Elokuu – hämärtyviä iltoja & valoisia aamuja

01.8.2018

Kaupallinen yhteistyö / Caaria


Ja taas ollaan elokuussa. Kesäkuukausista viimeisessä, siinä jota pitkin lasketellaan kohti syksyä. Elokuussa ehdottomasti parasta on hämärtyvät illat ja valoisat aamut. Valoisan kesän jälkeen on nimittäin ihan kivakin kun illat hämärtyvät ja pimeys laskee yön ylle. Toisaalta se pimeyden määrän maksimi olis näin elokuun alussa just hyvä. Nimittäin elokuun jälkeen se pimeys alkaakin sitten jo tympimään. Ja valoisat aamutkin voisin kuljettaa mukanani ensi kevääseen. Sitä kun lähtee ihminenkin huomattavasti paremmin käyntiin luonnonvalossa. Ihana lisä arkiaamuihin.

Sain paisuneen silmäni jo kohtalaisen hyvin hoidettua, ja kun eilen tuli vielä oikein kunnolla vettäkin ukkosen kylkiäisenä uskaltauduin illalla Lavis-tunnille puistoon. Vaan eikös himputti soikoon seuraava riesa tullut ampiaisista! (Joita on muuten ihan älyttömästi! Ja kiukkuisia!) Itse pisto nilkkaan meni vielä siinä askelkuvioihin keskittyessä, mutta jomotus alkoi jo jumpan päätyttyä ja nyt onkin sitten vuorostaan oikea nilkka turvoksissa. Tämän päivän ohjelmassa olisi vielä paitsi lääkärikäyntiä, myös vierailu ystävien mökillä. Edellisestä toivon jotakin helpotusta jälkimmäiseen, koska vaarana on, että linnoittaudun kohta täysin sisätiloihin.

Mutta ei sillä, olen kyllä ihan viihtynytkin sisällä. Alakerta kun on mukavan viileä, tekee sisällä oleminen välillä ihan hyvääkin. Yläkerrassa on edelleen kuuma, mutta tuuletin puhaltaa raikasta yöilmaa onneksi sänkyyn. Tai raikasta ja raikasta. Meillä on sellainen hienoinen kalkkunankakan tuoksu sitten tuudittamassa uneen. Huonetuoksu in real life, totesi ystäväni. 🙂

Olen tässä viime päivinä saanut pojaltani sensei-etuliitteen tavalliseen äitiin ja se sitten taas johtuu asustani, jossa olen kotona viihtynyt. Sain nimittäin ehkä maailman mukavimman ja kauneimman kotiasun, jossa kieltämättä tunnenkin olevani jonkinlainen, ainakin oleilun, mestari. Caaria on uusi merkki, jolta löytyy pellavaisia koti- ja oloasuja. Tällaisia mukavia, mutta kuitenkin katseen kestäviä vaatteita, joilla voi viettää vapaa-aikaansa pelkäämättä, että oven takana onkin yllätysvieraita. Caaria brändin takana on suomalaissyntyinen Ria, joten design on vahvasti skandinaavista, kuten on vaatteiden värimaailmakin.

Oman pukuni lisäksi sain teille mukavan alennuskoodin, jolla tilauksesta saa jo ihan tuntuvan alennuksen.
Koodilla EMILIA50 saatte -50% alennuksen Caarian verkkokaupasta (normaalihinnoista).

Mutta nyt sinne lääkäriin!

Oikein ihanaa elokuun ensimmäistä! ♡


11 Responses to “Elokuu – hämärtyviä iltoja & valoisia aamuja”

  1. Katariina says:

    Hei Emilia, kiitos kauniista kotikuvistasi, ihana harmonia, elon harmonia. Kysymykseni kuuluu oletko ajatellut myyda design byn peittojasi tai tyynynpaallisia, ne valkeat ornamentilla. Olen epatoivoissani etsinyt enka loyda mistaan..kirjoitan mieheni tabletilla vailla aan pisteita..varsinkin tyynynpaalliset haussa. Jos tiedat jollakulla myynnissa ilmoita. Koti muuten valmis mutta noita kaipailen, ruotsista eivat laheta. Kummallista..

  2. päivikki says:

    Hei Emilia! Voisitko kertoa, mikä koko sinulla on Caarian tuotteista?

  3. Hetukka says:

    Ihania kuvia jälleen, ja asusi on aivan mahtavan näkönen <3

  4. Kaisa says:

    Ihanat kuvat ja asu!

  5. Tuija says:

    Ihana asu! Onko tuo vaalean harmaa vai valkean sövy? Eloterveisin Tuija

  6. Nanna says:

    Onpa hauska asu!näyttää judopuvulta.Varmasti ihana päällä!

Kommentoi