Viimeiset kesämekkokelit, fluffy brows ja olohuoneen uusi valaisin

29.8.2021

Aika mielettömän ihana keli näin elokuun viimeiseksi viikonlopuksi. En uskonut, että vielä tulisi kesämekkokelejä, mutta niin vain sai kiskaista kesän lempparimekon vielä ylleen. Sitten pyykin kautta mekko taas hetkeksi säilöön ja lämpöä ja aurinkoa odottamaan. Näin se taitaa valitettavasti mennä.

Meillä oli tänään aikainen herätys ja kellahdettiin lasten kanssa ajoissa nukkumaan. Siinä samalla kun laitoin kirjan pois ja sammutin valon, ihailin taivaalla tuikkivia ilotulitteita. Meidän jokimaisemassa pääsee aina osalliseksi mökkiläisten venetsialaisiin, joskin tajusin, että lähestulkoon aina olen kokenut tuon juhlan siinä unen ja valveen rajamailla.

Saatiin taas aamulla iskä kotiin ja raukka joutui heti asentelemaan kaikenlaista. Kuten esimerkiksi keittiön toisen kattovalaisimen, ja toisen vain ja ainoastaan siitä syystä, että se toinen ei ole vielä saapunut. Mutta josko ensi viikolla olisi tuokin homma tehtynä. Näin syksyn kynnyksellä tuntuu kivalta uudistaa vähän kotia ja rakentaa pesää talven varalle. Ja mitä pidemmälle syksy taittuu, sitä tärkeämmäksi tuo kaikki muuttuu. Etsin myös pitkään sopivaa valaisinta olohuoneen nurkkaan. Sellaista, joka antaisi kivasti valoa lukemiseen tai käsitöiden tekemiseen. Mielellään seinämalli, joka sopisi sohvan yläpuolelle. Yhden jo ostinkin, mutta lopulta se valaisin päätyi esikoisen huoneeseen lukuvaloksi, mutta tämä vekkivalaisin sai kunniapaikan olohuoneesta. Tykkään siitä tosi paljon.

Viime viikolla uudistin myös itseäni, kun pidin torstaina iltapäivän vapaata ja ajelin Raumalle microblading-käsittelyyn. Ja vitsit, miten skarppi olo tulikin, kun kulmat saivat oikean muodon. Nythän nuo ovat tummimmillaan ja väri vaalenee tästä pikkuhiljaa kulmien parannuttua, mutta tiedän jo tässä vaiheessa, että nämä on ihan superihanat. En ole mikään meikkaaja, ja taitoni päättyvät oikeastaan siihen meikkivoiteen levitykseen ja ripsivärin lisäämiseen, joten skarpit kulmat tekevät ihmeitä. Ja sain muuten taas instan stoorien jälkeen ihan mielettömästi niitä “pitäisikö” tai uskaltaisikohan” viestejä. Ja sanon todella, että kyllä pitäisi ja kyllä kannattaa uskaltaa. Olen aina kadehtinut ihmisten kulmakarvoja (minulle ei siunattu kovinkaan kummoisia) ja näiden kanssa pystyn oikein hyvin hyväksymään oman tilanteeni. Itse koen, että kulmakarvat ovat ehkä se tärkein osa meikkiä, ja koska en lopulta ole niinkään meikatun näköisten kulmien ystävä, microblading on ainoa ratkaisu. Käsittelyllähän saadaan myös sellaisia meikatumman näköisiä kulmia, mutta itse liputan luonnolliselle ja huomamattomalle lopputulokselle. Enkä muuten edes tiennyt, että sille toivomalleni tyylille on ihan oma terminsäkin: fluffy brows! No nytpä tiedän. 🙂

Jos pitkän harkinnan jälkeen päädyt kulmien microblading-käsittelyyn, kannattaa tekijä kuitenkin valita tarkkaan. Itse olin tosiaan Raumalla, Eveliina Braggen luona, ja Eveliina on ihan Suomen parhaita tekijöitä. En ollut ensikertalainen ja tiesin kohtalaisen hyvin, mitä halusin, mutta silti suunnittelu ja asioiden läpikäynti on se, joka tuossa työssä ottaa eniten aikaa. Se on millipeliä, jotta kulmista tulee symmetriset ja tässä kohtaa kannattaa tosiaan valita tekijä, joka osaa hommansa. Jos itse jännität kovasti, niin Eveltä saa myös ihan konsultaatiokäynnin, jossa voidaan aluksi suunnitella tosi tarkkaan mitä tehdään ja sitten pääsee kevyemmin mielin toimenpiteeseen.

