läpi pimeän marraskuun

31.10.2018

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Lotus Pehmopaperit


Keskiviikkomoikat!

Suurin syy siihen, miksi mä tykkään niin paljon joulusta, on se kaikki mikä sisältyy aikaan ennen varsinaista joulua. Mulle se joulun fiilisteleminen ja tunnelman hakeminen on ehkä jopa itse joulua tärkeämpää. Joulu tulee joka vuosi, mutta se oikea joulunalustunnelma pitää tehdä itse. Ja mitä enemmän tuohon tunnelmaan panostaa, sitä helpommin huomenna alkava marraskuukin– taittuu. Tänään vähän siitä, miten loppuvuoden pimeä jakso selätetään oikealla asennoitumisella ja mukavalla tekemisellä. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lotus Pehmopaperin kanssa. 

Itse leivotut sämpylät, pannari mummun omenahillolla ja kynttilöin valaistu koti. Vaikka arki-illat ovat monesti yhtä aikataulua ja kiirettä, koen erittäin tärkeäksi, että niihin on mahdutettu myös pieniä hyggehetkiä. Jopa siinä määrin, että tykkään juurruttaa sitä hyggeilyn taitoa myös lapsiin. Sämpylöiden leipomiseen tai pannaritakinan tekemiseen löytyy aika helposti halukkaita auttajia ja näin sen kuuluukin olla. Lapsilla pitää olla oikeus puuhata ja oppia, mutta että se into löytyy lapsista itsestään, on mielestä kaikkein tärkeintä. Yhdessä olemisen ja yhdessä tekemisen tärkeys korostuukin mielestäni juuri syksyllä. Kun pimeys sulkee elämän siihen perheen keskeiseen perusyksikköön, pitää niistä yhteisistä hetkistä ottaa kaikki irti. Ja nämä on juurikin niitä hetkiä, joiden toivon jäävän myös lasten muistoihin.

Me kaivettiin Klaaran kanssa viikonloppuna kaapista paketti askartelumassaa ja päätettiin aloittaa jouluun valmistautuminen pipareiden sijaan koristeiden tekemisellä. Kaapissa kuivahtanut massa ei ollut ihan helpoimmasta päästää työstää ja apuna piti käyttää sekä voimaa, että vettä. Vähän suttuiseksihan se meni, mutta toisaalta puuha oli sen verran hauskaa, että lopputuloskin oli oikeastaan ihan sivuseikka. Pääsin jotenkin samalla myös itse siihen oman lapsuuden tunnelmaan ja askartelemisen ihanuuteen. Joulun tuloa voi fiilistellä niin monella tapaa, mutta lapsille ihan ehdottomasti parasta on se, kun pääsee tekemään luomaan jotakin konkreettista.

Kun päivät lyhenevät lyhenemistään on helppo heittäytyä negatiiviseksi pessimistiksi ja jouduttaa omaa ahdistustaan. Toisaalta ei se positiivisten asioiden löytäminen ole niin kauhean vaikeaa, kunhan vain jaksaa nähdä vähän vaivaa. Silloinkin kun kaikkein mieluiten rojahtaisi vain sohvalle ja vetäisi peiton korviinsa, pieni vaiva oikean tunnelman luomiseksi voisi pelastaa illan. Kynttilän sytyttäminen, villasukkien jalkaan vetäminen ja vaikka sen pannarin paistaminen voivat lopulta antaa huomattavsti enemmän energiaa. Kun pöydän vielä kattaa kauniisti ja viettää aikaa hyvässä seurassa marraskuu saa ansaitsemansa vastuksen.

Lotuksen uusi Quick & Chic -talouspaperiarkki on pakattu helposti käytettäväksi. Pakkauksen voi nostaa vaikka keskelle askartelu tai leivontapöytää, ja paperi pysyy pakkauksen suojassa puhtaana ihan viimeiseen arkkiin asti. Yhdellä kädellä nypättävä arkki on myös helppo silloin, kun vapaat kädet ovat kortilla. Vahva paperi imaisee itseensä nopeasti suuren määrän kosteutta, joten jos sattuisikin käymään niin, että pannaritaikina ajautuisi pöydälle tai askartelu muuttuisi sottaiseksi puuhaksi, apu on nopeasti saatavilla.

Quick & Chic talouspaperiarkin lisäksi Lotuksella on toinenkin uutuus. Paksua ja pehmeää Smart wc-paperia on rullassa tuplamäärä tavalliseen verrattuna, eikä rulla sisällä laisinkaan turhaa hylsyä. Vaikka kyseessä on WC-paperi, vahva ja paksu paperi soveltuu oikein hyvin nenäliinaksi ja talouspaperiksi, sillä se ei hajoa helposti, eikä myöskään tunnu ikävältä herkällä tai kuivallakaan iholla.

