kopioi tyyli – olohuone

03.2.2018

yhteistyössä Ellos 

Heipsulivei!

Tykkään itse sisustuslehdistä, joissa kotijuttujen perässä on se sivu jossa on kodin tyyli pähkinänkuoressa, sekä tuotteet, joilla fiilis syntyy. Vähän samalla ajatuksella kasasin nyt jonkinlaisen koonnin meidän olohuoneesta. ”Kopioi tyyli” on vähän ehkä turhankin lehtimäinen otsikointi, mutta pakkohan sitä on joskus kokeilla. Koska sain eilen rutkasti kysymyksiä koskien olohuoneen sisustusta aina sohvista mattoihin, ja sohvapöydän saviruukkuihin, ajattelin lyödä samalla iskulla myös useamman kärpäsen.

Tänään siis tarjolla avaimet skandinaavisen boheemiin sisustukseen. Postaus sisältää mainoslinkkejä Ellokselle, sieltä nimittäin löytyi oikeastaan ihan koko kattaus.

Vähintään kerran viikossa saan kysymyksen liittyen meidän sohvanpäälisiin, eli noihin suuriin ”lakanoihin”, jotka tekevät tavallisesta tusinasohvasta vähän boheemimman näköiset, ja lisäksi säästävät aika paljon pyykkärin hermoja. Kyseessä on Elloksen ihan paki parastaan tähän tarkoitukseen tehty tuote, eli Odessa-irtopäällinen 3:n istuttavaan sohvaan. Kangas on tukevaa puuvillakambrikkia, niin paksua, että tällä saa vaikka mustan sohvan valkoiseksi. Ja valkoisen lisäksi sävyjä on tietenkin muitakin. Irtopäällinen on saatavilla myös 2:n istuttavaan sohvaan, sekä nojatuoliin.
Meillä on näitä kolme, eli jos sohvalle joskus pääseekin hyppäämään kuratassuinen koira, ei hätää, päällisen voi vaihtaa ihan heti. :) Ja vaikka meilläkin on sohvassa ihan irrotettavat päälliset, tämä yhtenäinen suoja helpottaa puhtaanapitoa valtavasti. Plus, se tekee sohvista vähän hauskemman näköiset!

Leffapäivien ilo on siirrettävä Dream-sohvapenkki Candice-istuintyynyllä. Penkin varsinainen paikka on pianohuoneen ikkunan alla, mutta aika usein se majailee tuossa huoneiden oviaukossa ja on keskuudessamme senkin verran haluttu löhöpaikka, että vuoroja pitää välillä ihan jakaa.

Lampaantaljoja pidän sohvan selkänojalla paitsi fiiliksen vuoksi, myös ihan käytännön syistä. Kun talossa on vahtia pitäviä eläimiä, ikkunan edessä olevat sohvat likaantuvat helposti juuri tuosta selkänojalta, ja villa on erinomainen lianhylkijä. Shannan-lampaantalja on yksi suosikeistani.

Kysytyimpien kysymysten jaetulla ykkössijalla on meidän matot. Olohuoneessa ja pianohuoneessa on Elloksen Tanger-ryijymatto suuremmassa koossa, ja makuuhuoneessa ja isossa eteisessä samainen matto on hieman pienemmässä koossa. Valkoharmaa/harmaa sävy on ihanan rauhallinen ja kasaa luonnonsävyisen sisustuksen kevyesti yhteen.

Värimaailma pysyy neutraalina, kun sisustuksessa käyttää luonnollisia materiaaleja. Kasa pellavatyynyjä ja erilaista keramiikkaa viimeistelevät tunnelmaa. Sierra-maljakko/ruukku tuo ripauksen kaukomaiden tunnelmaa ja Baras-vati on ulkonäöltään melkein kuin tuo vanha puukulho, joka seikkailee olkkarin sohva- ja sivupöydällä kynttilänpätkineen.

Candice-tyynynpäälliset ovat sohviemme loppusilaus. Rennon ryppyinen pellava ja vähintään yhtä rennot nauhat tyynyn sivussa ovat suosikkejani. Helppohoitoisuus on sitä, että päälliset heitää koneeseen ja kuivuriin, ja ne ovat ilman silitystä valmiina käyttöön. Nämä ovat edullisesta hinnastaan huolimatta ihan älyttömän laadukkaita! Meillä on yhdistelty sekä kitinharmaata, että vaaleanharmaata sävyä. Näin kokonaisuus on sekä lämmin että viileä, mutta kuitenkin yhtenäinen.

