uudenvuodenlupauksia

08.1.2019

Tiistaita!

Näin tammikuussa naistenlehtien otsikoissa on perinteisesti retosteltu laihdutusvinkeillä ja uudenvuodenlupauksilla. Kuitenkin viime vuosien  aikana otsikointi on muuttunut, ja yhä enemmän lehtiä ja hyvinvointipalveluja myydään fraaseilla ”älä tee uudenvuodenlupauksia” ja ”älä laihduta”. Jossain määrin tuo markkinointilinjan muutos on alkanut ärsyttää. Miksi jokin konsepti olisi yht’äkkiä ihan totaalisen väärä? Mitä pahaa on uudenvuodenlupauksissa? Miksi ihmeessä niitä ei saisi tehdä? Ai kun ne ovat pahasta ja jollakin tapaa epätervettä? Bullshit, sanon minä!

Joo, on ehkä aika hullua luvata laihtuvansa tammikuun aikana 15 kiloa. Tai kunnianhimoista luvata lopettaa sokerin syönti kokonaan. Mutta ei se ole riittävä syy parjata uudenvuodenlupauksia. Kyse on enemmänkin siitä, millaisia lupauksia tekee.

Omaan hyvinvointiin, niin henkiseen kuin fyysiseenkin, panostaminen on aina tärkeää. Sanoisin jopa, että se henkinen menee tässä kohtaa fyysisen edelle. Kun mieli on positiivinen, se tuo usein mukanaan myös fyysisen hyvän olon. Munan ja kanan erottaminen on kuitenkin joskus vaikeaa. Esimerkiksi hyvin nukuttu yö on fyysinen juttu, joka vaikuttaa ihan hurjasti mielialaan, eli siihen henkiseen puoleen. Ja kun mieli on kirkas, sitä jaksaa helpommin vaikka ulkoilla. Me ei olla joko fyysistä tai henkistä, vaan me ollaan molempia. Ihan jatkuvasti ja kaikessa mitä teemme. Tekeminen kun yleensä tuntuu joltakin, siitä ei päästä yli eikä ympäri.

Jos sokerin syönti tuntuu ongelmalta, miksi siihen ei voisi yrittää vaikuttaa uudenvuodenlupauksella? Toki totaalikieltäytymistä parempi on koittaa vaikka vähentää jokapäiväistä karkin puputtamista jättämällä viikkoon aluksi yksi herkuton päivä. Opetella jokin toiminto, joka korvaa herkuttelun ja huomata, että illan telkkarihetken pärjää joskus ilman karkkipussia. Pidemmällä tähtäimellä voi vaikka ottaa tavoitteeksi herkuttomien päivien lisäämisen kahteen tai kolmeen. Eikä sekään ole mahdotonta, etteikö vuodessa voisi oppia myös yhteen karkkipäivään. Kysymys kuuluukin, onko se oikeasti tärkeää ja onko se sitä, mitä oikeasti haluaa. Voihan se olla niinkin, että rivi suklaalevystä raskaan päivän jälkeen on arjen luksus, jonka avulla jaksaa.

”Pidän itsestäni parempaa huolta” on sekin tosi hyvä lupaus. Vuoden aikana lupaukseen voi palata säännöllisesti. Miettiä, mikä on tuottanut hyvää oloa ja kasvattaa tämän tekemisen määrää. Jos tunnin pidempi yöuni on tuntunut hyvältä, voisiko jostakin lempparisarjasta vaikka luopua, tai katsella vaikka vasta viikonloppuna tai vapaapäivinä, siten että telkkarin edessä vietetty aika ei ole pois yöunista.

”Opettelen sanomaan ei”, tai ”pyrin järjestämään itselleni enemmän omaa aikaa” ovat nekin ihan tosi hyviä lupauksia. Jos on tapana aina lupautua kaikkeen, yksikin ”olen pahoillani, nyt minulle ei sovi”, voi avata uusia ovia oman hyvinvoinnin ja jaksamisen suhteen. Tai entä uusi harrastus tai puolen tunnin ulkoilu. Omaa aikaa. Vaikka ensin vain kerran viikossa. Ei sekään voi olla pahasta – oli se sitten uudenvuodenlupaus tai ei.

