Äiti, joka irtautui arjesta

23.5.2017

Hei ihanat ja aurinkoista tiistaita! Linnut laulaa ja luonto räjähtää vihreään, eikä tällaisina päivinä oikeastaan ole vaikea hymyillä. Omaa hymyäni lisää erityisesti viikonlopun irtiotto, joka tempaisi pois arjesta ja sen tasaisen tappavasta pyörityksestä.

Vaikka tunnustaudunkin rauhaa rakastavaksi kotihiireksi, täytyy myöntää, että viime aikoina olen jopa hieman kärsinyt jatkuvasta neljän seinän sisällä olemisesta. Tunnustan senkin, että mieleni on matkustanut välillä sinne katkeruuden ja epätoivonkin puolelle, varsinkin jos viikkoon on mahtunut useampia päivä, joina arjen pyöritys aamutoimista iltatoimiin on jäänyt yksin omalle vastuulleni. Samalla kun olen nauttinut niinkin pienistä asioista, kuin yksin kauppaan pääsemistä, olen toki nostanut hattua myös kaikille niille vanhemmille, jotka pyörittävät tämän kaiken jatkuvasti yksin.

Helmikuussa 2016 jätin viimeksi lapset isänsä kanssa kotiin ja pakkasin yöpymistarvikkeeni ollakseni poissa kokonaista yhden yön. Tuolloin sekä mieheni isä, että omat vanhempani kysyvät heti automaatisesti, että ”entäs lapset?”. Tunsin jopa pienen piston rinnassani, aivan kuin kyseessä olisi suurempikin lasten hylkääminen, vaikkakin tilanne kai kertoi myös aika paljon siitä, miten itsestäänselvää on minun läsnäoloni, mutta ei niinkään puolisoni läsnäolo.

Lauantaina sain tuon huumaavan vapaudentunteen jälleen, kun pakkasin kassini ja lähdin jo varhain aamulla. Edessä kokonainen vuorokausi naisenergiaa, kesäinen sää ja rentoa olemista. Sain sekä aloittaa, että päättää irtiottoni valmiissa aamupalapöydässä ja syödä sekä lounasta, että illallista aikuisten joukossa. Kun sunnuntaina läksimme kotiinpäin, totesinkin, että tuntuu kuin olisin ollut viikon lomalla. Pää oli niin tyhjentynyt arjesta, etten edes jaksanut murehtia kotona odottavaa kaaosta tai mahdollisesti kuolleita kesäkukkiani.

Todellinen yllätys tuli kuitenkin kotiin palattuani. Kesäkukat porskuttivat täydessä komeudessaan ja sisällä kiilsi vastapestyt lattiat. Tavarat olivat ojennuksessa ja kissankarvat jossain muualla kuin valkoisella sohvanpäällisellä. Autoon oli vaihdettu kesärenkaat ja takapenkin hiekkalaatikkokin oli saanut kyytiä. Vielä kun tajusin, että kolmen hengen matkatavaroiden purkamisen sijaan, minulla oli vain omat yöpymistavarani ja pyykkini, viikon loma muuttui oitis kahdeksi viikoksi. Ette tiedäkään, miten ihanalta tuntui palata kotiin! Ja palata siivottuun kotiin!!!

Vielä vuonna 2017 tuntuu, että vanhemmuuteen väsyminen on jonkinlainen tabu. Aina on joku muistuttamassa, ettei turhasta saa valittaa, tai että jollakulla on asiat varmasti huonommin. Ja aivan varmasti onkin! Aina voi asetella kahden ihmisen elämät rinnakkain ja vertailla niitä. Toinen juttu onkin, onko se sitten millään muotoa tarpeellista. Tiedän itsekin, että olen varsin etuoikeutettu, enkä suinkaan luopuisi lapsistani tai äitiydestäni. Rehellistä on kuitenkin myöntää, ettei arki kaikessa kauneudessaan aina anna ihmiselle sitä kaikkea, mitä elämässä tarvitsee. Nimittäin tarvitaan myös se irtiotto, omaa aikaa ja ystäviä.

