Kesämuistoja ja mustikkasuita

16.7.2018

Kesä on siitä ihanaa aikaa, että tulee oikeasti tehtyä juttuja vähän harkitsemattakin – fiilispohjalta. Eikä niiden tarvitse olla isoja asioita, mutta kuitenkin sellaisia, että muuna vuoden aikana tuskin tulisi oltua yhtä spontaani. Uskon myös, että ne parhaat kesämuistot syntyvät niistä suunnittelemattomista hetkistä. Niistä jutuista, jotka ehkä kuulostavat mitäänsanomattomilta, mutta saavat juurikin sen eletyn hetken täyttymään onnellisuuden tunteesta. Tänään muistellaan, mutta myös tehdään kesämuistoja. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lotus Nessun kanssa.

Sulje hetkeksi silmäsi ja anna leppeän kesätuulen kutittaa ihoasi. Tunne auringon tuoksu ja matkaa muistoissa lapsuuden kesiin. Mitä näet? Iloa ja naurua? Yhteisiä retkiä ja hetkiä oman perheen kanssa? Pieniä arkisia asioita vai jotakin suurempaa ja mieleenpainuvampaa?

Mun mieleen tulee ensimmäisenä, kuuma kesäpäivä ja sadetin, jonka isä laittoi kastelemaan nurmikkoa. Se, miten siitä kylmästä vesisuihkusta oli ihana juosta läpi. Sitten tulee mieleen naapurin tytön kanssa rakennettu ”kesäsuihku”. Köydellä puunoksalle hinattu kastelukannu. Ja leikkimökissä nukutut yöt.
Aika tavallisia asioita, mutta hetkiä, jolloin olen varmasti ollut onnellinen. Toki meillä tehtiin ihan niitä oikeita kesälomajuttujakin, mutta silti päällimmäiseksi mieleen on painunut tällaiset pienet asiat.

Nyt lapsuuden kesämuistoja tehdään vuorostaan lapsilleni. Eletään niitä päiviä, jotka toivottavasti jäävät mieleen aurinkoisina ja onnellisina. Ja toivon todella kovasti, että itsellänikin on jonkinlainen tila noissa muistoissa. Että lapsille jäisi mieleen, miten hauskaa äidin kanssa oli silloin kesällä. Silloin kun noukittiin mustikoita mättäiltä ja syötiin matkan varrelta vadelmia. Että saisin olla mukana tallettamassa niitä arjen pieniä hetkiä ja retkiä, joita muistella vielä vuosienkin päästä. Ja juuri siksi pitäisi muistaa, että ihan jokainen päivä on merkittävä. Kesää tai lapsuuden muistoja kun ei voi ostaa yksittäisinä hetkinä. Kokonaisuus ratkaisee ja elämän helminauha rakentuu päivä ja muisto kerrallaan. Jokainen hetki on mahdollinen mukana kulkeva muisto. Niin hyvässä kuin pahassakin.

Kaikkien hienoimpienkin kesäsuunnitelmien lisäksi pitääkin kiinnittää huomiota niihin yhdessä vietettyihin hetkiin. Hypätä pyörän selkään tai kävellä päämäärättömästi kesäpäivässä katsellen ja ihaillen. Tehdä asioita, innostua, iloita ja elää. Sillä joskus ihan vain ulkona luettu satu, yhdessä leivottu mustikkapiirakka tai äidin sylissä itketty itku voi ollakin se mieleenpainuvin ja rakkain kesämuisto. Etukäteen sitä ei kuitenkaan voi tietää!

Kesän pienillekin retkille kannattaa sujauttaa mukaan Lotuksen kostea wc-paperi. Biohajoavat kosteuspyyhkeet lisäävät vessareissujen puhtautta, mutta pelastavat myös monessa muussa tilanteessa varsinkin lasten kanssa liikkuessa. Kosteaa wc-paperia on saatavilla kolme eri vaihtoehtoa Delicate Rose ja
Fresh Cucumber, jotka on miedosti hajustettuja, sekä tuoksuton Pure, josta on saatavilla myös matkakoko. Tuo matkakoko on ylipäätään tosi kätevä kuljettaa mukana. Itselläni se kulkee käsilaukussa kuukautissuojien seurassa ja lisää puhtautta erityisesti juurikin kuukautisten aikana. Tavallisen wc-paperin tapaan Lotuksen kosteat wc-paperitt on huuhdottavissa vessakäynnin yhteydessä.

