hyvän olon vinkkejä

16.4.2018

Maanantaita ja uutta viikkoa!
Tiedän, että hehkutan jonkun mielestä arkea vähän liiankin paljon, ja sitä ihan vain kotona olemista, mutta hei, sitähän tämä mun blogi on! Arkea ja ihan vain tavallisia asioita, koska ne tekee mut onnelliseksi. Nyt just, pitkän viikonlopun jälkeen, on ihana olla kotona ja elää ihan tavallista arkea. Kaikista pyykkivuorista huolimatta. Ja oikeastaan on tosi valaisevaa jälleen kerran huomata, että onnellisuus on ehkä se isoin osa myös omaa hyvinvointia. Se, että kokee kaiken olevan just hyvin näin, on avain myös hyvään oloon. Ja tänään sitä hyvää oloa ja hyvinvointia, sekä mun omia vinkkejä hyvän olon saavuttamiseksi. Jälleen kerran kaupallisen Life ambassador yhteistyön siivittämänä.

Mun oma hyvä olo on siis aika pitkälle kiinni siitä, että miltä musta tuntuu. Ja niitä tunteita on tietysti monia. Voi olla super iloinen, pirteä, stressaantunut, nälkäinen tai kiukkuinen. Jos joku silloin kysyy, että miten mä voin, voi vastaus olla hyvin negatiivinenkin. Mutta noita hetkittäisiä mielialanvaihteluja tärkeämpää on mun mielestä se, että kokee oman elämänsä mielekkääksi. Siis että vaikka joskus ottaa päähän tai stressaa, ajattelee kuitenkin, että tämä mun elämä on oikeasti hyvää, enkä lähtisi tästä pois. Meillä kaikilla on niitä aikoja, kun ihan pienetkin asiat ottaa päähän, mutta sitten pitää oikeasti miettiä, että se sekainen ja likainen koti on kuitenkin koti. Että ne kiukuttelevat lapset on maailman tärkeimpä, eikä niitä oikeasti vaihtaisi mistään hinnasta pois. Että loppupeleissä asiat on hyvin, ja kaikista vastoinkäymisistä huolimatta just tämä on se elämä, josta haluan pitää kiinni.
Mä olen joskus synkkien ja vaikeiden aikojen keskellä todennut, että kiitollisuuspäiväkirja (tai positiivisuuspäiväkirja) on ihan älyttömän hyvä apu silloin kun oman elämän eläminen tuntuu olevan kuin tervanjuontia. Tai pahempaa. Ja voi kuulostaa jonkun mielestä huuhaalta, mutta kun ihan oikeasti kirjoittaaa (ja nyt siis on tärkeää, että oikeasti kirjoittaa, eikä vain mieti päässään) ne 3-5 kivaa asiaa jokaiselta päivältä, huomaa, että siinä elämässä on kuitenkin niitä isoja kantavia juttuja. Joskus kolmekin asiaa on vaikeaa keksiä, mutta kun tätä tekee muutaman päivän huomaa kyllä, että juttuja olisi vaikka miten paljon. Ja sitten lopulta tajuaa, että elämässä on paljon hyvää. Ihan tosi paljon hyvää niiden huonojen juttujen lisäksi. Ei siis koskaan vain huonoja asioita.
Se mitä me ajatellaan ja tunnetaan omaa elämäämme ja itseämme kohtaan vaikuttaa myös suuresti siihen, miten me kohdellaan omaa kehoa ja hoidetaan sitä. Kun meillä on hyvä olo ja levollinen mieli, me kohdellaan omaa kehoamme lämpimästi ja rakkaudella.

