Mistä tietää kevään saapuneen?

05.5.2017

Keittiössä roikkuu yhä neljä päivää sitten kuivumaan ripustetut pyykit. Olivat muuten tosi kuivia, kun juuri niitä tuossa siirtelin. Lattialla vilistää villakoirat, ja eteinen on kuin savipaakuilla koristeltu kaaos. Jääkaapissa ei juuri valon lisäksi ole muuta kuin sinappi, eikä liiemmin leipälaatikossakaan muruja kummempaa – hedelmäkorista nyt puhumattakaan. Eilen jouduin keittämään lapsille iltapalaksi kaurapuuroa, ja jouduinpa miettimään myös, riittäisikö hiutaleista jokin annos itsellenikin. Niin vähissä olivat nekin.

Tätä se on. Joka vuosi kevään koittaessa. Olen niin innoissani pihatöistä, ettei edes ajatus kaupassa käynnistä mahdu mieleeni. Jos siis kyseessä ei ole multasäkki, tai muu vastaava puutarhaan liittyvä ostos. Jos vielä kuukausi sitten sain hepulin epäjärjestyksestä, nyt en juuri jaksa välittää, vaikka keittiön pöytä hautautuukin tavaravuoren alle. Siinä missä vielä hetki sitten olin tarkka lasten rauhoittumisesta hyvissä ajoin iltatoimilleen, venytän nyt itse iltaa mahdollisimman pitkälle, ja sisälle tullaan vasta illan siinä vaiheessa, jossa ennen oltiin jo pyjamissa ja hampaat harjattuina valmiina yöpuulle.
Niin, ja jos talvi-iltoina halusinkin vain käpertyä oman kodin rauhaan, unohtaa lasten harrastukset ja ilta-aikataulut, kuoriutuu minusta keväällä spontaani ja sosiaalisempi versio itsestäni. Maailma ei kaadukaan, vaikka kaikki ei enää olisikaan ennalta sovittua ja tarkasti aikataulutettua. Pääasia on, että ehdin jossakin välissä tehdä myös pihatöitä!

Tällä viikolla illat ovat kuluneet puutarhatöiden parissa. Lasten nukahdettua on ihana tuijottaa ikkunasta kevätillan valoon, ja ihailla omien kättensä jälkeä. Edes siivoaminen ei palkitse yhtä selkeällä työn tuloksen näkyvyydellä, kuin kevättyöt puutarhassa. Raittiissa ilmassa huhkittujen tuntien jälkeen, koko kehon valtaa ihana raukeus ja väsymys. Mikään liikuntasuoritus ei vedä vertoja puutarhatöiden monipuolisuudelle.

Koska viikolla sain tehtyä monta pientä hommaa, on viikonloppuna varaa jättää puutarhatyöt hiukan vähemmälle. Siskoni on juuri tulossa lasten kanssa mummolaviikonloppua viettämään, joten seuraavat päivät ovatkin täynnä ihan toisenlaista ohjelmaa. Lapset saavat leikkiä serkkujensa kanssa, ja jos hyvin käy, pääsen aloittamaan Tommyn ja Tuppencen seikkailujen seuraamisen siskoni kanssa. Olemme nimittäin molemmat vannoutuneita Agatha Christie faneja.

Tänään on kuitenkin pakko myös pyörittää pari koneellista pyykkiä ja käydä kaupassa. Ostaa vaikka taas perustarpeita koko viikon varalle, ihan siltä varalta, että ensi viikolla ajatukset taas ovat jossakin muualla.

Mutta nyt kuitenkin viikonlopun viettoon. Nauttikaa keväästä! ♡

Save

Kevät keikkuen tulevi

24.4.2017

Sataa, paistaa, sataa, paistaa… ”Kevät keikkuen tulevi” pitää kutinsa tänäkin vuonna. Nimittäin juuri kun tulee keväinen olo, ja aurinko lämmittää mukavasti poskipäitä, pilvet valtaavatkin taivaan ja alas sataa räntää tai rakeita. Säästä huolimatta viikonloppuun mahtui keväistä tunnelmaa. Oli jumpan kevätnäytöstä, puutarhatöitä ja joitakin muita kevätvalmisteluja. Vappuviikonlopulle onkin sitten luvattu jo lämpimämpää säätä, joten elättelen toiveita oikein kunnon puutarhapäivästä. Kaipaan jo sitä ihanaa fiilistä, kun haravoidessa tulee niin lämmin, että pitää riisua teepaidalle. :)

Eilen lykittiin maahan vielä syksyltä jääneitä kukkasipuleita. Maasta kuitenkin puskee kovalla voimalla myös viime keväänä istutettuja sipulikasveja, joten eiköhän nuokin tuosta unohduksesta tokene. Miten se syksy onkin jotenkin niin vaikea! Joka vuosi jää jokunen sipuli jota ei vain tahdo saada maahan. Joko sataa, tai on liian kylmä. Niin, tai pimeä! Veikkaan kuitenkin, että se suurin syy on vain se syksyinen saamattomuus. Tekisi mieli olla sisällä lämpimässä ja rakentaa itselleen pesää. Kevät tuntuu siinä kohtaa niin kovin kaukaiselta.

Kevään tullen kellossa on eri ääni. Ulkona viihtyisi iltamyöhään, ja tekemistä keksii kyllä jatkuvasti. Lisäksi on ne suuret suunnitelmat, joita ei kuitenkaan ehdi yhden kevään aikana toteuttaa. Tänä keväänä aion kuitenkin toteuttaa sen yhden, joka on aina kevätkiireissä jäänyt tekemättä. Nimittäin piharakennuksen taakse joutomaalle tulee tänä vuonna pieni kukkapelto. Auringonkukkaa nyt ainakin, mutta voihan sekaan heittää myös vaikka kehäkukan siemeniä. Sieltä on sitten hyvä napsia maljakkoonkin vähän väriä.

Samalla kun ajatukset ovat kesässä ja kukissa, kääntyy katse väkisinkin myös omaan kotiin. Tuntuu jotenkin niin kovin värittömältä. Ehkä olisi aika kaivaa kaikki siniset tyynynpäälliset kaapista ja ottaa askel kesää kohti myös sisällä. En tahdo kuulostaa pessimistiltä, mutta aika kuluu kuitenkin niin nopeaan, että syksy kolkuttelee ovelle pikemmin, kuin ehkä haluaisinkaan. Tämä osa vuodesta on kuitenkin niin lyhyt, että siitä kannattaa ottaa ilo irti ihan koko rahalla! :)

Tänään on luvattu aurinkoista aina puolille päivin asti. Kenties päiväkahvinsa voisi jo nauttia lastauslaiturilla istuskellen!

Aurinkoa (ja aurinkoista mieltä) uuteen viikkoon!