hei hei, tammikuu

31.1.2019

Hei se on jo tammikuun vika! Huomenna helmikuu ja se tuokin sitten mukanaan jo kaikkea ihanaa laskiaispullista ystävänpäivään. Ensimmäisen Runebergin tortunkin söin jo eilen. Nam. Laskiaispullille on syytä raivata tilaa kalenterista jo pikapuoliin. Ja koko ajan päivät pitenevät ja valon määrä lisääntyy. Aika ihanaa, eikö vaan?!  Ja tiedättekö, jos eilen ei vielä kutittanut multasormea, niin tänään ainakin kutittaa. En millään jaksaisi odotella kevättä. Ja niitä daalioita. Ihan oikeasti! Pakko laittaa jo joitakin siemeniä multaan, ihan vain ensiavuksi!

Kaikista kevättouhotuksista huolimatta pitänee kuitenkin kiittää myös tammikuuta. Se on ollut hyvä,  parempi kuin hyvä hyvä. Tuli nukuttua pitkiä yöunia (paitsi viimeyönä, ja sekös muuten tuntuu) ja se kahdeksan tuntia ja ylikin mahtui liki jokaiseen vuorokauteen. Tammikuussa on tehty kivoja arkisia juttuja ja ehditty olemaan perheen kesken. On päästy hiihtämään ja nautittu muutenkin lumesta ja talvesta. On leivottu ja kokattu yhdessä, ja juhlistettu kahdentoista vuoden takaisia kihloja. On ollut ristiäisiä, syntymäpäiviä ja kaikkea muutakin kivaa, mikä rikkoo arkea. Ja sitten kuitenkin on ollut sitä ihan tavallista arkea. Sitä kuitenkin kaikkein parasta osaa elämästä. Jos tulevatkin kuukaudet ovat yhtä hyviä, vuosi 2019 tulee olemaan täyttä kultaa.

Vielä irtosi pari amarylliksen varttakin maljakkoon. Sitten ne taitaa olla tältä talvelta kukitettu ja pienemmät sipulit pääsevät vuoroonsa. Kukkia helmikuun kunniaksi, olkoon vaikka niin.

Puutarhatöinä voisi kai tässä kohtaa vuotta pitää myös lumihommia. Viskelin nimittäin tänään lapiolla kasvihuoneen seinustat tyhjäksi ja tiputtelin lasikatolta lumet alas. Viikonlopulle on luvattu plussakelejä, joten nyt tuo oli vielä aika köykäistä hommaa. Ja, eipä ainakaan käy kasvarille köpelösti. Siinä lumitöitä tehdessä mietin sitäkin, että tavallaan jokainen lapiollinen on sitten vähemmän lunta siinä kohtaa vuotta kun olo on vielä malttamattomampi.

Mutta nyt reppu kuntoon ja kahvakuula kainaloon. Kivaa iltaa teillekin! ♡


2 Responses to “hei hei, tammikuu”

  1. Ea says:

    Postaisitko teidän häistä? Olisi kiva kuulla historiaa ja nähdä kuvia. 🙂

Kommentoi