Voin vaikka vannoa, että sunnuntain jälkeen olen ollut erilainen ihminen. Lapset saivat kotiin levänneen äidin (vaikka äidin yöunet pikkuisen lyhyiksi jäivätkin), ja mies sai kotiin puolison, joka ei naputa ja nalkuta, vaan jaksaa nauraa pikkuisen huonommallekin huumorille. Hassuinta on kuitenkin se, etten ennen sunnuntaita edes itse tajunnut, miten tarpeellinen irtiotto oikeasti oli! Se tuli todellakin yhdennellätoista hetkellä ja palautti elämän raiteille, jotka olin jo ehtinyt unohtaa.

Nyt kun vielä sattuikin niin mukavasti, että kuukausittainen vapaailtani onkin jo heti huomenna, tunnen miltei nuortuvani. Äidin askel on kepeä ja taipuu miltei tanssiksi.

Iloinen, leppoisa ja lehmänhermoinen. Sellainen on äiti, joka irrottautui arjesta.

Save

Tallenna

Lukeminen kannattaa aina – joskus myös kuunteleminen

17.5.2017

Hiphei, keskiviikkoa! Kovin on pilvistä ja kylmää, mutta ei hätää. Viikonlopulle on luvattu kesää, joten sietäähän nämä viileämmätkin päivät tässä välissä!

Olen tässä viime viikkojen aikana löytänyt itselleni uuden (tai toisaalta vanhan) harrastuksen. Nimittäin äänikirjojen kuuntelun. Uutta hommasta tekee se, että nykyisin kirjat voi ladata vaikkapa puhelimeen, kun taas silloin joskus kouluvuosina äänikirja kuunneltiin C-kasetilta. Monta kesäpäivää vietettiinkin siskon kanssa äänikirjojen parissa. Äiti ja isä olivat töissä, ja me tytöt nautiskelimme Agatha Christien tarinoista Lars Svedberg lukemina. Mulle Svedberg onkin se ainoa oikea äänikirjojen ääni, vaikka täytyy myöntää, että vasta kuuntelemani Viveca Stenin uusin, ei sekään ollut paha.

Tässä kun muistelen noita äänikirjahetkiä sieltä nuoruudesta, näen silmissäni aika hyvin luonteeni, joka on pysynyt vuosien saatossa kohtalaisen muuttumattomana. Nimittäin meillä oli siskoni kanssa aivan erilaiset tavat nauttia ”satutunnistamme”. Sillä välin kun sisko makasi sänkyni päällä reporankana, minä puuhastelin kaikenlaista ja järjestelin tavaroitani. Posliinikissoista pölyt pois ja vaatekaappi ojennukseen. Kun huoneeni oli tiptop, vaihdettiin siskon huoneeseen ja jatkoin paikkojen oikomista siellä. :D

Tuossa pari viikkoa sitten huomasin äänikirjat älyttömän näppäriksi myös yksinäisen työpäiväni piristäjänä. Radiota en oikein osaa päivällä kuunnella, mutta kuvatessa ja kuvia käsitellessä äänikirja on ihan hyvä kaveri. Olen tainnut ennen viihdyttää itseäni puhumalla yksikseni, mutta nyt löytyi vielä parempaa tekemistä!

Olen totuttanut itseni lukemiseen, enkä edes osaa mennä nukkumaan ilman jokailtaista lukuhetkeäni. Nyt viimeiset reilu pari viikkoa olenkin maannut sängyssä ja kuunnellut iltasatua valmiiksi luettuna. Ei paha sekään. Toki edelleen olen enemmän lukija kuin kuuntelija; Ihan jo siistäkin syystä, että lukeminen pakottaa siihen paikallaan olemiseen ja rauhoittumiseen kuuntelemista paremmin. Mutta ei nuo äänikirjatkaan huonoja ole. Esimerkiksi kesähuoneen maalaus sujuu varmasti mukavasti Agatha Christien seurassa! Noita vanhoja tuttavuuksia olenkin tässä jo pari taas kuunnellut, ja se Svedbergin ääni kuulostaa muuten edelleen yhtä hyvältä korvaani. ”Mikseivät he pyytäneet Evansia?”…. Ai että, ihan tekee kylmiä väreitä!