Lasten into kokkailla, leipoa ja laittaa joulua imaisee mukavasti mukaansa, kun itseltä ei tunnu irtoavan hyggeideoita. Ja lopulta kun löytää itsensä askartelumassan ja iloisen sekasotkun keskeltä, syksyn pimeys on unohtunut ainakin pieneksi hetkeksi.

Suloista keskiviikon jatkoa! ♡


torstain valitut palat ja muutama sana harrastamisesta

25.10.2018

No johan, torstai jo! Mennyt taas viikko että humpsista vain. Lapsilla on ollut kavereita kylässä ja juuri yksi yökyläilijä saateltiin matkaan. Kaveripäivä tänäänkin, mutta tasapuolisuuden nimissä saan itsekin ystävän kylään. Pakko sanoa, että tällainen harrastusvapaa viikko on kyllä mahdollistanut ihan erilaisen sosiaalisen elämän. Niin kivoja kun nuo lasten harrastukset onkin, niin kyllähän ne sitovat ja asettavat arki-illoille omat raaminsa.

Viime aikoina somessa on ollut paljonkin juttua harrastamisesta ja siitä, miten paljon niitä harrastuksia lapsella ylipäätään tulisi olla tai mikä määrä puolestaan on ehdottomasti liikaa. Kasvottomassa nettikeskustelussa ehdottomuus kukoistaa aina, vaikka oikeasti nämäkin on niitä juttuja, joihin on yhtä monta vastausta kuin perhettäkin. Mun mielestä on tosi hienoa, että lapseni tykkäävät liikkua ja heillä liikunnallisia harrastuksia. Jokaisen lajin ovat itse saaneet valita, joten olen iloinen siitäkin, että se liikunnallisuus tulee heistä itsestään, eikä siihen ole koskaan tarvinnut tuupata tai usuttaa. Tykkään myös, että musiikki kuuluu lasteni elämään, sillä vaikka itselläni ei ole minkäänlaista musikaalisuutta, enkä ole koskaan edes opetellut soittamaan mitään soitinta (no ehkä pakosta nokkahuilua), olen kuitenkin aika läheltä saanut seurata sitä, miten paljon musiikki voi jollekulle antaa, ja miten tärkeä asia siitä saattaa vuosien mittaan muodostua.

Yhtä iloinen olisin kuitenkin, vaikka lapseni ilmoittaisi, että hänen harrastuksensa ovat tästä lähin piirtäminen tai lukeminen. Toki ehkä tässäkin tapauksessa yrittäisin löytää ”lajeihin” jonkinlaisen sosiaalisen aspektin, mikäli lapsi kokisi yksinäisyyttä tai kuulumattomuutta jonkinlaiseen porukkaan. Kaikki eivät sitä tarvitse, ja toisaalta olen nyt vasta itsekin löytänyt ilon ryhmässä liikkumisesta, jota olen aina ennen vihannut. Toisaalta harrastaminen on tapa juurikin löytää itsestään niitä erilaisia puolia ja kenties elämäntapoja. Me aikuiset useimmiten liikumme, emme harrasta liikuntaa, luemme, emme harrasta lukemista jne. Näin mä ainakin itse koen asian.

Tänne muuttaessamme olimme varsin tietoisia siitä, että lapsemme jäävät paitsi sellaisesta asutusalueiden ja taajamien sosiaalisesta kasvuympäristöstä. Siitä, että asutaan rauhallisen kadun varrella, jossa naapureina asuu saman ikäisiä lapsia ja aina on kavereita kun vain astuu ovesta ulos. Teimme tietoisen valinnan muuttaa taloon, josta kulkuyhteydet keskustaan on ainakin sen verran huonot, että talvella fillarit saavat rauhassa nukkua talviuntaan ja lasten kulkeminen on vielä vuosia täysin vastuullamme. En siis valita. Huokailen lähinnä sitä muutosta, jota yksi tällainen viikko voi saada aikaan.

Ei kyllä ollut tarkoitus ajautua aiheeseen harrastaminen, mutta tulipa nyt sekin ajatuksen virta rykäistyä ulos. Olin nimittäin ajatellut pysytellä turvallisesti vähän pinnallisemmissa asioissa. Kuten vaikkapa hameenhelmoissa ja sitä lajia. On nimittäin aika ihana tuo kohtalomekkoni, tykkään siitä ihan hirveän paljon. En ole mikään printtitrikoon suosija, mutta tällaisessa vaatteessa kuviot toimivat paremmin kuin hyvin. Ja värimaailmakin on kuitenkin kohtalaisen turvallinen.

Tuo sininen neule on vastaava, mutta lyhyempi malli siitä vihreästä neuleestä, jota käytin viime talvena ehkä neljänä päivänä seitsemästä. Ihana sekin!

Mutta nyt kauppaan! Toivotaan, että aurinko on jo sulattanut tiet, koska mullahan on tietenkin edelleen kesärenkaat.

Neule⎮Samsøe & Samsøe
mekko⎮Morris & Co x H&M
tossut⎮Adidas Originals

Kivaa ja aurinkoista torstaita!