No joo, karsimisen ja ruokapöytähaaveilun on tässä toki muutenkin tullut mietittyä sisustusjuttuja. Onhan tämä nyt vaan se vuodenaika, kun nämä jutut tulee väkisinkin mieleen. Kotiin käpertymisen aika alkaa koittaa, ja kukapa ei siinä kohtaa katselisi nurkkiaan vähän sillä silmällä. Mä tykkään edelleen luonnonsävyistä ja niitä on meillä paljon. Tosi paljon totta puhuen. Tykkään juuttimatoista, korituoleista, koreista ja lampaantaljoista. Tykkään saviruukuista ja pehmeistä tekstiileistä. Ja viime talvena tykästyin roosan sävyihin, eikä kyllästymisestä ole tosiaankaan merkkejä. Jotenkin musta tuntuu, että tuollainen rauhallinen värimaailma on se, missä viihdyn parhaiten. Ja siihen ei kauhean helposti kyllästy. Toimii vuoden ympäri ja helppo pienin muutoksin päivittää vuodenajan mukaan. Roosan myötä olen alkanut myös enemmän tykkäämään punaisen muistakin sävyistä. Ruosteenpunaisesta ja oranssiin vivahtavastä. Ne on jotenkin tosi lämpimiä ja varsinkin syksyä ajatellen aika ajankohtaisia myös. Ja vaikka noin pääsääntöisesti tykkäänkin kodistani just tällaisena, niin jotain pientä freesausta tekee aina mieli syksyisin.

Samaan aikaan kun tykkään meidän kodin värimaailmasta ja paikat pysyvät suht saman näköisinä vuoden ympäri ja vuodesta toiseen, koen että se on myös ekologisempaa kuin jatkuva sisustuksen muuttaminen. Mulla on toki paljon sisustustekstiilejä, mutta toisaalta ne on miltei kaikki aika vanhoja ja kiertävät välillä kaapin kautta, kunnes pääsevät taas käyttöön. Pyyheliinoja ja vuodevaatteita meillä on myös tosi vähän. Hamppulakanat vain paranevat pesun myötä ja niiden lisäksi meillä on vain yhdet vaihtolakanat. Lapsille toki myös parit ja sitten vieraslakanat, eli ne vanhemmat pellavat ja joku pariton lakanasetti vuosituhannen vaihteesta. Kylpypyyhekitä meillä kaksi settiä, jotka vaihtuvat aina pesun myötä. Sitten on parittomia vanhoja pyyhkeitä tai lahjaksi saatuja muumipyyhkeitä, joita käytetään rannalla ja uimahallissa. Käsi ja kasvopyyheitä on kolme sarjaa (neljä kussakin) ja yläkerran veskiin sitten jokunen muu. Meidän liinavaatteet ja koristetyynynpääliset, kylppärin matot ym, mahtuvat kaikki oikein hyvin vanhan rouvan uumeniin. Siellä on myös suvussa kulkevat vauvatekstiilit, jotka äiti on uskonut huomaani.
Ennen kaikkea olen sitä mieltä, että hankitaan juttuja, jotka kestävät aikaa, ja käytetään mahdollisimman hyvin loppuun asti ennen kuin hankitaan uutta.

Toki mullakin joskus on niitä aikoja, kun tekis mieli vaihtaa kaikki uuteen ja erilaiseen. Mutta ne fiilikset menee tosi nopeasti ohi, ja ovat ehkä enemmänkin jonkinlaisen turhautumisen tulosta. Tykkään asioista näin, enkä ole muutenkaan mikään muutosten ystävä, mitä tulee ihan mihinkään. “Tutun ja turvallisen ystävä” voisi kai lukea mun hautakivessä kun aika koittaa. Jonkun mielestä tylsää, mutta hei, kukin tyylillään!

Siispä sen sijaan, että sisustaisin kovasti hankkimalla uutta, mun syksyn sisustuspuuska on enemmänkin sellaista paikkojen oikomista. Vanhan parantamista ja pieniä muutoksia. Toki silti minäkin aina jotakin uutta hankin silloin tällöin, enkä koe siitä syyllisyyttä. Koti on mulle se the paikka, johon haluan panostaa ja missä oikeasti viihdyn ja haluan viihtyä.

Tuossa eilen nappasin keittiön seinästä pois vanhan Hagedornhagenin perhostaulun, joka on ollut niillä sijoillaan jo kuusi vuotta. Olen itse asiassa ollut kyllästynyt siihen jo pari vuotta, mutta nyt aika oli vihdoin kypsä. Mutta valkoinen (silloin kuusi vuotta sitten maalattu) seinä ei ei ollut kanssani samaa mieltä. Ihan hirveä länttihän siitä taulusta jäi seinään. Niinpä ei auttanut muu kuin tarttua maalipurkkiin ja teloihin ja pensseleihin. Ja ah, miten keittiön ilme raikastui, kun vanha nuhruisen valkoinen muuttui puhtaaksi! Paras sisustuspanostus pitkiin aikoihin. 🙂

Kasasin Ellokselta (jossa mielestäni huippu hyvä valikoima) muutaman kuvan ja linkin vähän kuin inspikseksi siitä, millaisesta tyylistä tykkään, ja mihin suuntaan haluisin enemmän meidän kodin sisustusta viedä. Kaikki aika “tuttuja ja turvallisia” kuten arvata saattaa. Korituoleja jo löytyykin ja nuo molemmat tyynynpäälliset myös. Itse asiassa nuo Elloksen pellavatyynynpäälliset on ihan mielettömän ihania ja ostin ensimmäiset jo monta vuotta sitten. Ne vain pehmenee käytössä ja pesussa ja kestävät pitkään. Jos nyt jotain uutta näissä kuvissa olisi, mitä himoitsen, on nuo matot ja tuolit. Mä niin tykkäisin vaihtaa meidän keittiöön lämpimämmät tuolit. Vaikka joo, en ehkä sitten kuitenkaan tule sitä tekemään. Tai katsotaan! Jonkinlaisesta taulu-/ valokuvaseinästä haaveilen myös, se voisi luoda kivan lämmintä tunnelmaa esimerkiksi kamiinan vieressä. Mutta koska en ole mikään kovin nopea toteuttaja mitä tulee uuden laittamiseen tai vanhan taulun seinältä pois ottamiseen, radikaaleja muutoksia ei tule tehtyä hätäisesti.

