Vahinkoja sattuu!

05.12.2021

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Lotus Emilia


Mulla oli lapsena (ja oikeastaan vähän isompanakin) ikävä taipumus kaataa ruokapöydässä juomalasini. Lapsena kun juomalasissa oli maitoa, tilanne tietenkin aiheutti aina jonkinlaista isompaa siivoamista. Muistan vielä lapsuudenkodissamme, kun ruokapöydän keskellä oli sellainen näppärä rako, josta maito pääsi aina valumaan lattialle. Sittemmin ruokajuoma vaihtui vedeksi, mutta jotenkin kyynärääni onnistui aina sohaisemaan juomalasin kumoon. Jossain kohtaa pääsin eroon kiusalliseksi muuttuneesta tavastani, mutta äitiyden myötä olen toisaalta saanut kokeilla sitä vastakkaisessa joukkueessa pelaamista. Vaikka aina ei ehkä koe olevansa kummoinenkaan äiti, niin tämän asian suhteen voinen taputella itseäni olkapäälle. Minä en nimittäin ole polttanut päreitäni ja pinnaani, vaikka maidot, vedet, mehut ja kaakaot ovat valuneet iloisesti pitkin keittiön pöytiä ja lattioita useammankin kerran. Vahinkoja sattuu, ja se onkin jo meidän lapsienkin automaattinen toteamus, kun juomalasi yks kaks kaatuu kumoon.

Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä @lotuspehmopaperit kanssa

Jotta voi oppia, pitää aina harjoitella ja harjoitteluun kuuluu myös epäonnistuminen. Keittiöhommissa harjoittelu tuottaa yleensä sotkua, mutta eihän ne hommat aina ihan putkeen mene meillä aikuisillakaan. Olisi siis suora vääryys olettaa, että lasten pitäisi voida kokeilla ja opetella ilman että mistään syntyy ikäviä jälkiä. Äidilläni on ollut aina tapana sanoa, että kun pöytäliinan levittää pöydälle, se on tavallaan jo menossa pyykkiin. Tämä sama ajatusmaailma toistuu hauskasti Lotus Emilian Muumi -aiheisessa talouspaperissa Niin ihanaa kuin mehun tehtailu onkin, paperin kuvio on jo valmiiksi nimetty Siivouspäiväksi. Muumimaisen rentoon ajattelutapaan kiteytyy loistavasti se, että kun tehdään, syntyy kyllä sotkua, mutta vakavaa se ei ole. Jos mehut jäisivät tekemättä ja pullottamatta pelkän sotkun pelossa, elämä olisi melkoisen mautonta tai tässä tapauksessa mehutonta. Samaa viisautta voi toki soveltaa moneen muuhunkin asiaan ja tekemiseen.

Lotus Emilia Design Muumi talouspaperin kuvitus rikkoo myös käsityksiämme siivouspäivästä. Voiko Siivouspäivä olla mukavia mehuhetkiä, vai pitääkö aina puurtaa hampaat irvessä. Myönnän, että itsekin joskus kompastun sinne raivosiivoamisen puolelle ja marttyyrin viittaani heilutellen komppaan sängynaluset ja vihon viimeisetkin nurkat. Elämä on kuitenkin opettanut, että parhaat tulokset syntyvät yleensä hyvässä hengessä, yhdessä tekemällä ja muita motivoiden. Toisin sanoen, siivouspäivän maineelle voisi ja olisi ehkä syytäkin tehdä jotakin. Onneksi Muumilaakson väen omalaatuinen tapa tarkastella maailmaa tarjoaa meille muillekin syvällisiä oivalluksia elämästä. 

