yksisarviskakku: juhlien kaunein tarjottava

28.1.2018

Sunnuntai-iltaa!

Niin vain saatiin juhlat juhlittua ja oikein mukavat kemut niistä tulikin. Vauvavoittoiset tällä kertaa, ja ihan nuorin juhliin osallistuja oli hän, jonka syntymää jännitettiin joulukuussa, kun edellisen kerran meillä kokoonnuttiin lasten synttäreiden merkeissä.

Yksisarviskakku on  Tiinan käsialaa. Hän loihti myös vuosi sitten ponikakun Klaaran synttäreille ja on ehdottomasti kakuntekijöiden aatelia. Ihan uskomattoman taitava tekijä, ja niin uskomattoman kaunis kakku! Ja tietenkin herkullinenkin vielä. Suklainen pohja mansikkavaahdolla upposi juhlijoille jälleen kerran. Vaikka vähän pelkäsin, että jääkö kakku ainoaksi tarjottavaksi, niin kyllä sitä silti pöytään muutakin saatiin kasattua. Tosin aika pitkälle mentiin valmislinjalla. Niilo teki kuitenkin amerikkalaiset suklaacookiet ja lisäksi tehtiin kaksi kalavoileipäkakku, sekä chorizo-mozzarellasarvia. Sarvet tein tällä helpolla ohjeella, ja sisään rullasin chorizokuutioita sekä mozzarellaraastetta. Pinnalle vähän suolaa ja rosmariinia ja oikein hyviä tuli. Joskus tuunasin samaista ohjetta myös erilaiseen chorizotäytteeseen, siitä kirjoittelin täällä.  Sitten lisäksi karjalanpiirakat ja munavoi, kaupan valmiit macaron-leivokset, karkkia, naksuja ja prinsessakeksejä lapsia ajatellen, ja siinä se sitten olikin.

Kuvia ei tullut otettua kuin kakusta, sillä juhlavalmistelut menivät myös lauantain osalta hilkulle, kun kissan kanssa piti lähteä Raumalle asti eläinlääkäriin ja itse kemut nautittiin sitten kemuina ilman kameraa. Ja vaikka lasten synttärit kivoja juhlia ovatkin, tuntuu toisaalta ihan hyvältä nyt juhlaputken jälkeen, että seuraavat ovat sitten vasta joulukuussa. Tosin pienet kaverisynttärit on vielä edessä, mutta ne ovatkin sitten vähän erilaista valmistelua.

Tänään on nautittu leppoisasta sunnuntaista, käyty äänestämässä ja pidetty rääppiäisiä. Sen verran sain kuitenkin vehnästä ja sokerista vatsakipuja, että ihan hetkeen ei taas tee mieli herkutella tällä tyylillä. Eikä onneksi tarvitsekaan. :)

Nyt sunnuntai-illan puuhastelua kuten esimerkiksi pyykinpesua. Tänään iloa on tuottanut talvinen maisema, ja lumesta notkuvat puiden oksat. Kannatti taas narista, sillä talvi on jälleen palannut! Rentouttavaa iltaa kaikille! ♡

 

Tallenna

Tallenna


5 Responses to “yksisarviskakku: juhlien kaunein tarjottava”

  1. Hanne sanoo:

    Onnea sankarille!
    Kyllä on upea kakku! Jotkut ovat kyllä taitavia niitä väsään:)
    Ihana nykyaika, kun tarvikkeita on joka lähtöön. Toisin oli silloin, kun itse oltiin nuoria:)
    Mukavaa sunnuntai-iltaa sinne talven keskelle!

    • Kiitos, Hanne!

      Tosiaan tuosta sokerileipomisesta on tullut nykyään ihan oma taiteenlajinsa ja kaikkea mahdollista tarviketta on saatavilla. Ja tosiaan ihan eri juttu, kuin vielä parikymmentä vuotta sitten! Periaatteessa jokaisella on mahdollisuus kehittyä kondiittoriksi.
      Kuten kaikki käsillä tekijät, myös nämä leipurit ansaitsevat kunnioitukseni. Ihan mielettömän hienoa käsityötä, jota itse voi vain ihailla!

      Oikein mukavaa uutta viikkoa sinne! ♡

  2. No aivan hurmaava kakku! Kyllä tuollainen kelpaisi tälläiselle kolmekymppisellekin synttärikakuksi ;)

    • No kyllähän tuollaisella kelpaa juhlia ihan mitä vain! Ja hei, jokainen tyttö on yksisarvisensa ansainnut. :)

      Onnea kolmekymppisten johdosta! ♡

  3. -A- sanoo:

    Upea kakku! Hienoa käsityötä, varmasti maukas. Myöhästyneet onnittelut sankarille!