Lyckesö nojatuoli, Candice -tyynynpäällinen, Anangur -matto ja Today -tuolit.

Bali -puuvillamatto, Matissen Visage Esquisse -julistetaulu, Daisy Smock -tyynynpäällinen ja Bell -tuolit

Nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että ihan vain keittiön tavaroiden raivaaminen takaisin paikoilleen on melkoinen sisustusteko. Mutta hei, tuli se keittiön toinenkin ikkuna pestyä, kun sain apua höyläpenkin siirtämiseen. Nyt pitäisi vaan saada se vielä takaisin paikoilleen.

 

Astetta parempi perjantaisiivous siis huomenna edessä!

Ihanaa iltaa! ♡

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Suomen Asuntomessut

---

Moikkelis!

Tuossa pari viikkoa sitten naurettiin ystävien kanssa remonttijuttuja, ja sitä, että miten se minun pesänrakennusviettini onkin jotenkin ollut lasten syntymän aikaan niin kauhean perusteellinen. Molempien lasten vauva-aika kun on pitkälti elelty remontin keskellä. No, tosiasiassa varmasti molempiin elämän taitekohtiin on liitynyt enemmänkin lisätilan tarve, kuin varsinainen pesänrakennusvietti. Mutta se on toki totta, että molemmat remontit ovat olleet ikään kuin sitä oman kodin luomista, niin kuin rakentaminen ja remontointi usein ovat. Tänään näistä aiheista kaupallisessa yhteistyössä Suomen Asuntomessujen kanssa.

Olen itse lamavuosien läpi kasvanut ja jo lapsena “kotini on linnani” käsitteen nielaissut. Kun lamavuosien työttömyys ja asuntolainojen tähtiin nousseet korot koettelivat minunkin perhettäni, koti nostettiin omalle jalustalleen. Minulle ei suinkaan tuolloin puhuttu asioista niiden oikeilla nimillä, mutta myöhemmin olen ymmärtänyt, että vanhempieni ajatusmaailmassa koti oli se, mistä pidettiin kiinni kynsin ja hampain. Kaikki muu, paisti koti oli jossakin määrin turhaa. Ja niin vain ne lamavuodetkin voitettiin, ja kun nykyisin menen lasten kanssa mummulaan, menemme siihen samaiseen taloon, johon minut aikoinaan kapalossa kannettiin ja josta siivet levällään lähdin 17 vuotta myöhemmin. Samaan taloon, jota vanhempani ovat rakkaudella kaikki vuodet vaalineet ja puutarhaan, jota äiti ja isä ovat kaikki vuodet rakentaneet. Uskon, että rakkaus kotia kohtaan kumpuaa juurikin tuolta lapsuudestani. Vaikka kotini on sitten lapsuus- ja nuoruusvuosien vaihtunut useammankin kerran, koti on kuitenkin käsitteenä ollut aina itselleni tärkeä. Missä asunkin, minun pitää voida tuntea olevani kotona. Ja jotta tuntisin olevani kotona, kodin on vastattava paitsi tarpeitani, myös käsitystäni viihtyvyydestä.

Se, miltä kodin sitten kuuluukin näyttää ja tuntua, jotta siellä viihtyisi, on makuasia. Ei ole yhä oikeaa sisustustyyliä, talonväriä, tai puutarhasuunnitelmaa. Ja harvoin koteja on kahta samanlaistakaan. Ideoita ja vaikutteita toki jokainen nappaa ympäröivästä maailmasta ja esimerkiksi mediasta, mutta yleensä koti syntyy siitä, että siellä on jokin omaleimainen juttu, joka kertoo asukkaistaan. Ideoita ja vaikutteita tarjoaa tänäkin kesänä Asuntomessut, jotka pidetään Kouvolassa 12.7. – 11.8 

Vielä enemmän sisustamista ja remontointia

Keräsin tähän postaukseen taas uusia ja vanhoja kuvapareja, eli ennen ja jälkeen meidän rempan. Ja kuten monessa muussakin taloudessa, ne remontit roikkuvat useimmiten siinä valmiin ja puolivalmiin välimaastossa myös meillä. Asuntomessujen tekemän asukasbarometrin mukaan suomalainen remontoi kotinsa keskimäärin noin joka viides vuosi. Jotakin laitettavaa on asukkaidensa mukaan valtaosassa suomalaisista kodeista juuri tälläkin hetkellä, ja top neljä remppakohteita ovat kylpyhuone, keittiö, lattioiden uusiminen ja seinäpintojen uusiminen. Asuntomessuilla tehdyistä kävijätutkimuksista nousee siis esille messuvieraiden toiveet nähdä vielä enemmän sisustamiseen ja remontointiin liittyvää sisältöä. Ja tähän toiveeseen Kouvolan Asuntomessut aikoo kesällä 2019 vastata!

Keittiö

Sen lisäksi, että Kouvolan Asuntomessuilla keskitytään entistä enemmän remontoitiin, myös itse messualue on vanhan ja uuden kohtaamista. 1900-luvun alun punatiilinen kasarmialue yhdistyy uusiin pientaloihin perustaen Pioneeripuisto -nimisen asuinalueen. Juurikin nuo vanhan kasarmialueen korjausrakentamisen kohteet ovat niitä, minkä vuoksi itse aion käydä katsomassa Kouvolan asuntomessut. Remontoinnin ja sisustamisen lisäksi itseäni kiinnostaa myös uusien pientalojen sisustus. Olisi nimittäin kiva nähdä kierrätysmateriaaleja uusisssa kohteissa ja muutenkin kestävän kehityksen rakentaminen kiinnostaa itseäni, vaikka uudisrakentamisesta en noin niin kuin omaan tarpeeseen olekaan kiinnostunut.

Kouvolan asuntomessuilta löytyy myös erilaisia teemaviikkoja, joissa asumisen tarpeita nostetaan esiin erityisen ohjelman avulla. Harrastusten, sisustamisen ja remontoinnin lisäksi yksi teemaviikoista on Historian ja tulevaisuuden viikko. Tällöin pääset Korian varuskunnan historiatoimikunnan ja eri asiantuntijoiden kanssa suunnitellulle opastetulle kierrokselle ja kuulemaan vanhan varuskunta-alueen mielenkiintoisesta historiasta aina 1900-luvun alusta tähän päivään asti.