Olen viime aikoina alkanut kiinnittämään huomiota myös siihen, miten puhun itse itselleni. Jos lasten kohdalla osaankin ottaa sattumukset ja sotkut vain pieninä vahinkoina, itseni kohdalla olen huomannut olevani melko lailla armottomampi. Ensin puhui vain ääni ajatuksissani, mutta jossain kohtaa havahduin siihen, että sätin itseäni jo ihan ääneen. “Hienoa, Emilia. Sössit sitten tämänkin!” tai No niin, pieleen meni tämäkin!” Kukapa haluaisi kuulla moista epäonnistuttuaan tai vahingon sattuessa. Ei varmasti kukaan! Siitä huolimatta tämä oli äänensävy, jolla sätin itseäni välillä useammankin kerran päivässä. Turhista asioista, kuten läikkyneestä kahvista tai yli kastellusta kukkaruukusta. Myöhemmin olen tullut ajatelleeksi, että kyseisiin tilanteisiin olisi riittänyt pelkkä “Oho!” tai “Hups!”

Muumit ovat jo vuosia olleet osa Suomalaisten koteja. Leikeissä, saduissa, astioissa ja monessa muussa. Nykyisin myös varsin arkisissa asioissa, kuten Lotus Emilian talouspaperissa. Ei kuitenkaan ole mitään sellaista paikkaa, jossa Muumien filosofiasta ei olisi hyötyä. Vähiten turhaa se on juuri silloin kun elämässä ja arjessa tapahtuu oho ja hups!

Lotus Emilia Design Muumi on Suomessa valmistettu vahva ja imukykyinen talouspaperi. Muumikuosi on tarkoitettu kaikille meille niin onnistumisen kuin epäonnistumisenkin hetkiin. Se on talouspaperi elämisen jälkiin, siivouspäiviin ja juhlahetkiin. Muistutus niin isoille kuin pienillekin, että roiskeet ja tahrat kuuluvat elämään, eikä niiden vuoksi kannata pahoittaa omaa tai muidenkaan mieltä!


maanantaihygge

15.11.2021

Olin vähän ajatellut, että viikonloppuna aloitan kaivamaan joulua esiin, mutta niin vain kävi, että joulu on edelleen visusti vintillä. Mutta vielä ehtii hyvässä aikataulussa, nythän eletään vasta marraskuun puoliväliä. Joskin olen päättänyt, että tänä vuonna aion nauttia joulun odotuksesta viime vuodenkin edestä. Viime vuonna joulun odotus jäin vähän vakavampien asioiden jalkoihin ja niin kävi oikeastaan jo edellisvuonna. Viimeiset pari vuotta ovat koetelleet elämää siinä määrin, että tosiaankin kaipaan jo ihan tavallisia juttuja, jouluhömpötystä, kynttilähyggeilyä, pikkujoulufiilistä ja kaikkea muuta vähemmän vakavaa.

Me käytiin äidin kanssa hautausmaakierros jo lauantaina ja vietettiin sen jälkeen mukava päivä naisten kesken meillä. Eilisen isänpäivän ohitin aina niiltä osin kuin se oli mahdollista. Aamulla toki katoin paremman aamupalan lasteni isälle, mutta koska meillä iskä lähti töihin ja poika pelireissuun, ei me Klaaran kanssa kauheasti isänpäivää vietetty. Ööö, kehtaanko edes kertoa, mihin aikaan menin nukkumaan. Kuudelta illalla. Jep, tein tosiaan kaikkeni ohittaakseni isänpäivän. Onneksi miltei kahdentoista tunnin yöunet uuden viikon kynnyksellä ei ole lainkaan pahasta. Ja hyvin levänneenä maanantaiaamu ei tuntunut lainkaan niin pahalta, kuin olisi voinut kuvitella. Ei vaikka pienempi on taas sairaana.