Tuntuu, että näin keväällä puhutaan aina siitä, miten dekkarit kuuluvat olennaisesti kesälukemiseen. Itse olen kyllä dekkarityttöjä ihan vuoden läpeensä, vaikka joskus toki on hauska lukea myös esimerkiksi tietokirjallisuutta. Se toimii vähän samoin kuin kahvinpapujen nuuskiminen hajuvesihyllyllä. Nollaa aivoja. Joskus myös nollaukseen tarvitaan juurikin se vanha ja tuttu Christie tai Maria Lang. Nämä toimivat parhaiten silloin, kun on tullut luettua pitkään yhden kirjailijan teoksia ja pitäisi vaihtaa uuteen.

Nuo kuvissa näkyvät kuulokkeet sain bloginäkyvyyttä vastaan ruotsalaiselta Sudiolta. Oikeastaan heidän yhteydenottonsa tuli ihan kuningasaikaan, kun taistelin juuri korvieni tilavuuden ja puhelimen mukana tulleiden nappien kanssa. Mulla on jotenkin älyttömän pienet korvat, eikä nuo iPhone-napit tunnu oikein toimivan. Ne pysyvät sängyssä maatessasi juuri ja juuri korvissani, jos maltan pitää pääni täysin paikallaan. Sudiollakin on nappikuulokkeita, mutta olen jo pitkään haaveillut oikeista mikkihiirikuulokkeista, ja niinpä valitsin nämä valkoiset ihanuudet. Nopeasti googlettelin tuotearvosteluja, ja näiden äänentoistoa  ylistettiin monessakin paikassa. Täytyy sanoa, että en ole itse mikään hifi-Liisa, enkä osaa juuri kuin sanoa, kuuluko ääni kauniisti vai ei, mutta mieheni joka on näissä asioissa pikkuisen vaativampi, oli ryöstää kuulokkeet itselleen heti niitä testattuaan. On kuulemma älyttömän selkeä alapää, mitä se sitten ikinä tarkoittaakin. :D
Tässä samalla kun on tullut ihmeteltyä C-kasettien vaihtumista ladattaviin tiedostoihin, voinen ihmetellä tätä maailman kehittymistä myöskin langattomuuden suhteen. On nimittäin aikas ihana pitää kuulokkeita korvillaan, kun kaulalla ei risteile ne piuhan paholaiset.

Mutta hei, jos olette kuulokkeiden tarpeessa tai mietitte lahjaa kevään sankareille, sain teille alekoodin Sudion verkkokaupaan!

Koodilla sudio_uusikuu saat 15% alennuksen Sudiolta tekemääsi tilaukseen.

Tänään käytiin Klaaran kanssa kirjastossa hakemassa hiukan uutta lukemista, ja laitoinpa myös varaukseen Donna Leonin ja Alan Bradleyn uusimmat. Jotkut kirjat täytyy kuitenkin nauttia ihan sillä perinteisellä tavalla. :)

Mutta nyt me jatketaan taas Viisikoista nauttimista lasten kanssa. Lupasin syksyllä Niilolle, että kun Viisikot on luettu, lainataan tädiltä sarjan DVD:t ja ne onkin olleet ihan kivaa puuhaa tässä kotona ollessa. Silti tuntuu ihanalle, kun 8-vuotias ilmoittaa, että kirjat oli kyllä silti parempia! ♡

Ihanaa keskiviikon jatkoa!

Tallenna

Tallenna