Myös nenäliinat kuuluvat kesään ja kulkevat mukana tutkimusmatkoilla ja retkillä. Nenän pyyhkimisen lisäksi niillä kuivataan myös pettymyksen, kivun ja ikävän kyyneleitä ja siksi on erityisen tärkeää, että nenäliina on pehmeä. Lotus Nessu Sensitive on pehmeä, mutta sillä on myös Allergia- ja Astmaliiton Allergiatunnus. Lotus Nessu Sensitive ei sisällä haitallisia kemikaaleja, ja on valmistettu mahdollisimman pölyämättömäksi.

Oikein ihanaa uutta kesäviikkoa! Uusia kesäpäiviä ja uusia kesämuistoja, uusia hetkiä ja uusia mahdollisuuksia. Elämä on tässä ja nyt, vain muistot säilyvät. ♡


eräänlainen someähky

15.7.2018

Aina joskus, kuten tänäänkin, tulee sellainen fiilis, että ei ole mitään asiaa. Tänä kesänä se tunne on tullut useammin kuin koskaan. Tai oikeastaan se on ollut sellainen jatkuvasti häilyvä olotila kohta vuoden. Että miksi kirjoittaa blogia, kun ei ole mitään sanottavaa. Kun ne elämän parhaat hetket on niitä, jotka haluaa kuitenkin pitää itsellään. Kätkeä omiin muistoihin ja piilottaa muiden katseilta. Vaikka toisaalta tuntuu, että bloggaajan kai kuuluisi jakaa ihan kaikki. Julkisen ja yksityisen rajasta on tullut häilyvä, ja välillä koen paineita siitä, että olen aika tarkka sen yksityisen suhteen. Että kun olen vapaalla, olen vapaalla, ja se siitä. Että pitää voida tehdä asioita niinkin, ettei kaikkea tarvitse jakaa julkisesti. Ehkä se on sellainen pieni someähky. Mutta mulle ei vain ole luontevaa esitellä jokaista syömääni ateriaa, tai juoksemaani matkaa. Ja tykkään pussata ja halata yksityisesti. Tai vaikka julkisella paikalla, mutta yksityisesti. Ei blogissa, eikä henkilökohtaisessakaan somessa. Ja sitten se tuntuu ihan hassulta, koska kuitenkin blogi.

Jo jonkin aikaa mulla on ollut myös sellainen hassu lukko kirjoittamisen suhteen. Vuosi sitten tuntui, että kirjoitin sitten ilosta tai surusta, jollakulla oli siihen aina kärkevä mielipide. Että jonkun oli aina pakko saada sanoa ikävästi. Purkaa omaa pahaa oloaan ja turhautumistaan. Ja sama juttu jatkuu yhä.  Se on sellainen puuduttava tunne, kun joutuu ottamaan toisen ihmisen pahaa oloa harteilleen. Siihenkin väsyy. Eikä huonona päivänä auta yhtään, että joku kaataa oman kuppinsa sun niskaasi. Koska tottakai, ihan kuten kaikilla muillakin, myös mulla on niitä huonoja päiviä, kun oma elämä ahdistaa, oma kroppa ja naama tuntuu ihan kauheilta ja koko elämä jotenkin vain on ihan pyllystä. Meillä kaikilla on noita päiviä, mutta eihän siihen auta, että haukkuu muita. Tai että edes ajattelee muista pahaa. Päinvastoin, mä uskon, että negatiivisuus, kateus ja viha vievät jokaiselta energiaa. Varsinkin sitä hyvää energiaa. Sitä jota me jokainen tarvitaan, jotta jaksetaan rakastaa itseämme ja omaa elämäämme.

Mutta sitten mä olen myös ajatellut, että mun blogi on sellainen mun näköinen. Että riittää kun teen jutut niin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Kuvaan ja kirjoitan just sen verran kun tuntuu oikeelta. Että kyllä te lukijat sen ymmärrätte, että minäkin käyn vessassa, tyhjennän tiskikonetta, syön, pussaan ja halaan, itken ja nauran. Ilman, että mun tarvitsee niitä hetkiä kuvata tai reaaliajassa jakaa.  Että suurin osa kuitenkin ymmärtää, että tämä on sitä pintaa. Sitä, jonka alla on se ihan oikea elämä – ilot ja surut, läheisyys ja yksinäisyys. Että mä olen ihan tavallinen ihminen joka painii ihan tavallisten ongelmien kanssa, eikä mun harteille voi kipata ihan kaikkea pahaa oloa.

Nautitaan siis kesästä. Jokainen omalla tyylillään ja välittämättä siitä millainen jonkun toisen kesä tai loma on. Koska ihan varmasti sen kaikkein hienoimmankin kesäkuvan takana on ihan tavalliset ihmiset ja ihan tavalliset huolet ja murheet.

Me lähdetään nyt iltakävelylle. Juurikin tuolle varjoisalle kujalle, jossa edes hyttyset ei tällä kelillä viihdy.