Pianohuone, raput Iso eteinenOlohuone 

Asuntomessut Kouvolassa 12.7.-11.8 2019

Ostamalla lipun asuntomessujen lippukaupasta ennakkoon, saat sen 10% alennuksella. (Ennakkohinta on voimassa 11.7. klo 23.59 asti).

Alla vielä pari kuvaa Kouvolan Asuntomessualueen vanhasta kasarmialueesta. On se vain niin ihana!

kuva: Suomen Asuntomessut kuva: Suomen Asuntomessut

Kesällä Kouvolaan! Siellä tavataan!

Ei saisi valittaa, enkä valitakaan, mutta totean kuitenkin, ettei näillä keleillä oikein kykene tekemään mitään järkevää. Tai ehkä lämpöön pitää vain tottua. Aamu viidestä yhdeksään meni vielä kivasti, ja aivotkin jaksoivat toimia, mutta nyt tekee jo tiukkaa. Ja tämä konekin hurisee ja kuumenee siihen malliin, että pitää varmaan sammuttaa se välillä.

Mutta hei, onneksi heräsin aikaisin! Jopa ihan imuriin tartuin aamulla kun ulkoa tuli raikas tuulenvire. Nyt ei kyllä enää näytä siltä, että joku olisi imuroinut, mutta jos ei muuten mieli pysy lämpimänä, niin lämmittelen sillä ajatuksella, että olen ainakin yrittänyt huolehtia siisteydestä. Vedin olkkarin sohvillekin peitot, joista hiekka ja ruoho on helppo pudistella pois.
Mulla kasvaa perennapenkissä lupiineja, mutta ei ne sieltä minnekään leviä. Kukinnot katkon aina pois, niin etteivät pääse siementämään ja jos johonkin silti tulee pikkutaimia, kitken ne pikaisesti pois. Mutta ymmärrän kyllä, että aina ne ei pysy penkissä ja siitä on tienpientareet paikoitellen todisteena. Itse tykkään niin paljon perinteisistä niittykukista ja esimerkiksi kissankelloista ja keltamatarasta, että kitken välillä lupiineja tienposkestakin. Mutta siis jos on vieraslajeista huolissaan, niin nyt jos koskaan kannattaa kerätä kimppu tai kaksi lupiineja kotia koristamaan. Se on vähän niin kuin palvelus suomalaiselle luonnolle. 🙂

Yksi hassu juttu, minkä helteet taas toivat nenääni on kevyt ja hento savun tai noen tuoksu tässä työhuoneessa. Siis vaikka edellinen tuli on poltettu eilen aamulla aikaisin. Tämä sama tuoksu tulee aina tosi lämpimien säiden mukana, ja itse asiassa juuri niinä päivinä, kun meillä ei välttämättä polteta ollenkaan tulta. Tänään päätin googlata ja ottaa selvää, mistä tuo tuoksu johtuu. No talotohtori Panu Kailaa kai uskaltaa uskoa vähän enemmän kuin sadattelevia keskusteluketjuja nimeltämainitsemattomilla sivustoilla. Mutta siis tällaisen tekstin löysin: “Perinteisessäkin talossa muodostuu kesähelteellä tilanne, jossa hormin ilma jäähtyy viileämmäksi kuin ulkoilma tai huoneen ilma. Se pyrkii siis alaspäin.” Selittänee ongelmani, kiitos Kaila. Ja muuten sen verran noviisi olen tässä lämmittämisessä edelleen melkein seitsemän vuoden jälkeen, että aina voi oppia jotakin uutta. Tänä keväänä opin nuohoojalta sen, ettei hellepäivinä pidä tehdä tulta iltapäivällä tai illalla. Kuumuus piipun yläpäässä tekee lukon, eikä savu pääse nousemaan. Eipä ole koskaan käynyt edes mielessä, mutta hyvä syy nousta huomennakin varhain. 

Mitä tulee pihajuttuihin, niin ei sitten saatu kaivurimiestä tälläkään viikolla. Nyt pitäisi siis etsiä uusi tekijä, jotta saadaan pihatyöt tehtyä loppuun. Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, niin en ehkä jaksaisi levitellä soraakaan näillä helteillä. Että puolensa ja puolensa. Mutta katsotaan miten homma etenee.

Huomenna on jo perjantai. Viikko on mennyt, että hupsista vain. Nyt pitää kuitenkin nauttia kesästä ja kesäelämästä. Aamukahvi kasvihuoneessa on muodostunut tällä viikolla vakioksi. Ja koirankin lenkitin aamulla yöpaidassa ja pojan släbäreissä. Luojan kiitos, me asutaan maalla!

 

Ihanaa iltaa! Minä tässä jo arvon, että nukkuisiko sohvalla. Mutta no, viime kesän nukuin makkarissa kokonaan, joten nyt olisi ehkä vähän turhan aikaista luovuttaa. 😀

Ihanaa iltaa!

Mun opiskelut on nyt sitten ihan viralllisestikin lopussa ja sain tänään todistukseni. Ja siihen se juhliminen sitten loppuikin, tai ainakin se sellainen juhlimiseksi mielletty. Itse nimittäin juhlin omalla tavallani, eli (kuinkas muutenkaan kuin) puutarhatöiden parissa. Kevytsoraa ja multaa kaupasta, ja sitten kesäkukkia istuttamaan.