Moni myös pelkää sellaisia sinertäviä viiruja kulmakarvojen joukossa, mutta oikeastihan nämä tekniikkat ja värit on muuttneet ihan superpaljon viimeisten vuosien aikana. PhiBrows microblading-värit pysyvät just sellaisina, eikä ne muutu sen enempää sinivihreiksi kuin punaisiksikaan. Ja mitä tulee kulmiin muuten, niin nykyään voidaan oikeasti tehdä aivan superhyperohutta karvaa, joten lopputuloksesta saadaan varmasti luonnollinen. Kyse ei myöskään ole tatuoinnista, joten ikuista kaveria kulmakarvoista ei saa, vaikka haluaisikin. Ja mikä parasta, lopputulos vaatii kaksi käsittelyä, joten jos ekassa käsittelyssä koet, että kulmat ei ole ihan just sitä, mitä haluat, tai kaipaat lisää väriä tai jotain muuta, vahvistuksessa on helppo vielä vaihtaa suuntaa ja tehdä hiukan leveämmät tai vaikka enemmän fluffyt kulmat. Itse esimerkiksi halusin vähän paksummat, mutta mentiin tosi varovasti tämä kierros ja sovittiin, että levennetään sitten lisää, jos olen yhä sitä mieltä loppuvuodesta. Eli ylilyöntejä ei kannata pelätä. Kun on hyvä ja luotettava tekijä, homma kyllä sujuu! Itse luotin niin täysin Eveliinan taitoon, että olisin käsittelyn loppupuolella voinut vaikka nukahtaa niille sijoilleni. 

Pari viikkoa pitäisi nyt vältellä kovaa hikoilua, saunomista, pitkiä kuumia suihkuja ja uimista, mutta sitten kulmat on taas huolettomammat kuin ikinä. Alkuun pitää tietty myös rasvailla tuota ihoa, mutta sekään ei ole varsin vaativaa homma. Taidan taas värjäyttää myös ripset, jotta saan maksimoitua meikkaamisen helppouden.

Ai niin, jaoin ennen-jälkeen -kuvan kulmista ig:n stooreissa torstaina, mutta jos et nähnyt sitä (tai ylipäätään haluat sen nähdä), niin kurkkaa se tuolta Eveliinan Instagramista. Tällä hetkellä kuva on Even feedillä heti kolmantena.

Mutta nyt luumupiiraan tekoon! Ihanaa sunnuntaita myös sulle!


Aamukuuden kuvia ja muuta

16.8.2021

Viime vuodet on olleet aika täysinäisiä. Vihaan sanaa ruuhkavuodet, mutta en tiedä parempaakaan termiä, joka olisi yhtä selkeästi ymmärrettävissä. Koska iltaisin pitäisi olla kahdessa tai kolmessa paikassa yhtä aikaa, olen pyhittänyt aamut itselleni. Toki kesällä oli vähän helpompaa, mutta kun on tehnyt itsestään aamuihmisen, sitä oikeastaan nauttii aikaisen aamun hiljaisuudesta ja rauhasta. Niin no, salilla saa olla yleensä ihan yksin. Tänään nappasin salikassin lisäksi mukaani myös kameran, sillä olen ihaillut noita loppukesän usvaisia aamuja jo pitkään. Kuuden aikaan kotiinpäin ajellessa nappasin sitten itselleni muutaman kuvan muistoksi. Nyt pitää nauttia, sillä hetken päästä kuudelta aamulla on yhtä pimeyttä!