Olen mielessäni koputellut puuta tuon flunssakauden suhteen jo pidemmän aikaa. Meillä on päästy aika vähällä, vaikka se vähäkin on tässä maailman menossa vähän liikaa. Aamulla juuri selasin nykyisiä suosituksia ja siellä luki vain, että huoltaja itse tekee arvion, onko lapsi koulukuntoinen vai ei. Hiljaa mielessäni olin kiitollinen siitä, että meillä lapset on jo tämänkin verran isoja ja ne jatkuvat nuhakuumeet on onneksi jo takanapäin. Mutta tsempit tosiaan kaikille vanhemmille, onhan nämä viimeiset puolitoista vuotta (ja ylikin jo) olleet aikamoista peliä tämänkin suhteen. No, kohta alkaakin jo taas siitepölykausi, joten vuotavia neniä ja karheita kurkkuja on tarjolla. Voi kun tästäkin päästäisiin jo kohta eteenpäin!

Mitä muuten tulee eteenpäin menemiseen olen ajatellut, että minunkin pitäisi kai jossain määrin mennä vähän enemmän eteenpäin. Olen ehkä tyyppinä sitä, joka jää liian herkästi vellomaan kaikkeen ikävään ja surulliseen, enkä oikein osaa päästää irti. Tai on jotenkin tosi vaikeaa antaa itsensä mennä eteenpäin ja jatkaa elämää. Fakta on kuitenkin se, että ikävät ja surulliset asiat eivät katoa, vaikka kuinka lopettaisin niiden pohtimsen ja surussa vellomisen. Eikä ne toisaalta sen paremmiksi jutuiksikaan muutu, vaikka kuinka niitä mielessäni pyörittelisin. Toisin sanoen, kulutan lähinnä vain itseäni, jos en uskalla päästä irti. 🤍

 

Joko te olette innostuneet joulusta? Me ostettiin tänään kaupasta ekat glögit.


Kynttilätunnelmaa

25.8.2021

Viime viikkoina on tuntunut, että takki alkaa olemaan aika tyhjä. Sitä on jotenkin lykännyt mielessään kaikkea vähän syrjään ja kesän hellittäessä ne ikävämmätkin jutut saa jotenkin enemmän valtaa. Tai vievät ainakin jotenkin enemmän mehuja. Tekisi mieli välillä painaa jotain reboot-nappia, nollata aivot ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Mutta tähän on kai lääkkeenä se kuuluisa palautuminen.

Heräsin aamulla ihan hirvittävään vesisateeseen ja vaikka meillä tuo luvattu supersade jäikin vai aamun ja aamupäivän riesaksi, virittelin heti aamusta myös kynttilälyhdyn työpöydälleni ja yritin pitkin päivää muistaa olla vähän hygge Chai lattea siemaillen. En tiedä onnistuinko, mutta voisihan sen ottaa tavaksi. Ei tuo koleana päivänä voi pahaakaan tehdä.

Mä olen muuten pitkään jo halunnut eroon noista meidän keittiön valaisimista, mutta en ole oikein keksinyt, mitä tuohon pöydän päälle haluan. Jos olisi valmis laittamaan valaisimiin paljon rahaa, niin toki varmasti löytyisi monta vaihtoehtoa, mutta kun tuplana joutuu hankkimaan, niin olen keskittynyt lähinnä edullisiin vaihtoehtoihin. Jotakin kevyttä ja vaaleaa noiden isojen kuuppien tilalle. Ja nyt olen vihdoin ne löytänyt. Katsotaan nyt millä toimitusajalla siirtyvät paikalleen, mutta ehkä viikon kahden sisällä kuitenkin. Toivon ainakin. Olohuoneeseenkin löytyi mukava valaisin sohvan nurkkaan, mutta laitan siitä kuvaa vaikka ensi kerralla. Nyt nimittäin sukellan sohvalle. Aloitettiin nollausharjoituksena uusi sarja Condor (Viaplay). Vaikuttaa ihan kivalta.

