Lankalauantai

20.4.2019

Moikka! Aika paljon on vuosien saatossa tämän pääsiäislauantain vietto muuttunut. Tuntuu, että ihan just elettiin sitä aikaa, kun tämä oli se arkisempi päivä pääsiäisen välissä. Siis se päivä, kun kaupat oli auki ja jääkaappia piti täydentää. Eilen taisi olla kaikki kaupat auki. Jotenkin se tuntuu edelleen vähän hassulta.

Sain kuin sainkin taiottua meille vähän pääsiäistä, kun löysin nuo vanhat pahvimunat olkkarin pöydälle. Heti astetta pääsiäsiempi fiilis. Ja keltaiset narsissit keittiöön. Se on joskus pienestä kiinni! :D

Eilen vietettiin miltei koko päivä mummulassa. Tänään on tarkoitus taas treffata. Tosi ihana rikkaus, että minun ja siskoni lapsilla ei ole isoa ikäeroa. Näillä serkuksilla tuntuu nimittäin olevan aika luja side toisiinsa. Tai ehkä se on osaksi sitä, että ollaan välimatkasta huolimatta myös siskoni kanssa läheisiä.

Pääsiäisen kunniaksi puputossuissa. Taidan kaivaa myös omani tänään käyttöön. Tätä neiti vaaleanpunaista katsoessa (ja serkkutyttöihin verratessa) nautin ihan älyttömästi, että meillä vielä eletään tätä vaaleanpunaista aikaa. Vielä mulla on pieni tyttö, joka haluaa pukea kukkamekon ja vaaleanpunaiset sukkahousut.

Täällä oli joskus yön ja aamun aikana satanut. Jospa tuo sade vähän taas sulattaisi maata, niin kevätkin pääsisi etenemään. Mieli kaipaa puutarhahommiin. Ehkä huomenna tai maanantaina!

Nyt kuitenkin lankalauantaita. Ihanaa sellaista myös teille! ♡


Comments are closed.