Huumaava syreenin tuoksu

27.5.2018

Sunnuntai-iltaa ihanaiset. Oli tarkoitus laittaa teille syreenintuoksua jo aikaisemmin, mutta päätin kuvien näpyttelemisen sijaan kuitenkin mennä pelaamaan jalkapalloa, ja kyllähän se vain kannatti. Taas on kiva fiilis ja kroppa kiittää, kun tietokoneella istumisen lisäksi muistaa myös liikkua. Ja tuo jalkapallo on kyllä niin kiva, kun juostuokin tulee melkoinen määrä, vaikka sitä ei ehkä juoksemaan ajattele lähtevänsäkään.

Olin eilen helsingissä kouluttautumassa ja koska talo jäi tyhjäksi, siivosin perjantaina myös kukkamaljakot tyhjäksi. Tänään oli sitten kiva taas kukittaa kotia uudelleen ja tällä kertaa syreeneillä. Meillä kasvaa paljon sekä valkoista, että tätä violettia syreeniä, mutta tämä on kyllä ehdoton suosikkini.  Voisin kuvitella, että ihminen olisi huomattavasti onnellisempi, jos syreeni kukkisi aina. Paitsi, että se on kaunis, myös sen tuoksu huumaa ja tekee ainakin minut onnelliseksi!

Sunnuntain kunniaksi leivoin myös suklaakakkua. Joka tosin on edelleen jääkaapissa koskemattomana. Kunhan tästä joudan, hyökkään kyllä sen kimppuun, joten vanhenemaan se tuskin ehtii. Suklaakkakku pohjana ja tumma suklaaganache päällä. Mutta ennen suklaakakku kuitenkin suihkuun ja sitten pitsaa. Nämä on näitä harvinaisia ihanuuksia, kun talossa on kaksi aikuista ja ehditään tekemään vähän muutakin kuin se pakollinen.

Edessä olisi toukokuun viimeinen viikko ja kesä on jo mitä parhaimmillaan. Kunhan lämpöä ja kukintaa riittää vielä kesäkuuhunkin, elämän on pakko hymyillä!

Suloista sunnuntai-iltaa.


4 Responses to “Huumaava syreenin tuoksu”

  1. Maria says:

    Ihania kuvia, niin täynnä tunnelmaa <3
    Ja tuoksukin välittyi tänne asti 🙂

  2. Kaisa says:

    Kauniit kuvat. Syreeni on kaunis ja tuoksu ihastuttava!

  3. Chibappi says:

    Ihan maalauksellisen kauniita kuvia. Näyttää siltä, että syreeneissä on taikavoimaa.

Kommentoi