Positiivisen ja kiitollisen elämänasenteen jälkeen mun seuraava vinkki on sekin jo ehkä aika helppo arvata. Nimittäin riittävä uni! 8 tuntia ei ole oikeasti mikään huuhaa juttu, vaan määrä, johon jokaisen tulisi pyrkiä yöuniensa pituudessa. Ja koska useimmiten se aamun herääminen on säädetty jostakin ylempää, me voidaan jokainen vaikuttaa lähinnä siihen miten aikaisin menemme nukkumaan. Kahdeksalta ei ole mulle yhtään liian aikainen. Kun sängyssä vielä lukee kirjaa, ne omat asiat ja arkiset jutut tulee suljettua pois ajatuksista.
Pitkään jatkunutta univajetta ja kehon jatkuvaa tulehdustilaa pidetään kavereina. Kun meillä on univaje, oikeastaan koko keho alkaa toimia joka suhteessa huonosti. Uni parantaa monta vaivaa, ja esimerkiksi painoaan tarkkailevan on hyvä huolehtia riittävästä levosta. Stressihormonit nimittäin paitsi vaikuttavat aineenvaihduntaan, myös laittavat meidät helposti napostelemaan herkkuja yli kohtuuden. Mitäpä siis, jos tällä viikolla kokeilisi mitä riittävä uni saa aikaan!?

Lukeminen on myös yksi mun vinkki hyvään oloon. Nimittäin riittävän levon lisäksi on tärkeää joskus irrottautua omista ajatuksistaan ja lukeminen on mitä parasta apua tähän. Telkkaria me voidaan katsella sivusilmällä ja vaikka roikkua somessakin siinä samalla, mutta kirja vie mennessään ja katkaisee omat ajatukset. Myös meditointi on hyvä apu irrottautumiseen omasta ajatuksenvirrasta. Tosin meditaatiokin vaatii harjoittelua ja aina ei ole helppoa päästä sellaiseen levolliseen mielentilaan ihan vain tahdonvoimalla.

Se, että “tuulettaa päätään” on mun mielestä ihan erityisen tärkeä juttu oman hyvinvoinnin kannalta. Vaikka kirjat on loistava apu tähän, ystävät ja kunnon nauraminen on myös ihan ehdotonta. Ylipäätään sosiaalinen elämä! Joka päivä ei välttämättä voi viettää sitä laatuaikaa ystävien seurassa, mutta silloin kun siihen on mahdollisuus, se hyvää tekevä voima tallentuu kyllä ikään kuin jonnekin sisäiseen pankkiin. Ja musta on ihana huomata, että ne hauskat yhdessä vietetyt hetket nostaa hymyn huulille vielä paljon jälkeenpäinkin. Mun mies joskus kysyy, että mitä mä hymyilen, ja siinä sitä huomaa, että ihan tavallisia kotitöitä tehdessä mieli on taas vaeltanut johonkin hauskaan juttuun ja kivaan hetkeen.
Ystävyyssuhteet on siis erittäin tärkeitä, mutta tuolla Life myymäläsä kun Tiinan kanssa juttelimme tästä sosiaalisen elämän tärkeydestä, mietittiin myös, kuinka tärkeää on, että ne ihmiset ympärillä ovat oikeasti sellaisia, joista saa positiivista energiaa. Oikeat ystävät kannustavat ja tukevat, ja saavat ne oikeasti parhaat puolet sinussa esiin. Vastaavasti ne negatiiviset ihmissuhteet syövät meidän hyvää oloa ja itsetuntoa. Jos siis elämässä on ihmisiä, jotka saavat aina vatsan kipristelemään ja ruokahalun katoamaan, kannattaa miettiä kuinka tärkeitä ne ihmiset lopulta oikeasti ovat.

