Suunnitelmat uusiksi

30.1.2021

Voi että, miten paljon meillä olikin suunnitelmia viikonlopuksi. Koska viime viikonloppu meni Klaaran synttäreitä juhliessa, näille parille päivälle oli ladattu valtavasti kaikkea sitä, mitä arjessa ei olla ehditty. Hiihtoa, luistelua, retkiluistelua ja retkeilyä. Mutta elämä oli toista mieltä ja viikonloppu vaihtui sisällä kyhjöttämiseen. Pienin on nimittäin kuumeessa. Koko syksy ja talvi tätä on tietenkin pelätty, mutta minkäs teet. Vaikka viimeinen vuosi on ollut sairastamisten osalta miltei puhdasta nollaa, joskus sen on kai osuttava kohdalle ja meille se osui tänään.

Alun harmituksen jälkeen päätin etsiä tilanteesta positiiviset kulmat ja ehkä kotona levätty viikonloppu tulee itse kullekin tarpeeseen. Vaikka hartiat olisivat kyllä tykänneet kunnon sivakoinnista, lepo ja univelkojen kuittailu ei sekään ole paha vaihtoehto. Raskaan viikon, lyhyiden yöunien ja hormonaalisen migreeniviikon jälkeen kotona on oikeastaan ihan kiva. Josko huomenna saisi jo herätä ilman sitä tunnetta, että joku kääntää veistä päässäni. Myös pyykkivuoren selätys onnistuu parhaiten kotoa käsin ja Ivalo-sarjaakin olisi kiva päästä jatkamaan.

Viikonlopun kunniaksi ajattelin myös edistää hieman kesäneuleprojektiani, jonka laitoin viikko sitten aluille. Väriterapiaa, jota alkaa tässä kohtaa talven selkää jo väkisinkin kaipaamaan.

Eilen ehdittiin vielä juhlia toinen kierros synttäreitä ja pavlovaleivoksia jäi vielä lauantain jälkkäriksi. Uuniin sujautin maailman helpoimman arkiruoan, eli pari pussia Lidlin tortellineja, pari purkkia tomaattimurskaa, pippuria, suolaa, tuorepakastettuja yrttejä ja päälle pari revittyä mozzarellapalloa. Ei voi juuri helpompaa ruokalajia keksiä.

Meillä on tänään muuten kihlajaispäivä. Kolmastoista, jos laskin oikein. Sen kunniaksi ajattelin mennä päiväunille – kun se kerrankin on mahdollista.

 

Ihanaa viikonloppua!

Ps. Päällä maailman ihanin mekko! Tämä Niinmun designin neulemekko on just ihana ja rento vaate. Joihinkin paikkoihin ehkä turhankin lämmin, mutta kotona kuin pehmoinen syli.


Talven ja arjen iloja

17.1.2021

Blogin päivittäminen takkuaa edelleen, mutta eiköhän sekin tästä, kun tuo ihana valo jaksaa koko ajan lisääntyä. Ja jos nyt ihan suoraan sanotaan, niin kyllä mä olen viikonloppuisin paljon mieluummin vapaalla ja ulkoilemassa kuin koneen vieressä istumassa. Eilenkin vietettiin supermukava päivä ja ehdittiin hiihtämään, laittamaan hyvää ruokaa ja löhöämään koko perhe sohvalla pitkän kaavan mukaan. Lapset leipoivat iltapalan ja me aikuiset saatiin vain olla. Pakko myöntää, että olen oppinut suuresti nauttimaan siitä, että lapset ovat jo isompia ja se pikkulapsiarki on muuttunut ihan toisenlaiseksi. Rennommaksi ja joustavammaksi. Helpommaksi ehkä eniten. Joskin kyllähän edelleen koen stressiä siitä, miten arkena ehditään joka paikkaan ja kuinka välillä pitäisi olla parissakin paikassa yhtä aikaa. Onni on ihanat isovanhemmat ja toisaalta tiedän, että tämäkin on vain vaihe. Vuodet lipuvat ja jossain kohtaa kiireiset illat vaihtuvat taas johonkin ihan muuhun. Nyt pitää siis vain keskittyä löytämään se iloa rjesta ja siitä, että lapset haluavat harrastaa.

