Kesä – antaa auringon paistaa vaan!

14.5.2018

Maanantaita muruset!

Jos mennyt viikonloppu ei nostanut kesäfiilistä huippuunsa, niin sitten ei auta mikään! Tätä herkku kun saisimme nauttia aina elokuun loppupuolelle asti, voisin väittää tilien tasaantuvan parin viime kesänkin osalta. Tänään vähän juttuja kesästä ja lomailusta, ja siitä, mitä kaikkea kannattaa lomaillessa ottaa huomioon noin niin kuin terveyden kannalta. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Life:n kanssa ja on osa Life ambassadoryhteistyötä.

No mutta, mitäs lomailijan sitten pitäisi muistaa? Ihan ykkösenä tietenkin suojautuminen auringolta! Vanha myytti siitä, että aurinkorasva estäisi ihoa ruskettumasta, kannattaa heti alkuun heittää romukoppaan. Mikään aurinkorasva ei nimittäin yksistään suojaa ihoa auringolta, eikä myöskään ruskettumiselta. Ikävät punoistukset sensijaan vähenevät, kun suojakertoimet ovat kunnossa. Mikäli ihonsa haluaa täysin turvata auringon vaarallisilta säteiltä, kannattaa pysytellä varjossa ja suosia kevyttä mutta peittävää vaatetusta. Vaikka itse en mikään auringonpalvoja olekaan, haluan kuitenkin kesällä pukeutua pikkuisen avonaisemmin kuin muun ajan vuodesta (ja saada iholleni kevyen päivetyksen) ja siitä syystä rasvailen ihoani ahkerasti, jotta välttyisin ikäviltä seurauksilta. Niska, dekoltee, olkapäät ja kasvot sekä korvat ovat tietenkin ihan ne kaikkein herkimmät palamaan, ja näihin kohtiin suojaa kannattaa ainakin laittaa kunnolla. Leveälierinen hattu on myös oiva tapa suojata herkät ihoalueet.
Mutta ihoa voi kuitenkin myös valmistaa aurinkoon, ja herkästi palavakin iho on mahdollista muuttaa nopeammin ruskettuvaksi. Aito rusketus nimittäin suojaa ihoa myös jonkin verran.  Yksi Lifen lempparituotteistani on kesälomalaisen ystävä, ja samalla tuote, jonka käyttö kannattaa aloittaa viimeistään nyt. Lifen Aurinko Plus on tarkoitettu kaikille jotka ovat herkkiä auringolle tai joutuvat oleskelemaan pitkään voimakkaassa auringonpaisteessa. Toisaalta, jos mielit saada syvän rusketuksen, kannattaa silloinkin napsia Aurinko Plussaa. Vahva beetakaroteeni yhdessä lykopeenin ja tärkeiden vitamiinien ja hivenaineiden kanssa antaa auringossa oleskeltaessa iholle kauniin kullanruskean sävyn ja jopa tälläisen helposti punoittavan ihotyypin kanssa voi ihan oikeasti saadakin kauniin päivetyksen ilman itsensä grillaamista.

Olen nyt syönyt beetakaroteenia pari edellistä kesää, kun totesin, ettei mikään määrä porkkanamehua auta ihoani värin saamisessa. Viime kesänä, siirryin tähän Lifen tuotteeseen, jossa beetakaroteenin määrä on huomattavasti muita tuotteita korkeampi ja huomasin eron ihossani aika nopeasti. Plussaa siitä, että sama tabletti sisältää  muitakin ihon hyvinvoinnista huolehtivia vitamiineja ja hivenaineita.

Kesällä myös vatsa joutuu koville ja varsinkin matkaillessa vatsan ja suoliston hyvästä bakteerikannasta kannattaa pitää kiinni. Jos probiootit ei muuten kuulu päivittäiseen käyttöön, nekin kannattaa valjastaa avuksi nyt. Terveyskaistan Balanssi probiootit eivät tarvitse kylmäsäilytystä, joten ne on helppo säilyttää ja napata mukaan muissakin kuin kotiolosuhteissa. Jos vatsa kaipaa ihan erityistä boostia tai vatsatauti on jo päässyt iskemään, itiömuotoinen Life Sporebiotic on hätäapu. Samainen tuote rauhoittaa myös ärtynyttä suolistoa. Meillä mies on juuri lähdössä itäiseen naapuriimme ja vähän vähemmän kaupunkimaisiin olosuhteisiin, joten tämä Lifen Sporebiotic sujahtaakin herkkävatsaisen matkalaukkuun ihan ekaksi.

Kuivien jalkojen ja hapsottavien hiusten paras kaveri on kesät talvet arganöljy. En itse käytä latvaseerumeita, vaan luotan öljyihin ja varsinkin kesällä lutraan ja läträän niitä hiuksiini päivittäin. Life Argan Oilin pieni pakkaus on helppo pakata mukaan myös matkalle. Toki hiuksetkin kannattaa kesällä suojata pahimmalta paahteelta päähineellä tai huivilla.