Yksi mun oman hyvinvoinnin kulmakivistä on liikkunta. Aina sanotaan, että liike on lääke, ja monesti me ajatellaan tätä vain fyysisen hyvinvoinnin kannalta, mutta pitää muistaa, että liikunta on lääke myös henkisesti. Paitsi että pysymällä liikkeessä me hoidetaan ja vahvistetaan omaa kehoa, me myös vahvistetaan omaa mieltä. Liikunta on tosi tosi tärkeää meidän kropalle, mutta koskaan ei saa aliarvioida sitä, miten hyvää liikunta tekee myös mielelle. Ja mikä on mun mielestä ihan kaikkein tärkeintä niin se, että liikutaan just sillä omalla tavalla. Ei me kaikki olla juoksijoita tai tanssijoita. Kaikki ei tykkää käydä salilla ja toisille ei vain sovi jooga tai golf. Mutta tärkeintä on löytää se oma juttu, se mistä tulee hyvä olo. Joskus liikkeelle lähtö voi olla vaikeaa ja kun lehdet pursuaa kaikkia uutuuslajeja voi jopa hiukan sokaistua. Toki kiva jos sieltä löytyy se oma juttu ja niitä uutuuslajeja on tarjolla omalla paikkakunnalla, mutta moni muukin liikkuminen on hauskaa. Ulkoilun voi vieläpä laskea aika ilmaiseksi lajiksi ja aikataulunkin saa laatia ihan itse. Erilaisia jumppia voi kokeilla myös edullisesti voimisteluseurojen tarjonnasta, eikä aina tarvitse ostaa ensimmäsieksi jotakin salijäsenyyttä.
Olkapääni rajoittaa nykyisin omaa liikkumistani, ja olen taas joutunut pitämään pitkän tauon salilla käymisestä. Välillä tuntuu, että pää hajoaa kun ei saa tehdä sitä omaa juttuaan, mutta sitten pitää muistaa myös olla iloinen siitä, että esimerkiksi jalat toimivat kohtalaisen hyvin. Ei siis saa jumittua takaiskuihin ja vastoinkäymisiin. Liikkumisesta kannattaa yrittää poistaa myös se suorituskeskeisyys, mikäli ei ihan työkseen urheile. Nimittäin liikunta on oikeasti kivaa, ja metsässä tehty kävelylenkki ei ole sen huonompaa liikkumista kuin joku toinen. Ja liikkuessakin voi pysähtya. Ulkona voi seisahtaa katselemaan maisemia ja vetää keuhkot täyteen ilmaa. Ei tarvitse mennä kuin höyryjuna ja laput silmillä.

Koska ravinto on aika iso tekijä hyvinvoinnissa, nostan omiin vinkkeihini myös sen. Mutta en mitään tiettyä ruokavaliota koska mun mielestä tärkeitä on se sulle itselle sopiva ruokavalio! Ei mene päivää, etteikö jossain tulisi vastaan jonkun ruokafilosofiaa tai erilaisten ravintosuositusten parjaamista. Johan siinä menee jokainen sekaisin, että miten tässä pitäisi syödä. On siis tosi tärkeää, että kuuntelet omaa kroppaa ja mietit, mikä sulle sopii. Jos se on kasvisruoka, tai gluteeniton ruokavalio, niin anna mennä. Jos maidottomuus saa vatsan rauhoittumaan tai sokerista luopuminen antaa energiaa, niin hieno juttu. Mutta ei ole myöskään huono asia jos turvautuu ihan tavalliseen ruokapyramidiin ja käyttää vanhaa kunnon lautasmallia. Tärkeintä on että ymmärtää ettei isot annokset, sipsi- ja karkkipussit sekä limsat ole ravintoa. Herkutella pitää, mutta terveelliseen ruokavalioon nuo eivät joka päivä kuulu. Omalla kohdallani sokerista vieroittautuminen oli ehdottomasti parasta, mitä olen itselleni ja keholleni tehnyt. Ihan vain jo senkin vuoksi, että nykyisin voin nauttia sokeriherkkuja ja juoda joskus kokisen ilman, että mulle jää “putki päälle”. Vaikka se vieroitus oli paljon rankempaa kuin osasin kuvitella, olen tyytyväinen että tein sen. Ihan vain jo senkin vuoksi, että tajusin kuinka sokeririippuvainen olin ja kuinka riippuvainen olin kakista niistä kokisteni makeutusaineista.
Itse luotan sitruunaveteen, sekä pähkinöihin, manteleihin, ja hedelmiin! Maitotuotteet olen vaihtanut kasvipohjaisiin ja viljatuotteita koitan kauraa lukuunottamatta pitää minimissä. Suklaat ja pullat ovat vain erityisiä tilanteita varten, mutta liian ehdoton ei kuitenkaan saa olla. Peruna ja kaikki muukin tavallinen perusruoka on se mun juttu. Pitää nauttia ja kaiken kieltämisen sijaan ajatella mieluummin niin, että kun sisälleen laittaa hyvää, se näkyy ja tuntuu ihan varmasti!