Nostelin sunnuntaiaamun kunniaksi tuolit ja korit pöydälle ja pidin oikein tehokkaan parituntisen siivoten. Muut lähtivät luistelemaan, joten nappasin pienen palan päivästä myös blogille. Seuraavaksi suuri carbonara-vuoka uuniin, jotta ensi viikon ruokahuolto on ainakin alkuviikon osalta taputeltu. Sitten koko perheen voimin hiihtämään. Viime talvi kun jäi tulematta, yritämme nyt nauttia sitten senkin edestä kaikista talvilajeista ja lumesta. Hommattiin jopa retkiluistimet, jotta voidaan lisätä lajien kirjoa. 😀

Asu ei siis oikeasti ole tältä päivältä – tai edes eiliseltä. Viikonloppuna mun pukeutuminen on lähinnä pyjama-tekninen kerrasto -akselia. Mutta tämä on yksi arjen lemppareistani, sillä nuo Weekday farkut ovat ihana täyspitkä lisä mustien arkihousujen joukossa. Yleensä joudun hankkimaan housuni pitkien ihmisten mallistoista, mutta nämä (ehkä jo kolme vuotta vanhat) housut ovat niitä harvoja, jotka tuovat vähän vaihtelua tylsään mustaan. Punaiset unikot taasen tuovat sopivasti pirteyttä vaikka vähän harmaanpaankin päivään.

Mutta ei mulla taaskaan mitään ihmeellistä asiaa ollut. Nautitaan nyt siitä talvesta, joka vihdoin tänne lounaaseenkin saatiin. Tänään kun haukkaa kunnon annoksen happea, jaksaa taas huomenna ihanasti arkea. ❤️

 


Arjen luksusta

10.1.2021

Tiedättekö, miksi mä tykkään niin paljon arjesta? No siksi, että tavallisen arjen keskellä ihan tavallinen viikonloppu on kuin juhlaa. Eikä oikeasti tarvitse olla mitään ihmeellistä ohjelmaa. Ulkoilua, kotoilua, yhteisiä aterioita, kahvittelua ystävien luona jne. Se on sitä arjen luksusta, jota viikonloput tarjoavat.

Meidän viikonloppuun on kuulunut kaikkea tuota edellä mainitsemaani. Juuri tultiin ystävien luota, jossa tehtiin ihan superupea tauluseinä. Tuo mun mies naputteli tauluja seinään, kun me tytöt mallattiin niitä oikeille paikoille. Sanoin, että voitais kyllä kotonakin suorittaa sama homma, se kun on vähän jäänyt. Kuulemma vaikka huomenna!

Me ollaan myös vietetty aikaa yhdessä perheen kesken ja haaveiltu uusista sohvista. Sellaisista, joissa me kolme aikuisen kokoista ja tuo yksi pienempi mahduttaisiin paremmin löhöämään yhdessä. Se on myös yksi niistä jutuista, joista viikonlopuissa tykkään. Että voidaan katsoa yhdessä sarjoja putkeen ja valvoa vähän pidempään. Koko perhe yhdessä.

Huomenna on taas ihan kiva jatkaa arkea ja arkista elämistä. Eikä haittaa virittää vekkaria soimaan vähän aikaisemmin, viikonloppuna on valvomisesta huolimatta tullut nukuttua oikein ruhtinaallisia unia.

Täällä meillä ei vieläkään ole kauheasti lunta, mutta ensi viikolle sitä on luvattu. Arjen luksusta olisi myös, jos joku ilta pääsisi vaikka ladulle!

 

Suloista sunnuntai-iltaa ja ihanaa uutta viikkoa!


lisää joulukuvia ja paras lahja

29.12.2020

Vielä vähän joulukuvia, kun niitä nyt sattuu olemaan.
Pitkästä aikaa meidän joulupöytää ei peitetty liinalla, vaan nautittiin uudesta pöydästä juuri tuollaisenaan. Tykkään siitä ihan älyttömästi ja nyt haaveilen myös uusista valaisimista pöydän ylle. En vain oikein keksi millaiset haluaisin. Tai millaiset siihen sopisi. Mutta toisaalta, eipä niitä tarvitsekaan väkisin hankkia. Ehkä ne just oikeat huomaa sitten kun ne osuvat kohdalle.