Olen viimeiset pari viikkoa jo vähän kipuillut tulevan syksyn vuoksi ja tuntenut sen tykyttävän tunteen rinnassa ja palan kurkussani. Kamppailut oman riittämättömyyden kanssa ja miettinyt,  että miten kummassa sitä taas jaksaa kaiken. Ja ennen kaikkea pystyy kaikkeen. Lauantaina istuin puoli tuntia hautausmaalla ja itkin. Ihan kuin pikkulapsi. Sitten nostin leuan pystyyn, ajoin kotiin ja menin ennen kymmentä nukkumaan. Kyllä se siitä. Ja sunnuntai-iltana meillä oli jopa pölystä puhtaat kaapinpäälliset ja tavarat pitkästä aikaa ainakin melkein paikallaan. Mielikin toimii paremmin kun ympärillä on siistiä ja puhdasta.

Tänään ollaan kuitenkin saatu aikataulupalapeliä ihanasti kasaan ja mulla on aika positiivinen olo tulevan suhteen. Kyllä tämä taas tästä. Mutta en siis ole mikään kiirettä rakastava ihminen. En todellakaan! Enemmän just se sellainen aamu-usvaa tuijottava ja lampaita rapsutteleva haaveilija. Luen aina niitä ihania kertomuksia pienistä saarista, joilla asuu vakituisesti vain kourallinen ihmisiä. Ne olisi just mulle sopivia paikkoja. Mutta eihän niissä ole voimistelua, jalkapalloa, säbää, balettia tai musiikkiopistoa. Että se siitä! Ja toisaalta, ei ehkä niitä viikonlopun valopilkkujakaan, kuten vaikka rapujuhlia, joiden voimalla tämä viikko laitetaan purkkiin.

No mutta mulla on mun aamut. Hiljaiset ja usvaiset ja kohta pimeätkin, mutta mulle niin äärimmäisen tärkeät ja pyhät.

 


Never say never!

03.8.2021

 

Sitä ei jotenkin osannut edes ajatella, että elokuun saapuessa pitäisi taas vetää farkut jalkaan, mutta niin siinä kävi. Voihan räkä! Kesä ja kesämekot olisivat saaneet olla vähän pysyvämpi olotila. Mutta jos farkut olivatkin vain tauolla, niin sitten on tuo toinen juttu, johon en ikinä uskonut pukeutuvani. En siis koskaan, ikinä enkä milloinkaan. Nimittäin olkatoppaukset! Huhhuh, kaikkea kanssa, mutta siinä ne nyt ovat. 😀

Siinäkin mielessä hassua, että olen aina vähän kokenut ongelmaksi tämän Y-mallisen varteni, mutta ehkä tämä on sitä “korosta sitä, mitä et voi piilottaa”. No, olkatoppaukset joka tapauksessa tarttuivat mukaani ja tässä sitä ollaan. Taisin vain kiikuttaa kassalle väärän kokoisen puseron, kun muistaakseni se sovituskopissa hyväksi havaitsemani oli pikkuisen pienempi. Tai pikkuisen vaatimattomampi just ehkä hartiaseudulta. No, niin tai näin, tässä sitä nyt ollaan harteikkaampana kuin koskaan. Että never say never, olkatoppaukset ovat palanneet!

Ajattelin muuten aloittaa virallisen kynttiläkauden just nyt heti elokuun alkuun. Pitää taas kaivaa kaikki mahdolliset hyggeilytaidot esiin, mikäli sää ei ymmärrä muuttua kesäisemmäksi pikapuoliin. Ja sitten pitää varmaankin laatia jokin isompi plääni syksyn varalle. Mutta ei mennä siihen vielä. Elokuu on kuitenkin kesää ja sillä hyvä!

Mutta hei, sateesta ja koleudesta huolimatta ihanaa elokuuta. Lupailivat myös helteiden paluuta. Minä ja olkatoppaukseni olemme valmiina! 😍

 

 

 

 


Uusi pää

08.7.2021

 

Eli polkkatukka! Jep, tuli sellainen olo, että pitää ehkä rebootata koko olemus. Olen myös jo pitkään haaveillut vähän lyhyemmistä hiuksista, tai ylipäätään jostain vähän näkyvämmästä muutoksesta, ja viimein löysin rohkeuden toteuttaa ajatukseni. Ihan pikkuisen kirpaisi, kun kampaajan sakset sonoivat naps, mutta toistaiseksi olen päätökseeni tosi tyytyväinen. Jotain ihan uutta, sitähän mä halusin. Ja vaikka hiukset ovatkin vain hiukset, koen ottaneeni henkisesti jonkin askeleen eteenpäin ja kohti uutta. Viimeksi päädyin yhtä radikaaliin kampaukseen, kun tulin ensi kertaa äidiksi. 😀