Viimeinen vinkkini (jos joku vielä on jaksanut näitä lukea) on ota aikaa itsellesi! Osta kukkia, laula, lakkaa kynnet, tee jalkahoito, askartele, nauti lasi viiniä, kuuntele musiikkia, ota aikaa käsitöille… Ihan sama oikeastaan mitä teet, kunhan se on jotakin mikä tekee arjestasi ja päivästäsi vähän parempaa. Koska itseään on oikeasti ihan syytäkin vähän hemmotella. Muistaa, että me itse ollaan itsellemme ihan kaikkein tärkeintä. Että kun me pidetään itsestämme huolta, me pidetään samalla huolta kaikista muistakin.

Kaiken hifistelyn sijaan kannattaa siis laittaa ne ihan perusasiat kuntoon. Ei hyvinvointi ole mikään valtava kultakimpale, jota joko on tai ei ole. Se on sellainen helminauha, johon me kasataan helmiä, ja suurin osa niistä helmistä on sellaisia, joihin me voidaan itse vaikuttaa. Ja vaikka sinne tulisikin välillä pari rumaa väliin, niin lopulta se kokonaisuus on se mikä ratkaisee.

Mä keräsin tämän postauksen kuviin ne Life -lisäravinteet, jotka on mun (ja Lifen Tiinan) mielestä niitä perustuotteita. Jokaisella meillä on erityisiä tarpeita ja erilaisia tavoitteita, mutta ihan perustarpeena meillä kaikilla on se, että me pysytään terveinä, että meidän vatsa voi hyvin, että iho ja limakavot on kunnossa ja että me jaksetaan paitsi ihan arkisia asioita, myös liikkua. Tämän ja viime vuoden aikana olen kirjoittanut valtavasti erilaisista lisäravinteista, mutta haluan silti liputtaa, että ne ihan perusjutut kannattaa kuitenkin laittaa ekaksi kuntoon. Alla on listaus perustuotteista, jotka meillä on käytössä ihan koko perheellä, tietenkin vähän tarpeiden mukaan sovellettuna.

