Koti toukokuussa

06.5.2019

Heipsan!

Maanantaiaamu löi tänään melko karskisti vasten kasvoja, mikä johtunee täysin kovin lyhyeksi jääneistä yöunista. Ei minulla arkea vastaan mitään ole, siihen pitää vain sisällyttää riittävä yöunet. Miniloma vapun perään teki kuitenkin hyvää ja kotiin oli taas kiva palata.

Kevät on ottanut hiukan takapakkia, tai ainakin mitä tulee lämpötiloihin. Nyt elellään sitä malttamattomalle sisustajalle pahinta aikakautta. Sitä, kun kaupan leikkokukat ei enää juuri  jaksa kiinnostaa, mutta vielä ei ole kauheasti maljakon täytettä ulkoakaan poimittavaksi. Tai no, tulppaaneja olisi, ja kevätkaihonkukkaa. Valkovuokotkin saivat lisäaikaa ja idänsinililjat. Mutta kevään ensimmäisten kukkijoiden (joita ei millään edes tohtisi poimia) lisäksi odotan ainakin itse jo ihan valtavasti syreeniä, juhannusruusua, pioneita ja niitä daalioita. Edes marjaomenapensaan oksia! Ah, sitä onnenaikaa kun pöydälle voi nostaa maljakon täydeltä kukkia. Ihan ilmaiseksi (tai ainakin melkein ilmaiseksi) omasta pihasta napsimalla. Tuoreita kukkia keittiössä, olkkarissa, makuuhuoneessa ja jopa veskissä ja eteisessä. En sitten millään malttaisi odottaa!

Tänään olen yrittänyt elvyttää kesäkurpitsan taimia. Olen puristellut muoviruukkuja, tunkenut tamponeja multaan (joo, hätä keinot keksii) ja posotellut hiustenkuivaajalla. Antamani kasteluohjeet eivät sisältäneet sitä pientä yksityiskohtaa, että valmiiksi märkiä kasveja ei tarvitse kastella. No, katsotaan miten käy. Jos edes yksi taimi säästyisi. Ja onneksi uusia taimia voi ostaa! Maailma ei siis kaadu, vaikka taimet eivät tästä juopottelusta tokenisikaan. Toki silti itse kasvatettu on aina itse kasvatettu.

Ystävät aloittelevat parhaillaan keittiöremppaa, ja vaikka sisustellaankin ihan täysin eri tyylillä, on kaikkien ihanien keittiökuvien katseleminen tuonut tullessaan sellaisen pienen himotuksen laittaa omakin köökki uusiksi. Tänään kuitenkin totesin, että tykkään sittenkin tästä ihan just näin. Toki on miljoona pientä juttua, joita miettii joka päivä, mutta noin yleisesti ottaen näin on hyvä. Kun vain saan niitä kukkia pöydälle!

Kuten näkyy, keittiön ovikin on taas paikallaan. Kiitokset Helakaupalle, josta tilasin uudet saranat näppärästi vain lähettämällä kuvat vanhoista. Ei taida olla vipstaakia, jota heiltä ei löytyisi. Samasta paikasta on siis myös nuo meidän vetimet, joita usein kysellään.

 

Mutta nyt vielä hetkeksi taimia kuivaamaan. Ihanaa maanantai-iltaa!


One Response to “Koti toukokuussa”

  1. Kauniita kuvia! Tykkään niin teidän kotinne värimaailmasta! Mitkä tuon ruokapöydän alla olevan maton mitat ovat? Oletko ollut tyytyväinen siihen? Meidän pitäisi hankkia uusi matto ruokapöydän alle ja ollaan tuota pohdittu. Mietin vaan miten kestää käytössä, kun vesipesu on kielletty.