Ollaan nyt pari viikkoa odotettu kaivuria kaivamaan nuo pihan ajoradat. Ne on tarkotus tyhjentää ja reunakivien väli, sekä tietysti tuo kasvihuoneen ympäristö on sitten tarkoitus täyttää uudella soralla. No tänään a.k.a. kaivurimies kävi ja lupasi, että maanantaina tapahtuu. Jee! Sitten saadaan asioita eteenpäin. Helatorstaina mies kaivoi tuon minun uuden istutusalueeni ja se on nyt sitten mun tämän kesän projekti. Meillä on tuolla pihan perällä sellainen maa, jossa vielä valtavasti päivänliljoja ja pioniakin, mutta paikka on hankala ja puskittunut. Kasvit on nyt tarkoitus siirtää tähän, ja tähän uuteen maahan tulee tietenkin sitten myös ne daaliat. Kasvatusalueen muoto mukailee tuota kasvihuoneen käytävän toisella puolella olevaa maata. Näistä muodostuu ikään kuin siivet tuohon kasvihuoneen eteen. Ja vaha kaivonkansikin saadaan sinne joukkoon ikään kuin maisemoitua. Pitää ehkä valjastaa kohta esikoinen ottamaan jotain dronekuvaa puutarhajutuista. 😀

Istutin viime viikonloppuna ostetut chilit ruukkuihin ja samalla istutin noihin isoihin koreihin hortensiat ja maahumalat. Korit on siis tarkoitus nostaa tuohon kasvihuoneen eteen kunhan saadaan se sora siihen ensin. Korien pohjalle laitoin pesuvadit väärin päin ja kasvit istutin sellaisiin taipuisiin muovisankoihin. Niihin kevytsora pohjalle, ja nyt ne ovat sen verran kevyet nostaa, että ne on myös helppo tuoda kasvariin suojaan, mikäli sää ei ole niille suotuisa.  Lobelioille en vielä keksinyt paikkaa, mutta kaipa nekin tuosta jonnekin pääsevät.

Myös itse kasvattamissani chileissä on jo nuppuja!

Tuosta kasvihuonepolun päästä otetaan nuo muutama reunakivi pois, ja sitten sora-alueet ikään kuin liittyvät kauniisti toisiinsa.

Kuolanpioni! Niin ihana! Ja alla puukoreissa daalioita. Ihanasti nekin kasvaneet jo!

Tuo vati on taas aivan täynnä ja piukassa sormustinkukkaa. Kitkin kaikki pois kaivurin tieltä ja istutan myös nämä uuteen kukkamaahani.

Tuosta yllä olevasta kuvasta näkyy, miten sora-alue on kovettunut kivituhkaksi. Sitä on mahdotonta pitää siistinä ja kitkeminen käy työstä. Odotan innolla, että saadaan tämän kovan maan tilalle kaunis paksu sorakerros.

Sormet syhyävät uutta istutusaluetta tekemään. Tosin olen luvannut ja vannonut, että huomenna siivoan. Olen nimittäin joka ikinen kerta viimeisen kuukauden aikana vaihtanut siivoussuunnitelmani puutarhatöihin. Ja nyt on ihan oikeasti se tilanne, kun pitäisi tosissaan siivota. Joten yritän pitää itseni ainakin osittain huomenna irti tuosta projektista. 😀

Sellainen perjantaikatselmus. Ihanaa viikonlopun aloitusta ja ihanaa lomaa lomailijoille. Ja ennen kaikkea onnea koulunsa päättäville ja valmistuville, ja tietenkin teille ylpeille vanhemmille. Itse en saanut tänä keväänä nauttia suvivirrestä, mutta lupaan hyräillä sitä huomenna itsekseni kun siivoan. Tai teen puutarhatöitä ja siivoan ihan pikkuisen….

 

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Perjantaita!

Huhheijaa. Onpas ollut vauhdikkaat pari päivää pikkupotilaani kanssa. Eilen illalla vielä syöksyin ämpärin kanssa siihen malliin, että onnistuin polttamaan polveni villamattoon jopa housujen läpi. No mutta hei, se villamatto säästyi! Parille muulle matolle ei ole käynyt yhtä onnekkaasti. Ja jos on kärsinyt kuivista käsistä ja halkeilevista sormenpäistä koko talven, niin tämän raivokkaan käsienpesun ansiosta olen saanut sormeni jo verille asti. Eipä silti, parempi tämä kuin esikoisen taannoinen oksennustauti automatkalla Vaasasta Ouluun. No mutta ei mennä siihen!

Tässä kun on sivutuotteena tullut pestyä melkoisesti pyykkiä, päätin makuuhuoneen lakanoiden vaihdon yhteydessä freesata vähän koko huonetta. Jotenkin koko makkari tuntui kauhean tunkkaiselta. Osasyynä tietenkin pakottava puhdistamisen tarve ja osasyynä makkariin paistava aamuaurinko, niin tai näin, tuli ihan hirveä tarve karsia ja vaalentaa. Olen jo pitkään miettinyt ottavani pois Love Warriorsin julisteen ja nyt vihdoin sain aikaiseksi. Mutta homma ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen. Nimittäin juliste oli ollut paikallaan sen verran pitkään, että seinään oli jo ehtinyt syntyä vaaleampi alue julisteen alle. Ja alakulmistaan kuva oli kiinni seinässä maalarinteipillä, jonka liimaan oli tarttunut sen verran pölyä, ettei seinä näyttänyt kovinkaan freesiltä. Kun potilas vihdoin eilen iltapäivällä nukahti, juoksin kellariin ja pengoin esiin pensselin ja ämpärin jossa oli tuon kalkkimaalin rippeet. Uhrasin projektiin vispilän jolla sain paksuksi kuivuneen kalkkimaalin taas ohennettua maalauskelpoiseksi. Ja siitä se idea sitten lähti. Tuli maalattua makkari.

Eilen illalla olikin sitten aika ihanaa nukahtaa puhtaan vaaleassa makkarissa, eikä aamun herääminenkään huono ollut, kun auringon ensimmäiset säteet tunkivat ikkunoista jo sisään.

Tämä on oikeastaan aika ruhtinaallisen kokoinen huone, eikä tila tuntuisi täydeltä, vaikka sisään kantaisi toisenkin 180 senttiä leveän sängyn. Toisaalta kauhean turhaa tilaa, koska eipä täällä juuri muuten vietetä aikaa kuin nukkumalla. Lisäksi kalustamista hankaloittaa sisäikkuna yläkerran aulaan, josta sitten taas pääsee päivänvaloa Klaaran huoneeseen. Toki kiinteät komerotkin jonkin verran vaikuttavat kalusteiden järjestykseen, mutta kuten ikkuna, myös ne on sen verran tarpeelliset, että haluttiin molemmat remontissa säilyttää.