Life D-vitamiini, ei kannata unohtaa, vaikka aurinko taas näyttäytyykin. Ja muista, että D-vitamiinin voi ottaa vaikka kerran pari viikossa, jos se tuntuu helpommalta.
Magnesiumia tarvitaan kehon ihan jokaisessa solussa, mutta erityisen tärkeä rooli sillä on sydämelle, verisuonille, hermostollo, lihaksille ja luustolle sekä energia-aineenvaihdunnalle. Magnesium ja B6-vitamiini edistävät hermoston normaalia toimintaa ja auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta. Life Magnesiumi sisältää sekä satojen entsyymien toimintaa aktivoivaa magnesiumia, mutta myös B6-vitamiinia.
Life MultiSport on erityisesti paljon liikkuvan monivitamiini, mutta Lifen sarjasta löytyy miehille, naisille, vegaaneille tai odottaville äideille omat tuotteensa.
Probiootit sekä parantavat vastustuskykyämme, mutta myös huolehtivat vatsan ja suoliston hyvinvoinnista. Nyt reilun vuoden ajan olen syönyt probiotteeja vaihdellen ja pieniä taukoja pitäen, ja oma herkkä suolistoni on paremmassa kunnossa kuin ikinä. Myös ruuansulatukseni on normalisoitunut. Suosittelen lämpimästi probioottikuuria vaikka tiedossa ei olisi ulkomaan matkaa, koska vatsavaivat paitsi rajoittavat elämää, myös syövät rutkasti energiaa.
Omega 3 kapselit edistävät sydämen normaalia toimintaa, josta hyötyy tietenkin koko verenkiertoelimistö. Mutta olen oppinut myös, että Omega 3 -rasvahapot ovat yksi iso tekijä ärtyneen suolen rauhoittamisessa!
Sinkki auttaa vastustamaan infektioita edistämällä immuunijärjestelmän normaalia toimintaa, sekä edistää ihon, hiusten, kynsien ja luuston normaalia kuntoa. Sinkkiä ei siis missään nimessä kannata unohtaa! Ja hei, sinkki huolehtii miehillä veren normaalista testosteronitasosta, joten miehille sinkki on loistava apu uupumukseen ja sellaiseen ennenaikaiseen ukottumiseen. 🙂
Varsinkin meidän naisten on syytä aina silloin tällöin tarkistaa, että meissä on tarpeeksi rautaa.  Life Iron+C rautavalmiste nostatti alkuvuodesta omaa jaksamistani, ja kapselimuotoinen tuote on huomattavasti nestemäisiä kavereitaan mukavampi nauttia.

Lifen D-vitamiini, Magnesium, monivitamiinit (MultiSport), Probiootit, Omega3, Sinkki, ja Iron+C  ovat kaikki tuotteita, joista saat vuoden loppuun asti
-20% alennuksen käyttämällä koodia “uusikuu”
.
Koodin voit hyödyntää Life verkkokaupassa tai myymälän kassalla. Nyt kannattaa siis laittaa nuo peruspilarit kuntoon! Life -tuotesarjasta löytyy kosmetiikkaa, lisäravinteita ja superfoodeja ja mikäli kaipaat jonkinlaista henkilökohtaista neuvontaa, kannattaa marssia Life -liikkeeseen ja jutella siitä omasta tilanteesta myyjän kanssa.

Lifen liikkeissä ja verkossa on myös Osta 3 maksa 2 –diili, jossa kahden Lifen oman Life -tuotesarjan tuotteen ostaja saa kolmannen (edullisimman) kaupanpäällisiksi (voimassa 16.-22.4.).

Teillä olisi nyt myös mahdollisuus voittaa vapaavalintainen Lifen oman Life-tuotesarjan tuote. Kerro kommenteissa mitkä on ne sun tärkeimmät askeleet oman kehon hyvinvoinnissa ja kerro myös, minkä Life tuotteen haluaisit voittaa? Osallistuneiden kesken arvotaan  kolme vapaavalintaista Lifen oman Life-tuotesarjan tuotetta. Kukin voittaja saa valita yhden tuotteen, jonka arvo on maksimissaan 53 euroa. Arvonnan säännöt löydät täältä.

Omaan hyvinvointiin kannattaa panostaa ihan jokainen päivä, ja se panostus kannattaa aloittaa viimeistään just nyt! Tähänkin sopii loistavasti vanha kiinalainen sanonta:

“Paras aika istuttaa puu oli kaksikymmentä vuotta sitten. Toiseksi paras aika on nyt.”

Voidaan hyvin! ♡


35 Responses to “hyvän olon vinkkejä”

  1. anni says:

    rauhallinen hidas elämä, kiitollisuus, itsehemmottelu, lepo, kauniit asiat ja hyvät ihmiset tuovat hyvinvointia.
    omalla toivelistalla olisi kookosöljy, D-vitamiini ja aurinkokapselit

  2. Jensku says:

    Säännöllinen ja terveellinen ruokavalio joka ei perustu trendeihin vaan siihen, mikä minulle sopii. Luonnolliset tuotteet kuten kookosöljy ja hunaja ovat monipuolisia apuja pieniin vaivoihin eikä aina lääkevoiteita tarvita 🙂

