onnellinen

17.6.2019

Ihanaa maanantai-iltaa!

Viimeiset pari päivää olen ollut kurainen, hikinen ja onnellinen. Puutarhassa tapahtuu vihdoinkin, mutta sen sijaan, että muistaisin ottaa kuvia tai jakaa tekemisiäni, olenkin uppoutunut työhöni niin että ajantaju meinaa kadota. Varsinkin tänään kellon katselu unohtui, kun lapset olivat mummulassa. Lapiota sai heilutella juuri siinä tahdissa ja niin kauan kuin halusi. Ja koko paivähän siinä meni. Jo eilisen jälkeen koko kroppani jokainen lihas on arkana ja jopa nekin, joiden olemassaoloa en taas edes muistanut. Mutta se on ihanaa kipua!
Nyt illan tullen mietin, että otanko teille kuvan, mutta en kuitenkaan halunnut ottaa sitä vielä. Sillä huomiselle on vielä yksi iso projekti ja haluan että näette valmiimman lopputuloksen. Niinpä kaappasin kukkapenkin perkuujätteet maljakkoon ja saatte tyytyä niihin. :)

Kylmän suihkun jälkeen on ihana rojahtaa olohuoneen sohvalle ja nostaa jalat ylös. Sitä tuntee itsensä ihan salonkikelpoiseksi kun hiuksissakaan ei ole multaa ja muita maa-aineksia. Auringon tuoksu viipyy vielä iholla ja olo on ihanan raukea. Tämä on ollut mulle sellainen yhden päivän totaaliloma. Mikään löhöily tai rannalla köllötteleminen ei vedä vertoja tällaisille päiville.

Mulla on edelleen lauantain Vera Stanhope katsomatta, ja mietin, että kumman valitsen, Veran vai kirjan. Aamulla pitää taas nousta aikaisin ylös, jotta ehtii mahdollisimman paljon!

Ihanaa kesäiltaa. ♡


2 Responses to “onnellinen”

  1. ida ihana sanoo:

    Oi, odotan että pääsen näkemään kuvia puutarhasta!:) Ihana projekti!:)
    Kivoja kesäpäiviä!<3
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • Kiitos, Ida Ihanista viesteistäsi. Vaikka vastaan näin jälkijunassa, luen kyllä jokaisen viestin ja teet kyllä minut tosi iloiseksi. ❤️❤️❤️