kolmas adventti ja pieniä ihmeitä

16.12.2018

Stoooop, tekisi mieleni huutaa. Nyt kuluu nämä joulua edeltävät päivät aivan liian nopeasti. Ja kaikki, tai ainakin melkein kaikki, on yhä tekemättä!

Viime viikko oli kyllä niin tuskaisen täynnä ja stressasin koulujutuista niin, että välillä väänsin ihan itkua. Turhaan, totesin jälkikäteen, mutta minkäs sitä ihminen luonteelleen voi. Jos on tapana murehtia kaikki mahdolliset skenaariot ja epäonnistumiset ikään kuin varmuuden vuoksi, on vaikea takoa päähänsä järkeä. No, mutta nyt on kouluasiat tältä vuodelta paketissa ja kun tämä kolmas adventtisunnuntai vielä kulutetaan urheilun parissa, on lasten harrastuksetkin valmiit joulutauoilleen.

Vielä eilisaamuna suurin osa lahjoisa oli hankkimatta, mikä sekin osaltaan lisäsi stressiä. Aikainen herätys ja tanssituntiin yhdistetty ostoskierros veivät eilen tässäkin asiassa eteenpäin. Enää olisi paketointia ja pientä näpertelyä. Klaaralle tilasin joululahjaksi pari ihanaa mekkoa Nova Melinalta ja avattuani paketin jäin miettimään, että tohdinko ollenkaan avata tätä ja piilottaa mekkoja paperin alle. Tulin niin äärettömän onnelliseksi, kun joku oli nähnyt noin suuresti vaivaa tilauksen pakkaamiseksi, että tuli ihan itku. Kun tuntuu, että itse menee joka asiassa helpoimman kautta, toisen näkemä vaiva lämmittää ihanasti mieltä. Ja tässä tapauksessa joulumieltä. Tämä on myös se ihana ero kotimaisen työn ja suuryritysten postimyynnin välillä. Joka joulu kampanjoidaan siitä, että lahjoja hankkiessa pitäisi tukea suomalaisia pienyrityksiä. Ja tottahan se on, että näin saa hyvän mielen ihan jokainen. Lahjan saaja, lahjan antaja ja lahjan tekijä!

Mutta sitten kaipaisinkin vielä vähän lisää niitä pieniä ihmeitä! Nimittäin joulumieli on edelleen aika laimea ja koti varsin epäjouluisessa kunnossa. Itse asiassa kaaoksessa jälleen. Ja kun haluaisin nyt päästä siihen joulutunnelmaan ja saada tunnelmallisen joulukodin. Joulukuusen, kynttilöiden tuiketta, rauhan maahan ja ihmisille hyvän tahdon. Tai ainakin jotain tuollaista kuin noissa alla olevissa kuvissa, jotka on viime vuodelta. Taidan laittaa miesväen illalla kuusenhakuun ja metästää jostakin ainekset jouluiseen kimppuun. Seuraavat viisi päivää olkoon joulun ja joulumielen rakentamista.

Mutta nyt vielä ne pojan pelit ja hiukan kioskivuoroa. Illalla tartun imuriin ja sytytän kynttilät. Ja siitä alkaa sitten mun joulunodotus. Ensi viikolla en suostu murehtimaan enää yhtään mistään! Keskityn ennen kaikkea tekemään kaiken jouluisesti ja mikäli tilanne niin vaatii, elän riisipuurolla, piparkakuilla ja glögillä.

Ihanaa kolmatta adventtia! Pus! ♡


Toinen adventti, synttäreitä, siskoaikaa ja yksi kimurantti murha

09.12.2018

Long time no see! Tämä bloggaaja on nimittäin ollut niin totaalisen vapaalla! Mietin kyllä, että olisiko pitänyt jotakin insta strooria tehdä, mutta kun mä olen ihan huono siinäkin. On ollut jotenkin niin ihana olla läsnä ja just tässä hetkessä. Ja hei, mä olen aina kärsinyt vähän sellaisesta someähkystä tämän blogin vuoksi, mutta nyt päivitin henkkoht facebookia jopa kolme kertaa parin päivän aikana. Ja se on paljon, kun suurimman osan vuotta en päivitä yhtikäs mitään. Mutta kun kerrankin tapahtuu, niin pitäähän se nykyihmisen jollakin tapaa tuoda esiin! :D