  3. Leena says:

    Tärkeistä asioista kirjoitat. 🙂 Minulle yksi oman hyvinvointini tärkeimmistä asioista on terveellinen ja monipuolinen ruoka, jonka pyrin tekemään mahdollisimman pitkälle alusta loppuun saakka itse. Haluan tietää varmasti, mitä laitan suuhuni. Einekset eivät houkuta. Huomaan, että kallistun entistä enemmän kasvisten suuntaan, vaikka kyllä minulle lihakin maistuu. Lisäksi panostan päivittäiseen liikuntaan. Yöunet jäävät aina aivan liian lyhyiksi – tilanne vaatisi pikaista ja pysyvää korjaamista!

    Myös itsen hemmottelu on tärkeää. Sen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä – vaikkapa rauhassa juotu kahvikuppi hyvän suklaapalan kera hektisen työpäivän jälkeen on ihana hetki arjessa. <3

    Jos arpaonni suosii, kokeilisin mielelläni noita probiootteja.

  4. Mimi says:

    Probiootteja kokeilisin, ja hyvinvointi lähtee mielestäni sisäisestä tasapainosta.

  5. rt says:

    Ravitseva kasvisruoka, laadukas ja riittävä uni ja mielekäs liikunta sekä valoisa elämänasenne! Tasapaino ja onnellisuus, kiitollisuus ja nöyryys.
    Lempparituote on tuo Citrus shuffle vartalovoi <3

  6. Jenna says:

    Ruokavalio on tärkein, huomaa heti olossa jos ravintopuoli ei oo kunnossa. Sen jälkeen ulkoilu/liikunta ja lukeminen 🙂

  7. susa says:

    Uni on terveyden ja hyvinvoinnin pohjapilari! Vaniljahera-prode on Life-tuotesarjasta omaan makuun etenkin 🙂

  8. Satu says:

    Hyvä ruoka, lepo, liikunta ja kiitollisuus. Mielelläni kokeilisin D-vitamiinia ja rauta+C-yhdistelmää 🙂

  9. Lau says:

    Tasapainoinen ja perusarjesta koostuva elämä ennen kaikkea. Toki oman hyvinvoinnin kulmakivinä on myös riittävä uni, riittävä veden juonti (meinaa töissä näyttöpäätteellä unohtua liian usein) sekä liikunta.
    Tätä lukiessa tuli mieleen että probioottikuuria voisin oikuttelevan vatsan tueksi kokeilla!

  10. Kaura says:

    Liikunta, kasvis/hedelmäpainotteinen ruokavalio, ja tehdä itselle arjen hemmotteluhoitoja esim. jalkahoito, käsihoito, infrasauna. Vartalavoide Almond kiinnostaisi kovasti. 🙂

    Onpas ihananfreesit

  11. Päivi J says:

    Allekirjoitan kyllä nuo sinun vinkkisi terveelliseen elämään. Ravinto, uni ja liikunta ovat kyllä tärkeässä asemassa hyvinvoinnissa. Sen lisäksi yritän arki-illat rauhoittaa mukavalle puuhastelulle kotiaskareiden parissa. Kiitollisuuspäiväkirja ja aikainen sänkyynmeno kirjan kanssa ovat iltarutiineja myös minulla.

  12. Marine says:

    Nämä on tosi kivoja postauksia, muistutuksia aina itselle kiireisessä arjessa. Negatiivisuus kyll tarttuu mutta entä jos se negatiivinen on oma äiti. Miten hänestä voi irrottautua?

