osaako sitä ihan vain ollakaan…

19.6.2019

Hei ihanat ja ihan hirvittävän paljon kiitos kaikista ihanista viesteistänne, joita olette lähettäneet eri kanavissa. Ihan mielettömän hieno tunne, että iloitsette puolestani. Vanha sananlasku jaetusta ilosta pitää todella paikkaansa! Ja sitten samaan hengenvetoon pahoittelut, että monen postauksen kommentit jäivät viikon aikana vastaamatta. Jokaisen kuitenkin aina luen, ja jokainen niistä on aina yhtä tärkeä. ♡

Päätin jo eilen, että tänään on kukkamekkopäivä. Tarvitsin jo vähän sellaista ladylike fiilistä. Vähän tyvikohotusta hiuksiin ja punaa huuliin, tiedätte varmaan mitä tarkoitan. Ulos mentyäni palasinkin nopeasti hakemaan sukat ja saappaat (jee, meillä oikeasti satoi yöllä) ja ryhdyin sitomaan ritarinkannuksia. Ja sitten olinkin jo kukkamekossani, kumisaapaissa ja paljain käsin nokkosten kimpussa. Onneksi tässä kohtaa aamupäivää uusi sorakuorma kaartoi pihaan ja painuin alta pois. Yksi melkein kokonainen päivä ilman puutarhatöitä, niin päätin.

Sitten tuli puhelu mieheni veljeltä. Että lähtisikö meidän lapset Leo’s leikkimaahan. Siis oikeasti, halusi viedä meidän lapset pienen serkkupojan kanssa leikkimään. Aivan ihana! Ja samalla ihan himputin outo tunne. Että mitäs sitä sitten tekisi. Mutta hei, istuin kasvihuoneessa kera kirjan. Nautin. Olin vain. Ja käytiin miehen kanssa syömässä. Ihan kaksin. Iltapäivällä lapset palasivat kotiin, eikä mennyt kauan, kun mies otti taas lapset mukaansa ja lähti hoitelemaan asioita toisen veljensä kanssa. Kämppä tyhjänä, ja sekös vasta outoa olikin. Piti oikein istua alas ja tuumata hetki, että mitäs sitten.  Mutta selvisin. Hipsin ulkona kitkemättä yhtään. Kuvasin tämän kesän sormustinkukkia, odottelin sadetta ja keräsin pari pionikimppua. Eilen aukesivat ensimmäiset valkoiset ja tänään niitä on jo vaikka kuinka!

Ajattelin jatkaa nautiskelulinjalla myös huomisen. Jotakin kivaa kun ollaan vielä koko perhe kasassa.

Mutta nyt jotakin purtavaa suunnittelemaan. Ihanaa iltaa!

 

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.


6 Responses to “osaako sitä ihan vain ollakaan…”

  1. idahhh sanoo:

    Kyllä, välillä pitää vain nauttia! :) Näyttää niin hyvälle koko kasvihuone, kun sai upean sorakäytävän. Siellä kelpaa lueskella kirjaa! :) ihanaa juhannusta teille ♡

    • Kiitos, Ida! Pitää opetella sellainen nauttimisen ja tekemisen mukava balanssi. :)
      Ihanaa juhannusta myös teille! ❤️

  2. ida ihana sanoo:

    Kauniita kuvia, kiitos!<3 Ja mä olen siis aivan hullaantunut kukkamekkoihin, joka kesä on ainakin yksi uusi saatava :D Tuo sopii sulle ihanasti!
    Mukavia kesäpäiviä, omassa rauhassasi ja lasten kanssa iloiten, molemmat tekevät varmasti hyvää!<3
    Ida
    http://www.lily.fi/Blogit/kotona-kaupungissa

    • Ihanat kukkamekot! Ja hei, mikäs sen parempi juhannusasu, kuin kunnon kesämekko. :)

      Vaikka onkin ihanaa olla koko perhekin välillä yhdessä, niin kyllä se oma aika ja yksinolokin on ihmiselle tärkeää. Kaipa se on sitä, että oikeassa suhteessa pitää olla molempia.

      Kaunista iltaa sinne. ❤️ Täällä lakanat saatu kuivaksi ja nyt ihmetellään, että alkaako siellä satamaan vai ei. :)

  3. Suvi Maarit sanoo:

    Ihanaa huomata, että joku muukin on vannoutunut kukkamekko fani ❤ Vilkaise mun blogi niin huomaat, samoin puutarha minulla myös lähellä sydäntä.(arjensuklaasuukkoja.blogi.net)