Pikafreesauksen hinnaksi tuli yksi vispilä. Uuden valaisimen vielä haluaisin, mutta ehkä teen jonkin kivan löydön joskus kirppiksellä. Sitä odotellessa mennään näin. Pari valokuvaa ajattelin vielä laittaa seinään, mutta sekin saa odottaa uutta inspiraation puuskaa. Viikonlopun ohjelmassa on myös alakerran kaaoksen selätys. Sitä siis seuraavaksi.

Ihanaa ja aurinkoista viikonlopun aloitusta teillekin! ♡

Hellurei ja maanantaita!

Kerroin heti vuoden alkajaisiksi, ettei meidän yläkerran aula ole sitten loppukesän ollut entisensä, ja lupasin palata aiheeseen, mutta vissiin sekin on sitten jäänyt. Korjataan kuitenkin tilanne nyt. Sillä niinhän ne sanovat “parempi myöhään kuin ei milloinkaan”. 🙂

Yläkerran aula -tunnisteen takaa löytyy postauksia ja kuvia siitä, mitä tämä tila on ennen ollut. Periaatteessa ihan kiva “välitila”, mutta suoraan sanottuna enemmänkin sellainen hukkatila. Nämä tällaiset huoneet on paikkoja, jotka näyttävät kivoilta kuvissa, mutta niiden käyttöaste on jotakuinkin täysi nolla. Tässä tapauksessa aulatilan tärkein tehtävä oli kirjojen säilytys.

No viime kesänä tuli sitten pakottava tarve saada esikoiselle oma iso huone, ja muutaman yön sitten pyörinkin sängyssä ja mietin, että mites mä sellaiseksi muutun. Kylmät vintit on toki vielä ottamatta käyttöön, mutta projekti vaatii paitsi aikaa, myös rahaa. Niinpä sitten asetuin makuulle yläkerran aulan kirjakaappien eteen ja totesin, että jos minä mahdun siihen pitkin pituuttani, siihen mahtuu myös Klaaran sänky, joka on tehty aikana jolloin ihmisen keskimitta oli jotakin 160cm ja rapiat.
Ja siitä se idea sitten lähti. Ja niin lähti myös se puolivuotinen kirjakaappiprojekti, joka itse asiassa saatiin päätökseen vasta muutama viikko sitten. Ensinhän ne kirjat lojuivat keskellä pianohuoneen lattiaa, ja sitten olohuoneen puolella muutaman kuukauden kirjakaapin edessä ja tv-tasolla. Jouluksi sain toki kirjat kaappiin, mutta kaapin päällimmäisen osan mies asetteli paikalleen tosiaan vasta reilu kuukausi sitten. Mainittakoon tässä kohtaa, että emme ole edes hämäläisiä.

Tuo vanha sohvahan päätyi aikanaan Klaaran vuoteeksi, kun olimme luvanneet majoittaa sen, mutta paikkaa ei oikein tuntunut löytyvän mistään. Samaan aikaan Klaara piti siirtää pois pinnasängystään ja kaksi tarvetta kohtasivat. Kun kätevän emännän mittani osoitti, että Klaaran sohvasänky mahtuu oikein hienosti yläkerran aulaan, loppu olikin sitten jo helppoa. Vaatekaapista väännettiin hiukan kättä, sillä kannettuani sen paikalleen, totesin ettei se sopinut alkuunkaan yläkerran vessan ja esikoisen huoneen oven väliin. Mieheni vannoi, että silmäni tottuu kyllä ajan kanssa, ja niin siinä kai sitten kävi, koska nyt sen paikka tuntuu oikein luontevalta.

Huonekaluvalssin jälkeen meillä oli kaksi tyytyväistä lasta. Toisella iso oma huone ja toisella turvallinen välitila omana huoneena. Sellainen, johon uskaltaa nukahtaa yksinkin. Ainakin välillä.

Tämä aulatilan asukas on onneksi melko siisti luonne ja järjestelee lelunsa tarvittaessa vaikka pituusjärjestykseen. Ja ilmoittaa silmät kirkkaana siivonneensa huoneensa pyytämättä ja käyneensä vähän “sisustamassa” myös veljensä huoneessa. Tiedä, mistä on tapansa perinyt, mutta homma toimii.

Edelleen meillä lapset viettävät suurimman osan ajastaan alakerrassa. Alakerrassa askarrellaan ja pelataan ja sinne kannetaan myös lelut. Mutta tavaroille on omat paikkansa ja se helpottaa myös lapsia huolehtimaan järjestyksestä. Ainakin osittain. Ja nyt silmä on tosiaan tottunut paitsi tuohon aulan vaatekaappiin, myös olohuoneen päällekkäin nostettuihin kirjakaappeihin.

Sellaista maanantaille. Ihanaa uutta viikkoa! ♡

Hellurei!

Saan tosi paljon viestejä koskien meidän kodin remonttia, ja nyt kevään tullen huomaan taas kysymysten määrän kasvavan. Blogiani pidempään seuranneet tietävät siitä remontista enemmän ja tietävät myös, kuinka paljon olen asioista täällä blogissa kirjoittanut, ja että niitä vaihekuvia laitoin enemmänkin tuonne Facebookin puolelle. Koska en milloinkaan tägännyt varsinaisia remonttikuvia erikseen, kotia ja remonttia koskevat postaukset löytyvät kaikki saman “koti” tunnisteen alta. Nyt jälkeenpäin miettien se remonttitunniste olis voinut olla aika hyvä.

Jonkin verran niitä remppa-aiheisia postauksia kysytään myös lisää, mutta en ole oikein osannut niitä toteuttaa. Näin jälkeen päin on jotenkin vaikea nähdä asioita ja toisaalta jos ihan suoraan sanon, niin en ole oikein parin viime vuoden aikana niitä kauheasti halunnut edes ajatella. Mutta, löysin muutaman vanhan kuvan (kiinteistövälittäjän ottamia (pahoittelut pienestä koosta) ja sitten itse napsimiani) ja ajattelin, että ehkä tällaiset “ennen ja jälkeen” -postaukset voisi olla kivoja. Tykkäsin ainakin itse taas vaihteeksi katsella näitä, vaikka edelleen se on jotenkin hirveän rankkaa. 😀

Aloitetaan keittiöstä, vaikka se tavallaan olikin niitä viimeisiä remppakohteita. Ja tosiaan multa kysytään myös paljon olohuoneen korituoleista tai sohvapöydästä, ja ne siis ovat keittiössä, ei olkkarissa.

