Tuolileikki

04.4.2018

Heips!

Otsikosta huolimatta huonekaluvalssia häävalssin sijaan. Mutta tuolileikkiä kuitenkin, ja tarkemmin sanottuna bambutuolilla leikkimistä! Nimittäin kannoin pääsiäisenä kaksi keittiön bambutuolia yläkertaan, koska kyllästyin niiden ulkonäköön keittiössä. Oikeastaan ajattelin laittaa nuo Tine K:n tuolit myyntiin, mutta päätin väliaikaisesti kokeilla miltä sellainen näyttäisi makuuhuoneessa. Ja ei se nyt hullumpi tuossakaan ole. Tosin se toinen yksilö ei mielestäni oikein istu yläkerran aulaan. Makkarissa on kuitenkin jo ennestään kaksi bambujakkaraa ja -penkki, joten sen puolesta tuoli on ihan hyvässä seurassa. Toisaalta ehkä vähän liikaa bambua yhteen huoneeseen… :)

No, siinä se nyt kuitenkin tönöttää ja odottaa kohtaloaan. Pyörittelen ja kääntelen. Katsotaan mihin se lopulta päätyy.

Kivaa keskiviikkoa!


11 Responses to “Tuolileikki”

  1. Kun näin postauksen linkin Instagramissa, mietin heti, että jos kyseessä on tuo tuoli, ei voi tulla huti, oli paikka mikä hyvänsä. Oon niin monesti ihaillut noita kaunokaisia sun kuvissa. Hyvin sopii mielestäni myös makkariinne.
    Ja hei, älä unohda mua, jos päädyt laittamaan tuolit myyntiin. Allekirjoittanut on valmis ostamaan ne samantien :)

    • Laitan sulle viestiä, jos päädyn myymään! :)

      Ja onhan nämä ihanat, sitä en kiellä. Aika isot vain ja ottavat tilaaa. Makkarissa ihan kiva kokonsakin puolesta, mutta kaverille ei oikein ole paikkaa.

      Kivaa päivää sinne! ♡

  2. Kaura sanoo:

    Onpas nättiä, ja niin ihanan freesiä teillä! Tuo tuoli sopii hyvin makuuhuoneeseen.

  3. Kaisa sanoo:

    Ihana tuoli ja kauniilta näyttää makkarissa!

  4. MamaElena sanoo:

    Toi värimaailma on niin ihana <3
    kauniit on bambutuolit.
    Ihanaa Kevättä!

    • Onhan tämä hillitty värimaailma ainakin rauhoittava. Ja sopii makkariin. Täälläkin viihdyn hyvin, ja viihtyisin ehkä enemmänkin. ;D

      Ihanaa kevättä myös sinne! ♡

  5. Emma sanoo:

    Ihanat tuolit, älä laita pois kun muutenkin teillä tuota bambua! Miten tykkäisit jos laittaisit molemmat tuolit siististi vierekkäin makuuhuoneen seinän viereen, missä toinen jo on nyt vinosti? Siihen voisi helposti nostaa vaikka tyynyt sängystä yöksi. :)

    • Hhmmm. Pitääkin testata! Jotenkin kun tuolla ei kuitenkaan istuta, ja tuoli on lähinnä juurikin päiväpeittoa varten, en ole osannut ajatella kahta tuolia makkariin.
      Siispä huonekaluvalssia viikonloppuna! :)

  6. Pia sanoo:

    Ihana makkari! Mistä tuo kaunis päiväpeitto on?