talvikoti & talviminä

10.1.2019

Hellouuu!

On hanget korkeat nietokset, vaikka joulu jo menikin. Sitä lähinnä huokailee tuolle kauneudelle, mitä luonto nyt tarjoaa. Ihan mieletön rikkaus nämä neljä vuodenaikaamme, siitä ei päästä mihinkään. Ja vaikka kevätihminen olenkin, niin kyllä tämä talven ihmemaa vaan kuuluu kauppaan. Ja kyllä, tulin ajatelleeksi myös sitä ruskean harmaata mössöä, joksi lumi kaupunkialueella muuttuu ja koin taas jonkinlaista kiitollisuutta siitä, että saan nauttia valkeista ja koskemattomista postikorttimaisemista.

Tällaisina lumisina päivinä on ihan mielettömän ihana fiilis. Ollaan ulkoiltu ja nautittu lumesta. Illan pimeys ei ole pimeyttä samalla tapaa kuin sateisina päivinä. Tiistaina lumitöitä sai tehdä oikein kunnolla ja lapset pyörittivät sillä aikaa tosi ihanan lumiukonkin pihaan. Nekin jotenkin sopuisasti yhdessä, ihan eri tavalla kuin tavallisesti. Ja hei, jopa koira kirmaa kuin pentu tuolla hangessa.

Mä huomaan itsessänikin jotain sellaista lapsellista intoa aina talvella. Vähän kuin kesän helteillä, nämä lumiset päivät jotenkin lataavat sellaista rentoa energiaa. Tai ehkä se on sitä, että vuoden pimein pätkä on vihdoin taitettu ja samalla kun päivä pitenee, lumi saa valon määrän ihan uusiin lukemiin. Vähän kuin alkaisi heräämään henkiin. No anyway, mä tykkään tästä talviminästäni paljon enemmän kuin siitä marraskuun vesisateiden Emiliasta.

Meillä näyttää yhä samalta kuin aina ennenkin. Eipä tuo joulun siivoaminen poiskaan niin kauheasti muuttanut asioita. Enkä mä sillä. Tykkään että asiat on just näin. Ei jotenkin vain ole mun juttu vaihtaa jouluverhoja tai tehdä mitään muutakaan suurta muutosta kotiin. Eikä meillä tosin ole verhotankojakaan, joten se niistä verhoista. :D Mutta talvella kotikin näyttää jotenkin tosi kivalta. Taljat, kynttilät, torkkupeitot takkatuli. Kaikki tosi hygge. Tiedätte mitä tarkoitan. Ja varsinkin kun ei ole mikään kova auringonpaiste, niin ihan jokainen pölyhiukkanen ja sormenjälkikään ei hyppää silmille. Arvostan tätäkin. Suuresti!

Muistatteko muuten, kun kerroin viime viikolla kipeytyneestä selästäni. Siitä sängyn nostamisesta ja kamalasta kivusta. No, ehdin jo luulla, että tässä se nyt oli. Olen lopun elämääni selkävaivainen, ja jatkuvan lonkkasäryn, rikkinäisen olkapään ja kieron rangan lisäksi lisäksi kuljen kohta kaksin kerroin. Vaan jihuu! Viikko siinä tasan tarkkaan meni, mutta nyt kipu on viimein poissa. Tai no, huomaan välillä pientä arkuutta, lihaksissa lähinnä jonkinlaista varovaisuutta, mutta kuitenkin pärjään jo ilman tulehduskipulääkkeitä ja se varsinainen selkäkipu on poissa. Tein tiistaina reilun tunnin lumitöitä, sen jälkeen tunnin reippaan kävelylenkin lasten harrastusten aikana ja illalla olin vielä jumpassakin. Joten kaipa tuo kunnon rehkiminen sitten vain tuotti tulosta, koska keskiviikkoaamuna selkäkipu oli poissa! Noin vain.
Mutta voi että kun annan sympatiani kaikille selkäkivuista kärsiville. Nyt kun tämänkin laadun on itse kokenut, ymmärtää, miten isosta asiasta on oikeasti kyse! Jatkossa vaalin kyllä kieroa rankaani paljon paremmin, ja jos oikeanlaiselle nostamiselle ei löydy tilaa, jätän nostamatta ollenkaan!

Sitä tässä mietin, että monia asioita ihan oikeasti osaa arvostaa vasta kun ne menettää. Eikä sen kai pitäisi mennä niin. Selkäesimerkki on nyt ehkä vähän kökkö, kun menettää voi mitä tahansa. Toisaalta terveys kai menee siellä kärkipäässä?
No, elämä on isoja ja pieniä iloja, ja nyt nautin ihan kunnolla siitä, että tuo selkä ei enää vaivaa. Ja yritän muuten muistaa jatkossakin olla kiitollinen – kivuttomasta selästä ja kaikesta muustakin. Koska oikeestaan asiat on aika hyvin ja olisi typerää arvostaa asioita vasta sitten kun ne ovat poissa.

Iloa iltaan! ♡


4 Responses to “talvikoti & talviminä”

  1. Idahhh sanoo:

    Ompas kiva tuo sun talvipolkka! :)

  2. Hanna sanoo:

    Hei!Todella kivat sinun hiuksesi ja meikki.Voisitko kertoa mitä meikkejä olet tässä postauksessa käyttänyt(varsinkin meikkivoide/puuteri ja huulipuna kiinnostaa)? Terveisiä Pohjois-karjalan postikorttimaisemista!