Kivaa iltaa! ♡


Loppukesän parhaita paloja

22.8.2021

Me vietettiin perjantaina jo perinteeksi muodostuneet rapujuhlat ystäväperheen kanssa. Näihin juhliin ei kuulu snapsit ja snapsilaulut, koska osallistujista puolet on lapsia, mutta hauskaa on aina ollut ja niin oli tänäkin vuonna. Alkon suosittelema rapuviini oli just passeli ja kasa rapuja ja toinen valmiiksi kuorittuja ravunpyrstöjä hupeni nopeasti nälkäisiin suihin. Viikon päätteeksi kaikki oli enemmän tai vähemmän väsyneitä ja kellahdin jo hyvissä ajoin ennen puolta yötä sänkyyn kirjani kanssa. Rapuveitsetkin olin onnistunut kadottamaan vuodessa ja leivänpaahdin sanoi sopimuksensa irti, mutta kyllä ne veitset sitten vain lopulta löytyivät ja paahdin noudettiin ystävien luota. Kivaa oli ja jälleen, ja taas saatiin hyvä muistutus siitä, että arjen keskelle pitää järjestää aina jotakin mukavaa. Varsinkin kun syksy tuntuu hyökyvän niskaan.

Helpon kaavan mukaan kun mentiin, jälkkäriksi valikoitui työpäivän päätteeksi tehty mustikkapiirakka. Vanha hyvä resepti on niin helppo ja nopea, että tämä oli oikeastaan jo viikon toinen piirakka, sillä alkuviikosta leivoin työpäivän päätteeksi myös yhden kokouspiirakan. Eilen oltiin äidin luona kaiken muun herkun lisäksi syötiin myös äidin omenakakkua ja siitä inspiroituneena taidan ensi viikolla leipoa itsekin pari kakkusta. Jos innostut, niin omenakakun reseptin löydät täältä.

Rapujen lisäksi elokuun lopun ilonaiheita on daaliat ja auringonkukat. Meinasin jo daalioiden suhteen luopua kesällä toivosta, mutta työ vaiva palkittiin jälleen. Nyt vain pitää toivoa, ettei yöt muutu kovin kylmiksi ja ilo jää lyhyeksi.

Niin se vain meni tämäkin viikonloppu taas aivan liian nopeasti, mutta kun on rentoutunut ja nollannut kunnollla, niin mikäs siinä. Tänään on keitetty viikkosoppa ja pesty pyykkikorit tyhjiksi. Vielä lupaamani vohvelit iltapalaksi, hiukan kynttilätunnelmaa ja sitten saa kunnon yöunien jälkeen uusi viikko saapua.

Leppoisaa sunnuntai-iltaa myös sulle!

 


Aamukuuden kuvia ja muuta

16.8.2021

Viime vuodet on olleet aika täysinäisiä. Vihaan sanaa ruuhkavuodet, mutta en tiedä parempaakaan termiä, joka olisi yhtä selkeästi ymmärrettävissä. Koska iltaisin pitäisi olla kahdessa tai kolmessa paikassa yhtä aikaa, olen pyhittänyt aamut itselleni. Toki kesällä oli vähän helpompaa, mutta kun on tehnyt itsestään aamuihmisen, sitä oikeastaan nauttii aikaisen aamun hiljaisuudesta ja rauhasta. Niin no, salilla saa olla yleensä ihan yksin. Tänään nappasin salikassin lisäksi mukaani myös kameran, sillä olen ihaillut noita loppukesän usvaisia aamuja jo pitkään. Kuuden aikaan kotiinpäin ajellessa nappasin sitten itselleni muutaman kuvan muistoksi. Nyt pitää nauttia, sillä hetken päästä kuudelta aamulla on yhtä pimeyttä!

Olen viimeiset pari viikkoa jo vähän kipuillut tulevan syksyn vuoksi ja tuntenut sen tykyttävän tunteen rinnassa ja palan kurkussani. Kamppailut oman riittämättömyyden kanssa ja miettinyt,  että miten kummassa sitä taas jaksaa kaiken. Ja ennen kaikkea pystyy kaikkeen. Lauantaina istuin puoli tuntia hautausmaalla ja itkin. Ihan kuin pikkulapsi. Sitten nostin leuan pystyyn, ajoin kotiin ja menin ennen kymmentä nukkumaan. Kyllä se siitä. Ja sunnuntai-iltana meillä oli jopa pölystä puhtaat kaapinpäälliset ja tavarat pitkästä aikaa ainakin melkein paikallaan. Mielikin toimii paremmin kun ympärillä on siistiä ja puhdasta.

