Juhlahumua

09.6.2018

Eilen oli taas hyvä syy kaivaa kaikki kivat tarjoiluastiat esiin ja levittää pöytään kunnon liina. Meidän keittiössä juhlittiin nimittäin kesää jo perinteeksi muodostuneella tavalla ja 15 naisen voimin. Jokainen tuo jotakin periaatteella saatiin taas pöytä koreaksi ja jokaisen juhlijan maha ääriään myöden täyteen. Porukalla kun katetaan ruoka tarjolle ja huolehditaan vielä tiskeistäkin yhteisvoimin, niin kemut eivät rasita ketään liiaksi. Ja kaikin puolin tämä on juurikin sellaista juhlimista, josta nautin. Tykkään nimitttäin laittaa ja valmistella oikein kovasti, mutta tiettyyn pisteeseen asti vain. Kun tavallaan jokainen osallistuja on myös juhlien järjestäjä, jää jokaiselle myös aikaa olla ja nauttia hyvästä seurasta.

Nyt tuntuu vallan hassulta, että on oikeasti vasta lauantai, kun voisi ihan hyvin olla vaikka sunnuntai. Mutta kiva näin, sillä tänään saa vielä nautiskella kodista vähän juhlavammassa asussa (pöytäliinakin liki puhdas tämän naisväen jäljiltä!!!) ja antaa tuon naurulatauksen vaikuttaa ihan kunnolla joka solussa. Vähän haikein mielin tosin nyt vain täytyy sulloa taas astiat kaappeihin, mutta onneksi juhlia voi useamminkin! Ei se “aina on syytä juhlaan” ole mikään turha klisee!

Meidän keittiön lattia vaatisi kipeästi uutta maalia, ja olin kunnianhimoisesti ajatellut maalata sen ennen näitä juhlia, mutta niin vain sekin idea kuoli omaan mahdottomuuteensa. Viimeisen viikon aikana olen tuntenut olevani oikein äärimmäisen huono bloggaaja, kun blogi on saanut uutta sisältöä niin kovin verkkaisaan tahtiin. Lomailevat lapset asettavat kuitenkin omanlaisensa haasteen tietokoneella istumiseen, mutta ehkä tämä tästä. Ensi viikolla ollaan taas jo paremmin uudessa rytmissä. Mutta hei, uudet matot sentään saatiin lattiaan ennen juhlia. Nuo Ikean Lohalseja edeltävät matot (Ikean aikaisemmat juuttimatot) kun kuluivat meillä jo paikoitellen ihan puhki saakka, tuo ehjät matot jo osaltaan kivasti ryhtiä keittiöön.

Mutta nyt kesäillasta nauttimaan. Keli on taas vähän lämpimämpi, ja pionipenkki huuttaa armottomasti vettä. Ihanaa viikonloppua myös teille! ♡

 


6 Responses to “Juhlahumua”

  1. Katinka says:

    Hei ihanat nuo sun lautaset. Mitäs merkkiä ovatkaan ja mistäs niitä saa? Todella kauniit

  2. Marie says:

    Olisi kiva nähdä mitä oli tarjolla ja saada ideoita.

  3. Tiitu says:

    Kuulostaa ihan täydellisiltä juhlilta! Miten teillä on maalatut lattiat kestäneet juuttimattoja vai onko sinulla joku suoja maton alla? Meillä juuttimatot varastossa, kun en ole uskaltanut laittaa maalatuille lattioille maalin kulumisen pelossa.
    t.Tiitu

    • No onhan tuolla mattojen alla tuo valkoinen maali vähän tummunut. Ikään kuin matto on värjännyt/päästänyt väriä. Mutta samapa tuo, kun matot on aina ihan samassa paikassa.
      Ikeastahan saa sitä muovitettua huopaa, jota suositellaan näiden mattojen alle. Mutta en ole kokenut tarpeelliseksi, kun ei näin painavat matot liiku minnekään. 🙂

Kommentoi