Kun illat ja yöt ovat valoisia, on monella sisäinen kello vähän sekaisin. Uni ei tahdo tulla, koska  ”pimeähormonia” ei muodostu enää samalla tavalla kuin talviaikaan. Moni on varmasti kokeillut melatoniinitabletteja, ja tarpeeksi aikaisin illalla otettuna löytänyt niistä myös avun. Jos melatoniinin teho on jäänyt vähäiseksi tai haluat muuten vain kokeilla pikkuisen tehokkaampaa tuotetta, kannattaa turvautua melatoniinisuihkeeseen. Suun limakalvoilta melatoniini nimittäin imeytyy tabletteja paremmin, ja vaikutusaikakin lyhenee. Meillä Melatoniini on sekin puolisoni käytössä, sillä epätasainen päivärytmi vaikuttaa myös unensaantiin ympäri vuoden. SOS Health Nuku Hyvin Melatoniinisuihke on nopeasti imeytyvä kielen alle suihkautettava suihke, jota kannattaa kokeilla valoisien iltojen ja aikaerojen aiheuttamaan iltavireyteen. 

Kirjoittelin vuosi sitten aurinkosuojista ja luonnonmukaisesta Algamaris -tuotesarjasta, jutun voit käydä lukemassa täältä. Tänäkin aamuna voitelin lapsia suojakertoimella 50 ja tykkään siitä, että varsinkin lasten iholle saa laittaa luonnonmukaista tuotetta. Helteisen päivän jälkeen on kiva ottaa viileä suihku ja pestä iholta aurinkorasvat sekä pöly ja hiki. Ennen yöpaitaan sujahtamista iholle on kuitenkin kiva laittaa myös viilentävä aloe vera kerros. Aloe vera toki tekee hyvää iholle ihan jo pitkin päivää, mutta aurinkoisen päivän jälkeen se myös rauhoittaa ihoa. Lifen Aloe Vera spray pehmentää ja rauhoittaa ihoa, ja on myös hyvä tuote ihokarvojen poistamisen tai parranajon jälkeen. Tuote löytyy myös geelinä, mutta itse tykkään käyttää varsinkin kasvoille suihkutettavaa versiota.

Lämpimällä säällä on erityisen tärkeää huolehtia kehon nesteytyksestä. Alkoholi ja  kahvi kannattaa unohtaa, sillä molemmat vain kuivattavat kehoa ja vettä kannattaakin nauttia tasaisesti koko päivän. Jano kun on merkki jo alkaneesta nestehukasta! Yksi hyvä alkoholiton kesädrinkki syntyy kookosvedestä. Kookosvesi on nimittäin hyvä nesteyttäjä, sillä se sisältää myös keholle tärkeitä elektrolyyttejä. Puhdistamon Kookosvesi toimii luonnonmukaisena urheilujuomana ja vatsataudin iskiessä ympäri vuoden. Kesähelteellä kookosvesi antaa lisävirtaa ja vaihtelua pelkkään vedenjuontiin.

Muistattehan, että saatte vuoden loppuun asti Lifen omista tuotteista -20% alennuksen koodilla uusikuu. Koodia voitte käyttää sekä nettikaupassa, että myymälän kassalla! Lisäksi tällä viikolla Lifen liikkeissä ja verkossa on käynnissä Hintadieetti –tarjouskampanja, joka on voimassa
maanantaista perjantaihin (14.-20.5.).
Koko viikon ajan alennuksessa on Balanssi, Aloe Verat ja Arganöljy. Life Aurinko Plus on tarjouksessa torstaista (17.5.) eteenpäin. Mutta tosiaan Aurinko Plus, Argan Oil, Aloe Verat ja Sporebiotic vuoden loppuun saakka -20% koodilla “uusikuu”. 🙂

Kivaa kesäiltaa!

 


6 Responses to “Kesä – antaa auringon paistaa vaan!”

  1. Kaisa says:

    Ihania kesäisiä kuvia! Tuo Puhdistamon kookosvesi on kyllä hyvää ja maistuu hyvältä näin helteellä. Toivotaan että lämpöä riittää pitrkään, niin ihanaa!

    • Tätä kun olisi koko kesä! Toki sadettakin luonto vaatii, mutta kun olisi sopiva suhde. Tuntuu, että viime kesien jälkeen on jäänyt päälle sellainen “pakko nauttia nyt” -fiilis. Voi kun voisi saada jonkun lupauksen, että tätä olisi kesät ihan aina! ♡

  2. idahhh says:

    Nyt lähti Aurinko plussat heti tilaukseen! Olen kyllä jo monta kesää ja aurinkolomilla käyttänyt aurinkokapseleita koska itse kyllä päivetyn mutta punerran kuitenkin enemmän kuin rusketun niin olen löytänyt tähänkin avun juuri aurinkokapseleista. Etelän matkatkin lähelle päiväntasaajaa olen säästynyt ilman palamisia. Tässä Aurinko Plussassa näyttäisi olevan melkein tuplasti enemmän kuitenkin buustia kuin käyttämässäni tuotteessa 🙂

    • Minä käytin myös toista merkkiä, kunnes Tiina kertoi tämän vahvuudesta. Ja vaikka minä en ole mikään ruskettuja, niin tällä olen saanut muutettua punoituksen rusketukseksi. Ihan ehdoton kesätuote!

  3. Raitsu says:

    Hei kivat bikinit. Mista tuollaisia loytyy?

Kommentoi