Nämä viimeiset kuvat on edelleen mun puhelimessa muistona karusta todellisuudesta. Molemmat on esikoisen ottamia, hän oli tähän aikaan hyvin innostunut kuvaamaan kaikkea. Sommittelu on todella rehellinen ihan mitä tulee sisustukseen tai väsyneen äidin silmäpusseihin. Puhelinten kameratkin on vähän näiltä ajoilta parantuneet, mutta ehkä näille kuville pieni kohina tekee lähinnä kunniaa.

Ensimmäinen kuva on joulukuulta 2012. Tätä joulufiilistä ei ehkä blogissa näkynyt, mutta tätä se oikeasti oli. Koko työhuone oli tyhjennetty (tehtiin uudet lattiat) ja kaikki vaan kannettiin keittiöön. Näkyy siinä myös muuttolaatikot ja porakonekin on näköjään lapsiystävällisesti keskellä lattiaa.

Toinen kuva on huhtikuulta ja siinä näkyy sitten jo lautaseinä joka tehtiin maaliskuun puolivälin jälkeen 2013. Mun vaatteet on rypyssä tuossa takana olevalla puusohvalla. Vaihdoin vaatteet keittiössä, koska se työhuone (ja sen yhteydessä oleva vaatehuone) olivat tässä kohtaa vielä kylmää varastotilaa. Niin ja viimeisessä kuvassa on myös Klaara, joka syntyi kaiken tämän keskelle tammikuussa 2013. Tuota mustaa senkkiä vasten nojailin koko aamun ennen kuin lähdettiin synnyttämään. Muistan, että isäni oli aika hiljaista miestä, kun saapui paikalle. Taisi olla vain mielissään, ettei tarvinnut enää toista kertaa viedä minua synnyttämään. 😀 Siinä nojaillessani maksoin pari laskua ja vastailin kommentteihinne. 🙂

 

Haluaisin kovasti vähän värikkäämmän keittiön jossa ei olisi tuota lautaseinää. Meillä oli edellisessä kodissa sellainen “duck egg blue” keittiön seinissä, ja siitä tykkäisin taas kovasti. Mieskin on sitä mieltä, että valkoista on liikaa. Mutta niin paljon en sitä maaliakaan nyt halua, että jaksaisin konkreettisesti tehdä asialle jotakin. 😀

Ainakin pari postausta löytyy tuosta keittiön lattiaprojektista. Varaudu aina yllätyksiin -postaus, missä mennään -postaus sekä lattiarakkautta -postaus.

 

No, miten on? Kiinnostaako teitä tämän kaltaiset postaukset? Tämän nostalgiamatkan aikana ymmärsin ainakin itse sen, miksi ne silmäpussit jäi silmien alle pysyvästi. Yöllähän sitä remonttia tehtiin, kuinkas muutenkaan.

Mutta nyt toivottelen kivat tiistain jatkot. Mulla on jumppailta ja lupasin vielä sitä ennen lähteä ulos reippailemaan.

Kaupallinen yhteistyö / Sinituote

---

Viikonloppu ja siisti koti. Siivous, järjestys sekä siistit ja puhtaat pinnat ovat asioita, joihon mulla on jollakin tapaa tosi vahva polte. Jopa niin vahva, että välillä se naurattaa ihmisiä lähelläni ja joskus jopa ärsyttää jotakuta blogin kommenttiboksissa. “Ainoastaan Emilia voi viedä vieraansa siivousvälineinen tehtaanmyymälään.” Näin väitti siskoni mies, kun tyhjensimme Sinituotteen myymälää viime kesänä siskoni kanssa. Olin tartuttanut jynssäri-intoani, rakkauttani lajiin.

Enkä väitä, että jaksaisin aina kulkea kuin höyryveturi ja puunata paikkoja, mutta oikea mielentila, riittävä aika ja mahdollisuus keskittyä tekemiseen, takaavat mulle onnistuneen siisvouspäivän. Tykkään kietaista essun päälleni ja kumihanskat käteen. Tykkään tuulettaa ja tomuttaa, puunata ja jynssätä. Enkä vain ja ainoastaan tekemisen ilosta, vaan koska lopputulos palkitsee. Puhdas koti, ja ainakin hetkellisesti tyhjät pyykkikorit, kruunaavat päivän ja esimerkiksi perjantai-illat.

Kaupallisessa yhteistyössä Sinituotteen kanssa, päästään taas tämän minulle rakkaan lajin pariin. Ja vähintäänkin yhtä intohimoisesti kun suhtaudun itse siivoukseen, suhtaudun myös Sinituotteen tuotteisiin. Suomalaista työtä, työtä Suomeen ja erityisesti työtä tähän pieneen kotikaupunkiini. Minä nimittäin asun siellä, missä tehdään todennäköisesti se sinunkin tiskiharjasi!

Siitä taitaa olla jo vuosi tai parikin kun pääsin (ihan muissa merkeissä) yritysvierailulle Sinituotteen tehtaalle. Iltavuorossa valmistui muun muassa juurikin tiskiharjoja, ja olisin voinut jäädä ikuisuudeksi tuijottamaan prosessia, jossa kone tikkasi harjaksia tuttuun ja itsestään selvään hyödykkeeseen. Yhtälailla mieleen painui tuotantotilojen ovella oleva lappu, joka muistutti työntekijöitä hyvästä työilmapiiristä ja hymyilemisen tärkeydestä. Olen ollut aina kiinnostunut ja utelias näkemään, mistä asiat tulevat ja miten ne tehdään. Vierailu tehtaalla ja perehtyminen kotimaisen yrityksen historiaan oli varsin mielenkiintoinen ja valaiseva kokemus.

Vaikka kotimainen työ jo itsessään on hyvä syy suosia Suomessa valmistettuja tuotteita, Sinituotteella on toinenkin valttikortti. Nimittäin kierrätysmuovin käyttäminen! Tänä päivänä kun muovi puhuttaa, ja jopa pelottaa, on tärkeää muistaa, että oikein kierrätetty muovi on ympäristöteko. Jokainen kiertoon laitettu karkkipussi ja margariinirasia on raaka-ainetta uuteen käyttötavaraan. Kuten esimerkiksi siihen tiskiharjaasi, joka muuten nykyisin valmistetaan Sinituotteella täysin kierrätysmuovista.

