Rakkaudesta kirjoihin!

05.4.2019

Kaupallinen yhteistyö ⎮ BookBeat


Perjantaita!

Kuten tiedätte, rakastan kirjoja ja lukemista. Viime vuosina elämä on kuitenkin ollut sen verran kiireistä, että kolmen kirjan viikkotahdissa pysyminen olisi sula mahdottomuus ilman äänikirjoja. Ne kun mahdollistavat multitaskaamisen ja tekevät automatkoista, siivoamisesta ja kaikesta arkisesta tekemisestä huomattavasti mielekkäämpää – joskus jopa loistokasta. Tänään siis kirjajuttuja, ja nimenomaan äänikirjajuttuja, kaupallisessa yhteistyössä BookBeatin kanssa.

Vaikka luenkin kirjoja ihan laidasta laitaan, on rikokset ja trillerijännitys kuitenkin sitä mulle ominta genreä. Tykkään  brittikirjallisuudesta, mutta ihan kärjessä on kuitenkin “nordic noir”, eli pohjoismaalainen rikoskirjallisuus ja jännitys. Camilla Läckbergin Fjällbacka-sarja on ollut yksi sellainen, jonka uudet osat piti ahmaista aina heti niiden ilmestyttyä ja myönnän, että ollen pari viime vuotta vähän kärsimättömästi odotellutkin, koska dekkarikuningatar taas laittaa uuden kirjan ulos. No nyt se odotus vihdoin palkitaan! Tällä kertaa ei kuitenkaan olla idyllisessä Fjällbackassa, vaan Tukholman yläluokassa ja varsinkin sen ulkokultaisen pinnan alla. Läckbergin uusin, Kultahäkki -kirja, julkaistaan maailmanlaajuisesti 11.4. ja perinteisen kirjan lisäksi se tulee BookBeatille samaan aikaan myös äänikirjana. Tiedän siis mitä kuuntelen ensi viikolla – heti torstaina!

Mutta hei, BookBeatilta voit kuitenkin kuunnella jo ennakkoon otteen kyseisestä kirjasta! Lukunäyte tarjoaa hiukan esimakua siitä, mitä on tulossa; Katkeruutta ja botoxilla siloitetun pinnan alle piiloutunutta vihaa. Ennakkokuuntelun perusteella henkilökuvaus on jälleen loistavaa, eikä tuottanut lainkaan vaikeuksia kuvitella päähenkilö ystävättärineen ravintola Richen pöytään lounastamaan. Vähän ehkä pelkäsin, pääsenkö eroon mielikuvistani Fjällbackan ja Bertil Mellbergin suhteen, mutta pelko osoittautui turhaksi. Kärsimättömyyttä ennakkokuuntelu kuitenkin aiheutti, sillä tämä kirja on kuunneltava kokonaisuudessaan välittömästi!

Mulla alkaa olla BookBeatilla jo 150 kirjaa kuunneltuna ja itse asiassa Camilla Läckbergin Noita on ollut se ihan ensimmäinen palvelun kautta kuuntelemani. Ja vaikka kuinka yritän kuunnella kirjoja joka päivä ja vaikka pieninäkin pätkinä, uusia kirjoja tulee siihen tahtiin, että aina on muutama katsottuna jo valmiiksi. Siskoni kanssa jaamme tämän intohimon, ja meidän WhatsApp viestiketju perustuukin pitkälti BookBeatin screenshoteista ja nopeista kirja-arvosteluista. 🙂

Jos BookBeat on vielä kokematta ja innostuit Läckbergin uutuudesta, koodilla “kultahakki” voit lunastaa itsellesi kuukauden mittaisen maksuttoman kokeilujakson BookBeatille. (Koodi on voimassa vain uusille tilaajille). Enakkopätkän voit kuunnella heti, ja kokonaisuudessaan uutuus siis ilmestyy ensi viikon torstaina 11.4.2019. Sitä odotellessa!

Ihanaa alkavaa viikonloppua. Lienee ehkä turhaa mainita, että omaani sisältyy kirjoja! 🙂

 


Kommentoi