Jos vuosi 2018 (tai sitäkin aikaisemmat) toi elämään hyviä muutoksia ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen paransi arjessa jaksamista, voi olla myös ihan paikallaan luvata jatkaa hyväksi havaitulla linjalla. ”Pidän edelleen maanantaisin sokerittoman päivän”, ”jatkan harrastustani””syön jatkossakin aamupalan” tai ”katson edelleen vain neljänä päivänä viikossa telkkaria” ovat nekin tosi hyviä lupauksia.

Ja mielestäni tuo uudentyyppinen otsikointi laihduttamisesta kuuluu ihan samaan kastiin. Uusi myy aina paremmin kuin vanha. Raflaavasta otsikoinnista huolimatta ne naistenlehdet kun kuitenkin tarjoavat sitä terveellistä ruokavaliota. Ei niiden viesti ole, että ylipainosta pitäisi pitää kynsin ja hampain kiinni. Kyse on enemmänkin siitä, että termin ”laihdutus” voisi nykyään käsittää vain ihan toisella tavalla ja kaalikeitot ja lentoemäntädietit haudata jonnekin tosi syvälle. Nimittäin se lupaus yhdestäkin sokerittomasta päivästä tai tunnin pidemmistä yöunista, saattaa tuoda mukanaan painonlaskua, eikä siitä kannata huonoa omaatuntoa kantaa! Pidänkin enemmän otsikoista ”rakasta ja kunnioita itseäsi” ja ”ole lempeä itsellesi”.

Maalaisjärki on paikallaan niin omia elintapojaan pohtiessa kuin myyviä otsikoitakin lukiessa. Sen lisäksi ihan oman itsensä kuunteleminen ja realististen tavoitteiden vaaliminen vievät huomattavasti pidemmälle kuin totaali sitä tai totaali tätä.

Entä teinkö itse uudenvuodenlupauksia. No aivan valtavasti! Lupasin itselleni esimerkiksi, että pyrin syömään aamupalaa ja päivän aikana muutenkin tasaisemmin. Lupasin vähentää työntekoa viikonloppuisin ja pyrkiä olemaan paremmin läsnä. Lupasin viettää enemmän aikaa lasten kanssa ilman erilaisia ruutuja ja vaalia lauatapelihetkiä ja perheen yhteisiä aterioita. Lupasin antaa jatkossakin itselleni luvan olla iltauninen ja lupasinpa myös jatkaa rakkaussuhdettani kirjoihin. Lupasin jatkossakin nauttia omasta ajastani ystävien seurassa hyvällä omallatunnolla ja pitää kiinni harrastuksistani. Lupasin nauttia edelleen liikunnasta  ja pyrkiä harrastamaan sitä monipuolisesti. Lupasin myös muistuttaa perhettäni yhä useammin siitä, miten paljon heitä rakastan.

Puhutaan sitten uudenvuodenlupauksista tai mistä tahansa elämäntapamuutoksista, pitää kuitenkin muistaa, että me kaikki ollaan erilaisia. Se, mikä itsestä tuntuu liian paljolta, tai jopa mahdottomalta, voi kuitenkin toimia jollekulle muulle. Niinpä tärkeää on muistaa kunnioittaa myös toisten lupauksia. Jos joku kieltäytyy kahvipullasta, ei ole minun asiani tuputtaa sitä ja parjata mokomia pullattomia päätöksiä ja lupauksia. Ei! Koska oikeastaan me ihan jokainen voitaisiin luvata ainakin se, että kunnioitetaan itseämme ja toisiamme, sekä toistemme arvoja. Hyväksytään, että ollaan jokainen erilaisia ja ihan omanlaisiamme – kaikki yhtä ainutlaatuisen arvokkaita.

Ihanaa tiistain jatkoa. Minä aion ainakin tänään lunastella omia lupauksiani!