Jos uskoisin jälleensyntymiseen, väittäisin, että olen edellisessä elämässäni ollut varmaankin taloudenhoitaja. Itse asiassa olen monesti miettinyt, että yksityisten kotien siivoamisesta, järjestelystä ja kaunistamisesta olisi hyvin voinut tulla mulle ammatti. Toisaalta, kuten varmasti kuka tahansa muukin, minäkin haikailen joskus sen perään, että voisin itse kävellä vasta siivottuun kotiin ja vain nauttia.

Siinä missä tykkään männyn tuoksuisesta pesunesteestä, tykkään myös aika perinteisistä siivoustavoista. Rikkasetti on tarpeellinen kapine taloudessa, jossa kannetaan polttopuita ja pöyhitään multaa. Kissan karvat ja villakoirat eivät aina kaipaa imuria, vaan mikrokuitumoppi on monesti jopa tehokkaampi pölyn kaappaaja. Pölyhuiskalla ylettää pyyhkäisemään niin hyllyn päälliset kuin valaisimetkin.

Siivotessa on hyvää aikaa kuunnella äänikirjoja ja kotityöt ovat hyötyliikuntaa ja liikkuvuuden hoitamista parhaimmillaan. Hyvät ja asianmukaiset siivousvälineet tekevät työstä mielekästä ja helpompaa. Mielestäni oikea asennoituminen siivoamiseen onkin kaiken A ja O. Mikään ei tunnu kivalta, jos siitä tekee itselleen jo valmiiksi vastenmielistä. Mun siivouspäiviin kuuluu esimerkiksi kahvitauko, jonka aikana palkitsen itseni jollakin herkulla samalla kun mietin päässäni toimintasuunnitelmaa siivouksen loppupuoliskolle.

Arvonta!

Kerro kommenttiboksissa oma siivousvinkkisi tai vinkkisi siihen, miten teet siivouspäivästäsi mielekkään. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan Sinituotteen uutuustuotteista koostuva tuotepaketti (arvo n. 70€). Jätä kommenttisi kuitenkin viimeistään perjantaina 22.2.2019. Kilpailun säännöt löydät täältä.

Tee fiksuja valintoja. Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä ja vihreä etiketti kertoo kierrätysmuovin käytöstä. Kuvassa WC-harja, Rikkasetti, Monitoimimoppi ja Tiskiharja. Kaikki tyylikkäästi mustana. Tiesitkö muuten, että SINI ei alunperin viitannut väriin, vaikka Sinituotteen siivousvälineet perinteisesti sinisestä väristään tunnetaankin!

Mulla on ollut siivouspäivä tänäänkin. Koti on siisti ja puhdas ja pöydällä on kimppu tuoreita kukkia. Lomaviikko kolkuttelee ovella ja kaikki on hyvin.

Ihanaa sunnuntain jatkoa myös teille! ♡

Pullantuoksuinen iltatervehdys!

Täällä on tänään pidetty kotipäivää nuoremman kanssa johtuen inhottavasta silmätulehduksesta. Sellaista ei hetkeen ole ollutkaan, joten kivaa vaihtelua! 😉 Ajeltiin jo aamulla naapurikuntaan lääkäriin ja sen jälkeen apteekin kautta kauppaan. Iso pullataikina kohoamaan ja iltapäivällä leivontapuuhiin. Ja sitten tuntuikin, ettei se taikina lopu koskaan! No nyt on kaikki pullat paistettu ja osa lähti jo eteenpäinkin.

Ulkona on nyt pari päivää tuoksunut ihan oikea kirpakka syksy, ja se tuoksu on vienyt muistoissa moniin juttuihin jotka liittyvät tähän samaiseen vuodenaikaan. Ehkä kuitenkin eniten sinne kuuden vuoden taaksen, siihen kun muutettiin tänne. Niihin vuosiin on mahtunut ihan valtavasti mutta silti en varmasti koskaan unohda sitä kylmän ja kostean, kolean talon tunnelmaa joka täällä oli. Oli vain niin himputin kylmä. Talo ehti olla tyhjänä syyskuun lopun ja lokakuun alun ja sitten ovia seisotettiin auki kainenlaisen purkamisen vuoksi. Nyt kun istun lämpimässä keittiössä villasukat jalassa (jalat hikisenä) ja pullan tuoksu nenässä, tuo jotenkin jopa naurattaa, mutta silloin ei kyllä naurattanut. Tulisijat oli pois käytöstä ja tuntui, ettei se koleus katoa ikinä minnekään. Silloin itketti. Ihan oikeasti itketti! Tuntui lähinnä, että on tehnyt jonkin maailman kamalimman virheen. Soitettiin mummulaan ja kysyttiin, voiko lapsi olla siellä vielä yön tai kaksi. Koska ajateltiin, että ei tänne nyt lasta voi ainakaan tuoda. Ja samaan aikaan mahassa kasvoi kovaa vauhtia toinen. Ja silti oli perhosia vatsassa, suuria suunnitelmia ja isoja unelmia. Niitäkin on nyt kiva muistella, kun suurin osa töistä on takana päin.

Ja sitten kun tänään mietin, että mitäs sinne blogiin. Kun ei ole oikein mitään mitä ei olisi ennen jo näyttänyt. Kun kaikki on kuvattu eikä sisustus mitenkään muutu. Ja pienen hetken se harmitti, mutta sitten ajattelin, että ongelma on lopulta varsin positiivinen. Mä nimittäin rakastan edelleen tuota meidän makuuhuoneen “vanhaa rouvaa” joka kannettiin puolen vuoden varastosäilytyksestä yläkertaan. Ja joka päivä kun näen kaapin, mietin sitä miten ihana se on juurikin tuossa. Meidän makuuhuoneessa. Ja mietin sitä huonekalujen kantamista ylipäätään. Miestä pisti rinnasta ja mua supisteli ihan jatkuvasti, vaikka koitinkin pysyä kevyemmissä jutuissa. Mutta sitä hommaa vain oli niin paljon. Sitä kevyempääkin.

