Making memories

27.7.2019

Kun mittarissa lukemat pysyvät kolmenkympin yläpuolella, ei lauantain päiväohjelmaan voi juuri muuta laittaa kuin uimista ja joutenoloa. Lämmin ruoka on korvattu kalalla ja kaalisalaatilla. Kukkakaali, kyssäkaali ja vesimeloni maittavat jopa lapsille, ja vettäkin kuluu huomaamatta lasi toisensa jälkeen. No ok, maistuu näillä helteillä jätskikin hemmetin hyvälle. Juuri kierrettiin jätskikaupan kautta kun tultiin rannalta kotiin.

Viikonlopun univormu on bikinit, hellemekko ja sandaalit. Aurinkolasit kasvavat kohta varmaankin päähän kiinni.  Mutta en valita kuumuutta, päinvastoin, nautin koska tiedän, että jossain kohtaa tämäkin loppuu, ja jos ennusteisiin on uskominen, se loppu alkaa olla lähellä.

Hyppytornista hyppimistä, käsilläseisontaa, veteen kirmaamista, sukeltamista ja iloisia kiljahduksia. Joka paikka täynnä hiekkaa ja pyykkinaru, jolla rantakamat ehtivät taas huomiseksi kuivua. Ja illalla olo on niin raukea, että uni tulee helposti niin isommalle kuin pienemmällekin uimarille.

Koti on kuin sikolätti. Meikata ei jaksa, saati miettiä hiuksia. Lakanatkin täytyy taas huomenna pestä, sillä niidenkin hikisyydellä on oltava jokin raja. Ja silti juuri tänään mietin, että tämä on just se päivä, jonka haluan painaa mieleeni ja muistaa aina. Kesän lempeän tuulen kasvoilla ja auringontuoksun lasten iholla. Kaikkein rakkaimpien läsnäolon, kiireettömyyden ja elämän keveyden. Kun tulee taas ne synkemmät päivät, kaivan heinäkuisen lauantain mieleni sopukoista ja olen onnellinen. ♡


2 Responses to “Making memories”

  1. Fanny says:

    Hei, ihanan kesäiset vaatteet. Mistä olet hankkinut nuo suloiset bikinit?

Kommentoi