Perjantai ja ajatusten virtaa

02.11.2018

Heipsan!

Marraskuu on pyöräytetty käyntiin ja viikonloppu ja pyhäinpäivä kolkuttelevat jo ovella. Perjantaille on vielä pikasiivous ja lakanoiden vaihto, sitten loppu onkin kynttilätunnelmaa. Aikaisin sänkyyn, tai ainakin kirjan kanssa pötköttelemään.

Huomisiin juhliinkin alkaa olla asu jo kasassa, ja flunssakin on taittunut satunnaisiin yskänpuuskiin. Aion ottaa marraskuun haltuuni ja elää ihan täysiä!
Tuossa just mietin, että kilpparileikkauksestakin tulee tasan viikon päästä vuosi. Vaikka operaatio mikään iso ollutkaan, se katkaisi mun joulunodotusta ja rajoitti kuitenkin jonkin hetken elämää. Ja vaikka silloin heti leikkauksen jälkeen ajattelin, että arpi tulee olemaan osa ulkonäköäni aina ja iankaikkisesti, niin eipä sitä arpea todellakaan enää huomaa. En edes itse huomaa peilin edessä kuin ihan katsomalla, enkä usko, että se kenenkään muunkaan silmiin pistää. Olenkin sanonut, että jos joskus harkitsisin kasvojen kohotusta tai jotain muuta kauneusleikkausta, niin palkkaisin heti saman kirurgin. Niin teki nättiä jälkeä, että ei voi valittaa.

Täällä paistoi eilen ihan oikein arska ja oli pakko kuvata kasvihuone marraskuisessa maisemassa. Tähän on sitten kiva verrata kevään tullen näkymän muutosta. Vaikka eihän tämä nyt vielä mikään hirveän rujo kuva ole, ruohokin jopa vihertää. Mutta se on ihan erilaista vihertämistä, kuin se kevään vihertäminen, josta tykkään huomattavasti enemmän.

Kirjakaappiprojekti on edelleen kesken, joskin suurin osa kirjoista jo lasien takana. Tämä homma vaatisi oikeaa inspiraatiota, jota ei näytä tulevan sitten millään. 😀
Lintumekko Ellokselta.

Huomasin eilen, että Cmorelle oli tullut jo Totuus Harry Quebertin tapauksesta ja toisaalta tekisi kauheasti mieli kurkata, miltä filmatisointi näyttää. Mutta ehkä säästän sitä vielä spessumpaan hetkeen. Jos vaikka koko juttu sitten yhteen soittoon ison poppariläjän kanssa.

 

Mutta nyt oikein ihanaa ja levollista viikonloppua!


4 Responses to “Perjantai ja ajatusten virtaa”

  1. Eeva says:

    Aivan ihastuttava tuo kasvihuone!Ja muutenkin blogiasi on aina kiva lukea ja kuvat niin täydellisiä. 🙂 aina jotain inspiraatiota saa niistä,kiitos!:)

  2. Noora says:

    Hei, ihana postaus! Ajattelin sen verran kommentoida (jos et ole huomannut), että tässä on kaki kertaa sama teksti kilpparileikkauksesta 🙂

Kommentoi