Tänään ollaan kuitenkin saatu aikataulupalapeliä ihanasti kasaan ja mulla on aika positiivinen olo tulevan suhteen. Kyllä tämä taas tästä. Mutta en siis ole mikään kiirettä rakastava ihminen. En todellakaan! Enemmän just se sellainen aamu-usvaa tuijottava ja lampaita rapsutteleva haaveilija. Luen aina niitä ihania kertomuksia pienistä saarista, joilla asuu vakituisesti vain kourallinen ihmisiä. Ne olisi just mulle sopivia paikkoja. Mutta eihän niissä ole voimistelua, jalkapalloa, säbää, balettia tai musiikkiopistoa. Että se siitä! Ja toisaalta, ei ehkä niitä viikonlopun valopilkkujakaan, kuten vaikka rapujuhlia, joiden voimalla tämä viikko laitetaan purkkiin.

No mutta mulla on mun aamut. Hiljaiset ja usvaiset ja kohta pimeätkin, mutta mulle niin äärimmäisen tärkeät ja pyhät.

 


Elämässä tärkeintä

26.5.2021

Olen tässä kevään aikana kuullut yhden jos toisenkin viisauden siitä, että elää pitäisi silloin kuin siihen on mahdollisuus. Pitäisi suorittamisen sijaan nauttia, olla läsnä ja rakastaa. Niinpä, sillä mitenkäs me kukaan päiviemme määrästä voitaisiin olla varmoja. Näitä viisauksia kun on sitten alkanut pienessä mielessään oikein pyörittämään, niin johan tässä on tullut monen monta ajatusta omasta elämästä, unelmista, haaveista ja tietty siitä suorittamisesta myös. Samaan aikaan kun tuntuu, että on haalinut arkeen kaikkea mahdollista ylimääräistä ja pelkää jonkin verisuonen napsahtavan ihan just ja pään räjähtävän, sitä tietenkin alkaa miettiä myös ihan rehellistä muutosta. Että jos muuttaisikin jotain. Laittaisi asiat uudestaan arvojärjestykseen ja nostaisi ylös just ne, mitkä itselle on kaikkein tärkeimpiä. Vaan eipä se sitten olekaan niin helppoa. Sitä kun arvottaa aika monta juttua elämässään tärkeäksi, mutta aika on rajallista. Kaikkea ei voi saada, siinä se elämän raadollisuus.
Toki sellaisen oikean balanssin etsiminen kuuluu varmasti elämään ihan jatkuvasti, mutta jotenkin tämä on laittanut just nyt aivot työstämään asiaa ihan erityisesti. No, pakko myöntää, että jos näitä asioita alkaa pyörittämään mielessään keskellä yötä, niin johan ne paisuvat vähän liikaakin. Kaikesta huolimatta ajattelin, että jonkinlainen mitä minä elämältä oikeasti haluan -raportti pitäisi lähitulevaisuudessa laatia. Mutta se keittiöpsykologiasta tällä erää.