Ja sitten muistelen olohuoneen kamiinaa, jonka edessä tykkään edelleen lukea. Sitä, miten kuljetusliikkeen nuori kuljettaja jätti sen keskelle pihaa kuin liikenneympyräksi. Ja sitä miestä joka sen kävi asentamassa ja teki samalla puhelimessa autokauppaa. Hassuja juttuja jää mieleen…

Ja sitten mä mietin tuota eteisen katossa roikkuvaa pallovalaisinta (heijastus peilistä), joka näkyi kun makoilin potilaan kanssa sohvalla. Sitä miten se laitettiin siihen väliaikaisesti, jotta näki maalata. Ja miten se roikkuu siinä edelleen, eikä edes lamppua ole tarvinnut näinä vuosina vaihtaa!

Ja jotenkin mä tulin siihen tulokseen, että kaikki on just hyvin näin ja niin täynnä muistoja, etten haluakaan muuttaa mitään. En oikeastaan edes sisustaa, koska mä tykkään asioista just näin. Ja niihin arkipäiväisimpiinkin huonekaluihin ja tavaroihin liittyy niin paljon kaikkea mitä muistaa ja muistella. Että vaikka ne ei olis designia tai antiikkia, ne on kuitenkin omalla tavallaan rakkaita. Jokaiselle on syynsä ja tehtävänsä, ennen kaikkea muistonsa.

Ehkä nämä kaikki muistot on juuri siksi nyt niin pinnalla, että on se ihana tunne siitä, että kaikki on just hyvin näinkin. Että vaikka vieläkin olisi vaikka mitä hommaa, mä tykkään asua täällä ja osaan elää myös miettimättä kaikkia niitä tekemättömiä töitä ihan jatkuvasti. Että mihinkään ei ole lopulta enää mikään kiire. Jos jotain niin kuudessa vuodessa on oppinut sietämään ainakin keskeneräisyyttä ja ehkä jopa nauttimaan siitä.

 

Mutta nyt iltapalaa. Jos sitä enää pullien jälkeen kukaan kaipaa. 🙂

Yhteistyössä / Willab Garden

---

Tässä on varmaan ihan jokainen kotipuutarhuri tänä kesänä päivitellyt kuivuutta, sitä tehdään meilläkin. Vaikka meillä on kastelua ajatellen oma kaivo, ei senkään pohja ihan loputtoman kaukana ole. Ja toisaalta kun kasteltavaa on niin paljon, ei oikein voi valita, että mihin sitä vettä alkaisi valuttamaan. Koko pihan kasteluun kun vesi ei riitä millään. Pionipenkkiä lukuunottamatta (kastelin jotta sain nuput aukeamaan) olenkin kastellut lähinnä vain kesäkukkia. Se hyvä puoli vanhoissa perennoissa on, että kyllä ne selviävät. Nuokkuvat ehkä tänä vuonna ja kukkivat vain lyhyesti, mutta kyllä ne sieltä taas ensi vuonna puskevat. Ja hei, kun kesälukemisena on Mma Ramotswe, antaa Botswanan kuivuus vähän myös perspektiiviä vedenpuutteelle. 🙂

Veden lisäksi tänä kesänä on tietysti odotettu kasvihuonetta. Olen nyt jossain määrin saanut makua siitä, mitä on odottaa talopakettia. Vaikka kasvihuonetta nyt uuteen kotiin tuskin voi verrata, on odottavan aika vain kovin pitkää. Viikko sitten laittelinkin teille kuvia kasvihuoneen paikan kaivamisesta insta stooreihin, ja nyt ajattelin laittaa pienen hahmotelman siitä, mitä on tulossa. Kuten kerroin, ne suuret unelmat valkoisesta romanttisesta kasvarista ovat jääneet vuosien saatossa, ja haave on ikään kuin elänyt ja päivittynyt vuosien varrella. Tuosta haaveesta kirjoitinkin erikseen postauksen, ja jos et muista sitä lukeneesi, Anna unelmille aikaa -postauksen löydät täältä.

Tuossa alla on kuva meidän alapihasta, jostakin ulko-oven läheisyydestä katsottuna. Ja kuvan alla sama näkymä ja hahmotelma meidän tulevasta kasvihuoneesta. Kyseessä on siis Willab Gardenin Mur Maxi 4 -kasvihuone jonka ulkonäköön vaikutimme esimerkiksi alumiinirungon värillä (antrasiitinharmaa) ja tietysti ovien sijainnilla ja tyylillä. Koska meidän alapiha on pitkänmallinen rakentamaton tontti, haluttiin kasvihuonekin pituussuunnassa tuohon tilaan nähden. Niinpä luonnollinen paikka oville oli pitkä sivu ja pariovet ovat mielestäni sellainen pieni piste iin päällä.

Noihin muurillisiin kasvihuoneisiin on tietenkin mahdollisuus valita myös matalampi muuri 43cm tai 63cm, mutat meille tulee siis se korkein, eli 83cm. Muurista tulee myöskin harmaa, joten siinä mielessä tuo havaintokuva on hiukan harhaanjohtava. Itse kasvihuoneeseenhan on valittavissa vaikka mitä lisävarusteita, mutta me päädyttiin nyt vain yhteen hyllyyn. Ja tietysti käteviin tuuletusluukkuihin. Jotenkin musta tuntuu, että tuo tila pitää nähdä ja kokea, jotta parempia suunnitelmia pystyy tekemään.

Paikkana tuo alapiha on siitä kiva, että puut heittävät iltapäivällä pieniä varjoja tulevan kasvihuoneen ylle, kuten kuvasta näkyy. Tällöin ei välttämättä tarvitse jälkikäteen miettiä varjostusverhoja.

Mutta tässä siis nyt jonkinlaista osviittaa tulevasta ja vähän niitä hoodeja, joihin kasvihuone aikanaan pystytetään.

Jos suunnitelmia ja unelmia ei lasketa, piha onkin muuten aika kuivakassa kunnossa. Ja pakollisia kasteluita lukuunottamatta tämä tarhuri pysytteleekin nyt tovin mieluummin sisätiloissa. On taas tuo allergia sen verran ärhäkkä, että yritän varjella itseäni pahimmalta.

 

Mutta hei, ihanaa iltaa! Meillä pedataan tänään sänky alakertaan. Pikkuisen viileämpi nukkua.