenna


Kommentoi