kevättä korvissa asti

27.3.2018

Huh! Ehtihän ne meidänkin pääsiäisruohot vihertymään ennen pääsiäistä.  Eikä muuten mene kauaa, kun keittiön ikkunan allakin vihertää. Se on nimittäin se paikka, johon tulee sekä ensimmäiset leskenlehdet, että voikukat. Muuten täällä on kyllä vielä ihan varsin talvista ja lunta riittää vielä pitkään, mutta keittiön ikkunan alla on tosiaankin maata jo näkyvissä!

Pääsiäsiruohon lisäksi tänään vihertää myös korvissa. Nimittäin maailman kauneimmat korvakorut, Nikkotakko Jewerlyn kauniit vihreät tupsukorvikset. Kotimainen Nikkotakko pomppasi tietoisuuteeni vuodenvaihteessa, kun Kauneus ja Terveys -lehdessä oli ihanan värikäs muotijuttu. Katseeni kiinnittyi kuvan upeisiin koruihin, ja hetken koneella selaillessani totesin löytäneeni todellisen korukarkkikaupan! Tässä jokin aika sitten Katri, nainen korujen takaa, laittoin minulle Instagramissa viestiä, ja kysyi, haluaisinko häneltä jonkun Nikkotakko korun, vastasin tietenkin, että todellakin haluaisin. Kun Katri sitten kysyi, että minkälaisista koruista erityisesti pidän, nämä tupsukorvikset olivat ihan se ykkösrakkauteni. Tosin täytyy myöntää, että tuolla sivuilla on niin uskomattoman paljon ihania koruja, että valitseminen tuottaa jopa vaikeutta. Ja samalla tulee muuten se tunne, että värejä ei voi koskaan olla liikaa! Mutta jokainen koru on yksilö, huolellisena käsityönä valmistettu, ja hei, Suomessa!

Nyt kun olen kevään myötä vallan villiintynyt tässä värien käytössä, tuntuu punaisen ja vihreän yhdistelmä aivan uskomattoman virkistävältä ja energiseltä. Josko sitä nyt 34-vuotiaana jo uskaltaisi olla muutakin kuin harmaa hiirulainen! Tosin se varmaan vaatii myös kampaajalla käyntiä, sillä luonto tuntuu tässä kohtaa olevan eri mieltä tuosta harmaasta. Taidankin varailla sitä kampaaja-aikaa nyt ihan heti! :D


teelusikoista Kekkoseen – Specsavers -lahjakorttiarvonta

14.1.2018

Kuvien lasit: Kylie Minogue / KYLIE 5

Hepskukkuu! Tänään vähän turinaa rilleistä ja rillien vierestä. Silmälasimuisteloihin minut yllytti Specsavers, jonka kanssa postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä.

Sain ensimmäiset silmälasini joskus yläaste-lukioikäisenä. Ei pahasti miinusta, mutta hajataittoa ja piilokarsastusta, joita pyrittiin korjaamaan jatkuvien päänsärkyjeni vuoksi. Jossakin kaappien uumenissa kai on yhä ne ensimmäiset lasini, jotka olivat kooltaan hädin tuskin teelusikkaa suuremmat, ja kehyksetkin liki olemattomat. Ei ehkä niin tätä päivää, mutta hei, varmaan taas joskus muodissa tuokin hullutus. Tosin toivon, että ei ihan heti. Optikkokin oli mukava. Pitkän huiskea nainen, jolla oli hauskat jutut. Viime vuosina olen saanut tutustua kyseiseen ihmiseen ihan muissa kuvioissa, ja todennut ensivaikutelmani oikeaksi, joskin hauskuuden osalta alakanttiin arvioidulta. Ystäväpiiristäni löytyy muuten kaksi muutakin optikkoa, ja tällä otannalla olen päätynyt siihen lopputulemaan, että alalle hakeutuu leppoisaa ja hyvän huumorin omaavaa väkeä.
Siinä kohtaa kun itse sain ensimmäiset silmälasini, keikkui isänkin nenällä jo monitehot, ja isosiskoani en edes muista ajalta jolloin hänellä ei vielä ollut silmälaseja. Äidillä lasit on ollut aina. No ei toki ihan syntymästä asti, mutta jostakin villeistä nuoruusvuosista kuitenkin, eli ajalta, jolloin minua ei tainnut olla olemassa edes haavekuvissa. Yhdet äidin vanhoista laseista, sellaiset Kekkos-tyyliset ja matkatelkkarin kokoiset, olivat minulle ja siskolleni äärettömän hyvää hupailuviihdettä lapsuudessamme. Ne kaivettiin esiin tuon tuosta, ja sitten naurettiin sekä toisillemme, että itsellemme. Samalla mitalla tuli takaisin tässä jokin aika sitten, kun äiti viittasi yksiin laseistani ja totesi, että silmälasimuoti on alkanut kääntymään siihen suuntaan, mitä se oli hänen nuoruudessaan. Koen siis liki velvollisuudekseni säilyttää myös omia vanhoja lasejani ihan vain senkin vuoksi, että omilla lapsillani olisi tekemistä sadepäivien varalle. Ihan vain, jos tietokoneet, pelikoneet, puhelimet ja kaikki käpylehmiä hienommat lelut eivät jostain syystä pystyisi täyttämään tätä aukkoa nykylasten elämässä.

Kärsin samoista näköongelmista edelleen, sillä erolla, että lähinäköni on heikentynyt iän karttuessa. Jos siis ennen erotin ne pienenpienellä painetut Tuntemattoman sotilaan loppusanat 20 markan setelistä täysin ongelmitta, en uskoisi enää kykeneväni vastaavanlaiseen suoritukseen. Toinen ongelma on se, että nykyään työni on pitkälti näyttöpäätteen tuijottamista, ja mikäli en jaksa käyttää päivällä laseja, huomaan sen kyllä viimeistään illalla hamutessani särkylääkepurkkia. Kävin keväällä Specsaversin näöntarkastuksessa, ja vaikka olin lähtenyt aamulla kotoa sekä hyvän näköisenä, että hyvänäköisenä, totesin tutkimuksen päätyttyä optikolle, etten näe ilman laseja mitään. Optikko selittikin, että tarkastuksen aikana silmää ikään kuin rasitetaan ja koska omat silmäni yrittävät niin kovasti korjata tarkennustaan, tulee kunnon rasituksen jälkeen vastaan tilanne, jossa silmät eivät yksinkertaisesti enää jaksa. Itselläni silmälasit ovatkin jo vuosien ajan olleet työväline juurikin tällaisen rasituksen välttämiseksi.

Kävin itse keväällä Specsaverin kokonaisvaltaisessa näöntutkimuksessa, josta kirjoittelinkin teille jo toukokuussa. Tuo tutkimus sisältää paitsi perinteisen näöntutkimuksen ja silmänpaineen mittauksen, myös digitaalisen silmänpohjan kuvauksen, jossa pystytään havaitsemaan vakavat silmäsairaudet, kuten silmänpohjan ikärappeuma ja silmänpainetauti, sekä merkit diabeteksesta ja verenpainetaudista.

Lukijakilpailu:

Kerro kommenttiboksissa oma silmälasimuistosi tai milloin viimeksi kävit näöntarkastuksessa. Kommentoimalla olet mukana 129 euron Specsavers -lahjakortin arvonnassa. Jätätähän kommenttisi kuitenkin viimeistään 21.1. 2018 menessä. Kilpailun säännöt löydät täältä.

Tallenna

Tallenna