Täällä on ollut tänään jo vähän viileämpi päivä. Ehkä “vain” joku 24 astetta kun iltapäivällä vilkaisin mittariin. Tuntuu heti paljon viileämmältä. Kasvihuone on onneksi pysynyt läpi kesän aika mukavana. Ei ehkä tomaateille paras spotti, mutta eihän tuolla voisi olla, jos kasvari olisi aikanaan rakennettu aurinkoisemmalle tontille. Aurinko paistaa kasvihuoneeseen siis suoraan vain hetken aamupäivällä, ja muuten rakennukset ja puut suojaavat pahimmalta paahteelta. Olen itse asiassa miettinyt, että ensi kesänä ei ehkä laitettaisikaan tomaatteja, vaan mukava makuupaikka jossa kölliä. Tämähän on kuitenkin meille kuin terassi tai kesäolohuone.

Huomenna olis taas jo  perjantai. Lapset olivat juuri pari yötä äidilläni ja kotiutuivat vasta ihan just. Huominen luovitaan arkea ja töiden jälkeen mennään ostamaan sille edellisen lyhyen polkkatukan aiheuttajalle koon 43 säbäkenkiä. Viikonlopulle on taas mukavia suunnitelmia, joten mikäs tässä. Kovin nopeasti kesä vain tuntuu kuluvan. Kunpa löytyisi jokin stoppinappi.

Mutta nyt nukkumaan!


Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää…

02.7.2021

 

Heipat ja heinäkuut!
Blogi jäi vähän tuuliajolle, ja olen jopa hetkellisesti miettinyt, haluanko tänne edes palata. Mutta niin suuret päätökset ottavat aikaa, eivätkä ole ehkä yhden kesän päätöksiä. Olen pähkäilijä ja pohtija. Asioiden vatvoja ehkäpä.

Isän kuolema käänsi keväällä elämässäni sellaisen “kunhan nyt” -vaihteen päälle. “Kunhan nyt jotenkin hoidan.” “Kunhan nyt vain tulee tehtyä.” Ensin sain toki kauhean siivouspuuskan ja järjestelin tavaroita hullun raivolla. Sitten tajusin, etten jaksa ja jäin vain jotenkin ajelehtimaan. Kunhan nyt velvollisuuteni hoidin, mutta siinä kaikki. Kiitos Kokkikartanon lohikiusauksen ja kirsikkatomaattien lapsille oli ruokaa pöydässä. Pyykit tuli toki pestyä, työt hoidettua ja kaikki pakollinen suoritettua, mutta se itse eläminen jäi kaiken sen “kunhan nyt” -ajattelun alle. Ja oikeastaan vasta kesäkuussa tajusin, että olin suorittanut asioita vähän laput silmilläni ja unohtanut asiat, joista oikeasti tykkään ja jotka tekevät mun elämästä ihan oikeasti mielekästä. Niinpä olen viimeiset pari viikkoa kuronut sitä omaa elämääni kiinni. Yrittänyt löytää taas itseni sieltä jostain kaiken muun varjosta. Tiedä sitten onko teho omassa ajattelussa vai parin viikon rautakuurissa, mutta olen taas saanut kaivettua esiin sen Emilian, joka koen oikeasti olevani. Nimittäin Emilian, joka ahmii kirjoja, herää ennen aamuviittä, nauraa, iloitsee ja tanssii. Toki yhtälailla suree, itkee ja murehtii. Niin “Kaikkea muuta, kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää!“,  siinäpä se!

 

Että eipä mulla tämän kummempaa tälläkään kertaa. Kunhan vain tulin kertomaan, että täällä ollaan. 😀 Ensi viikolle olen varannut ajan kampaajalle, ja ostin ennen juhannusta jopa uuden kynsilakan. Nämä on nyt jotenkin itselleni kauhean suuria saavutuksia. Mutta nyt sitä kynsilakkaa kynsiin, sillä huomenna mennään häihin!

