Voisin vain käpertyä kotiin

12.9.2018

Ja sitten se syksy saapui kertaheitolla! Eipä juuri tarvitse enää syysfiilistä etsiä, nyt kelpaisi oikein hyvin käpertyä vain kotiin ja poltella kynttilöitä. Lakaista kalenterista kaikki menot ja linnoittautua omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä. Vaikka toisaalta juuri sitä kai lopulta yritän välttää. En toki kokonaan, mutta sellaista kaiken kattavaa syksyn alavireisyyttä. On siis jokseenkin hyvä pitää kalenterissakin jotakin ja antaa pyörien pyöriä.

Tällä hetkellä liikkeessä pysyminen ei tuota juurikaan ongelmia. Kun arjessa ei ole kuin yksi aikuinen ja yhteen viikkoon on mahdutettu tavallisten harrastusten lisäksi ihan kaikkea mahdollista huoltajailloista jalkapalloturnauksiin, opiskeluun ja kokouksiin on tekemistä mieluummin liikaa kuin liian vähän. Tästä saatiinkin pieni kahakka aikaiseksi, kun mieheni otti esikoisen kanssa yhteen ja totesi, että olisi helpompaa olla vallan poissa. Helpompaa se tosiaan olisi minustakin ollut moneen kertaan jäämisen sijaan vain lähteä. Mutta no, sammakoita pääsee ja kaikenlaisia aivopierujakin ihan varmasti vielä tulevaisuudessa. Näillä asetuksilla nyt kuitenkin mennään ja ollaan kiitollisia, että kaikki on lopulta kuitenkin hyvin.

Oman lisänsä stressitasooni tekee the kasvihuoneprojekti. Katsokaas kun haluaisin sen tuohon just nyt ja yhtään enempää odottamatta! Mutta ei auta kuin luottaa siihen lupaukseen, että kasvari on tämän viikon aikana pystyssä. Ja tosiaan riittäähän siihen vielä sunnuntai-iltakin. :)

Aika sateenpieksemää alkaa olla kaikki puutarhassa, mutta komeamaksaruohot jaksavat onneksi kukoistaa. Niitä onkin nyt maljakoissa pitkin kotia. Välillä kun pitää kuitenkin ehtiä myös pysähtymään ja nauttimaan kodistaan.

Tämäkin postaus olisi tullut aiemmin, jos koulun mehukanisteri ei olisi vuotanut autoni takaluukkuun. Mutta hei, onni on ystävä joka äyskäröi sekamehua vararenkaan kaukalosta ja pesee auton sisuksia kanssani vielä iltahämärällä.  Siinä kohtaa päivästä kun itsellä on itku jo tosi herkässä. ♡

Olkoon torstai täynnä toivoa. Nyt nukkumaan!


2 Responses to “Voisin vain käpertyä kotiin”

  1. Kaarin sanoo:

    Kuin olisi lukenut omia ajatuksiani ☺️ Pyöritän paljon myös yksin lapsiperheen arkea miehen työn takia. Olen huomannut että sitten kun mies välillä pääseekin osallistumaan pyöritykseen niin siirtymävaihe ei aina ole niin helppoa sekään, kun on itse tottunut pitämään kaikki langat käsissä. Tuntuu että pitää muistaa sanoa toiselle niin miljoona tsiljoona pientä juttua, ettei siinä voi onnistua. ja kun es.jokin harrastusvaruste sitten puuttuu tai unohtuu, niin ei oikein tiedä kelle olisi vihainen .

    • Jeps, just tämä! Ja joskus ihan oikeasti tuntuu, että yksin saa ne hommat jotenkin napakasti kasaan (tietty nää ylimääräiset yllätykset tulee sitten välillä sotkemaan koko pakan) ja se toinen tuleekin sitten sen tarkasti mietityn toteutuksen väliin. Mutta onhan se oikeasti ihan kiva, jos on se toinen siinä ja ilot ja surut voi jakaa. ♡

Kommentoi