Erilaiset puutarjottimet kynttilöiden tai maljakkojen alla antavat luonnollista fiilistä vaikka sohvapöytä ei vanhaa ja kulunutta puuta olisikaan. Uurnamaiset ruukut ovat paitsi supermuodikkaita, myös oiva tapa lisätä hieman bohofiilistä sisustukseen. Kongo maljakko/uurna ja Terra saviruukku löytyivät Elloksen uutuuksista ja kipusivat omalle ihan pakko saada -listalleni.

Kun kokonaisuus on lämmin ja luonnollinen kattovalaisimeksi käy yksinkertainen ja hillitty vaihtoehto ja Elloksen valikoimista löytyi ihan meidän valaisinta vastaava versio. Lovely-kattovalaisin on lisäksi edullinen vaihtoehto!

Meidän sohvapöytä on tosiaan tehty itse vanhoista lattialankuista, mutta helppoa ratkaisua etsivälle Ellokselta löytyy Forrest-sohvapöytä, joka kruunaa luonnollisen tyylin aivan varmasti!

Oikein mukavaa ja leppoisaa viikonloppua!

Tallenna


11 Responses to “kopioi tyyli – olohuone”

  1. Nettanen sanoo:

    Teillä on kyllä niin ihana olohuone!<3

    Mitä sä oot ollut mieltä noista sohvanpäällisistä ihan käytännössä? Nimittäin, itse tilasin ne (juurikin sun blogin inspiroimana) syksyllä, mutta en ollut täysin tyytyväinen niihin käytössä. Mun mielestä tuo kolmen istuttavaan sohvaan tarkoitettu päällinen oli aivan liian iso meidän Ikea Ektorpiin (3 hengen). Eli päällinen roikkui tosi paljon maassa sekä edestä että takaa, kun se oli aseteltu paikalleen. Ja koin hankalana myös sen, että kun sohvalla istui tai esimerkiksi koira vähänkään "möyri" siinä, irtoili päällinen selkäosasta ja oli aivan rytyssä jne. Tämä on harmi, koska esimerkiksi näissä sun kuvissa se on aivan ihanan näköinen, mutta mä koin sen käytössä kuitenkin niin epäkäytännölliseksi, että ollaan nyt oltu jo monta kuukautta ilman sitä.

    • Mä olen tykännyt! Ja tuo suuri koko on juurikin siitä hyvä, että päällisen voi oikeasti pingottaa sohvaan tosi nätisti. Silloin se pysyy paikallaan, eikä myöskään laahaa maata. Eli kunnolla tunget sitä sinne istuintyynyjen alle sieltä selkänojatyynyjen alapuolelta. Samoin käsinojien kohdalta. Kun joka nurkkaan tekee kunnon laskokset ja katsoo, että kangas menee piukkaan tyynyjen ja rungon väliin kaikista mahdollisista paikoista, voi sohvan vaikka imuroida ja kangas pysyy paikallaan! :)

      • Nettanen sanoo:

        Kiitos vastauksesta Emilia! Ehkäpä mun pitää vielä antaa kankaalle uusi mahdollisuus ja tosiaan ”survoa” sitä nyt ihan kunnolla tuonne sohvan sisään :)

  2. LPP sanoo:

    Teillä on kyllä niin kaunis olkkari, puhumattakaan muista huoneista <3
    Loistava idea tää postaus!

  3. Leena sanoo:

    Kiitos vinkeistä :) Teillä on aivan ihana koti ja muutenkin blogisi on todella inspiroiva. Muistatko mistä nuo torkkupeittosi on ostettu?

    • Kiitos Leena. :)
      Torkkupeitot on edesmenneestä Homenordista, ja ihan heti näin googlen avulla en pystynyt enää samanlaisia löytämään. :(

  4. Nova Melina sanoo:

    Teillä on kyllä niiiin kaunista, että voi jestas sentään! Silmä ja sielu lepää näissä kuvissa! Huoh.. ♥

  5. Johanna sanoo:

    Hei! Miten pidät tuon ison olkkarin maton puhtaana? Onko kokonsa takia painava siirellä? Haaveilen kyseisestä matosta juurikin isompana kokona, mutta innokkaana mattojen tuulettajana epäröin kokoa.

    • En ole itse mikään innokas mattojen tuulettaja ja se johtuu kai siitä, että tällaisista matoista kaikki lähtee paremmin imurilla, plus, meidän lattioilla matot tuulettuvat lattian kautta näin talvella ihan jatkuvasti. :)
      Mutta ne kerrat kuin tuo matto on käynyt ulkona, ei ongelmaa ole ollut. Rullalle ja telineelle. Jaksaa kantaa ja nostaa. Meillä on niin paljon isoja mattoja, että en koe jotenkin niitä lainkaan ongelmaksi. :)