4 Responses to “uudenvuodenlupauksia”

  1. Kay sanoo:

    Täysin samaa mieltä! Minäkin tein lupauksia; pidän parempaa huolta itsestäni, syön säännöllisemmin ja mietin vähän tarkemmin mitä suuhuni laitan. Kiinnitän huomiota somen käyttöön ja telkun katseluun, luen enemmän ja yritän löytää itselleni mieleisen liikuntaharrastuksen.

    Tykkään ajatuksesta, että uusi vuosi on kuin tyhjä taulu, jota voi lähteä maalaamaan haluamallaan tavalla ♥︎ Oikein ihanaa alkanutta vuotta

    • Meillä on aika saman tyyliset lupaukset. Kyllä minäkin lupasin siihen ruokaan kiinnittää huomiota ja siihen mitä suuhuni laitan. Ja lupasinpa paremmin olla myös esikuva lapsille ja pitää heidätkin vahvasti tuoreiden vihannesten syrjässä kiinni.

      Ja tykkään myös tuosta ajatuksesta, että uusi vuosi on tyhjä taulu. Tai tyhjä kirja. Itse saamme sitä täyttää.
      Ihanaa alkanutta vuotta myös sinne! ❤️

  2. Lisbeth sanoo:

    Kuluneen vuoden aikana on taas konkretisoitunut se, miten perustavanlaatuinen tarve uni on ja, miten sen puute vaikuttaa kaikkeen. Meillä on kohta 10 kk vauva, joka ei ole erityisen hyvä nukkumaan. Ei yöllä eikä päivällä. Se, että ei päästetä nukahtamaan / herätetään heti nukahtamisen jälkeen, on kyllä tehokas kidutuskeino. Ja niin kauan, kun nukkumisen laatu on näin heikkoa, on turha tehdä oikeastaan mitään uudenvuodenlupauksia. Esim. kävelyä ja pientä kotijumppaa tehokkaampi urheilu todennäköisesti veisi enemmän voimia kuin antaisi. Silti tunnen aina vaan syyllisyyttä! Siitä eroon pääseminen oiskin huima juttu..

    P.s. Taas niin kivat kuvat!!

    • Voi mä tiedän oikein hyvin, miltä tuo tuntuu. Esikoinen nukkui aikoinaan 20 minuutin pätkissä. Kävellä en jaksanut ja koska vauva huusi koliikkia linnoittauduin kotiin. Olin välillä parikin vuorokautta nukkumatta. Ensin kolme. Olin sekaisin ja näyttelin, että kaikki on hyvin, kunnes sitten tilanne tajuttiin ja asiaan puututtiin. Sain unilääkkeet ja isä valjastettiin hommiin. Vaikka en mä silti nukkunut öitäni. Heräsin pienimpäänkin önähdykseen. Se oli rankkaa aikaa ja toipuminen vei yli kaksi vuotta.
      Mutta jokainen vaihe on vaihe ja menee ohi. Rakastan esikoista ihan valtavasti, vaikka hän alkuun minut laittoikin koville. Ja siitä vaiheesta selvittiin, vaikka se vaatikin paljon jälkityötä.

      Eli mitäpä jos lupaisit olla itsellesi nyt vain armollinen. Kävelyt ja jumpat ei kuulu ehkä tähän kohtaa elämää. Mutta syyllisyyttä ei kannata ainakaan taakaksi ottaa, vaikka jossain määrin se on aina äitiyden hinta. Tiedän, että kuulostaa laimealta, kun joku sanoo, että ohi se menee. Itse itken yhä, kun ajattelenkin noita aikoja. Mutta ne meni ohi.
      Ja silloin kun voimat on lopussa, uskalla myös pyytää apua! Jos tukiverkosto on suppea, asia kannattaa itse ottaa puheeksi neuvolassa, eikä päästää tilannetta liian pahaksi. Se että ei jaksa, ei ole mikään heikkouden merrki! Ihmisiä me vain kaikki ollaan.

      Hurjasti voimia. Aina kun on tilaisuus, sulje silmät ja lepää. Kaikelle muulle on aikansa sitten kun tilanne helpottaa! ❤️