Ihanaa helleviikonloppua myös sinulle!


Ohikiitäviä kesähetkiä

16.6.2021

Kesäpäivät tuntuvat juoksevan karkuun. Syreeni on vain muisto viimeviikon kuvissa, ja taas yksi viikko on ehtinyt jo puoleen väliin. Edelleen kaipaan sitä, että aika pysähtyisi hetkeksi. Tai lakkaisi ainakin kiiruhtamasta. En nimittäin pidä kesän ja kiireen yhdistelmästä, vaikka en ehkä kiireestä pidä ylipäätään. Olen niitä ihmisiä, jotka kaipaavat elämään enemmän aikaa “haistella ruusuja”. Ja kuvainnollisesti yritänkin sitä harrastaa. Jättää myös aikaa ihan vain sille olemiselle ja nauttimiselle. Kesätuulen tuntemiselle ja linnunlaulun kuuntelemiselle. Suomen kesä ja luonto ovat kuitenkin just niitä asioita, joista voimaa voi ja pitääkin ammentaa ihan koko vuoden tarpeisiin. Aikaisista aamuista ja valoisista öistä. Vaikka vuorotellen silloin tällöin. Mutta vähiten kesä on tarkoitettu ainaisen tietokoneen edessä istumiselle, sen olen vuosien mittaan oivaltanut.

Huomenna ajattelin ennakoida tulevaa helleputkea pyhittämällä torstai-illan siivoukselle. Ei tarvitse sitten haaskata kaunista kesäviikonloppua moiseen tylsyyteen. Tänään olen kuitenkin antanut itselleni luvan nauttia ulkoilman sijaan myös jalkapallosta olohuoneen sohvalla. Joskin kohta nappaan roseepullon jääkaapista, kaadan itselleni lasillisen ja siirryn kasvariin. En juhliakseni Venäjän voittoa tai surrakseni Suomen tappiota. Otan lasillisen ihan vain itselleni. Ja sille että on kesä!

 

Mukavaa iltaa myös sulle! 🍃


Voispa ajan pysäyttää!

07.6.2021

 

Stoooooop! Tässä kohtaa kesää tekisi aina mieli vetää hätäjarrusta! Voisko kaikki pysähtyä just tähän syreenien, koristeomenoiden, kielojen ja kaiken muun ihanan aikaan. Tuntuu, että nämä kesän hetket menevät niin luvattoman nopeasti ohi, eikä tällainen hidas nautiskelija ehdi kunnolla ottaa kaikkea iloa irti. Tai jos voisi laittaa pulloon ja saada kukat kestämään!?

Vaan eipä tuo niin mene, ja siinä kai koko homman viehätys. Yritän aina muistuttaa itseäni neljän vuodenajan upeudesta. Ja tietty siitä, että kesä ei tuntuisi just näin ihanalle, jos välillä ei olis marraskuukin.

Freesasin viikonloppuna kotia oikomalla vähän paikkoja ja kantamalla kimppu kaupalla kukkivaa sisään. Kukaan ei ehkä huomaa, etten viitsinyt sen paremmin siivota. Ehtii sitä sitten vaikka sateisempina päivinä. Arki tuntuu lähes juhlalta kaiken kukkeuden lomassa ja kun nämä kukat kuihtuvat, on luvassa onneksi uusia kimppuja. Vielä pitkään! Jeeee!


Sekaisin puutarhasta

31.5.2021

 

Varsin onnellinen puutarhuri täällä hei!

Olen kaatunut iltaisin sänkyyn väsyneenä ja paikkoja särkien. Kaiken kantamisen, kaivamisen ja raahaamisen jälkeen tuntuu kuin olisin jäänyt jyrän alle. Veto on poissa, mutta mieli sitäkin virkeämpi. Millään ei malttaisi lopettaa ja toisaalta koskaan ei onneksi tule valmistakaan. Väittäisin, että puutarhatyöt ovat resepti hyvään oloon ja menevät kyllä ihan urheilustakin, jos oikein innostuu.

