kuvia seinällä / desenio – alennuskoodi

30.1.2018

Kaupallinen yhteistyö / Desenio

Tiedättekö sen tunteen, kun uusia seinäpintoja ikään kuin haluaa viimeiseen asti suojella ja pidemmän päälle huomaa, että taulut ovat jääneet vallan ripustamatta? No, meillä on ollut havaittavissa tätä ongelmaa jo pidemmän aikaa, vaikka joka kerta kun saan jotakin ripustettua seinään, totean mielessäni, että miksi ihmeessä vitkuttelin tämänkin kanssa. On nimittäin huomattavasti tasapainoisempaa, että sisustus ei ole ainoastaan lattianrajasta metrin korkeuteen, vaan että myös seinäpinnoissa on jotakin mikä kiinnittää katseen. Tänään vähän sisustusjuttuja kaupallisessa yhteistyössä Desenion kanssa.

Meillä on sisustuksen kanssa päästy siihen pisteeseen, että koti muuttuu jatkuvasti yhä vähemmän ja vähemmän. Koen, että tämä johtunee lähinnä siitä yksinkertaisesta asiasta, että viihdymme (tai ainakin minä, aka sisustaja, viihdyn) tässä nykyisessä tunnelmassa, eikä sen muuttamiseen ole koettu tarvetta. Luonnollinen väriskaala miellyttää silmää kesät talvet ja tuntuu rauhoittavalta. Ihan niin kuin omassa kodissa kai kuuluisikin, minä viihdyn täällä ja juuri tämän näköisessä ympäristössä. Pidän myös tietynlaisesta rosoisuudesta ja siitä, että tavaroilla on tarina. Niissä pitää kuitenkin olla myös se jokin juju, joka herättää kiinnostuksen. Esimerkiksi harmaa seinä muuttuu huomattavasti kiinnostavammaksi kun se on tavallisen remonttimaalin sijaan maalattu kalkkimaalilla ja harmaa pinta ”elää”. Mitä taasen tulee tauluihin, haluan, että ne enemmänkin sulautuvat sisustukseen kuin hyppäävät aggressiivisesti silmille. Silti haluan lepuuttaa silmiäni yksityiskohdissa ja kuvissa, jotka koen miellyttäviksi, mutta myös mielenkiintoisiksi.
Vähän samoin kuin valkoiset listat kehystävät harmaita seiniä, pidän siitä, että valkoiset ”kehykset” ympäröivät seinällä olevia kuvia. Toisinto ikään kuin rauhoittaa, vaikka jonkun toisen mielestä tämä voi tuntua tylsältä. Toisaalta myös erilaiset ja erityylisetkin kuvat, joissa kuitenkin kaikissa on  sama valkoinen ”kehyskartonki”, nivoutuvat paremmin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.
Samalla olen viime vuosien aikana alkanut pitämään erilaisista tavoista ripustaa kuvia seinälle. Siis että perinteiset kehykset voi myös korvata jollakin mielenkiintoisella tekniikalla. Meillä on aikaisemmin ollut noita klipsejä, joihin kuvia on laitettu roikkumaan, mutta nyt ihastuin kovasti Desenion julistelistoihin. Kuva laitetaan magneeteilla toimivien puulistojen väliin sekä ylä, että alapäästään, ja pakkauksessa tulevasta nauhasta solmitaan yksinkertainen ripustuslenkki toisessa rivassa valmiina oleviin koukkuihin. Valitsin itse valkoiset listat, koska ne sopivat tähän jalkalistateemaani, ja pakkauksen kolmesta naruvärivaihtoehdosta (valkoinen musta ja luonnonväri) valitsin luonnonvärisen nauhan. Tällöin mustavalkoinenkin kuva sulautuu muuten pehmeään ja luonnonväriseen sisustukseen kuin itsestään.

Julisteissa, tauluissa ja julistetauluissa on valinnanvaraa aiheiden suhteen loputtomiin. Itse pidän erilaisista luontoaiheista ja kasveista, mustavalkoisista kuvista tai muuten hillitystä värimaailmasta. Ja tietenkin ihmisistä! Ihmiskeho ja kasvot nimittäin ovat asioita, jotka kiinnittävät huomion hyvinkin herkästi. Toki nytkin katsellessani tuota Desenion valikoimaa, jämähdin tuijottamaan moniakin upeita kuvia. Kaikkia ei kuitenkaan kauneudestaan huolimatta ylitä sitä oman kodin kynnystä, ja sitten taas mielen jäi kummittelemaan muutama, jolle tietäisin tulevaisuudessa hyvänkin paikan. Sanoisin, että tässäkin kohtaa sisustan juurikin fiilispohjalla.

Ja sitten se otsikon lupaama alennuskoodi! Käytämällä koodia UusiKuu saatte huiput  25% alennusta Desenion julisteista 30.1.-1.2. 2018 välisenä aikana. (Alennus ei koske handpicked- tai yhteistyöjulisteita eikä kehyksiä.)
Koodi kannattaa hyödyntää pikapikaa, sillä se ei tosiaan ole voimassa kuin nämä kolme päivää, tiistai – torstai.
Oikein mukavaa tiistaipäivää teillekin! ♡

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna


2 Responses to “kuvia seinällä / desenio – alennuskoodi”

  1. Kirsi sanoo:

    Ei toimi toi koodi ollenkaan :/