Meillä oli tänä vuonna jokseenkin vähän joulua esillä. Oikeastaan mitään mitä lapset eivät muistaneet pyytää, ei kaivettu myöskään esiin. Piparkakkutalo ei sekään ole omin kätösin tehty, vaan ostimme sen Klaaran kanssa paikallisista joulumyyjäisistä noiden keraamisten koristeiden kera. Ja vaikka amaryllisten kanssa ei nyt ihan putkeen mennytkään, määrä korvasi vähän laatua, tai tässä kohtaa sävyjä. Harmittaa muuten ihan vietävästi, etten lopulta ehtinyt kuvamaan tämän joulun paketteja. Niistäkin tuli sitten lopulta niin nättejä. No, mutta ensi vuonna sitten!

Joulu saa olla ja pysyä ainakin toistaiseksi, tai niin kauan kuin kukat jaksavat kukkia. Uutta vuotta juhlistetaan jo perinteikkäästi ystäväperheen kanssa. Kasa juustoja ja kuohuvaa. Ja marenkia ajattelin vatkata jälkkäriksi. Se kun on aina jotenkin niin juhlavaa ja helppoa.

Joulun paras lahja saatiin eilen sairaalasta ja nyt edessä siintävät tammikuu, kevät, uusi vuosi ja valo tuntuvat niin äärimmäisen hienoilta jutuilta. Niitä kohti on nyt ilo mennä!

Mutta nyt kiireellä miettimään kevään jumppakautta. Pakko myöntää, että olen joulun aikana liki unohtanut koko koronan, joten nyt pitää vielä nopeasti opiskella jostakin nuo tämänhetkiset suositukset ja rajoitukset. Ihanaa iltaa myös sulle!

 


ihan tavallinen

15.11.2020

Kamelinselkä on katkaistu ja vuoden harmain päivä on takana. Näin ainakin toivon. Perjantai-ilta meni juhliessa japanilaisittain ystäväporukalla ja eilinen täyttyi harmauden sijaan vaaleanpunaisesta kun juhlittiin 2-vuotiasta kummityttöä. Tänäänkään en ajatellut antaa harmaille ajatuksille kovinkaan suurta jalansijaa, päinvastoin, harmaus saa ihan luvan kanssa luoda hyggefiilistä sunnuntain ylle.

Olen jo tovin kiemurrellut sen kanssa, että mulla ei oikein ole teille mitään ihmeellistä kerrottavaa. Elämä, arki ja viikot jurnuttavat tasaista tahtia. Päivät täyttyvät työstä, lasten harrastuksista, pyykinpesusta ja kaikesta muusta ihan tosi tavallisesta. Joskaan elämäni nyt ei ole koskaan mitään kovinkaan erikoista ollut, mutta kun ei ole tarkoitus muuttaa, remontoida, rakentaa, erota tai lisääntyä, ne sellaiset kuumat perunat jäävät väkisinkin elämättä ja jakamatta. Älkää ymmärtäkö väärin, olen oikein mielissäni siitä, että mitään noista edellämainituista ei ole tällä haavaa tiedossa. Elämä on hyvää just näin. Sellaista, mistä olen haaveillut. Mutta se on tasaista ja ihan tavallista. Ei niinkään otsikoiksi taipuvaa.

Vein perjantaina illan emännälle amarylliksiä ja eukalyptuksia ja pakkohan niitä oli saada myös omaan maljakkoon. Vaikka edelleenkään ei varsinaisesti jouluta, rakastan joulunajan kukkia. Erityisesti näitä lohenpunaisia sävyjä. Ajattelin, että näiden myötä myös se joulufiiliskin voisi löytyä sieltä jostain mielen perukoilta. Ja hei, olen sentään hankkinut jo kaksi joululahjaa ja yhden pikkujoululahjan! Että onhan tässä jo oikea suunta!

Lapset ovat olleet tänään aktiivisina pelireissulla ja tanssiesityksissä. Ajattelin helliä koko porukkaa pannari-iltapalalla. Se on sitä sellaista sunnuntai-illan luksusta tällaisessa ihan tavallisessa elämässä.