Tein viikonloppuna uuden daaliapenkin, jaoin juurakot ja upotin mullan alle. Kitkin, kuokin, karsin ja istutin. Ja olisin voinut jatkaa vaikka miten pitkään. Harmi, että viikonloput ovat vain niin kovin lyhyitä. Ja minä tarvitsen paljon unta. Mutta on se vain joka kerta yhtä ihanaa kulkea ulkona illalla se viimeinen kierros ja ihailla työnsä jälkeä. Ja toisaalta heti aamulla käydä kurkistamassa, miltä ulkona näyttää. Tämä on se vuodenaika, jonka soisin kestävän miltei ikuisesti. Tavallaan kesä on kuitenkin vasta alussa.

Kuolanpionin nuput pullistelevat jo punaisina ja onpa tuo tehnyt kolme uutta taimeakin, joten kenties siirrän tätä ihanuutta vielä jonnekin muuallekin. Keltaiset kiurunkannukset saavat meillä peittää perennapenkkejä kunnes väsyvät ja antavat tilaa muille kasveille. Ne on oikein hyviä peittämään paljasta maata ja ehkäisevät näin myös rikkaruohojen kasvamista. Kohta niiden lomasta puskee esiin mooseksenpalavapensas, ritarinkannukset ja monet muut ihanuudet. Sävyt muuttuvat ja syvenevät, ja puutarha muuttaa taas ilmettään.

Ja hei, kun illan päätteeksi voi vielä poimia maljakkoon pienen annoksen oman pihan kesää, on yhtälö aika täydellinen. Siitäkin huolimatta, että ne varsinaiset kotityöt jää kyllä sisällä tekemättä.

Ihanaa uutta viikkoa sullekin! 💛

 


Elämässä tärkeintä

26.5.2021

Olen tässä kevään aikana kuullut yhden jos toisenkin viisauden siitä, että elää pitäisi silloin kuin siihen on mahdollisuus. Pitäisi suorittamisen sijaan nauttia, olla läsnä ja rakastaa. Niinpä, sillä mitenkäs me kukaan päiviemme määrästä voitaisiin olla varmoja. Näitä viisauksia kun on sitten alkanut pienessä mielessään oikein pyörittämään, niin johan tässä on tullut monen monta ajatusta omasta elämästä, unelmista, haaveista ja tietty siitä suorittamisesta myös. Samaan aikaan kun tuntuu, että on haalinut arkeen kaikkea mahdollista ylimääräistä ja pelkää jonkin verisuonen napsahtavan ihan just ja pään räjähtävän, sitä tietenkin alkaa miettiä myös ihan rehellistä muutosta. Että jos muuttaisikin jotain. Laittaisi asiat uudestaan arvojärjestykseen ja nostaisi ylös just ne, mitkä itselle on kaikkein tärkeimpiä. Vaan eipä se sitten olekaan niin helppoa. Sitä kun arvottaa aika monta juttua elämässään tärkeäksi, mutta aika on rajallista. Kaikkea ei voi saada, siinä se elämän raadollisuus.
Toki sellaisen oikean balanssin etsiminen kuuluu varmasti elämään ihan jatkuvasti, mutta jotenkin tämä on laittanut just nyt aivot työstämään asiaa ihan erityisesti. No, pakko myöntää, että jos näitä asioita alkaa pyörittämään mielessään keskellä yötä, niin johan ne paisuvat vähän liikaakin. Kaikesta huolimatta ajattelin, että jonkinlainen mitä minä elämältä oikeasti haluan -raportti pitäisi lähitulevaisuudessa laatia. Mutta se keittiöpsykologiasta tällä erää.

