Äidin omat satutunnit – ilmainen Bookbeat kuukausi

05.7.2018

Hiphei! Tänään lemppariaiheeseeni eli kirjoihin! Lukemisen sijaan kuuntelujuttuja, saan nimittäin jakaa Bookbeat -kuunteluaikaa teille, jotka ette keväällä ehtineet hyödyntää ilmaista kokeilujaksoa. Kirjoitin suhteestani kirjoihin, lukemiseen ja äänikirjoihin siis jo maaliskuussa, ja kuten tuokin postaus, myös tämä on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Bookbeatin kanssa.

Edelleen äänikirjat kuuluvat lähes jokaiseen päivääni. Jopa siinä määrin, että mikäli kuunneltavaa ei jonakin päivänä ole, huomaan muuttuvani levottomaksi. Ja vaikka edelleen ihan luenkin kirjoja, äänikirjoista on tullut mulle sellaista itsensä hemmottelua. Ajatella, että joku lukee minulle, äiti-ihmiselle, satua! Tuo on ihan miellyttävä tunne siinä töiden, lattioiden pesun, jalkakylvyn tai ruuanlaiton yhteydestä. Ja kyllähän noihin hetkiin tulee myös varta vasten hakeuduttua, mikä tarkoittaa sitä, että saatan välillä ihan keksiä itselleni tekemistä, jonka lomassa äänikirjan kuuntelu käy ikään kuin terapiasta. Ja hei, olen käyttänyt sovellusta nyt ehkä vuoden verran ja kuunneltuja kirjoja on kertynyt yli 60! Se on ihan hyvä määrä sillä (kuvista poiketen) yhdistän äänikirjat usein hetkiin, joissa kirjan lukeminen olisi melkeinpä mahdotonta. Ja tämä on sitä senlaatuista multitaskaamista, joka ei nosta stressitasoja. Päinvastoin!

Maaliskussa olin juuri ottanut kuunneltavaksi Jo Nesbø Harry Hole –sarjan. Kuuntelin oikeastaan koko Nesbøn aikuisille suunnatun tuotannon, mutta Harry Holen kanssa meille muodostui ihan erityinen suhde. Jukka Pitkänen nousi sarjan myötä myös lukijana top kolmoseeni, ja pitää hopeapaikkaa heti Lars Svedbergin jälkeen. Loistava lukijaääni ja jopa siinä määrin, että kun nyt kuuntelin hetki sitten Agatha Christien Idän pikajunan arvoituksen uuden suomennoksen, Svedbergin äänen puuttuminen ei aiheuttanut minkäänlaista pakokauhua. Olen jopa löytänyt itseni etsimässä kuunneltavaa kahden suosikkilukijani perusteella. Lukijoiden kolmossijaa pitää Krista Putkonen-Örn, ja ihan vain koska ääni sopii Flavia de Lucenkin suuhun ja ajatuksiin.

Sanotaan, että kesä on dekkariaikaa, mutta kuten huomaatte, tykkään murhajutuista ihan vuoden ympäri. Silti juuri kesällä kaikki kevyt toimii parhaiten, ja tästä syystä olen nostalgian kaipuussani kuunnellut pari Christietä uudestaankin. Tällä hetkellä menossa on Håkan Nesserin  Barbarotti -sarja. Loistavaa ihmiskuvausta ja kielellisesti rikasta ajatuksenvirtaa!

Liian paljon kirjoja, liian vähän aikaa -postauksessa listasin hyviä hetkiä äänikirjojen kuunteluun. Lista pitää edelleen paikkansa, mutta näin kesällä lisäisin siihen toki myös lomailun. Niin ja maalaamisen ja kaiken muunkin remppajutun! Lomalla on kuitenkin huomattavasti helpompaa pakata reissukassiin kuulokkeet kuin kasa kirjoja. Ja koska äänitiedostot voi myös ladata, kuuntelu offline-tilassakin onnistuu. Ja näin kesällä huomaan autoillessani valitsevani mieluummin ne pienempiä teitä kulkevat reitit. Suomalaisen maalaismaiseman ihaileminen kun on aika rauhoittavaa siinä äänikirjaa kunnellessa.

Kuten jo postauksen alussa mainitsin, saan jakaa teille koodin yhden kokonaisen kuukauden maksuttomaan kokeiluun!

Uusikuu –koodi on voimassa 30.9. asti ja se koskee jälleen uusia BookBeat-tilauksia.
Pääset aloittamaan ilmaisen kuuntelujaksosi tästä linkistä. Kannattaa muuten huomata, että Bookbeat sovelluksessa voi nyt myös käyttää perhejakoa!

Olen asettanut itselleni tavoitteeksi laajentaa kuuntelukokemuksiani myös hyvinvointia käsitteleviin kirjoihin. Jos teillä on vinkata jotakin kuunneltavaa tältä saralta, otan vinkkejä enemmän kuin mielelläni vastaan!

Oikein ihanaa torstain jatkoa!


4 Responses to “Äidin omat satutunnit – ilmainen Bookbeat kuukausi”

  1. Minä raahasin myös ennen kesäisin yhden ison kassillisen kirjoja mökille mukaan. Sitten löysin äänikirjat. Pienten lasten kanssa on antanut sen mahdollisuuden ylipäätään “lukea”, kun muuten tuntuu ettei aika riitä.

    Tuo lukijan ääni kyllä vaikuttaa ihan järjettömän paljon -muutama kirja on jäänyt kesken kun ääni ei ole tuntunut omalta jutulta.

    Käytät muuten myös itse värikästä ja sujuvaa kieltä, jota on kiva lukea! Ja oppia samalla

    • No kiitos, kiva saada positiivista palautetta tästä asiasta. Tuntuu, että kirjoitusvirheet on enemmänkin niitä, mitkä huomioidaan. 🙂
      Ihan totta. Äänikirjat antavat mahdollisuuksia kirjoille, kun muuten ei aikaa tunnu löytyvän. 🙂
      Ja hei mullakin on jäänyt kirja kesken, kun lukijan kerronta ei ole sopinut tarinaan. Sillä on aika iso merkitys.

      Aurinkoista viikkoa sinne! ♡

  2. Johanna says:

    Keväällä käytin BookBeatin kahden viikon ilmaisen edun ja otin sen myös tyttärelleni erikseen. En ollenkaan huomannut perhejaon mahdollisuutta – voi harmi! Nyt ei minulla taida olla mahdollisuutta tähän kuukauden ilmaiseen käyttöön. Täytyy tutkia asiaa.
    Mutta oli hirmuisen positiivinen ja uusi kokemus.
    Tietokirjoista ehdin kuuntelemaan Maaret Kallion Lujasti lempeä, jota suosittelen!!! Maaret Kallio on itse lukijana ja sekin on HYVÄ!

    • Perhejako on aika uusi juttu, mutta pelastaa muuten esimerkiksi automatkat näin kesällä! 😉

      Olen Maaretin kirjan lukenut, mutta voisi olla ihan kiva myös kuunnella tuo. Omaa erityistä aikaa!

Kommentoi