Suloista iltaa ja ihanaa uutta viikkoa 💕

 

 


Melkein kuin kevät

04.11.2020

Tuli sen verran pastellisävyisiä kuvia, että voisivat olla vaikka helmikuulta. Mutta joulua kohti mennään ja ensimmäinen sesonkikukka jo törröttää ruukussaan. En voinut vastustaa lidln amarylliksiä, ja ehkä ihan pikkuisen tuli sellainen joulufiiliksen tapainen, vaikka ajattelin, että tänä vuonna tuskin pääsen edes marraskuussa siihen tunnelmaan. Mutta ehkäpä se tästä. Kun lopettaa joulun ja talven sitomisen yhteen. Nythän siis edelleen osassa koivuja on yhä lehti. Mutta päätin uhmata synkkää syksyä ja kaivaa seuraavan viikon aikana kausivaloja esiin. Paperikukat ja valokranssit ikkunaan, niin eikös se vuoden pimein pätkä ala sillä taittumaan. Ja tsemppaan itseäni ihan jatkuvasti tämän pimeyden ja harmauden väliaikaisuudella. Kyllä se valo taas kohta alkaa lisääntymäänkin. Ja tänään jopa paistoi aurinko!

Helmikuuta, tai oikeastaan kevättä, vastaan puhuvat myös mustat vaatteet. Vaikka en juurikaan tunnustaudu mustan oikeaksi ystäväksi, eletään nyt just sitä vuodenaikaa, kun tuntuu, että mustat vaatteet ajavat kaiken muun eteen ja lähinnä juuri käytännöllisyytensä vuoksi. Ihan joka kurapisara ei näy niin karusti tummalla pohjalla. Tai näin ainakin olen ajatellut.

 Loppuvuoden juhlasesonkiin (pikkujoulut, synttärit ja joulu) on aina vahvasti kuulunut pöytäliinalla peitetty pöytä. Tänä vuonna en taida tohtia peittää meidän uutta ihanaa pöytää millään. Niinkin pieni asia kuin ruokapöydän kansi kuitenkin vaikutti tosi paljon keittiön fiilikseen ja nyt kruusatun joululookin sijaan taidan mennä vähän vähäeleisemmällä tai skandinaavisemmalla tyylillä. Tai katsotaan nyt. Voihan se olla, että jouluna levitän pellavat pöytään!

Tämä viikko on ollut taas niin täynnä ohjelmaa ja omat aivoni käyvät vähän ylikierroksilla, mutta nautitaan nyt siitä kun lapset voivat harrastaa ja urheilla ja elämään mahtuu muutakin kuin suljettuja ovia ja peruttuja juttuja.

Mutta nyt kahvinkeittoon, sillä kohta talo täyttyy naisenergiasta ja toivottavasti myös hyvistä ideoista. Leppoisaa keskiviikkoiltaa.


Vielä kerran tytöt!

14.10.2020

Kaivoin aamulla vanhan kirkasvalolamppuni esiin, sillä vaikka syksy edelleen on ihan jees, pimeys ja valon puute tökkii ainakin aamuisin. Olen aamuihminen, mutta en lainkaan kiellä, ettenkö pitäisi enemmän niistä aamuista kun saa herätä päivänvaloon. Kovinkaan tehokas tuo vuosia vanha valaisin ei enää ole, ja olenkin tänään vakavasti pohtinut uuden hankkimista. Sellaisen, jonka lapsetkin voisivat sytyttää aamupalapöytään istuessaan. Väsymys nimittäin tuntuu painavan talon nuorempaakin väkeä. Toisin kuin monessa muussa paikassa, täällä koululaisten syysloma on vasta ensi viikolla, ja koska tässä olisi nyt vielä pari päivää jaksettavana heilläkin, me kömmittiin eilen koko perhe jo ennen ilta kahdeksaa nukkumaan. Jep, ihan oikeasti! Itse voisin mennä nukkumaan vaikka joka ilta tuohon aikaan, jos se olisi mahdollista, mutta tämä kollektiivinen suoritus oli omaa luokkaansa jopa tässä taloudessa, jossa ei normaalistikaan kukuta puolille öin edes viikonloppuna.

