Vuoden viimeisiä viedään! Kuten varmasti monen muukin, niin myös minun päässäni pyörii tällä hetkellä ajatus paremmasta vuodesta. Ei sillä, että kulunutkaan vuosi nyt erityisen huono olisi ollut, mutta ehkä niitä hyviä asioita olisi voinut olla enemmän. Kuten aina. Mutta en enää jaksa luokitella koko vuosia hyviksi tai huonoiksi, sillä eihän se niin mene. On vain hyviä päiviä tai vähemmän hyviä päiviä. Huonoja päiviä ja aikoja, joina elämä on vähemmän miellyttävää. Kokonaisuus kuitenkin ratkaisee, ja viivan alle jää yleensä kuitenkin paljon enemmän sitä hyvää.

Joulun aika on ollut meillä tänä vuonna raskasta, ja ilon päällä on myös ollut suurta surua ja ikävää. Eilen sydäntäni riipaisi katsoessani omaa pientä poikaani mustassa puvussaan, kyyneleet poskella vierien. Hetkiä, jolloin tuntee äitinä ehkä suurinta riittämättömyyttä. Tunne joka ajaa omankin surun yli. Ja vaikka sitä jollakin tavalla haluaisi omia lapsiaan kaikelta surulta elämässä varjella, sitä ymmärtää myös, että surua ei synny ilman rakkautta. Elämä on kahden kauppaa. Oli kyse sitten hyvistä tai pahoista päivistä, huonommista viikoista, rakkaudesta tai luopumisen tuskasta. Ne kaikki kuuluvat yhteen, ja pienistä yksittäisistä asioista kasvaa lopulta koko elämän helminauha.

Olen tässä kasannut teille jonkinlaista yhteenvetopostausta kuluneesta vuodesta, ja vaikka blogiin onkin päässyt lähinnä se pieni pintaraapaisu, vanhoja postauksia selatessa sitä muistaa kuitenkin itse paljon niitä kirjoittamattomia ajatuksia tekstien ja kuvien takaa. Ikään kuin lukisi itsekin päiväkirjaa elämästään.

Tämä viikonloppu menee varmasti niin vanhoja muistellessa, kuin uutta odottaessakin. Edellä mainittuun yhdistän kiitollisuutta ja jälkimmäiseen toivoa. Ehkäpä siinä on ihan hyvät eväät niin kuluneen vuoden päättämiseen kuin uuden aloittamiseenkin.

Suloista lauantaita teillekin! ♡