Meillä jäi keväällä myös moni homma puolitiehen ja vaikka tapetoinnit oli tarkoitus jatkaa melkein heti olkkarin perään, kaikki seisoo oikeastaan just siinä, mihin ne silloin pääsiäisen aikaan jäivät. Toki pihalla tehtiin muutama projekti ja niistä kiitos puolisolleni, joka hoiteli asioita kun olin itse poissa. Ja vaikka ajattelin vielä hetki sitten, että ihan sama, jos joku lista puuttuu ja joku johto ei ole paikallaan, olen pikkuhiljaa alkanut myös pohtia, että noita rästihommia voisi täällä sisälläkin alkaa taas jouduttamaan. Ei ehkä kuluteta kesää tapetoimalla, mutta esimerkiksi ikkunat voisi vaikka pestä, niin kesä ulottuisi paremmin myös sisälle. Ja ehkä ne johdot ja listatkin olisi kiva saada paikoilleen. Jos vaikka sitten saisi helpommin siirryttyä uuden huoneen kimppuun kun se aika tulee. Näin sadepäivän iltana on toki helppo suunnitella, että mitä kaikkea voisi tehdä. Aurinko kun paistaa, nämä sisänurkat unohtuvat taas aika nopeasti. Mutta sitä kesä on, ja kukaan ei varsinaisesti kärsi, vaikka joku paikka repsottaakin.

Tänään en kuitenkaan ajatellut edistää näistä asioista yhtään mitään. Eilisen aikainen nukkumaanmeno kärsi hieman koronarokotteesta kipeytyneen olkapään vuoksi, mutta jos vaikka ensi yönä saisi nukuttua ihan kunnon unet yhteen putkeen. Taidan myös vetaista pimennysverhon ikkunaan, vaikka rakastankin tähän vuodenaikaan just sitä, kun saa herätä auringonvaloon.

 

Tunnelmallista iltaa. Mä sytytin muuten muutaman kynttilänkin sadepäivän kunniaksi. Nyt on ainakin hygge! ✨


kesä hiipii kotiin

11.5.2021

Jos meillä käytettäisiin verhoja, nyt olisi varmaankin se kohta vuodesta, kun olisin ripustanut kesäverhot ikkunoihin. Mutta koska meillä ei ole verhoja, päädyin vaihtamaan sänkyyn kukikkaat kesälakanat. Mainittakoon verhottomuuden syyksi myös se, että ikkunat on yhä pesemättä. Olen yrittänyt viime viikot pitää itseni sopivasti kiireisenä, minkä seurauksena kotona on tullut raivattua yhtä ja toista, joskin luulen, että varsinainen tehokkuus on ollut työstäni kaukana. Kaipaan kuitenkin sellaista kesäisen kepeää fiilistä sisustukseen, ennen kuin siirrytään taas täysin ulkoilmaelämään.

Meidän pintaremppakierros tyssäsi keväällä aika lyhyeen, ja olenkin tässä miettinyt, koska elämä olisi sillä tolalla, että jaksaisi taas jatkaa. Usein keväällä sitä ajattelee, mitä kaikkea kotona kesällä voisi tehdä, ja sitten totuus on kuitenkin se, että kaikki aika ja energia pusketaan puutarhaan ja sisällä sotkut vain kasaantuvat. Eli osaan olla jo rehellinen itselleni ja päädyn katsomaan, mitä aika tuo tullessaan. Ja onhan meillä toki ulkonakin jo ollut pientä projektia, joskaan en nyt ole itse vielä osallistunut kuin nurmikon kylvämiseen. Mutta kukkaniityn siemenet saapuvat varmaan jo huomenna ja sitten pääsen jatkamaan omaa osuuttani. Meille siis raivattiin vähän lisää pihamaata tuolta ulkorakennuksen takaa. Se olis sellaista joutomaaksi muuttunutta pihan osaa, joka sai nyt muun pihan kanssa yhtenäisen sorakentän. Tarkoitus on helpottaa vähän raskaammankin kaluston kanssa ajelua, eli puuhommia ja muuta pakollista pahaa. Mutta jäi sinne pieni rintevä paikka, johon päätimme tehdä perhos- ja mehiläiskeitaan.

En ole tänään vielä kauheasti ehtinyt ulos, mutta nyt ajattelin mennä illaksi kasvariin ja ehkä kaivan myös joitakin daalioita kellarin viileydestä esiin. Olen kovin skeptinen vielä kesän tulemisen suhteen, vaikka huomisellekin on luvattu miltei hellelukemia. Mutta ehkä mieli muuttuu kasvihuoneessa. Niinkin voi joskus käydä.