Mutta en minä tullut teille meidän perheen uniasioita kertomaan, vaan päivittelemään sitä, että nämä daaliat ei lopu sitten millään! Nyt ollaan jo miltei kuukauden verran viime vuotta pidemmällä ja edelleen daaliat avaavat jopa nuppujaan. Olin ihan ajatellut tehdä teille sen daalioiden nostoa käsittelevän postauksen lokakuun alussa, mutta tässä ollaan edelleen. Ongelma on toki positiivinen, enkä laita yhtään pahakseni, vaikka oman pihan kukkia saisi maljakkoon seuraavankin kuukauden ajan. Onhan tämä silti aika erikoista, ettei yöpakkasia ole vieläkään ollut.

Jossain vaiheessa ajattelin, että ette ehkä jaksa kovin montaa daaliakuvaa enää tämän vuoden puolella, mutta tässä sitä taas ollaan. Vielä kerran tytöt! Ja ehkä toisen ja kolmannenkin. Vannomatta paras.

 

Bonuksena nopea vinkki tiimalasivartalon hankkimiseen: Leveät lahkeet ja suuret olkapäätä! Jossain keskikohdalla on väkisinkin kapeampaa.


oikeastaan ihan jees

09.10.2020

Väittäisin, että sosiaalisen elämän merkitys on kasvanut viimeisen vuoden aikana hurjasti. Joskin tosin monilla mittareilla suhtaudumme nykyisin myös intohimoisemmin kotiin ja kotona viihtymiseen. Molempi parempi, tuumaan ainakin itse, ja eilen sen taas todistin, miten tärkeää on päästä välillä nollaamaan arjen harmautta ystävien seurassa. Samalla kuitenkin takaraivossa on se kamala pelko, koska moinen joukkokokoontuminen taas kielletään ja tämä osa elämää laitetaan tauolle. Vaikka elämme täällä toistaiseksi maamme koronattomimmassa kolkassa, kaiken kivan yllä lepää kuitenkin se ikävä perumisen pelon viitta. Jokainen suunnitelma ja tulevaisuuteen ajateltu tekeminen päättyy nykyään jossitteluun. Ja vaikka kuinka yrittäisi ajatella, että pitää elää hetkessä ja katsoa positiivisin mielin tulevaan, tuntuu se välillä musertavan turhauttavalta. Puhumattakaan siitä kaikesta muusta epävarmuudesta, mikä elämisen päällä nyt jatkuvasti roikkuu.

Olin jo aamulla manaamassa koko päivän epäonnistuneeksi ja perjantain ilo meinasi vaihtua äärimmäiseen ketutukseen, kun suunnitelmat menivät uusiksi, mutta jälleen kerran elämä kuitenkin opetti, että asioilla on aina kaksi puoltaan. Vaikka suunnitelmat vaihtuivat, pimeä sadepäivä kotona ei loppujen lopuksi ollutkaan pelkästään huono juttu. Itse asiassa pimeys ja synkkyys on oikeastaan ihan jees. Kun saa olla kotona. Sateen piiskaamat ikkunat on oikeastaan aika kauniita, pimeys tunnelmallista ja kaikki ylipäätään tosi hyggeä.

Kynttilät palamaan, villasukat jalkaan ja jotain tosi hyvää ruokaa illaksi. Ja kasa herkkuja jälkkäriksi. Ihanaa viikonlopun aloitusta!


intiaanikesä ja tuoli joka tarttui mukaan

27.9.2020

Minä ja syksy ollaan tänä vuonna hyvissä väleissä.  Tai no, syksy ja syksy. En tiedä voiko virallisesti edes puhua intiaanikesästä, kun tuntuu, ettei syksy ehkä varsinaisesti ole vielä alkanutkaan. Mutta ei olla niin nikun nuukia termien suhteen. Joka tapauksessa lämmin sää ja auringonpaiste on mukavampaa kuin jatkuva piiskaava sade ja kylmyys. Todennäköisesti kun sitäkin ehtii vielä tulla. Vielä ehtii pukeutua pitkiin housuihin, villasukkiin, nilkkureihin ja takkeihin. Just nyt tuntuu kivalta, ettei kaikkia kesävaatteita tarvitse vielä sulloa naftaliiniin. Monena vuonna suomalaisesta säästä puuttuu tämä vaihe. Tai sitten mekot ja neuleet pitää vain yhdistää keskenään kesällä. Jokainen päivä ja viikko lämmintä syksyä on kuitenkin vähemmän kurjaa kylmyyttä. Ja jos hyvin käy, tässä ehtii jopa kaipaamaan tuhdimpaan vaatekerrokseen pukeutumista.

