Kevätmessut – ylistys keväälle

12.4.2018

Kuten jo eilen kirjoittelinkin, tänään on tosiaan ollut ohjelmassa vuoden 2018 Kevätmessuihin tutustuminen, ja kuten arvelin, kunnon puutarhapörriäisen pistos sieltä tulikin! Kokosin teille messujen parhaita paloja, vaikka toki ne kannattaa myös mennä itse näkemään ja kokemaan, jos aikataulu suinkin antaa periksi. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Messukeskuksen kanssa.

Ihan ensimmäiseksi haluan rikkoa sen väärinkäsityksen, että kevätmessut olisivat vain niille, joilla on oma piha tai oma mökki. Noup noup, ei tarvita edes parveketta, sillä messuilta löytyy paljon kivaa ideaa ihan vain vaikka sisustuksen kevätpäivitykseen. Lisäksi tapahtuma on kuin kukkakauppa in heaven, ja jos määränpääni olisi ollut hotellin sijaan koti, mukaani olisi lähtenyt aika monta kukkapukettia. Tästä syystä pitää varmaankin kiepata vielä sunnuntaina messujen kautta. 🙂 Kevätmessut Helsingin Messukeskuksessa ovat käynnissä siis juurikin nyt, ja jatkuvat vielä perjantaista sunnuntaihin. Tarkemmat aukioloajat löydät linkin takaa.

Mutta toki messuilta löytyy kotipuutarhureille ja mökkeilijöillekin paljon kaikkea. Messukeskus on jaettu erilaisiin alueisiin, ja mikäli olet kiinnostunut ruohonleikkureista tai klapi- ja halkaisukoneista, löytyy tarjonta näppärästi samalta puolelta messuhallia. Samoin on kylpytynnyreiden, laitureiden, grillikotien ja piharakennusten suhteen. Kaikki on keskitetty siten, että vertailu on helppoa. Itse viihdyin aika pitkän tovin alueella jossa oli kasvihuoneita. Niitä olen kevätmessuilla ihastellut joka kerta. Ja onhan niitä kiva ihan vain katsellakin, mutta toki jos hankinnassa olisi vierastalo, laituri, kylpytynnyri tai terrassi, paikanpäällä nähtynä monet asiat on helpompi havaita. Kuten esimerkiksi, että kuinka suuri jokin kasvihuonemalli ihan oikeasti on! Paljon on tietysti myös mökkiasumiseen liittyviä juttuja. Messuilla voi vertailla tuotteita kuivakäymälöistä grilleihin ja laitureihin.

Itse nautiskelin tunnelmasta ideapuutarhassa. Kesämökkeilijälle suosittelen mökkipiha-aluetta. Kukista voi inspiroitua ihan joka puolella, mutta messuilla on myös  kukkasidontanäytöksiä. Rakentajan ja remontoijan poluilta saa vinkkejä, mutta voi myös ostaa tuotteita messuhinnoin.
Myös sisustustuotteita sekä lähi- ja luomuruokaherkkuja löytyy kattava valikoima kevätmessuilta.
Samalla on mahdollisuus päästä maistelemaan näytöskeittiön herkkuja sekä koittaa onneaan messuhuutokaupassa. Oma Skidi -lastenalueella on virikettä lapsille, joten tapahtumaan voi oikein hyvin lähteä myös koko perheen voimin. Näin keskellä arkipäivää huomasinkin messujen vetävän puoleensä pienten lasten äitejä. 🙂

Itse hain tosiaan enemmänkin vinkkejä kesäpihan ja kesän fiilikseen. Ihailin puutarhakalusteita ja erilaisia tunnelmallisia nurkkauksia. Kesäisiä kattauksia ja tuoreita yrttejä. Istutuksia ja ruukkuja. Mietin puutarhavaloja puiden oksille ja tietenkin niitä kasveja. Mukulatarjonta kun on noilla messuilla ihan huikea! Ja vaikka tähän tuli nyt miljoona kuvaa, mä uskon, että nämä on niitä juttuja, joista tekin tykkäätte. 🙂

Kevätmessut Helsingin Messukeskuksessa:
to–pe 12.–13.4. klo 10–18
la 14.4. klo 10–18
su 15.4. klo 10–17

 


9 Responses to “Kevätmessut – ylistys keväälle”

  1. Maria says:

    Ihania kuvia, kiitos Emilia <3

    Hei, noi lasiset viherhuoneet!!! Pakko saada sellainen (edelleen) 🙂

    Ihanaa viikonloppua, olis ollut niin ihana olla siellä blogihumussa mukana <3

  2. Oi mitä tunnelmapaloja ja herkkuja olet kuvannut! Oli todella hauska tavata livenä. Ihanaa kevättä sinne viherhaaveiden siivittämänä!

  3. Ihania kuvia!
    Nämä messut on niin mun juttu! Sormet syyhyävät jo puutarha-, piha- ja parvekehommiin sekä kotona että mökkipihassa. Messukäynti oli ohjelmistossa muutenkin, mutta iloisena yllätyksenä satuin voittamaan liput itselleni ja ystävälleni. Suuri kiitos, Emilia ja Indieplace <3

  4. Anna-Maija says:

    Olipa ihana postaus! Tekisi mieli itsekin tuonne mutta näin ainakin pääsi vähän nautiskelemaan! Kiitos! 🙂

  5. Sara says:

    Kiitos upeista kuvista! Itse en tänä(kään) vuonna pääse paikalle, mutta tässä postauksessa voi nauttia varmasti aivan parhaista paloista.

  6. Tiina says:

    Ihania kuvia ja fiilikset tulee kyllä tänne asti. Voi tätä pitkää matkaa, muuten olisin kyllä viivana tullut tuonne. Ja hei… kommentoin!!! Oon nimittäin ihan koneella nyt. :)) Ihanaa viikonloppua sinne. ♥

  7. Jarna says:

    Voi vitsi mikä kuvapläjäys! Näitä katsellessa tulee aina mieleen, että kun olisi taitoa ja osaamista. Haaveilen aina kovasti, mutta toteutus ontuu tai sitten en edes yritä toteuttaa. Siis pihahaaveet on yleensä haavetasolla. 😀

  8. Itse en pääse tänä vuonna noille messuille, kiitos siis kuvamatkasta. Ihania yksityiskohtia ja kauniita kuvia!

  9. Hetukka says:

    Oi kun nousee itelle kamala sisustuskuume suorastaan! Kevään myötä kasvanut siivousvimma, joten odotan, että tulisi pidempi kuin päivän vapaa, jolloin pääsisin vaatekaapin tai häkkivaraston kimppuun jätesäkkien kanssa. Siistiin kotiin täytyy myös hankkia kukkia 🙂 Ensi kerralla pitää rohkeammin lähteä Kevätmessuille, kun olen aina luullut niiden olevan suunnattu enemmän viherpeukaloille, joilla on oma piha tai edes kunnollinen parveke.

Kommentoi