 

Aurinkoista viikkoa myös sinulle!


Paluu arkeen

02.5.2021

Ihan alkuun suuri kiitos teille kaikille myötäelämisestä. Tuntuu melko helpottavalta, että omaa suruaan ei tarvitse piilottaa tai feikata pois. Elämä on monia juttuja ja vaikka vain tosi tosi harvoin tuon täällä esiin ne negatiiviset jutut, kaikki me ollaan ihan vain ihmisiä ja kenenkään elämä ei ole helppoa ja alati vain ihanaa. Viimeisen viikon aikana arki on palannut suurilta osin elämään ja vaikka päivät pitävätkin sisällään lukuisia surullisia hetkiä, mukaan mahtuu onneksi myös niitä tavallisia juttuja. Ja niin kai sen hyväksyttävä jatkuvankin. Valon ja varjon inhimillistä tanssia. Välillä itkettää ihan hirveästi, mutta kyllä mä olen saanut myös nauraa. Kiitos jälkimmäisestä ystäville ja perheelle.

Viikonlopun aluksi annoin surukukkien vaihtua herkän hempeisiin pioneihin ja vapun kunniaksi puin ylleni mahdollisimman iloista ja värikästä. Niin hassua kuin se onkin, tämä surupuseroni on kaikesta huolimatta vaatekaappini iloisin väri – ja ehkä niin on just hyvä. Esimerkki elämän tasapainosta.

Viikonloppuun on täällä mahtunut ihan tavallisia kotitöitä, joiden tekeminen on oikeastaan mukavaakin noiden viikkojen jälkeen, kun koti oli vain kääntymispaikka. Pari päivää on pitänyt sisällään myös yhdessä herkuttelua ja ah, niin ihanan pyörälenkin hyvässä seurassa. Ehkä se elämä tästä. Palaa arkiselle uomalleen ja tasoittuu ajan myötä.

Kaunista iltaa myös sinulle ja iloa uuteen viikkoon.


Ajasta ikuisuuteen, eikä koskaan takaisin

25.4.2021

Viikko sitten perjantaiaamu valkeni kauniin kirkkaana, mutta kylmänä. Ajoin aamulla kotiin ja tyhjensin autosta kamerarepun ja muut työvälineet ja olin varma, etten enää koskaan voisi tarttua kameraani, nauttia kevätauringosta tai perjantaiaamuista. Olin viettänyt viimeisen päivän ja yön isän vierellä. Ja vaikka kuolema ehkä isän kohdalla olikin armollinen, sen lopullisuus tuntui silti ylitsepääsemättömältä. Ajasta ikuisuuteen, mutta ei koskaan takaisin.

Viimeiset kolme viikkoa olivat ehkä elämäni raskaimmat. Ensin puhuttiin kuukausista, lopulta viikoista. Aika kului kuitenkin nopeammin kuin kukaan olisi vielä kuukausi sitten osannut kuvitella. Ja samalla ne viikot olivat myös äärimmäisen tärkeitä. Läsnäoloa ja välittämistä. Hiljaisuutta ja tärkeitä sanoja.

Nousin vielä torstaina aamukahdelta. Tein viimeisiä Instagram-kampanjoita valmiiksi ja lähdin ajamaan töihin. Automatkalla kuitenkin tajusin etten enää jaksaisi. Väsymys ja tieto siitä, että minun pitäisi olla jossakin ihan muualla kävivät turhan raskaiksi. Niinpä ajoin aamupäivällä sairaalaan ja istuin isän vierellä koko päivän ja seuraavan yön. Perjantaiaamuna ehdimme vielä istua yhdessä kokonaisen tunnin – kokonaisena perheenä. Se että olimme siinä vierellä on jotenkin lohdullista.