Kasvihuoneessa kesä kuitenkin alkaa vaihtua jo vahvasti syksyyn ja pikkuhiljaa olenkin kiikutellut pelargonioita sisälle. Tomaattisato on aloittanut hyytymisen merkit ja chilit punastuvat kovaa vauhtia. Vähitellen on aika karsia ja siivota, pestä ja puhdistaa. Olen kuitenkin kohtalaisen sujut myös tuon asian kanssa. En nimittäin tiedä olisiko minusta tomaatinviljelijäksi ympärivuotisesti. Tuskin. Aikansa kutakin.

Olohuoneeseen muutti perjantaina korituoli joka tarttui mukaani täysin suunnittelematta. Se oli vähän sellainen Vilenin Sulon hankinta – kun halvalla sai. Enkä tiedä, onko se nyt jäämässä tuohon, mutta siihen sen nyt toistaiseksi tälläsin. Lienee etsivän paikkaansa, koska myös kasvarista pitäisi kantaa yksi korituoli sisään. Samalla reissulla löysin myös kaksi niitä ihania suuria saviruukkuja joita ostin keväällä. Puoleen hintaan nekin. Sen sijaan puutarhamyymälästä ei tarttunut edelleenkään mukaan ainoatakaan callunaa tai kanervaa. Niitä ehtii kyllä miettiä myöhemminkin.

Aurinkoista ja rentouttavaa sunnuntaita!


Vihdoin viikonloppu!

11.9.2020

Se taisi olla viime viikon torstai kun mietin, että kaikesta ikävyydestään huolimatta tuo viimekeväinen kotiin linnoittautuminen oli toisaalta aika ihanaakin. Kun kalenterit tyhjenivät ja illat muuttuivat tyhjäksi vapaa-ajaksi, ainakin meillä elettiin elämää, johon tuskin enää koskaan voidaan palata. Perheenä vietimme yhdessä enemmän aikaa kuin muistan koskaan olleen mahdollista. Pelattiin korttia, katsottiin telkkaria, leivottiin, ulkoiltiin, tehtiin pizzaa, painittiin ja naurettiin. Koska ajalla on yleisesti tapana kullata muistoja, en nyt mene tässä niihin pettymyksen ja pelon tunteisiin joita ihan varmasti kuului keväällä elämään. Välillä kaipaankin takaisin tuonne. Siihen että oltaisiin koko perhe yhdessä, vietettäisiin vapaa-aikaa yhdessä ja oltaisiin ihan vain tekemättä mitään ihmeellistä. Toisaalta olen myös haistanut, etten suinkaan ole ainoa, joka muistelee välillä viime kevättä ihan hyvälläkin. Tiedän heitäkin, joita aika herätteli sen verran, että elämään tehtiin pysyviä muutoksia. Enemmän perheaikaa, vähemmän autossa istuttuja tunteja ja tyhjempiä kalenterin sivuja – pysyvästi. Arvostan!

Nyt vapaa viikonloppu tuntuu juhlalta. Varsinkin kun mennyt viikko ei missään nimessä ole ollut niitä parhaimpia, tai aikaa, jota ihan heti kaipailisin takaisin. Puuh, ei todellakaan. Sen sijaan ajatus piiitkistä yöunista, ulkoilusta, yhdessä syödyistä aterioista ja olemisen keveydestä vetää puoleensa. Ja sohva. Kenties popparit tai saavillinen jäätelöä myös. Se että ei oikeastaan tarvitse tehdä yhtään mitään. Paitsi olla ja vaikka istua riipputuolissa kehräävä kissa sylissä lämmittelemässä. Tai ehkä sytyttää pieni tuli kamiinaan. Puutkin ovat olleet siellä valmiina viime syksystä saakka. Ei tarvinnut viime talvena kauheasti lämmitellä.

Huomaan muuten, että ajatus syksystä alkaa viehättää. Kalenterista on karsiutunut viime aikoina viikonloppuriento jos toinenkin, mutta kuten keväällä opin, kotona olemisestakin voi ihan oikeasti nauttia.

Ihanaa viikonloppua siis!