  13. Maria M says:

    Liikunta, hyvä ruoka, riittävä lepo ja stressin välttäminen. Tässä keinot, vaikka ei niissä aina niin hyvin onnistukaan. Rauta +C-yhdistelmää kokeilisin mielelläni:-)

  14. Petra says:

    Liikunta, uni, ruokavalio sekä muutenkin terveelliset elämäntavat kantavat pitkälle 🙂

  15. Henna says:

    Tosi hyvä kirjoitus! Kiitos sinulle!
    Itselleni on tärkeä muistaa kuunnella mitä keho sanoo, se kyllä kertoo milloin on syytä hiljentää jos ei itse sitä tajua tehdä. Nukkuminen ja lepääminen on noussut arvoasteikolla ykköseksi, jos ei saa nukuttua kaikesta tulee tosi tahmeaa. Toki syöminen, liikunta, ulkoilu ja läheiset on myös siellä kärkipaikalla. Lifen tuotteista testaisin mielelläni probiootteja ja rautaa.
    Aurinkoista kevättä!

  16. Marine says:

    Omat hyvinvointini peruspilarit ovat rauhoittuminen, koirien kanssa lenkkeily, saunominen ja ravinto. Jota tosin tällä hetkellä yritän viedä parempaan suuntaan. Sokeri on koukutuksenaihe.
    Lifen tuotteista kokeiluun pääsisi probiootit ja D-vitamiini jonka olen täysin unohtanut.

  17. Vilma says:

    Juoksu, jooga ja riittävä uni ovat minulle ehdottoman tärkeät. Sinkkiä pitäisi kokeilla, jos saisi huonokuntoiset hiukset voimistumaan.

  18. Tanja says:

    Kaikki hyvinvointi lähtee unesta ja unenlaadusta. Läheiset ihmiset tuovat turvaa ja lohtua arjen myrskyissä. Kevyt liikunta ja mielekäs arki. Itse unohdan juoda taroeeksi puhdasta vettä.
    Probiootteja voisin kokeilla.

  19. Rosa says:

    Minun hyvinvointini kulmakivet ovat pitkät yöunet, urheilu rakkailla tavoilla, jotka saavat ajankulun unohtumaan, ruoka, joka on pääosin luonnollista ja ravitsevaa, mutta välillä myös vaikkapa kakkua tai lettuja, sekä kauneudenhoito mahdollisimman luonnonmukaisesti. Ja elämän mielekkyys! Silloin kun on oikein innoissaan jostain on ainakin minulla usein henkinen ja fyysinen hyvinvointi parhaimmillaan vaikka vihanneksia vähän vähemmän lautasella olisikin.
    Jos kisan voitan niin probiootteja kiinnostaisi kokeilla! 🙂

  20. Mini says:

    Itselläni terveellinen ruokavalio ja riittävä säännöllinen syöminen vaikuttaa eniten hyvinvointiini. Toki myös liikunta ja hyvät yöunet. Testaukseen menisi kookosöljy tai probiootit ☺️

  21. SAMP says:

    Voin hyvin, kun elämä on tasapainossa enkä joudu stressaamaan työasioista kovasti. Silloin automaattisesti syön terveellisesti ja päivittäinen liikunta on rutiinia. Probiootit lähtisivät kokeiluun!

  22. Myy says:

    Silloin, kun työasiat eivät stressaa ja aikaa jää läheisille, voin hyvin. Bonusta sitten säännöllinen liikunta, suht terveellinen ruokavalio ja riittävät unet! D-vitamiinia tarvitsee aina

  23. Lena says:

    Hyvinvointiini vaikuttaa kaikkein olennaisimmin hyvät ja riittävät unet! Hyvänä kakkosena säännöllinen ja terveellinen syöminen ja mielenrauha töiden ja vapaa-ajan ollessa balanssissa 🙂

    D-vitamiini tai Probiootit lähtisivät kokeiluun!

  24. Eva says:

    Parasta mulle on pitkät metsälenkit vihreyttä sisääni hengitellen ja kaksi kertaa viikossa salitreeni. Meditointi päivittäin on myös mielelle parasta lääkettä. Lifen multisportista kiinnostuin!