Viikon aikana tunteet ovat kulkeneet lähes kaikkia ratoja. On surua, kiukkua, väsymystä ja iloakin. Loppuviikosta päätin, että elämän on jatkuttava. Halusin kuitenkin lukea loppuun kirjan, jonka ehdin isän vieressä aloittaa ja neuloa valmiiksi paidan, jonka helman resorista pari kerrosta syntyi isän vierellä. Päätin, että ne on mun surutyötä. Ellen tarttuisi niihin nyt, ne muistuttaisivat aina siitä kaikesta, mikä jäi kesken. Eilen päättelin neuleen ja suljin kirjan. Totesin, että on aika jatkaa elämää. Nyt maanantai ja arki tuntuvat ajatuksena raskailta, mutta samalla lohduttavilta. Elämän on jatkuttava, eikä asia muutu, vaikka kuinka rypisin surussani. Toki surutyö ottaa aikaa villapaitaa ja kirjaa kauemmin, mutta se on kai vain hyväksyttävä osaksi elämää. Mulla on kuitenkin ihana perhe, työ jota rakastan ja elämä joka kannattaa elää.

Kolmen viikon aikana ehti saapua myös kevät. Ja vaikka voisi kuvitella toisin, meillä on puutarhajutut aika hyvällä mallilla. Tästä kiitos meidän miesväelle, joka otti tänä vuonna hoitaakseen kruopsutukset ja haravoinnit, kasvihuoneen lasit ja monet muut työt, joiden luulin jäävän tekemättä. Ehkä näiden räntäsateiden jälkeen puutarhajutuista on kiva ammentaa iloa arkeen. Nauttia keväästä, alati lämpenevistä perjantaiaamuista ja valokuvaamisestakin.

Viimeisen viikon aikana olen myös yrittänyt korvata lapsille ne viikot, jotka olin poissa. Kiitollisena siitä, että poissaoloni oli kuitenkin mahdollista. Olen onnistunut pyrkimyksessäni vaihtelevasti, mutta tänään leivottiin Klaaran kanssa suklaakeksejä. Niiden ohjeen löydät täältä, jos vaikka haluat kokeilla. Sopivat hyvin myös vapun herkkupöytään, joskin katoavat kovin nopeasti. Siksi tehtiinkin kolminkertainen määrä.


Energianeule

16.2.2021

Mun oli tarkoitus julkaista tämä postaus jo sunnuntaina, mutta sitten meidän tiskikone hajosi ja koko ystävänpäivä menikin sitten siinä. No, rauha maassa ja uusi tiskikone hymisee onnellista säveltään. Onneksi!

Raitaneuleesta tuli ehkä vähän liiankin oversize, mutta se on just niin iloisen piristävä, kuin mitä olin ajatellut. Superhyvä niille päiville kun tarvii vähän sparrausta ja ylimääräistä energiaa. Ja samalla keväinen. Olen nimittäin huomannut kaipaavani taas niitä vaaleita ja heleitä sävyjä. Aurinko muistuttaa ihanasti keväästä (ja likaisesta kodista) ja viherpeukaloni on sekin heräämässä horroksestaan.

Ensi viikolla on hiihtoloma. Mä tasaan itse pari päivää työaikaa ja suunnitelmissa on lähteä lasten kanssa siskon luokse. Pieni irtiotto arjesta. Muuten toivon, että hiihto ja ulkoilukelit jatkuisivat yhtä ihanina, mitä ne on nyt ollut. Jotenkin niin upeaa, kun iltaisinkaan ei tule heti pimeää ja hiihtämään ehtii valoisaankin aikaan. Kaikenlaiset retket ja nuotiomakkarat kruunaavat tämän kauan odotetun talven. Itse asiassa tulin just taas savunhajuisena kotiin. Vähän laskiaispullan kermaa suupielissä.

Mutta hei nyt täyttämään uudestaan sitä tiskikonetta. Vielä ei ole täysautomaatiota. 😀

 

Ihanaa iltaa!