Meillä jäi keväällä myös moni homma puolitiehen ja vaikka tapetoinnit oli tarkoitus jatkaa melkein heti olkkarin perään, kaikki seisoo oikeastaan just siinä, mihin ne silloin pääsiäisen aikaan jäivät. Toki pihalla tehtiin muutama projekti ja niistä kiitos puolisolleni, joka hoiteli asioita kun olin itse poissa. Ja vaikka ajattelin vielä hetki sitten, että ihan sama, jos joku lista puuttuu ja joku johto ei ole paikallaan, olen pikkuhiljaa alkanut myös pohtia, että noita rästihommia voisi täällä sisälläkin alkaa taas jouduttamaan. Ei ehkä kuluteta kesää tapetoimalla, mutta esimerkiksi ikkunat voisi vaikka pestä, niin kesä ulottuisi paremmin myös sisälle. Ja ehkä ne johdot ja listatkin olisi kiva saada paikoilleen. Jos vaikka sitten saisi helpommin siirryttyä uuden huoneen kimppuun kun se aika tulee. Näin sadepäivän iltana on toki helppo suunnitella, että mitä kaikkea voisi tehdä. Aurinko kun paistaa, nämä sisänurkat unohtuvat taas aika nopeasti. Mutta sitä kesä on, ja kukaan ei varsinaisesti kärsi, vaikka joku paikka repsottaakin.

Tänään en kuitenkaan ajatellut edistää näistä asioista yhtään mitään. Eilisen aikainen nukkumaanmeno kärsi hieman koronarokotteesta kipeytyneen olkapään vuoksi, mutta jos vaikka ensi yönä saisi nukuttua ihan kunnon unet yhteen putkeen. Taidan myös vetaista pimennysverhon ikkunaan, vaikka rakastankin tähän vuodenaikaan just sitä, kun saa herätä auringonvaloon.

 

Tunnelmallista iltaa. Mä sytytin muuten muutaman kynttilänkin sadepäivän kunniaksi. Nyt on ainakin hygge! ✨


kesä hiipii kotiin

11.5.2021

Jos meillä käytettäisiin verhoja, nyt olisi varmaankin se kohta vuodesta, kun olisin ripustanut kesäverhot ikkunoihin. Mutta koska meillä ei ole verhoja, päädyin vaihtamaan sänkyyn kukikkaat kesälakanat. Mainittakoon verhottomuuden syyksi myös se, että ikkunat on yhä pesemättä. Olen yrittänyt viime viikot pitää itseni sopivasti kiireisenä, minkä seurauksena kotona on tullut raivattua yhtä ja toista, joskin luulen, että varsinainen tehokkuus on ollut työstäni kaukana. Kaipaan kuitenkin sellaista kesäisen kepeää fiilistä sisustukseen, ennen kuin siirrytään taas täysin ulkoilmaelämään.

Meidän pintaremppakierros tyssäsi keväällä aika lyhyeen, ja olenkin tässä miettinyt, koska elämä olisi sillä tolalla, että jaksaisi taas jatkaa. Usein keväällä sitä ajattelee, mitä kaikkea kotona kesällä voisi tehdä, ja sitten totuus on kuitenkin se, että kaikki aika ja energia pusketaan puutarhaan ja sisällä sotkut vain kasaantuvat. Eli osaan olla jo rehellinen itselleni ja päädyn katsomaan, mitä aika tuo tullessaan. Ja onhan meillä toki ulkonakin jo ollut pientä projektia, joskaan en nyt ole itse vielä osallistunut kuin nurmikon kylvämiseen. Mutta kukkaniityn siemenet saapuvat varmaan jo huomenna ja sitten pääsen jatkamaan omaa osuuttani. Meille siis raivattiin vähän lisää pihamaata tuolta ulkorakennuksen takaa. Se olis sellaista joutomaaksi muuttunutta pihan osaa, joka sai nyt muun pihan kanssa yhtenäisen sorakentän. Tarkoitus on helpottaa vähän raskaammankin kaluston kanssa ajelua, eli puuhommia ja muuta pakollista pahaa. Mutta jäi sinne pieni rintevä paikka, johon päätimme tehdä perhos- ja mehiläiskeitaan.

En ole tänään vielä kauheasti ehtinyt ulos, mutta nyt ajattelin mennä illaksi kasvariin ja ehkä kaivan myös joitakin daalioita kellarin viileydestä esiin. Olen kovin skeptinen vielä kesän tulemisen suhteen, vaikka huomisellekin on luvattu miltei hellelukemia. Mutta ehkä mieli muuttuu kasvihuoneessa. Niinkin voi joskus käydä.

 

Aurinkoista viikkoa myös sinulle!