  25. Sirpu says:

    Olipa hyvä ja ajankohtainen päivitys! Itse olen keskittynyt nyt tosissaan kunnon hyviin ja tarpeeksi pitkiin uniin ja kun se on kunnossa, kaikki muukin tulee hoidettua. Syötyä hyvin ja liikuttua ihanien harrastusten parissa, nollattua mieltä luonnossa ja eläinten kanssa. Olisi tosi kiva päästä kokeilemaan omega3sta 🙂

  26. Tuula says:

    Riittävä uni on erittäin tärkeä minulle. Myöskin liikunta tekee hyvää kropalle. Voisin kokeilla probiootteja.

  27. Päivi says:

    Päivittäinen hikilenkki, mökkielämä viikonloppuisin, terveellinen ruokavalio ja viikonloppuaamujen pulla kahvin kera. Niistä on hyvä olo tehty ☺️

    D-vitamiinia syön vuoden ympäri, joten sitä voisin kokeilla. Ja chia-siemeniä myös, monipuolisesti käyttöön smoothien, puuron, näkkärin tai salaatin sekaan!

  28. Henna says:

    Hyvinvointini varmistaa stressitön yhdessäolo perheen ja ystävien kanssa. Itselleni tärkeintä on myös hyvät yöunet. Jos en saa nukkua, en jaksa liikkua enkä tee hyviä valintoja ruokapöydässäkään. Kookosöljy tai d-vitskut kokeiltavaksi

  29. Anu says:

    Kyllä ne peruspilarit on hyvä, monipuolinen ruoka, liikkuminen, ulkoilu ja riittävä uni ja tietysti rakkaat ihmiset ympärillä

  30. Jarna says:

    Ruoka ja uni ovat ne kaikkein tärkeimmät. Jos jompikumpi on pielessä niin sen kyllä huomaa heti. Ärtyvän suoli huomauttaa kyllä, jos ruokailu meinaa lipsua pieleen. Aivot narikkaan kirjan kanssa on myös mahtava keino nollata ajatukset. Liikunta lisää hyvää oloa valtavasti, siitä ei halua kauheasti tinkiä. Siinäpä ne omat hyvinvoinnin tukijalat.
    Haluaisin kokeilla probiootteja vatsalleni.

  31. Niina says:

    Alan itse voida heti huonosti, jos nukun tai syön liian vähän. Eli riittävä uni sekä ruoka, on tärkeää hyvinvoinnille. Ulkoilu on myös minulle voimavara, aina ei tarvitse käydä edes lenkillä, ihan vaan ulkona oleskelu lasten kanssa riittää lataamaan akkuja! Lifen tuotteista valitsisin ainakin Life MultiWoman vitamiinit.

  32. Hetukka says:

    Vaikeimpana, mutta tärkeimpänä, askeleena itselläni on oman kehoni kuuntelemista. Olen nuoresta asti ollut ihminen, joka hoitaa muita ennen kuin itseään. Mutta viime vuosina kunnolla itsenäistyttyäni olen päättänyt, että harjoittelen kuuntelemaan itseäni ennen muita. Täydellisesti tämä ei vielä onnistu, mutta olen huomannut lukemisen, kävelyn ja musiikin kuuntelun olevan minulle arjessa kulmakiviä. Myös riittävään uneen minun on pakko satsattava, koska olen tajunnut, etten toimi normaalisti lyhyillä yöunilla.

    Life-tuotteista haluaisin kokeilla probiootteja. Rautavalmiste kävi mielessä, mutta olen saanut työni kautta suosituksia nestemäisistä rautavalmisteista, joten probiootit veivät voiton haluamislistalla.

  33. Anneli Kaikkonen says:

    Tärkein omasta jaksamisesta huolehtiminen on riittävä uni sekä liikunta. Olen alkanut kiinnittää niihin enemmän huomiota. Myös ravinto ja vitamiinit jaksamisen kannalta. Kurkumiinia haluaisin kokeilla.

  34. Anneli Kaikkonen says:

    Hei! Kommentoin jo viime viikolla, mut kommenttiani ei näkynyt.

Kommentoi