Korvapuustipäivä ja loppuviikon alennuskoodi

04.10.2018

Oikein ihanaa torstaita ja kansainvälistä kanelipullapäivää. Tai korvapuustipäivää, kuten meillä täällä Suomessa kai kuuluisi asia muotoilla. Kyllä niitä pullia sen verran sitten kuitenkin jäi, että saadaan tänäänkin vielä herkutella. Ja mitä tulee tällaiseen pullan omaan päivään, tykkään ihan hirmuisesti kun perinteisiä ja yksinkertaisia asioita nostetaan ja pidetään ylhäällä. Tänään on ollut kiva seurata Instagramista kaikkia niitä herkullisia pullakuvia ja tietysti myös erilaisia variaatioita perinteisestä pullasta. Olen ehdottomasti pullatyttö!

Mutta hei, kiitos kovasti tuosta eilisen postauksen vastaanotosta. Sain sen myötä muutaman tosi ihanan viestin, ja tänään sai aloittaa uuden päivän hyvällä mielellä. Tykkään kovasti siitäkin, että täällä blogissa voi käsitellä ja puhua aika perinteisistä jutuista, ettekä te odota multa mitään hirveän suurta, uutta tai yllättävän ihmeellistä. Koska elämä aika harvoin on mitään noista. Se on tavallista ja joskus vähän harmaatakin, mutta sitten pitää vain osata nähdä ne kultareunukset sen tavallisen elämän ympärillä. Tai pitää osata pomia ne rusinat sieltä pullasta, kuten ehkä tällaisena pullapäivänä pitäisi asia ilmaista. :)

Tämä meidän nykyinen elämänmeno on pitkälti sitä, että verkkokalvojamme tykitetään aamusta iltaan täydellisyydellä. On täydellisiä koteja,sisustuksia, vartaloita, vaimoja, aviomiehiä… Ylipäätään täydellistä elämää. Vaikka eihän se niin mene. Kukaan ei ole huolten ja murheiden yläpuolella, ja kaikilla meillä (tai ainakin valtaosalla meistä) on kuitenkin ihan tavallinen ja epätäydellinen elämä. Mutta elämä sinänsä ei vaadi ihmeellisyyksiä ollakseen arvokasta. Oikea asenne ja nöyrä kiitollisuus pienemmistäkin iloista vievät kyllä pitkälle.

Mutta hei, pullasta pukeutumiseen, en edes yritä rakentaa tähän väliin mitään aasinsiltaa!

Nimittäin loppuviikoksi olisi kiva alennuskoodi Lifestyle La Lunan nettikauppaan. Koodilla Emilia saatte -25% alennusta nettikaupan normaalihintaisista tuotteista viikon loppuun asti (to 4.10. – su 7.10.).

Muistatte ehkä mun viime talven luottoneuletakit, tämän vaaleanpunaisen ja harmaan. Molempia tuli käytettyä niin farkkujen kuin mekkojenkin kanssa, ja parina kesäiltanakin neuletakki kulki mukanani, vaikka ei sitten juuri käyttöön päässytkään, kiitos lämpimän kesän. Lifestyle La Lunan Tiinalla on näitä samoja neuleita jälleen myynnissä ja esimerkiksi tämä beige väri löytyy nyt nettikaupasta ja kivijalasta. Neuleet on nyt liikkeen uudistumisen kunniaksi alennuksessa (50€/kpl).

Mutta hei, nyt pesemään kahvakuulahiet pois ja sitten sohvalle katsomaan yksi Maria Wern. Kivaa iltaa ja kauniita unia!


2 Responses to “Korvapuustipäivä ja loppuviikon alennuskoodi”

  1. Emma sanoo:

    Heippa, osaatko sanoa mitä matskua neuletakki on, paljonko siinä on mitäkin materiaalia käytetty? Tosi nätti