Blogissa taidettiin jäädä siihen kaaokseen, joka meillä ennen itsenäisyyspäivää vallitsi. Eikä se muuten ollut lainkaan niin nopeasti selätettävissä kuin olin äkkiseltään ajatellut. Siihen kun lisäsi vielä senkin kulman, että lakanoita ei oltu hetkeen vaihdettu ja koira oli päässyt kuraisilla tassuillaan sohvalle, työleiri oli jotakuinkin valmis. Mutta hei, kymmeneen vuoteen en ollut istunut ja katsonut linnan juhlia, mutta nyt tänä vuonna päätin tehdä muutoksen. Mun itsenäisyyspäivät on menneet joko synttäreitä valmistellessa tai niistä toipuessa, mutta tänä vuonna kun vieraiden joukossa oli tuttuja, päätin katkaista tämän epäisänmaallisen  putkeni. Ja olihan se aika hienoa!

Kun esikoinen täyttää kymmenen, niin kyllähän se herkistää. Voi että, mutta olen tässä viime päivinä miettinyt sitä kaikkea, mitä kymmeneen vuoteen on mahtunut. Ja tietty ihan eniten niitä kymmenen vuoden takaisia tuntemuksia. Sitä, miltä tuntui tulla äidiksi verrattain nuorena, ja kuinka elämä niin nopeasti muuttui ja vanhat kuviot vaihtuivat uusiin. Moni ystävyyssuhde jäi, mutta toisaalta ne kaikkein vahvimmat säilyivät.

Koen, että nyt saan ihan luvan kanssa olla ylpeä mun 10-vuotiaasta ja samalla me vanhemmat saadaan olla ylpeitä myös itsestämme. Ei se alku ruusuista ollut, eikä elämä missään nimessä ollut valmis siihen tapaan, kuin moni nykyisin haluaa elämän olevan, kun perhettä aletaan perustamaan. Mutta me ollaan kasvettu itsekin tässä vanhemmuuden ohessa ja tultu aikuisiksi. Sitä mitä elämä muuten ei ole opettanut, lapset ja vanhemmuus kyllä on. :)

Jonkinlainen rentouskin on vuosien mittaan saanut minussa vallan. 10-vuotiasta nimittäin juhlittiin pienimuotoisesti ja rennosti perjantai-iltana. Tein päivänsankarin toiveen, eli mutakakun ja salted caramel cheesecaken. Kaikki muu syntyi kaupan paistovalmiista tuotteista, eikä kukaan kärsinyt. Päinvastoin, tunnelma oli kepeä ja iltakahvit oikein leppoisa tapa juhlistaa päivänsankaria. Taidan ottaa tämän käytännön ihan pysyvästi!

Siskoni tuli meille perjantaina pariksi yöksi lasten kanssa. Viiden serkuksen jälleennäkeminen on jo sinänsä aina sellainen erityinen tapahtuma, mutta kyllä viikonlopun kruunasi, kun saimme jättää koko katraan mieheni hoiviin, ja pääsin viettämään lauantai-iltaa siskon kanssa. Ohjelmassa oli meidän perinteinen pikkujoulu, eli Murhamestareiden murhaillallinen. Joku saattaa muistaa, että voitimme viime vuonna, ja palkinto-prosecco korkattiinkin vielä perjantai-illan lopuksi kun fiilisteltiin jo seuraavan illan perinnereissua. Ihan parasta oli, että kahmaistiin voitto ja palkinto kuitenkin myös tänä vuonna, vaikka murha oli ehdottomasti kimurantimpi tapaus kuin yksikään edeltäjänsä. Tämän vuoden palkinto sisälsi viskipullon, joten jää nähtäväksi, tuleeko siitä otettua hömpsyt sitten vuoden kuluttua. :D

Nyt vieraat on saateltu haikein mielin kotimatkalle ja koko taloon on laskeutunut sellainen sadepäivän raukeus. Kun koko pää ja keho on saanut rentoutua viikonlopun ajan ja akut on ladattu taas pitkäksi aikaa, voi sunnuntain viettää ihan vain nauttien. Hygge, namaste ja zen. Ne on nyt todellakin täällä!

 

Ihanaa toista adventtia! ♡

Ps. Meidän pikkupotilas toipuu hyvin ja alkaa jo olla oma itsensä. :)